Nykypäivänä harvoin kuulee vauvojen yksin nukuttamista perusteltavan perinteellä tai sillä, että on hienoa kun on varaa sänkyyn tai lastenhuoneeseen. Sen sijaan lapsiin erikoistuneita neurologeja myöten on perusteltu yksin nukkumista monenlaisin perheen ja vauvan hyvinvointiin liittyvin seikoin.
Useimmiten suosituksissa ja ohjeissa kylläkin keskitytään vain siihen, miten vauvan saa nukkumaan yksin. Tässä kuitenkin joitakin perusteluja, miksi vauvan yksin nukkuminen olisi hyväksi (mm. Semperin vauvanruokamainoksen suomalaisen asiantuntijan mukaan):
vauvan oletetaan nukkuvan parhaiten kuin aikuinen: hämärässä, hiljaisessa huoneessa
vauvalle ajatellaan olevan pelottavaa herätä eri paikasta kuin mihin nukahti (esim. sylistä sänkyyn)
vauvan ajatellaan nukkuvan nopeammin pidempiä unijaksoja ilman yösyöttöjä
vauvalle ajatellaan kehittyvän pitkällä tähtäimellä parempi nukahtamisrutiini eli terveemmät uniassosiaatiot
Hyvin usein äitien välisessä keskustelussa vauvaan liittyvien perustelujen sijaan kuulee vanhempiin liittyviä perusteluja: vanhemmat saavat nukuttua paremmin, vanhempien vuode halutaan varata parisuhteelle ja seksielämän ajatellaan olevan parempaa vauvan nukkuessa toisaalla.
Yksin nukkumista ihannoivissa unikoulutusyhteyksissä pidetään yleensä ei-toivottavana tai jopa haitallisena vauvojen nukuttamista imettäessä, syliin tai aikuisen viereen. Perusteluna näkee usein muun muassa sen, että vauvalle kehittyy tästä väärä uniassosiaatio, josta hänet on myöhemmin vaikea opettaa eroon. Äitien katsotaan myös joutuvan sitomaan itseään liikaa vauvoihin näin nukuttamalla ja nukkuen sekä uskotaan äitien unenlaadun olevan heikompaa vauvan vieressä nukkuessa.
Miten ihanteeseen yksin nukkuvista vauvoista kehotetaan pyrkimään?
Unikoulu oli 1990-luvun vauvanhoidon trendisana suomessa. Nyttemmin termistä on tullut kaksijakoisia tunteita herättävä, ja nykyään näkee enemmän termiä uniassosiaatio. Molempia termejä käyttävä vauvakoulutus kuitenkin pyrkii samaan: mahdollisimman varhain yksin omassa sängyssä nukkuviin vauvoihin. Pyrkimyksenä on myös se, että vauva oppii nukahtamaan ja nukkumaan ilman toisen ihmisen jatkuvaa läsnäoloa.
Unikouluja on nykyään monenlaisia, mutta alun perin termillä tarkoitettiin hieman toisistaan eroavia tekniikoita, joita yhdisti vauvan yksin nukkumaan laittaminen ja itkun sietäminen. Alkuperäiset unikoulut perustuivat 18001900-lukujen vanhempiin käsityksiin itkusta vauvojen keuhkoja vahvistavana ja itsenäistymistä edistävänä asiana, joka ei ole haitaksi vauvojen kehitykselle. Vauvat siis kehotettiin yksinkertaisesti jättämään yksin nukkumaan, kunnes he itsekseen nukahtivat. Ilta toisensa perään itkujakso lyheni, kunnes vauvat nukahtivat itkutta. Nämä pitkien, lohduttamatta jätettyjen itkujaksojen unikoulut on tänä päivänä poistettu suosituksista, ja niiden sijaan suositellaan unikoulutustekniikoita, joissa vauva joko otetaan syliin tai häntä silitetään hänen itkiessään ja hänet jätetään uudestaan yksin nukahtamaan hänen rauhoituttuaan. Unikouluille myös annetaan vaihtelevia suositusminimi-ikärajoja.
Mitä vasta-argumentteja ja kritiikkiä yksin nukkumisen ihanteelle ja unikouluille on esitetty?
Yksin nukkumista vastaan esitetyt argumentit vaihtelevat sen mukaan, mitä tieteen-alaa väitteen esittäjä edustaa.
Evoluutiobiologian tai kulttuuriantropologian näkökulmasta ei pidetä uskottavana käytäntöä, joka perustuu vain muutaman vuosikymmenen tai korkeintaan parin vuosisadan kokemukseen yhdessä kulttuurissa. Ihmislajin historia ja geeniemme evoluutio on miljoonien vuosien mittainen ja koko tuon ajan vauvat ovat nukkuneet äitiensä välittömässä läheisyydessä. Kuten Smallin kirjassa tuodaan esille, vauvojen geenit eivät siis ole voineet vielä ehtiä sopeutua tähän uuteen ihanteeseen eikä se siksi ole heidän kehitykselleen ihanteellista. Vauvat odottavat syntyvänsä kivi-kautiseen keräilijä-metsästäjäkulttuuriiin ja heitä ohjaavat siksi vaistot, jotka kehottavat pitämään äidin lähellä, jotta ravintoa riittää, lauma ei jätä eivätkä vaarat luonnossa vainoa. On jopa kyseenalaistettu, kuuluuko ihmisaikuistenkaan nukkua vain yhdessä jaksossa koko vuorokauden unensa ja esitetty teoria ihmislajista luontaisesti kaksi unijaksoa päivässä nukkuvana.
Lääketieteen ja neurologian näkökulmasta pidetään äärimmäisen tarpeellisena, että vauva nukkuu paljon ja erityisesti on paljon aikuista enemmän REM- eli vilkeunessa. Kuten Searsien kirjassa tuodaan esille, vastasyntyneen elimistö ei vielä tunne yön ja päivän eroa ja vauvojen unisyklit ovat paljon aikuista lyhyempiä ja sisältävät siksi enemmän REM-unta. Tämän katsotaan olevan vauvan aivojen kehityksen ja oppimisen kannalta edistyksellistä. Vauvoilla on myös varsin pikkuruiset mahalaukut, noin heidän nyrkkinsä kokoiset, ja he siksi tarvitsevat ravintoa vähän kerrallaan ja usein. Kestää siis kauan, ennen kuin vauvat pystyvät syömään päiväsaikaan riittävästi ravintoa ja he voivat jättää yösyötöt kokonaan pois.
Mikseivät vauvat sitten voisi saada tarvitsemaansa unta yksin nukkuen? Yleisimmin viitattu vauvojen ja äitien unesta laboratorio-olosuhteissa tehty tutkimus on James McKennan kolmen tutkimuksen sarja 19801990-luvuilla. Noiden tutkimusten loppupäätelmänä oli selvä ero yksin ja äitinsä kanssa nukkuvien vauvojen unenlaadun välillä: äitinsä kanssa nukkuvien vauvojen elintoiminnot olivat tasaisempia, hengi-tyskatkoksia oli vähemmän ja he pysyivät tasaisemmin unessa, koska saivat hoivaa ja imetystä nopeammin ja heräämättä missään vaiheessa täysin. Laboratoriotutkimukset myös osoittivat äitien olevan unissaan täysin tietoisia vauvoistaan eikä yksikään äiti ollut lähelläkään kierähtää vauvansa päälle. Äidin ja vauvan unisyklit vaikuttivat synkronoiduilta niin, että molempien uni keveni yhtä aikaa imetystä varten ja syveni taas niiden aikana ja jälkeen. Searsien kirjassa myös kerrotaan kätkytkuolemien ja yksin nukkumisen välisestä tilastollisesta yhteydestä ja väitetään, että perhepedissä nukkuvilla vauvoilla on vähemmän kätkytkuolemia.
Psykologit taas esittäisivät varoituksen sanan yksin nukuttamista ja unikouluja vastaan siksi, ettei vauvan ajatella vielä ymmärtävän olevansa erillinen ihminen ja siksi hän kokee suurta kauhua aina yksin jäädessään. Pahimmillaan itku-unikoulun ajatellaan tuottavan jopa minän hajoamiskokemuksen sekä totaalisen hylätyksi tulemisen ja arvottomuuden tunteen. Riippuu psykologista, kuinka pitkällisiä vaikutuksia ihmisen elämään näillä vauvaiän kokemuksilla ajatellaan olevan. Joka tapauksessa kiin-tymyssuhdeteorian valossa kiistetään yksin nukuttamisen vaikutus lapsuudessa: yksin nukkuneiden vauvojen ei uskota kasvavan reippaasti itse nukkumaan meneviksi taaperoiksi ja leikki-ikäisiksi. Sen sijaan painajaisia ja mörköjä näkevien, pimeää pelkäävien ja nukkumaanmenoa kaikin keinoin lykkäävien leikki-ikäisten ajatellaan saaneen pelkonsa nukahtamista ja nukkumista kohtaan nimenomaan vauvaiän kokemuksista. Searsit perustelevatkin perhepetiä ja hyvin hidasta, lapsentahtista omaan sänkyyn opettelua turvallisen ja positiivisen asenteen luomisella nukkumista kohtaan. Heillä on asiasta vertailevaa kokemusta: kolme ensimmäistä lastaan he nukuttivat tavanomaisesti yksin ja viisi viimeistä perhepedissä - heidän perhepetivauvansa olivat rohkeammin yksin nukkuvia leikki-ikäisiä.
Lähteet:
William ja Martha Sears: The Baby Sleep Book
Jean Liedloff: The Continuum Consept
Meredith F. Small: Our babies, Ourselves - how biology and culture shape the way we parent
www.kiintymysvanhemmuus.fi