** Noin kolmekymppiset ekakertalaiset vol.10 **

tiNpPa - mites kävi? Hui, miten jännää. :)

Maidon tihkumisesta - tuttua juttua täällä jo muutaman viikon ajan (ehkä). Ilmeisesti on aika normaalia. Ja ystävälleni kävi niin, että luuli leikkauksen takia, ettei pystyisi imettämään, mutta toisin kävi. Eli kaikki on mahdollista. :)

Marjutan - kiva kuulla, että toisilla loppuraskaus on helpompaa. Mulla kun tuo maha on lääkärin sanoin "niin pystyssä kuin olla vaan voi" eli perinteiseen poikamahatyyliin kaikki tuossa edessä kasvaen suoraan eteenpäin, niin iho aika koetuksella, samoin alaselkä ja oikeastaan koko äiti. Takaa katsoen voisi vieläkin luulla, etten raskaana olekaan, kunnes jättivatsa paljastuu sivuprofiilista. :LOL:

ON: Onko teille kaikille muille annettu kokoarvio? Kun mulla tosiaan lääkäri ei suostunut sitä tekemään, kun kuulemma menee kuitenkin väärin. Ja maha kuitenkin yläkäyrän yläpuolella ja äiti tällainen pätkä. Kun oon jotenkin koko ajan kuvitellut, että sissi syntyy ajoissa, en oo miettinyt tuota kokoasiaa sen enempää, mutta nyt, kun näyttää, että viihtyy edelleen yksiössä, alkaa jo vähän hirvittää. Uuden neuvolan lääkäri oli aika ADHD-tapaus tosiaan, mutta terkka pyörittelee joka viikko päätään todeten, et "on se kyllä iso poika". Mun täytyy varmaan ihan itse pyytää pääsyä synnytystapa-arvioon terkalta, jos ensi viikolla maha on vaan jatkanuut kasvuaan eikä sissiä näy saati kuulu. :headwall:

Tuittis & Sissi 37 + 4

PS: Mitäs Riesalle kuuluu?
 
tiNpPa tuu heti kertomaan tilannekatsaus, kun voit! :) Ei tietty synnytyssalista tartte! ;) Tsemppiä!!!

Lallaa, kirjottelin tonne kerhon puolelle!

Samirja ja Lallaa, ootteko siirtyny kirjottelemaan jonnekin syntyneiden palstalle? Voisin itsekin alkaa kirjottelemaan jossain, mut missä te "ootte"? :)

Täällä kaikki sujuu hyvin! Mitä nyt vähän mietiskelen, et riittääkö maito poitsulle ja kasvaako hyvin... No, 7 vrk:ssa oli saavuttanu syntymäpainon ja se oli neuvolatädin mielestä hyvä vauhti. Jotenkin vaan luulin, et maitoa tursuu rinnoista yli äyröiden ja ne on oinkeet kuin superpallot. ;) Mut kun olo on ihan hyvä ja rinnat vain vähän isommat, ei uskois, et maitoa tulee. Silti poika vaikuttaa tyytyväiseltä "saaliiseensa" ruokailun jälkeen, vaik välillä syökin tunnin välein ja välillä vetää 3h unta putkeen. Pitää kai vaan luottaa, et kaikki on ok, jos poika on tyytyväinen. Ens viikollahan sit neuvolassa taas kuulee painon. Tässä pikkasen vauva-arjen kuulumisia tännekin palstalle. :)
 
tiNpPa Onpa jännät paikat! Olisipa itsekin jo noin pitkällä...

Mulla olo tuntuu välistä taas paremmalta. Tosin mä oksennan yleensä vain alkuviikosta, joten voi olla että on taas väliaikaista. Painoa on tullut lisää parisen kiloa. Jännä lueskella noita muita ketjuja, kun tuntuu että muut pystyvät pahoivoinniltaan syömään vaan jotain "kevyttä ja raikasta". Mulla on kaiken roskaruuan himo iskenyt pahasti. Ennen raskautta välttelin sokereita, mutta nyt tuntuu että karkit maistuu liikaakin. Myös leipää menee enemmän, mutta sen olen yrittänyt pitää täysjyvänä.

Anncherie 9+3
 
isot onnittelut tinppa!! tulehan paremmalla ajalla kertoilemaan tarkemmin kokemuksia :)

niin, hyvä tietää että muillakin on jo näilläkin viikoilla sitä maitoo tihkunut.. mua suorastaan vähän ketuttaa koko juttu, kun tiedän ettei siitä oo mun kohdalla mitään hyötyä kun en voi imettää.. ois ollu huomattavasti helpompi jos maitoo ois noussu vasta synnytyksen jälkeen jolloin ois jo alotettu estolääkitys..

menkkakivun tyyliset jomotukset ovat mulla alkaneet.. ei siis voi kivuksi sanoa, mutta alaselkää on jomottanut pari päivää ja viime yönä jomotus tuntu jo alavatsalla. hieman huolestuttaa että enteileekö tää nyt sitä että neiti haluis jo piankin tulla ulkomaailmaan.. pitää ke neuvolassa mainita asiasta, ellei sit ennen sitä pahene noi..

myymeli & pikku neiti 33+3
 
ONNEA tInPALLE!!

Anncherie onnea olon helpottumisesta.. täällä kans vähä parempi, on se vaan ihanaa kun ei KOKOAJAN okseta! tosta syömisestä: niinku jo aikasemmin mainitsin niin mä karppasin ja voin hyvin ennen raskautta, mut nyt syön mitä vaan mikä menee alas.. eli mehua ja jaffaa menee pari litraa päivässä + kaikkea muuta sokerimoskaa.. buuu.. mutta ei voi mitään, heti ku olo normalisoituu niin yritän hypätä ruotuun noiden ruokien kanssa. Toi roskaruoka-himo on kyl aika paha :D mut täytyy myöntää et itekki kävin mäkkäris pari päivää sit, ekan kerran pariin vuoteen.. if you want it, you GOT TO HAVE IT!

mä venailen jos huomenna tulis kutsu sinne np-ultraan,, sais tietää onks siihen kauan ja että jaksanko odottaa vai menenkö sitä enne käväsee yksärillä.. ja jee, ei o kauan enää et 12 vko on täynnä ja sit voi huokaista ainakin vähän! ja jatkaa joogaamista!!

aurinkoista sunnuntaita kaikille!

intoilija 8+6
 
Viimeksi muokattu:
Isot onnittelut tiNpPa :flower:

Musta kans tuntuu intoilija että se itsekuri on kadonnut kokonaan. Ihan järkkyjä mielitekoja tulee välillä. Onneksi näyttää sille että mulle tulee kaikesta sokerimakeasta tosi huono olo. Ja se intohimo appelsiinimehua kohtaa on kans onneksi kadonnut. Pullaa voisin syödä kyllä vaikka pellillisen maidon kanssa (onneksi hiiva oli viikonloppuna loppu muuten olisin toteuttanut tämän!). Yritä tässä nyt sitten noudattaa rd-ruokavaliota...

Tuna ja sintti 12+0 *poksista-poks*
 
Amanda, tuolla vauvat 0-12 kk puolella on tätä vastaava pino, mutta siellä taitaa olla aika hiljaista, kun vastaavalla porukalla on Facebook-ryhmä. Eli fbn puolella kirjotellaan ja lisäksi roikun täällä :D .. Niin ja ulkoilusta: meillä oli talviohjeistus eli kaksi viikkoa syntymästä suositeltiin olemaan kotona, mutta kun paino nousi heti alusta pienellä, niin vaunuteltiin jo 10 päivän iässä. Ja kahvilaan suunnattiin pian sen jälkeen.
 
Onnea tiNpPa!!!

Mä kannattaisin sitä, että elvytettäis se vauvautuneiden julkinen puoli nyt kun on ryntäys käynnissä.

Wow, tyypeillä tulee jo maitoa... Ja Amanda sitä maitoa tursui mulla vasta kovan työn jälkeen silloin kun vauva oli jo kolmiviikkoinen. Sittemmin tursuaminen on saatu hillintään. Ja luin, että rintojen ei kuulu olla pinkeenä (ainakaan pitkään), silloin on ylituotantoa.

Pitkästä aikaa vois vääntää mokkapaloja :D
 
Suuren onnittelut tiNpPa! :heart: Ison poitsun pykäsit maailmaan, hieno suoritus! :) Nauttikaa ensihetkistä, ne on aivan ihmeellisiä! Mä olin ainakin ihan sekaisin ja kaikki ympärillä pysähtyi siihen valtavaan onnen ja ihmeen huumaan. :) Sama jatkuu vieläkin, mut nyt jo osaan avata telkkarin ja katsoa, mikä sää on ulkona. :) Eli ulkomaailma alkaa hitaasti palaamaan ja tosiaan nyt jo odotan ekaa ulkoilua poitsun kans!
 
Onnea tiNpPa! Nauran vieläkin muuten tuota yöllistä vessanpesujuttua :D Omaa pesänrakennusviettiä odotellessa...

Mä niin odotan innolla noita synnytyksenjälkeisiä euforiafiiliksiä ja sitä rakkaudentäyteisyyttä :D tuosta kun kuulee niin paljon, mutta vaikea ennalta käsittää! Oon myös toden teolla alkanut (sillai hyvällä tavalla) jännittää synnytystä - miten se alkaa, miten sen tietää että se alkaa, miten kestän kivut jne. Olen myös useana yönä nähnyt unia synnärille menosta. Aika monessa niistä meidät on lähetetty sieltä takaisin kotiin ja sanottu, ettei vielä ole aika :) Varmaankin nyt, kun en ole enää töissä ja muutenkin selän takia täytyy levätä suurin osa päivästä, on aikaa pohdiskella näitä ja ne heijastuu sitten alitajuntaankin.

birdcherry 33+4
 
  • Tykkää
Reactions: Samirja
Mäki haaveilen siitä rakkaudentäyteisestä ajasta ja olosta.. :heart: Silloin kun on unohtanu tän kaiken oksettavan olon ja ahdistuksen! Onneks tietää että se aika koittaa!

MUT MIKSEI MUN KIRJE JO TUUUUUUUUUUUUU! sorrun kohta ja soitan sinne yksityiselle ja varaan sen tokan varhaisultran :D
 
Onnittelut tiNpPa vauvasta!

Täällä vietetään tylsän rauhallista kotielämää. Pieni on laskeutunut ja melkein jo kiinnittynyt. Neuvolatäti sai vielä vähän pään liikkumaan, muttei paljoa. Menkkamaisia särkyjä on joka päivä vähän enemmän, mutta olen yhä edelleen asennoitunut, että yli lasketunajan mennään. Kotona ois vielä tekemistä. Lonkkasärky estää enimmät kävelyt ja se harmittaa.

Essi ja kaveri 38+2
 
Heips,
täällä vielä yhtenä kappaleena.. tänään tosin tullut puolesta päivästä alkaen kivuliaita supistuksia, välillä ihan 5-10 min välein, välillä mennyt 30-40 minuuttiakin välissä. Kipu on kovaa mutta siedettävää, mulla normi menkoissa oli tällaista kipua ihan jatkuvasti päivän verran siinä alussa aina.. :eek:

En ole ottanut särkylääkettäkään koska suppareiden välillä olo on ihan normaali. Tosin sellaisen olen huomannut että mulla on ihan jatkuva p*skahätä ja suppareiden aikana myös yrjöttää.. eli kroppa haluaa näköjääs tyhjentyä ihan huolella vaikken juuri mitään ole koko päivänä syönyt :)

Eilen tuli 2 kpl kipeitä suppareita, ja sitä ennen ei ole ollut mitään kipuja joten saa nyt nähdä onko tämä jotakin varhaisvalmistelua vai tuleeko tässä vielä illan-ensi yön aikana lähtö.

Niin joo ja onnea oikein paljon TINPPA!! :flower:

marjutan ja Muru 39+5
(uusin masukuva taas päivitetty Takapihojen tarinoita )
 
Paljon onnea pienestä ihmeestä tiNpPalle!

Meillä on nyt VIHDOIN np-ultra takana, ja hyvinhän siellä onneksi kaikki oli. Pikkuisella oli tosi kova vauhti päällä. "Liikkuvainen lapsi" kätilö totesi. Oli myös kuulemma itsepäinen, kun ei millään meinattu saada niskaturvotusmittaa: kaveri käänsi vaan koko ajan selkänsä ja nojaili kohdun seinämään. :D Pituutta oli 5,1 cm eli vastasi päiviä 11+6, mutta laskettu aika ei kuitenkaan muuttunut.

Otettiin sitten niskamitta lopulta alakautta, ja se oli 0,7mm. Sen perusteella ei pitäisi mitään hätää olla, mutta odotan kuitenkin vielä sen veriseulakirjeen ennen kuin kerron työpaikalla. Ystäville olen jo alkanut kertoa sitä mukaa, kun nähdään, ja sukulaisille kerrotaan nyt viikonloppuna.

On tämä nyt niin kummallista olla "virallisesti" raskaana. :LOL: Nyt vaan täytyy tsempata, että saisi alettua pikkuhiljaa työntämään huolia taka-alalle ja nauttimaan odotuksesta.

Ai niin, pidemmällä olevat: mitä rasvaa/öljyä olette käyttäneet raskausarpien ehkäisyyn? Olisi kiva saada suosituksia, kun kuukauden sisään alkaa varmaan rasvailu tulla ajankohtaiseksi.

Neitipippuri 11+4
 
  • Tykkää
Reactions: intoilija
Tsemppiä marjutan, voipi olla lähtö sairaalaan edessä pian!

No niin, muru nukkuu ja nyt tulee synnytystarina. :) Kipeät supistukset tosiaan alkoi silloin lauantaiaamuyönä kahdelta, samantien tulivat säännöllisinä 5 min välein, eivätkä missään vaiheessa loppuneet. Pari kertaa soitin Haikaranpesään, ekalla kerralla kehottivat odottamaan, kunnes on supistellut 3-4 min välein kolmekin tuntia. Kahden tunnin jälkeen soitin kuitenkin uudestaan, olo alkoi olla semmonen. Kaiken lisäksi meillä jostain syystä (ilmeisesti kattoremontin takia) juuri tänä yönä haisi vessassa vahvasti maali tai joku muu myrkky, joten näytti vahvasti siltä, ette pääse suihkuun oloa helpottamaan. Haikaranpesästä sanottiin silloin, että yhä voi kotona odotella, jos pystyy, mutta heillä oli joka tapauksessa täyttä. No, odottelin vielä tunnin, ja viideltä kolmen tunnin supistuksien jälkeen lorahti hieman epämääräisen väristä lapsivettä, joten soitin Kättärille ja päätettiin, että lähdetään. Kaikki sujui kohtalaisen nopsaan; ennen kuutta oltiin synnytyshuoneessa, ja siitä 5 tunnin päästä vauva syntyi. Tullessa olin 3 cm auki, sain jonkun kipupiikin reiteen (minkä vaikutusta en kyllä huomannut) ja istuskelin keinutuolissa ilokaasua hengitellen. Ilokaasusta tuntui olevan se hyöty, että koska naamarin kautta hengittämiseen piti oikeesti keskittyä, en keskittynytkään enää niin paljon siihen supistuskipuun. Mutta supistukset oli joka tapauksessa niin kivuliaita, että ilmoitin toiveen epiduraalista jo melko pian. Epiduraali vaikutti varmaan parisen tuntia vieden supistuskivut melkein kokonaan pois. Sängyllä maatessa olikin jo semmoinen fiilis, että pahin on varmaan jo ohi, ja sain levättyä vähän ennen kuin ponnistusvaihe alkoi kymmenen maissa. Ponnistaminen osoittautui kummiskin sitten sen verran haastavaksi, että tarvittiin lopulta pari lääkäriä, episiotomia ja imukuppi. Se pieni hetki, kun kätilö kutsui toisen kätilön paikalle aiemmin kuin oli ollut tarkoitus, mainitsi lääkärin ja huoneeseen tuli niitä kaksin kappalein, oli tietysti ikävä, kun tajusin, että nyt kaikki ei ole hyvin. Onneksi en sitä ehtinyt paria sekuntia kauempaa ajatella; lääkäreiden otettua homman haltuun tuli heti luottavainen fiilis, että nyt tämä ponnistusvaihe päättyy varmasti pian ja hyvin. Vauvan sydänäänet oli laskeneet sen verran, että syntymistä piti vähän vauhdittaa, jotenkin oli jäänyt jumiin. Oli ihanaa kuulla parkaisu heti kun vaavi putkahti maailmaan, etenkin kun oli hieman sinertävä väriltään.

Semmoinen syntymä. :) Ei siis puhetta ammeista, akupunktioista tai jakkaroista, mitä olin etukäteen ajatellut mielelläni kokeilevani. Ponnistelutkin hoitui lopulta paremmin sängyllä puoli-istuvassa asennossa, vaikka aloitin kyljelläni köllöttäen. Meille sanottiin alkuun, että perhehuoneet on täynnä, mutta jotenkin "tiskin alta" sen sitten saimme kuitenkin ensin puoli tuntia jaetussa huoneessa oltuamme. Jäi semmoinen fiilis, että saatiin se jonon ohi vaivihkaa siksi, ettei oltu päästy Haikaranpesään. Ja itse asiassa se ei ollut niin iso kuin perhehuone, vaan yhden hengen huone mihin kärrättiin toinen sänky. Mutta se oli kyllä aivan ihanaa, että saatiin olla kaikki kolmestaan siellä ne kaksi yötä. Maanantaina tosiaan saatiin jo lääkäriltä lupa lähteä kotiin, kunhan paino tsekattaisiin neuvolan toimesta vielä loppuviikosta. Se tapahtui tänään, ja hyvin oli jo parissa päivässä paino noussut. Helpotti omaa mieltä kuulla tämä, sillä vaavi on varsin temperamenttinen hätähousu noiden ruokailujen suhteen tyyliin "mulle maitoa heti nyt" - jos imuote ei onnistu ekalla tai tokalla yrityksellä niin tulee helposti parku, joka voi kestää kauan.

Tämmöistä tällä kertaa, mitäköhän sitä muuta vielä ehtis tässä puuhastella ennen kuin murunen taasen herää ja vaatii ruokaa... :heart:

tiNpPa ja 4 päivää vanha Pikku-Mönkijä (joka tosin ei enää eli vielä möngi)
 
Huomenta!

No nyt on marjutan lähtö varmaan lähellä, jollet ole jo mennyt! Huh hei kun alkoi jännittämään! Jos olet kuitenkin vielä kotosalla niin ilmoittele. Olin jo eilen ihan varma että olet sairaalalla.

Kiitos tiNpPa kertomuksesta! Oliko vaikea kestää kotona supistuksia, mitä teit? Mitenkäs se viisituntinen sairaalassa, tuntuiko että meni aika hitaasti vai nopeasti? Vaikuttiko epiduraali nopeasti? Neuvottiinko osastolla imetyksessä?

essi79 miten olet saanut päivän kulumaan? Minulla on ollut joka päivälle jotain pienempää menoa, ja jos ei ole ollut niin kotihommia kyllä riittää. Tänään menen käymään työpaikan virkistystapahtumassa, ohjelmassa ruokailua ja kävelylenkkeilyä. Työpaikan tädit lupautuivat tarvittaessa kätilöiksi mutta onneksi sairaalakin sattuu olemaan melkein tapahtumapaikan vieressä =) On se oma efektinsä sillä että ei tiedä meneekö tässä enää ykköspäiviä vai kolme viikkoa...

neitipippuri onnittelut ultran hyvistä uutisista! Ja raskausarvista kun kyselit, minä en ole rasvaillut ollenkaan, enkä ole saanut yhtään arpea vaikka sf mitta on 37, mutta voihan niitä vielä tulla. Olisikohan kudostyypillä sitten vaikutusta? Nuo on aika mystisia nuo raskausarpiasiat. Voikohan niiden ilmaantumista oikeasti estää?

tunallakin tuli pyöreät 12 viikkoa täyteen, niin se aika mennä hurisee. Ja kohta on tosiaan hirmuinen vauvaryntäys kun tämä touko-kesäkuun vauvabuumi jysähtää. Jospa tosiaan saataisin aktiivista kansaa vielä sinne vauvapuolen pinoon.

riesa löytyikö verkko?

entä Tuittis, mikä tilanne? Kyselit silloin painoarvioista, minulle lääkäri sanoi ultran perusteella viikolla 37+0 3200g. Mikähän lie paino nyt, melkein kaksi viikkoa myöhemmin... Mutta nehän on vain niitä arvioita.

Hyviä vointeja kaikille!

GK30 ja mönki 38+6
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä