Nonniin, uusin KaksPlus ja unikoulu artikkeli: kyllä se unikoulu=vauvan huudattaminen yksin

En nyt lukenu koko ketjua, mutta ehkä nykyään vähän turhankin paljon vouhkataan siitä että vauvan ja pienen lapsen itkuun pitää heti reagoida. En nyt tarkota sitä ettäkö vauvan tai pienen lapsen vois huoletta antaa parkua yksikseen illalla tai yöllä ties kuinka kauan. Toi vouhkaaminen on sen verran hyvin uponnu sekä minuun että mun mieheen, että meillä pompitaan edelleen lähes poikkeuksetta useita kertoja yössä silittelemään ja rauhottelemaan lasta. Kertoja on yleensä yössä vähintään pari, mutta 6-7 kertaa yhden yön aikana on kans vielä melko normaalia. Yli kymmenen kertaa yössä on jo huono yö. Lapsi laitetaan nukkumaan illalla kahdeksan aikoihin, ja ylös poika nousee ihan itekseen viikonloppusinkin klo 6-7. Jätkä täyttää loppukesästä kolme. Ja alkusyksystä tulee vuosi täyteen kun meidän taloudessa joka ikinen yö toinen vanhemmista nukkuu patjalla olkkarissa tai lapsen huoneessa, että edes toinen sais nukkua (ellei lapsen kirkuminen herätä molempia). Töissä ollaan molemmat, minäkin ajan autoa työkseni ja aamulla herätyskello soi 4.30. Että välillä on jaksaminen ollu melko kortilla. Lääkärit ja allergiatestit ja psykiatriset puolet on käyty eikä lapsesta niiden osalta löydy mitään "vikaa". Tässä vaiheessa tuommosen artikkelin luettuani aloin miettiä, että onkohan meillä reagoitu lapsen itkuun vähän turhankin neuroottisesti...

 

1-vuotiaani nukahtaa vain ja ainoastaan rinnan avulla ja herää edelleen useita kertoja etsimään tissiä suuhun ja siinä samalla sitten myös syö... Jotenkin toi artikkeli tuntui helpotukselta että ehkä me sittenkin saatettaisiin selvitä tästä ton unikoulun avulla mutta nyt taas epäröin... En tiedä pää hajoaa välillä kun täytyy päiväunillakin päivystää tissi tanassa

 

[QUOTE="Nipsu";23951048]En nyt lukenu koko ketjua, mutta ehkä nykyään vähän turhankin paljon vouhkataan siitä että vauvan ja pienen lapsen itkuun pitää heti reagoida. En nyt tarkota sitä ettäkö vauvan tai pienen lapsen vois huoletta antaa parkua yksikseen illalla tai yöllä ties kuinka kauan. Toi vouhkaaminen on sen verran hyvin uponnu sekä minuun että mun mieheen, että meillä pompitaan edelleen lähes poikkeuksetta useita kertoja yössä silittelemään ja rauhottelemaan lasta. Kertoja on yleensä yössä vähintään pari, mutta 6-7 kertaa yhden yön aikana on kans vielä melko normaalia. Yli kymmenen kertaa yössä on jo huono yö. Lapsi laitetaan nukkumaan illalla kahdeksan aikoihin, ja ylös poika nousee ihan itekseen viikonloppusinkin klo 6-7. Jätkä täyttää loppukesästä kolme. Ja alkusyksystä tulee vuosi täyteen kun meidän taloudessa joka ikinen yö toinen vanhemmista nukkuu patjalla olkkarissa tai lapsen huoneessa, että edes toinen sais nukkua (ellei lapsen kirkuminen herätä molempia). Töissä ollaan molemmat, minäkin ajan autoa työkseni ja aamulla herätyskello soi 4.30. Että välillä on jaksaminen ollu melko kortilla. Lääkärit ja allergiatestit ja psykiatriset puolet on käyty eikä lapsesta niiden osalta löydy mitään "vikaa". Tässä vaiheessa tuommosen artikkelin luettuani aloin miettiä, että onkohan meillä reagoitu lapsen itkuun vähän turhankin neuroottisesti...[/QUOTE]

Oletteko kokeilleet, että lapsi nukkuisi omassa sängyssään teidän makkarissa? Ei tarttis pomppia yöllä ylös ollenkaan eikä lapsen tarttis huutaa?

Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.

Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin"


Läheisyys kasvattaa itsenäisyteen

Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.

Perhepedin tiukin määritelmä on se, että lapsi tai lapset nukkuvat vanhempien vuoteessa. Väljemmin määriteltynä perhepediksi voidaan lukea myös sivuvaunu, jossa pinnasänky on kiinni vanhempien vuoteessa, laita alas laskettuna tai poistettuna. Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.

"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

Läsnäolo ja kosketus rauhoittavat

Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.

 

1-vuotiaani nukahtaa vain ja ainoastaan rinnan avulla ja herää edelleen useita kertoja etsimään tissiä suuhun ja siinä samalla sitten myös syö... Jotenkin toi artikkeli tuntui helpotukselta että ehkä me sittenkin saatettaisiin selvitä tästä ton unikoulun avulla mutta nyt taas epäröin... En tiedä pää hajoaa välillä kun täytyy päiväunillakin päivystää tissi tanassa

No mutta tuollaistahan se on. Mitä oikein odotit? Että pukaat vauvan ulos ja jatkat elämää kuten ennenkin?

 

[QUOTE="vieras";23931191]Tässäpä loistava esimerkki, jossa vauva on saatu nukkumaan hyvin ja täysiä öitä huudattamatta yksinään. Ja mikä parasta tällainen tapa tuo yleensä täysin pysyvät tulokset!!!
Tämä yllämainittu "Unikoulu" ei ole huudattamisunikoulua nähnykkään.[/QUOTE]

Peesi. meilläkään ei olla palattu entiseen kun unikoulu on pidetty lempeästi ja kokoajan lasta kunnellen. Hän on tankannut itseensä kyllikseen sitä unikainaloa ja lähellä oloa että siirtyminen ensin pinnikseen ja myöhemmin omaan huoneeseen sujuivat hyvin. Hän todella oppi ilman yksin huudatusta ja on varsin hyvä nukkuja nykyään. Kun taas tuttavaperheessä vauvana itkuunsa nukahtahtanu haahuili vielä 3v sängystään kokoajan hakien turvaa nukahtamiseen.

 

1-vuotiaani nukahtaa vain ja ainoastaan rinnan avulla ja herää edelleen useita kertoja etsimään tissiä suuhun ja siinä samalla sitten myös syö... Jotenkin toi artikkeli tuntui helpotukselta että ehkä me sittenkin saatettaisiin selvitä tästä ton unikoulun avulla mutta nyt taas epäröin... En tiedä pää hajoaa välillä kun täytyy päiväunillakin päivystää tissi tanassa

No meillä loppui yötarjoilu ja unitissi. Lapsi ei edelleenkään ollut yksin mutta helpotti kun oppi nukahtamaan muutoin kun tissille. Siitä päästiin sitten taas seuraavaan vaiheeseen, rysäyksellä en lasta pakottanu nukkumaan niin ja näin.

 

1-vuotiaani nukahtaa vain ja ainoastaan rinnan avulla ja herää edelleen useita kertoja etsimään tissiä suuhun ja siinä samalla sitten myös syö... Jotenkin toi artikkeli tuntui helpotukselta että ehkä me sittenkin saatettaisiin selvitä tästä ton unikoulun avulla mutta nyt taas epäröin... En tiedä pää hajoaa välillä kun täytyy päiväunillakin päivystää tissi tanassa

Me kävimme unikoulun 1-vuotiaan kanssa, kun muu ei auttanut. Se toimii, eikä mitään haittavaikutuksia ole ilmennyt. Älä välitä syyllistäjistä, vaan tehkää ratkaisu, joka sopii teidän perheellenne. Jos tuntuu, että pää hajoaa, unikoulu on oikea osoite.

 

Vier, voi kuule, on meillä kokeiltu kaikki maholliset variaatiot. Lapsi on nukkunu vieressä, on nukkunu vieressä omassa sängyssä, toinen vanhemmista on nukkunu lapsen huoneen lattialla, lapsi on nukkunu vanhemman vieressä oman huoneen lattialla, kaikki omissa sängyissä jne. Eipä mikään auta. Siinä vaiheessa kun meinaa jatkuvasti töissä nukahtaa rattiin, tuntuu että seinät kaatuu päälle ja alkaa tuntea aistiharhoja on pakko keksiä jonkunlainen ratkaisu miten selvitä hengissä eteenpäin. Meidän on pakko vuorotella valvomisen kanssa. Lapsi herää joka tapauksessa yöllä useita kertoja, ja jos nukutaan kaikki samassa huoneessa, koko perhe valvoo. Itku ei läheskään aina edes lopu vanhemman läsnäoloon, kosketukseen ja syliin vaan mukula kiljuu kurkku suorana toisinaan puolikin tuntia putkeen. Ja se oli vasta yksi herätys... Lisäksi meidän vekara on taipuvainen saamaan kauhukohtauksia. Kyllä tässä on moneen otteeseen mietitty että mitä me ollaan tehty väärin, vai kärsiikö lapsi jollain tavalla. Siksi kaikki maholliset terveyteen liittyvät testit on tehty. Ja ilosempaa taaperoa päiväsaikaan saa hakea, joten tuskin mikään sinällään pahasti on vikana.

 

HUOM! Minä en koskaan neuvolasta saamaani unikouluohjetta käsittänyt niin että vauva olisi jätetty yksin!!! Meillä kävi niin että poikamme oli jo nukkunut viikkoja läpi yön itkemättä vai vaatimatta maitoa eli hän oli melkein yksi-vuotias kun alkoi yhtäkkiä yöllä herätä vaatimaan maitoa tunnin-parin välein. Ensimmäisenä yönä hän heräsi siis parin tunnin unien jälkeen itkemään, menin hänen luokseen, pidin sylissäni n. tunnin kun hän itki ja rauhoittelin ja silittelin, sitten hän nukkui aamuun. Tähän yhden yön unikouluun loppui uudelleen alkaneet yöheräilyt. Tokihan se tuntui pahalta kuunnella kun hän itki mutta yksin häntä ei tosiaankaan jätetty enkä niin ymmärtänyt että olisi pitänyt jättääkään....