Nopeasta synnytyksestä henkinen trauma...

[taustalla]

Kerron ensin synnytyksestäni....

Rv 39+1 alkoi yöllä lapsiveden menolla. Lähdettiin heti sairaalaan. Heti kun pääsin sairaalaan supistukset alkoivat rajuina. Kohdunsuu 5cm auki saman tien. Synnytyssaliin ilman esivalmisteluja. Synnytyssalissa supistukset tulivat ilman taukoja. Ne olivat valehtelematta niin järkyttävän tuskallisia että hyvä kun jaksoin hengittää huutamiseltani. En saanut kipulääkitystä koska ei keritty antamaan. (Spinaalia kätilö ehdotti mutta anestesia lääkäri oli kiireinen) Kestin #&%?$!*ä supistuksia ilman taukoja 1,5 tuntia. Ponnistusvaihe oli hieman helpompi koska supistukset tulivat pienillä tauoilla. Lapsi syntyi 20minuutin ponnistamisen jälkeen. Istukka ei meinannut irrota vaan sitä jouduttiin rajusti painelemaan ja irtosi revenneenä. Verta menetin melko paljon. Ilman kaavintaa kuitenkin selvisin. Kaiikki siis meni loppujen lopuksi luonnonmukaisesti ja melko hyvin. Sanoinkin heti synnytyksen jälkeen että voisin tulla uudestaan ja että ei jäänyt mitään pelkoa. Oloni oli kuitenkin kummallisen shokkimainen ensimmäiset päivät. Kävin suorastaan ylikierroksilla....

Aikaa kului. Nyt kun puolivuotta on synnytyksestä kulunut. Olen alkanut muistamaan tarkemmin tapahtumia ja myös tuskallista avautumisvaihetta. Joskus öisin valvon ja mietin synnytystä... Ajatukset ei jätä rauhaan vaan mietin ja mietin sitä uudelleen läpi. Nyt tuntuu siltä että ei synnytykseni ollut todellakaan helppo!!! Siitä jäi raju ja väkivaltainen olo. Hassua on se että miksi tajusin sen vasta nyt....

Miksi synnytys alkoi vaivaamaan minua näin pitkän ajan jälkeen???!!!

 

[Kirsikka]

Kyllähän se jää helposti vaivaamaan, koska sitä ei ehdi hallitsemaan. Mulla on 3 lasta syntynyt 2-3h sisällä ja ei sekää hääviä ole. Nyt nelosen aikana pian 1kk sitten pistin esitietolomakkeeseen tiedon siitä että muut syntyny pikavauhdia että tietävät olla ajois asialla ja miettiä sitä mukaa kivunlievityksen. Mulla oli siis kammo siitä että joutuisin luomuna taas synnyttää.

 

[soturi]

Mulla on kans pian puoli vuotta synnytyksestä ja asia vaivaa vasta nyt.En tiedä mitä pitäisi tehdä että sais synnytyksensä läpikäytyä(joka ei oo helppoa kun muisti on mennyt)ja pääsis elämässä yhden askeleen eteenpäin.
Siis viisaammat,antakaa meille neuvoja!
Teinkin asiasta aikasemmin alotuksen:Hatarat muistikuvat synnytyksestä.

 

[taustalla]

En minäkään neuvoja pahemmin voi antaa...Minulla lähes vastaavanlainen synnytys kuin kysyjällä. Minulla oli vain perätilasynnytys, joten ei ihan "tavallinen" edes ollut kyseessä. Olen yrittänyt puhua synnytyksestä uudelleen tutuille ja kirjoitin tuntemuksia ylös. Nyt on kohta uusi koitos edessä ja hirvittää jos en ehdi vaikka sairaalaan... Minä olin tosin onnellinen että synnytin luomuna vaikka eläimellistähän se oli. On vaan parasta kaikille. Toivottavasti joku osaa hyviä neuvoja antaa.

 

[minä]

Olipa kiva löytää kohtalotovereita! (jos asian saa nyt näin ilmaista) Mulla neljä kuukautta synnytyksestä. Se alkoi lapsivesien menolla, sairaalassa alkoi todella kovat supistukset, mutta ehdin saada epiduraalin. Se auttoikin hyvin, kun paikat auki 9 cm otettiin epiduraali pois ja siitä alkoikin sietämätön kipu. Ponnistusvaihe oli kivuttomampi, mutta silti hirveä. Koko synnytyksen jälkeisen ajan olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa, mutta nyt muistikuvat alkavat väkisin palautumaan. Olo on todella ahdistava, mutta asiasta on todella vaikea lähteä puhumaan neuvolassa yms, mutta se taitaa olla se ainoa tie käydä asia läpi..

 

[ädä]

minullakin on siis kohtalo tovereita!!
toisen lapsen synnytys kesti 2h30min ja oli myös hyvin raju mutta siitä jäi pelko ponnistusvaihetta kohtaan,ei muuten.kolmas lapsi syntyi vuotta myöhemmin ja kesti vaan 1h20min.sen jälkeen sanoin kätilölle että olipa helppoa ja turhaan pelkäsin jne.minulla myös ikään kuin shokki-tila ois ollu..näin jälkeenpäin ajateltuna.meni muutama kuukausi ja huomasin ajattelevani että synnytys oli kuin teurastus..kauhea kammo on,juuri nopeasta etenemisestä!nyt odotan neljättä rv 24 ja toivon että saisin hitaammin etenevän synnytyksen!olen myös esitietona laittanut sairaalaan että en halua mitään synnytystä nopeuttavaa toimintaa kuten kalvojen puhkaisu jne.jos tilanne vaan suinkin sallii.saa nähdä sitten keväällä kuin käy..

 

[minäkin]

esikoisen synnytys kesti 3h; siitä kun yöllä heräsin kipeään supistukseen, siihen kun vauva oli sylissä. tunnin ehdin olla sairaalassa, siellä olin heti 9cm auki. nyt on rv 35 toista odottaessa.

minäkin sanoin synnytyksen jälkeisinä päivinä, että ei paha, kyllä sen tekisi uudelleen, mutta ajan mittaan se on minustakin alkanut tuntua väkivaltaiseta ja hurjalta tapahtumalta, mitä en itse pystynyt hallitsemaan mitenkään. luonto ja kätilöt hallitsivat kaikkea, minun tahdostani riippumatta, ja minä vain kärsin.

inhottavaa on erityisesti myös se, että monet olettavat, että koska synnytys kesti niin vähän aikaa, se oli helppo. se tuntuu pahalta.

 

[minde1984]

kun lueskelin noita teidä nopeitä synnytyksiä niin tuli mieleen oma 21 tunnin synnytys josta ekat 12 tuntia sinnittelin lämmitettävien jyväpussien avulla ja sen jälkeen n.19 tuntiin asti ilokaasulla sitten vasta sain epiduraalin.. koko tämän ajan supistuksia tuli 1-5min välein (olivat vähän epäsäännöllisiä vaikkakin säännöllisiä) 15 tunnin kohdalla antoivat supistuksia voimistavan tipan koska aloin olla itse jo aivan poikki yli vuorokauden valvomisen jälkeen.. joten ei ne pitkät synnytyksetkään niin helppoja ole! Mutta jokainen kokee synnytyksen omalla tavallaa, mutta itselleni ei ole jäänyt mitenkään paha fiilis asiasta vaikka se olikin aika raju kokemus!

 

[ädä]

\

kun lueskelin noita teidä nopeitä synnytyksiä niin tuli mieleen oma 21 tunnin synnytys josta ekat 12 tuntia sinnittelin lämmitettävien jyväpussien avulla ja sen jälkeen n.19 tuntiin asti ilokaasulla sitten vasta sain epiduraalin.. koko tämän ajan supistuksia tuli 1-5min välein (olivat vähän epäsäännöllisiä vaikkakin säännöllisiä) 15 tunnin kohdalla antoivat supistuksia voimistavan tipan koska aloin olla itse jo aivan poikki yli vuorokauden valvomisen jälkeen.. joten ei ne pitkät synnytyksetkään niin helppoja ole! Mutta jokainen kokee synnytyksen omalla tavallaa, mutta itselleni ei ole jäänyt mitenkään paha fiilis asiasta vaikka se olikin aika raju kokemus!

niin no nopea tai lyhyt,voi sen kokea vaikka kuinka helppona/kauheana.itselläni esikoisen synnytys oli pidempi kuin kahen muun,en muista tarkkaa kuinka monta tuntia on laskettu kestäneeksi mutta sairaalaan tultiin 11 aikaan illalla,poika syntyi 9.10 seuraavana aamuna ja ekan kerran kipulääkettä sain klo 7.40 kun sairaalassa oli tajuton ruuhka,ilokaasua vedin ja suihkussa ravasin sitä ennen.silti koin esikoisen syntymän miellyttävämmäks kuin varsinkin tän viimesen.kysyin lääkäriltä miksi näin ja hän vastas että onhan se selvää että homma mihkä on tarkoitettu kuluvan monta tuntia ja se tapahtuukin tunnissa on kipu sen mukaista.kätilö sanoi myös että nopeasti edennyt synnytys on shokki niin äidin elimistölle kuin vauvankin jo pelkästään siksi että supistusten voima on hirvittävä jos kaikki tapahtuu rytinällä,myös ponnistusvaihe on kipeempi ja rajumpi jos kyseessä syöksysynnytys koska elimistö ja varsinkin emätin ei pysy vauhdissa mukana.mun toiselta lapselta joka oli normaali tarjonnassa jne.katkesi solisluu nopean ponnistusvaiheen takia(4min)vaikka lapsi oli pieni(3080g)

 

[ruutiruttunen]

Synnytyksenhän voi ja kannattaakin käydä läpi, jos se yhtään mietityttää. Minä tilasin toista lasta odottaessani synnytykseeni liittyvät paperit ja se helpotti omaa oloani hieman.
Esikkoa synnytin 23 tuntia, ja se oli todellakin aivan kamalaa. Toipuminen synnytyksestä kesti kolme kuukautta, vaikka en paljonkaan revennyt tms. Pitkä synnytys vain sai jotenkin koko synnytyskanavan hirvittävän paineen alaiseksi ja jälkeenpäin en voinut seistä, kun paineentunne oli niin valtava alapäässä. Sain petidiiniä ja epiduraalin, josta ei ollut mitään apua, oksentelin ja voin huonosti.
Toista synnytystä pelkäsin, että jos se kestää taas niin kauan ja on niin tuskallista. Ajattelin, että pyrin rentoutumaan ja olemaan ilman kivunlievitystä. Tein kaurapusseja jne. Luin paperit ja mulla olisi ollut mahdollista mennä juttelemaan, mutta en sitten tarvinnut.

Toinen synnytys käynnistettiin. Mulla oli omia, välillä säännöllisiäkin, supistuksia taustalla ja kohdunsuu auki 3cm saliin mennessä. Kalvojen puhkaisu ei käynnistänyt synnytystä, koska lapsivettä ei ollut. Oksitosiinin laittamisesta poika syntyi tunnin ja kuuden minuutin kuluttua. Tunti oli pelkkää supistusta ja pysyin mukana ajassa ja pyrin rentoutumaan n. puoli tuntia fysiopallon ja kaurapussien avulla. Sitten yhtäkkiä homma vaan repes käsistä ja katosin jonnekin ihan muualle, kun supistus tuli ja oli voimakkaimmillaan, tunsin jo seuraavan alkavan. Kun menetin koko tilanteen tajun ja kipu on hirveä, pyysin jotain puudutusta. Siihen asti imeskelin ensin pelkkää happea (opiskelijat!!) ja myöhemmin ilokaasua. Olisin kai saanutkin, mutta vauva ehti syntyä ennen kuin lääkäri ehti paikalle. Onnitteli sitten vain.

Toinen synnytykseni oli raju ja pelottavakin, mutta siitä toivuin tosi hyvin ja nopeasti. Minulla siis on positiivinen kokemus tuosta pikakeikasta ja jos saisin valita, ottaisin sen uudestaan. Toisaalta, minä olin koko ajan siellä hoidettavana, enkä joutunut esim. kotona siihen tilanteeseen.

Luulen, että synnytyksestä selviää paremmin, jos ei odota liikaa, eikä pelkää liikaa, ja antaa kohdun tehdä työn ja itse pyrkiä rentoutumaan. Se ei varmaan onnistu, jos taustalla painaa ikäviä muistoja ja kokemuksia, klikkejä. Kannattaa mennä juttelemaan, se yleensä auttaa, pyrkiä itse selviämään asiasta aktiivisesti.

Kamalia synnytyksiä kokeneille, synnytykset voivat olla todella erilaisia, ja jokainen on omanlaisensa. Tsemppiä kaikille!

 

[taustalla]

Mulla oli nopea synnytys, aivan alusta loppuun vajaa kolme tuntia. synnytys kyllä käynnistettiin cytotek tableteilla. Sain kaksi tablettia neljän tunnin välein ja sitten ihan yllättäen meni lapsivedet ja samantien alkoivat supistukset kahden minuutin välein ja olivat heti kivuliaat!!
Vaikka olin jo sairaalassa synnytys eteni niin vauhdikkaasti että en kerennyt saamaan yhtään mitään kivunlievitystä ja teki todella kipeää! Ilmeisesti eteneminen yllätti kätilönkin, luulisi että kolmessa tunnissa kerkeäisi jotain saamaan...

No, jälkeenpäin tuli toisen kätilön kanssa puhetta synnytyksestä ja hän sanoi että jos synnytys jäi vaivaamaan niin voi jälkikäteenkin ottaa yhteyttä pelkopolille.

En usko että minulla tulee tarvetta pelkopolille, taisi olla meidän viimeinen lapsi mutta jos vielä synnyttämään menen niin ehkä sltten.

Enslmmäinen synnytys kesti 4, 5 tuntia, toinen vajaa 3 tuntia, mitenköhän kolmannen kävisi...

 

[syli täynnä kultaa]

Minullakin ollut jokainen synnytys nopeita. Tämä viimeisin lapsemme, joka on nyt reilun kuukauden ikäinen, päätti syntyä niin vauhdilla, että juuri ja juuri kerkessimme sairaalan ovesta sisälle, kun poika syntyi. Mieheni ajoi synnärin oven eteen auton, ja sai nipin napin raahattua minut sisälle. Sairaalan sisällä kävelimme korkeintaan 5 askelta, kun minun oli pakko mennä kontalleen lattialle. Supistukset oli niin kamalat, että oli pakko ponnistaa juuri siinä ja housut jalassa. Ponnistin pari kertaa, kun ensimmäinen kätilö kerkesi juosten saapumaan paikalle. Sain jotenkin puhistua kätilölle, että: "se tulee nyt"...Kätilö laski housut alas, ja otti sananmukaisesti kopin pojasta. Tunsin pojan pään haaravälissäni jo ennenkuin kätilö kerkesi ne housut laskemaan alas. Ponnistusvaiheen kestoksi on merkitty synnytyskertomukseen 1min. Ja synnytyksen kesto 1h36min. Ja tuosta ajasta ajomatkaan meni n. 1h10min. (Oli siis n.25min aikaa aamulla herättää lapset, pukea ne ja viedä hoitoon mummulaan, josta matka jatkui synnärille.)

Itse synnytyksestä ei jäänyt minulle mitään pahoja muistoja. Mutta kun pojalla oli napanuora kaulan ympärille kiertynyt, on alkanut mietityttään, että kuinka kamala paikka olisi ollut jos poika olisi tullut maailmaan vaikka kesken ajomatkan...Ja se toki todella mietityttää, että jos mahdollisesti vielä saamme lapsia, miten ihmeessä kerkeämme synnärille...Tämä synnytys alkoi aamulla todella kovalla ja pitkällä supistuksella, jonka jälkeen tuli vähän lapsivettä. Joten lähdimme siis matkaan heti, kun synnytys katsottiin alkaneeksi, ja silti kerkesimme juuri ja juuri sairaalan sisäpuolelle...

 

[LILLI]

\

sairaalassa alkoi todella kovat supistukset, mutta ehdin saada epiduraalin. Se auttoikin hyvin, kun paikat auki 9 cm otettiin epiduraali pois ja siitä alkoikin sietämätön kipu.

Siis miksi te sallitte moisen mielivaltaisen kidutuksen? Miksi ette te rikosilmoitusta kidutuksesta/heitteillejätöstä?

Kaverillani pidettiin epiduraali ihan ompeluvaiheen loppuun asti ja hän kertoi sen olleen todella hyvä juttu. Ei sattunut lainkaan ja ponnistaminen oli helppoa, kun ei ollut järjetöntä kipua haittaamassa. Eli mitään estettä kipulääkityksen jatkamiseen ei ole, kun kerta joillekin annetaan hyvääkin hoitoa. Ja jotkut taas joutuvat sadistien uhreiksi. Kannattaa pitää puolensa!

 

[minun synnytykseni]

Minun synnytykseni kesti 14 tuntia ja olen ehdottomasti sitä mieltä että se oli hyvä asia. Pelkäsin alussa pitkää synnytystä ja nyt olen sitä mieltä että onneksi sain sen.

Mutta joskushan on synnytyksiä käynnistetty miedoin menetelmin kun on ollut liian nopeeta toimintaa. Voisiko tämä olla vaihtoehto tällaisissa tapauksissa? Silloin mentäisiin sairaalaan jo etukäteen ja siellä ehdittäisiin varautumaan.

 

[kassu]

Omat kaksi ensimmäistä synnytystäni kesti "normaalit" 7-8 tuntia ja olivat kaikin puolin kauniita,luonnollisia ja hartaitakin synnytyksiä.Kolmas päättikin sitten alkaa tulemaan maailmaan jo viikolla 36+0.Olin yksin lasteni kanssa kotona (2v ja 1v4kk),mieheni oli työmatkalla.Kun tajusin,että vauva on todella tuloillaan,syötin lapsille iltapuurota ja sain heidät omiin sänkyihin (onneksi oli oikeastikkin nukkuma-aika ja nukkuivat molemmat vielä pinnasängyissä.).Ajattelin soittaa taksin jostain syystä,mutta sitten huomasin olevanii t-paidassa ja pikkuhousuissa enkä kyennyt pukemaan.Soitin lähellä asuvalle ystävälleni joka tuli viidessa minuutissa.Hän auttoi housut ja kengät jalkaani,koska oli talvi,puoliksi kantoi minut rappusiamme alas autolle,huikkasi silloiselle seinänaapurillemme,että lähtö tuli ja lapset ovat nukkumassa.Onneksi sairaalaan oli noin viiden minuutin matka,koska pääsin synnytyssalien takaovesta sisään,konttasin muutaman metrin ekaan synnytyssaliin ja sanoin,että alan ponnistamaan NYT.Kätilö vetaisi housut alas ja nelinkontin kahdella työnnöllä poikamme syntyi.Kaikkeen meni ehkä iltapuuron keitosta alkaen 45 minuuttia.Oli siinä Iskä ihmeissään,kun soitin hänelle,että onneksi olkoon,sinulla on poika

Jos saisin valita,synnyttäisin nyt massussa olevan neljäntemme pitemmän kaavan mukaan.Raju ja shokkimainen tunne oli pitkään päässäni,vaikka minäkin jotenki kävin ylikierroksilla.Pelkäsin sitäkin,että olin salissa yksin,ilman miestäni.Ja aivan kuten jollakin muullakin nopealla synnyttäjällä täällä,istukka ei meinannut tulla ja tunti sitä odoteltiin ja kiskottiin ulos.KÄtilö sanoi,ettei kohtukaan taja,mitä oikein on tapahtunut,kun kaikki meni niin rajusti ja äkkiä.

Nyt kun tosissaan odotan neljättä ja tästä kolmannesta synnytyksestä on kulunut vasta 9kk,ajattelin pyytää,että pääsen keskustelemaan ja läpikäymään synnytystä.Eiköhän jokaisessa sairaalassa ole siihen resurssit jos joku haluaa tulla keskustelemaan asiasta?Ainakin meillä on.Onneksi.

 

[minä]

Minä taas ennemmin tykkään nopeista synnytyksistä, kun ei sitä kivunlievitystä anneta vaikka kuinka rukoilis. Ilokaasua tuputtavat täällä meidän synnärillä. Kolmas lapsemme synty pikavauhdilla. Puoli tuntia sen jälkeen kun menimme sairaalaan, olin nimittäin jo 9cm auki kun menimme synnärille eli suoraan synnyttämään. Minusta käynnistetty synnytys on kaikista pahin ja kipein vaihtoehto, sillä ei minulla meinaa synnytys lähteä käyntiin tipalla, ja sitten paniikissa hikoilet kipeänä sielä sairaalan petissä ja ei kukaan anna mitään muuta ku sitä ilokaasua vaikka kuinka rukoilee epiduraalia. Ekalle sain epiduraalin ja tiedän että se ois hyvä vaihtoehto, mut ku ei anneta niin minkä sille mahtaa.

 

[Äitiliini]

Eka meillä syntyi puoli tuntia sairaalaan pääsystä ja synnytys kesti kaiken kaikkiaan vähä yli kolme tuntia. Toinen syntyi 9 min sairaaalaan menosta ja alle kolme tuntia kaikkiaa josta vielä reilu tunti matkaan ja kolmas sitte tulikin ambulanssiin matkalle ja alle kaks tuntia kaikkiaan merkattu synnytyksen kestoksi.

Nyt minulla on haaveissa saada vielä neljäs lapsukainen...
Varsinaisesti synnytyksestä ei ole jäänyt mitää pelko tai traumoja vaikka ovat nopeita olleet, mutta jo viimes "laitokselta" kotiin lähtiessä varoittivat että seuraava voi tulla vielä nopeammin ja kun matkaa on reippaat satakilometriä niin vähä mietityttää... mutta nähtäväksi jää tuleeko neljättä ja minne syntyy...

 

[nita82]

Samoja kokemuksia löytyy tääältäkin. Siis hirvittävän nopeita synnytyksiä 2kpl. Ekalta oli kotona supistellut muutaman tunnin kotona. Ei mitään pahoja. Menin sairaalaan ja kun olin siinä vastaanottohuoneen tutkimuspöydällä niin minulta alettiin ottamaan sydänääni- ja supistuskäyrää. Minut käskettiin kääntyä toiselle kyljelle mutta sanoin etten voi kun just tuli kaks tosi äkäistä supistusta. Kätilö vain sanoi ettävoit sinä. Siinä aloin sitte hokee et nyt se tulee, se varmasti tulee. Sitte kätilö katso k-uun tilanteen ja sano miehelle et mene äkkiä vaihtaan vaatteet. Pyysin siinä jotai puudutusta muttä kätilö sanoi että ei tässä mitään nyt tarvita. Saman tien oli paarit sängyn vieressä ja kaks kätilöä nosti nut siihen ja silloin vietiin. -saliin.
Kun päästiin saliin, minulle sanotiin että voit ponnistaa. Ja pari minuuttia ni oli tyttö rinnalla. Hyvä ku iskä saliiin kerkes. Niin nopea ettei itse mukaan kerennyt ja jälken päin monesti kelannu sitä mielessä.

Toinen synnytys eteni samaan tyyliin mutta saliin kerkesin hyvin ja supistuksetkin hiljenivät. Kuvittelin jo kotiin lähtöä. Siinä tupisin ja käveleskelin ja yhtäkkiä kaks kauheaa supistusta. Mieheni soitti kelloa ja kätilöt hyökäsivät huoneeseen. Enää en päässy sängylle ja mieheni ja kätilö nosti mut siihen ja hädin tuskin kätilö hanskansa sai käteen vedettyä kun tyttö syöksyi jo maailmaan. En kerinnyt edes ponnistamaan kun tyttö jo tuli.
Taas olen kelannut tätä mielessäni ja ajatellut että miksi? Miksi minulle näin nopeat ja rajut synnytykset? Mutta näkkyy luoja antaa jokaiselle omanlaisensa. Näissä kahdessa ei kyllä kerennyt mitään kivunlievityksiä saada.

 

[vierailija_]

Teille, joilla on jäänyt synnytys "kummittelemaan" niin ottakaa ihmeessä yhteys synnytyssairaalaanne, ja pyytäkää että voisitte jutella jonkun kätilön kanssa synnytyksestänne ja siellä voitte samantien kirjata toiveet seuraavaa synnytystä ajatellen. Ja neuvolassa voitte ottaa asian esille ja jos teillä ei vielä ole papereita siitä synnytyksestä niin pyytäkää ne sairaalasta, niistä voi olla myös apua asian läpikäymiseksi. Mutta kannattaa todella jutella jonkun ammatti-ihmisen kanssa ettei synnytksestä jää mitään traumaa kummitelmaan vuosiksi eteenpäin.
Mulla synnytykset kestäneet 7h45min ja 2h15min, kolmas oli sektio, mutta mun synnytykset eivät ole olleet niin rajuja kuin teillä useammalla on. Ihan hyvin pysyin tahdissa mukana tossa lyhyessäkin synnytyksessä vaikka se käynnistettiinkin. Sektio oli mulle ihan kauhistus. Niin ja piti sanoa, että se on ihan normaalia, että asioita alkaa käydä läpi vasta kun on saanut etäisyyttä asiaan. Mulla on kanssa vasta puolen vuoden-vuoden päästä tullut tarve käydä koettuja kriisejä läpi, esim esikoisen menetys rv 23 ja kuopuksen keskosuus.

 

[erilaisia synnytyksi]

Meillä eka lapsi tehtiin pitemmällä kaavalla... Ekat tunnit muistan, sitten oksensin supisteli ja oksensin jne. Epiduraali oli hyvä ja sitten se homma etenikin nopeasti. Ponnistusvaiheesta suorastaan nautin, ajattelin vaan, että nyt #&%?$!* ulos sieltä. Kesti muistaakseni 13 min se ponnistus, koko systeemi jotain ehkä 17 tuntia.
Toinen meni reippaasti yli ja just ennen käynistystä yhtä äkkiä alkoi illalla supistukset. mentiin sairaalaan ja eipä edennyt ei. Olisivat laittaneet kotiin siinä klo 23, mutta kun oli se käynnitys aamuksi sovittu, niin saatiin jäädä. Joskus puolen yön jälkeen lupasivat siirtää saliin, kun oli hiljainen yö, että kun kalvot puhkastaan siin saadaan vauhtia. Lopulta kun siirsivät, niin hissi kun pysähtyi tuli järjetön supistus. Ehdin pyytää kohdunkaulapuudutusta koska kivut ihan hirveät ja mies lähti vaihtamaan vaatteita. Kätilö haki sen puudutuksen ja kun tuli kaapilta takaisin, oli tyttö jo tulossa ulos. Ei siinä puuduteltu ja kalvotkin puhkaistiin vasta ponnistusvaiheessa. / min kesti ponnistaminen ja selällään ponnistin, kun en ehtinyt kääntyä. Oli tosi epätodellinen olo, että siinäkö se oli.
Kolmas taas... No luulin 39+6 että on virtsatietulehdus. mentiin äitipolille illalla siinä 22 aikaan. Ei ollut tulehdusta, niin kätilö katsoi kohdun suun. Kysyi koska viimeeksi katsottu. edellispäivänä oli ja silloin vaan vähän pehmennyt, ei muuta. Tarkasti tiedot oikeen kortista. Juu silloin oli 7 cm auki ja suoraan saliin. Mitään ei tuntunut, käyrällä näkyi supistuksia, mutta ei tuntunut. Poika syntyi ennen 1. Ekan kerran tunsin mitään puolen yön jälkeen ja silloin sain alkaa ponnistaa, hitaasti piti iso lapsi ponnistaa. Ensimmäisen kerran ponnistaminen oli epämiellyttävää, mutta synnytys todella helppo. Kätilö sanoi, että jos vielä lapsia teen, niin sairaalaan heti, kun vähän epäilee. Jos olisin odottanut niitä supistuksia kotona, olisi poika syntynyt sinne...
Eli joka kerta erilainen, loppu vaan tahtoo meikläiselläkin olla nopea ja jopa koko synnytys... Viimeisestä laitettiin synnytys käynnistyneeksi siitä hetkestä, kun pissaaminen alkoi kirvellä... Joku aika oli kuulemma papereihin keksittävä..

 

[marsu0712]

Esikoiseni synnytys kesti 6 1/2 tuntia ja siitä kolme olin sairaalassa ja en kerinnyt saamaan mitään kivunlievitystä kuin ilokaasua. Toinen poikani syntyi 1h 50min. Synnytyksen jälkeen ja ponnistus 3min. En taaskaan kerinnyt saamaan muuta kuin kaasua. Helppoja mutta rajuja nopeuden takia, myös palautuminen on ollut nopeaa. Toinen poikani painoi 4490g syntyessään, että ei se iso vauva aina tee synnytystä hankalaksi.. Pari kuukautta sitten sain pikku neitimme ja synnytyksen kesto oli 58min. Ponnistusvaihe 2min.. Kaasua taas vain sain. Omalla kohdallani en voisi kuvitellakaan pitkää synnytystä, mielummin kärsin sen muutaman tunnin jos sitäkään ja sitten se on ohi. Ihmiset ovat erilaisia ja toiset kestävät kipua paremmin kuin toiset. Kyllä se vauva palkitsee vaikka sen eteen joutuisi kärsimään pidempääkin!

 

[erilaisia synnyt]

Joo, en minäkään tarkoittanut, että iso vauva vaikeuttaa synnytystä, vaan sitä, että oamksi parhaaksi oli yittää ponnistaa hitaasti, siis etten oikeastaan ponnistanut ollenkaan, hengittelin vaan. Poika oli lähes 5 kg ja mahtui mainiosti ja selvisin parilla pinta tikillä. Mutta jos olisin heti ponnistanut voimalla... No minun onneksi ei ollut pakko ponnistaa rajusti, eli hiljaa hyvä tuli vaikka koko synnytys olikin lyhyt.

 

[Maria85]

\

esikoisen synnytys kesti 3h; siitä kun yöllä heräsin kipeään supistukseen, siihen kun vauva oli sylissä. tunnin ehdin olla sairaalassa, siellä olin heti 9cm auki. nyt on rv 35 toista odottaessa.

minäkin sanoin synnytyksen jälkeisinä päivinä, että ei paha, kyllä sen tekisi uudelleen, mutta ajan mittaan se on minustakin alkanut tuntua väkivaltaiseta ja hurjalta tapahtumalta, mitä en itse pystynyt hallitsemaan mitenkään. luonto ja kätilöt hallitsivat kaikkea, minun tahdostani riippumatta, ja minä vain kärsin.

inhottavaa on erityisesti myös se, että monet olettavat, että koska synnytys kesti niin vähän aikaa, se oli helppo. se tuntuu pahalta.

Ihan kuin itseni kirjoittama! Mulla esikoisen synnytys kesti kaksi ja puoli tuntia, ja näin jälkeenpäin ( poika nyt vuoden ) mulle on alkanut tulla kauheita pelkoja siitä...Mies haluaisi jo yrittää toista lasta, ja niin minäkin, jos joku muu synnyttäisi sen Eli esikoisen synnytys meni ilman kipulääkkeitä, ja oli todella Repivä kokemus. Häntäluu muussina, poika painoi yli neljä kiloa, vaikka terkkari oli koko raskaus ajan arvioinut " enintään kolme kiloinen sieltä tulee..." Olen itse todella pienen kokoinen. Miten tästä kauhusta pääsee voitolle?? Haluaisin kovasti toisen lapsen, mutta ei tälle pelolle mitään voi...kurjuus