Noin kolmekymppiset ekakertalaiset *nimenhuuto*

Ada, me just maalla puhuttiin siitä miten "vaikeaa" lasten kanssa on eri vaiheissa. Ite oon kokenut just tän kävelemään lähtövaiheen tähän mennessä rankimmaksi. On tosi rasittavaa kun koko ajan saa olla kieltämässä ja estämässä kun kaikkia vaaroja ei voi millään eliminoida kotoakaan. Ja meillä meni vuoden vaihteessa nukkuminenkin pariksi kuukaudeksi ihan plörinäksi, nyt onneksi se on taas helpottanut.

Vauva-aikaa muistelen nyt niin, että oli niin helppoa kun vauva söi vaan rintaa, ei tarvinnut pakata mitään ruokia ja pulloja mukaan reissuun ja öisinkin toisen sai hiljaiseksi tissillä... Taitaa vaan olla niin että aika kultaa muistot! Ja ehkä mun väsymystä tähän vaiheeseen lisää tuo toinen vaihe

Nyt on muuten oikeasti vähän ehkä helpottanut toi väsymys! Olisi ihanaa jos taas saisi asioita tehtyä!

Tulokkaan sukupuoli varmaan selvitetään jos se näkyy ja jos se meille kerrotaan. Jos ei näy tai osuu kohdalle sellainen kätilö joka ei halua kertoa niin sitten varmaan odotellaan jännityksellä syyskulle Poikaolo on ollut itsellä nyt vahvana, saa nähdä miten pitää paikkansa.

:heart: Kvartti, Helmi ja Mini 14+6

 

:heart: Oispa kiva jos tulisi Helmille veli... mutta olisihan siskokin tietysti ihana.

"Vaikeasta" Toistaiseksi musta tuntuu, että asiat helpottuu ja joka kuukausi on helpompi. Ilmavaivojen poisjääminen 3 kuukauden iässä oli esim mahtava juttu. Ja se, että kuukauden ikäisenä aloin uskomaan, että vauva jää meidän hoidossa eloon .

 

:ashamed: niin muuten mullakin.
Mutta se on varmaan joku synnytyksen jälkeinen hormoni sekoilu Tai sitten tämä kevät. Joka tapauksessa vuosi täytyy sektion jälkeen odottaa...

 

Niin on mullakin! Ja varmasti on kyllä jotain hormonisekoilua. Mulla myös tuo vuoden kielto, mutta muutenkin olisi meidän elämäntilanteessa järkevää odottaa vielä. Enkä suoraan sanottua usko, että raskaaksi enää tulenkaan, kun ekankin kanssa oli hankalaa. Joten kuume taka-alalle, kiitos...

Ihana tämä meidän pikku tuhisija. Vasta kuukauden vanha, ja on jo alkanut ilmeisesti nukkua yöt. :heart:

 

HPM: laitoin sulle fb:stä yksäriä.

 

Heh, tervetuloa sitten tuonne pallomahojen joukkoon! Johan meitä siellä onkin aika monta tokakertalaista ekakertalaisten joukossa.

 

Kylläpäs nimenhuuto pisti vipinää tähän ketjuun =) Minä myös käyn täällä kurkkailemassa, vaikkakin enemmän tuolla fb:ssä nykyisin.

Ihana kuulla sinusta piip! Onnea poikavauvasta! :heart: Nyt kun tyttö lähenee 7 kuukautta, niin kyllä toistaiseksi haastavinta oli juurikin pari ekaa kuukautta! Ja oikeastaan vasta jälkikäteen tajusi, miten sitä ottikin liikaa paineita siitä, että kaikki menisi täydellisesti, vaikka oli vielä uupunut synnytyksestä ja väsynyt ja vähän alakuloinen.

Jännityksellä odotan liikkeellelähtöä... Pitäisi alkaa laittaa tätä kotia vähän parempaan kuosiin pientä tutkijaa ajatellen, mutta toistaiseksi on vielä jäänyt. Ja lopulta varmaan tulee kamala kiire...

 

Samaa mieltä Citruksen kanssa tuosta toistaiseksi rankimmasta vaiheesta. Vaikka kyllä joka kohdassa tietysti on omat haasteensa, mutta jotenkin itseä on koko ajan helpottanut se, kun lasta oppii ymmärtämään aina vaan paremmin. Meillä lapsi on saanut tutkailla laatikoista (vaaralliset jutut siivottu ylälaatikoihin) lähtien kaikkea, ainoastaan pistokkeet ja muut sähköjutut on olleet ankarasti kielletty, ja portaisiin ei tietenkään päästetä ilman aikuista. Ettei kyllä olla hirveästi stressattu lapsilukkojen tms kanssa...

 

Mä komppaan kans edellisiä. Musta ekat kuukaudet oli "kamalinta" aikaa ja mulle oli suuri helpotus kun J lähti liikkeelle 6kk ikäisenä. Me vaan tehtiin totaalisiivous ja laitettiin ihan kaikki niin ettei käsiksi pääse ja sai konttailla ihan vapaasti pitkin kotia. Mä oon jälkeenpäin ajatellu että jos toi ei ois liikkunut esim. 1-veenä niin mulla ois kyllä hajonnut pää :kieh:

 

Hep! Käyn välillä kurkkiassa täällä!

 

Mun piti vielä kommentoida tuota helppoa/vaikeaa aikaa. Ite tykkäsin olla kotona pojan kanssa oikeastaan vasta sitten 10 kk iästä lähtien. Onhan siinä vahtimista sitten, kun lapsi alkaa liikkua, mutta mun mielestä ruuan syöttäminen on niin paljon helpompaa kuin se imetysaika. Mutta meillä olikin taistelua sen imetyksen kanssa siitä lähtien kun alotin minipillerit (jälkiviisautta? mutta siltä tuntuu nyt kun on saanut ajatukset kasaan). Ja poika on hyvä syömään kaikenlaista ruokaa. Helpottaa sekin puoli kyllä kummasti varsinkin 1-vuotissynttäreiden jälkeen, kun voi syöttää jo tavallista ruokaa. Esim. seisovasta pöydästä löytyy aina jotain sopivaa pienellekin, ja ne saa vielä syödä ilmaiseksi

Niin, vauvakuumeeseen liittyen. En tiedä onko mulla mitään kuumetta, mutta yritystä kakkosen alkuunsaamiseksi on ollut jokusen aikaa. Toivottavasti ei tarvita 14 yrityskertaa kuten viimeksi. Ainakaan vahingossa meille ei vauvaa ole tullut, mutta saahan sitä toivoa, että oikea yrittäminen tuottais tulosta kohtuullisessa ajassa.

 

Nostellaampas tätä vähän

 

:flower: Toivotaan että Novelle saa pian plussan!

Tulin tännekin kurkistamaan, onko meillä jo uudet vauvat ilmoittautuneet :heart: . Mutta ei vielä...

 

mäkin täällä kurkkimassa, näkyiskö jo vaikka hapsiaista. ei näköjään vielä!

tervetuloa myös tuonne facebookin puolelle!

 

hep, jos tääkin ilmoittautuisi..

 

Hups, ei voi löytää joka paikkaan. Mutta mukana olen nyt, ettekä eroon musta pääsekään.

Eli Hapsis ja Julia-herne messissä!

Ja FB:henkin tulen oikein mielelläni, Kvarttiko ottaa siitä infoa vastaan?

 

Hapsis, eikun HPM. Hälle siis yksityisviestiä niin pääset mukaan

 

Oolrait, mä pistän viestiä meneen niin tää hyppää myös FB:hen mukaan.

 

jee! tervetuloa facebookiin, hapsis! se on vähän täss viime päivinä tökkinyt, mutta toivottavasti kuullaan pian siellä teidänkin vauva-arjesta.

me lähdetään kohta loppuviikoksi reissuun. tosi vaikea pakata, kun poika on juuri tänään hieman kärttyisä ja vähäuninen. ja kotiin jää kyllä aivan varmasti aikamoinen siivo! vaipat yritän ehtiä pestä ennen lähtöä.

 

Uppista :attn:

 

Heippa kaikki!

Coke täällä ilmoittautuu taas pitkästä aikaa. :wave:

Täytyy tunnustaa, etten ole kyllä pitkään aikaan päässyt edes lukaisemaan täällä kirjoituksia, saati että olisin itse ennättänyt kirjoittelemaan. Tässä tilanteessa täytyy todeta, että onneksi ei ollut kovin pitkää viestiketjua täällä luettavana, kun kaikki kirjoittavat ahkerammin fb:ssä (jonne en vieläkään ole liittynyt...)

Kun palasin vuoden alussa töihin, en juuri mitään muuta ole kerinnyt kun käymään töissä ja pari tuntia iltaisin ehdin puuhastella pojan kanssa, sitten suht ajoissa nukkumaan. Meillä töissä ei edelleenkään suvaita "normaalin" mittaisen päivän tekijöitä eikä "lapsellisia". Hyvin menee vasta työnantajan mielestä, kun tekee 12 tuntisia työpäiviä (normaalilla palkalla ja omalla ajalla)...

Rupean olemaan totaalisen loppu työpaikkaani. Ei ihme, että porukka vaihtuu firmassamme kuin pipo. Omalla toimialallani -harmi vain- ei ole kovin paljon muita paikkoja tarjolla. Mun alalla ei käännös välttämättä tapahdu parempaan suuntaan, mikäli vaihtaa konsulttifirmasta toiseen. (Välillä kyllä tuntuu, että mikään ei voi huonommaksi ainakaan mennä, jos firmaa vaihtaa.)

Vetku taisi tosta mun töihin paluusta aiemmassa ketjussa kysäistäkin. Edellä siis mun haiseva vastalauseeni työelämän ja kotielämän yhdistämiselle.

Viimeisissä viesteissä oli keskustelua vaikeista/helpoista ajoista lapsen eri ikävaiheissa. Mä koin ekat 8 kk tosi raskaiksi. Poikaa sai kantaa koko ajan ja se nukkuminen (ei sitä oikein voisi nukkumiseksi edes kutsua) oli tosi vaikeaa. Pitkälti yli vuoden ikäiseksi poika heräili vaihtelevasti puolen tunnin-puolentoistatunnin-parin tunnin välein. Mä en edes muista oikeestaan mitään ajasta, jolloin poika oli alle vuoden. Aika meni ihan sumussa, vaihtelevien vaikeuksien kanssa. Vuoden jälkeen, kun poika oppi kävelemään jotenkin se helpotti tosi paljon. Tai ongelmat vain muutti laatuaan. Nykyään on lukusta, kun poika herää useasti vain yhden kerran yössä. Tosin kaiken kaikkiaan unimäärä on ilmeisesti lyhyehkö verrattuna kuulemieni tuttujen lasten unimäärään.

Arghh. Nyt on pakko mennä nukkumaan, että jaksaa kammeta aamulla taas itsensä töihin, sinne apinalauman keskelle...

Hyvää vointia kaikille! Onnea kaikille vauvautuneille, kakkosen saaneille ja sitä toivoville sekä kaikille muillekin ketjun porukalle!

Ja erityisesti HPM:n kuulkumisia ois kiva lukea. Seurailin teidän kuulumisia mielenkiinnolla, kun muksumme ovat niin saman ikäisiä.

 

Hehee, telepatiaa!! Just tänään aamusella kun oltiin poitsun kanssa ulkoilemassa, mietin että mitäköhän Cokelle kuuluu

Mitäs meille, poitsulla 2v uhmis alkaa painaa päälle. Pelkkä komentaminen/kieltäminen saa aikaan raivarit ja jos ulottuvilla vaan on jotain mitä pystyy heittämään, niin sehän lentää. Lisäks esim. pihalla kun mutsi kieltää autotielle menon niin tulee se oikein paljonpuhuva "katos nyt mua kun mä rikon sun sääntöjäs" -ilme ja sit juostaan. Mut sit toisaalta taas huomaa kuinka iso tuo poika oikeesti jo on. Se tajuaa niin paljon juttuja ettei ikinä uskoiskaan että se voi niitä tajuta. J ei vielä paljoo juttele (sanoilla, muuten kyllä!!), mutta elekieli toimii niin hyvin ettei jää yhtään epäselväks mitä sillä on milloinkin mielessä. Ehkäpä siks ei oo vielä alkanut juttelemaan suurempia kun mutsi ymmärtää muutenkin :headwall:

Nyt me ootellaankin sitten ensimmäistä ulkomaanmatkaa ja katsotaan mitä poitsu tykkää maisemanvaihdoksesta

Omanikäistään seuraa tuntuu kyllä jo kovasti kaipaavan ja niitä yhteisiä leikkejä kyllä löytyy. Vähän meillä tuppaa oleen yksinäistä päivisin kun kaikki "normaalit" ihmiset on töissä ja muksut päiväkodeissa (ja mutsi ilmeisesti liian mielikuvitukseton joihinkin pojan leikkeihin?), mutta yritetään klaarata. Ulkoillaan paljon - siellä riittää katseltavaa ja tutkittavaa. Eläimet ja autot, ne on ykkösjuttuja

 

Coke, kiv akuulla kuulumisia

Tänne ei kummempaa typy ei millään nukkuis ja söis ihan koko ajan.

Unico ja Typy 2vk6pv

 

:wave: Moikka Coce ja jaksamista töissä :hug: !
Jee, kesä! Mä olen saanut kuumaverisemmän vauvan, kuin mitä itse olen. Tuntuu, että kaikki vaatteet on hänelle liikaa.
Nautitaan, luonto on nyt aivan täydellinen :heart: !
Ada ja poikanen 5 kk

 

Moikka pinoon pitkästä aikaa!

Kiva kun COKE oli käynyt kirjottelemassa kevätkuulumisia. Töihin palaaminen sulla siis on ollut haasteena. Hyvä että poika on alkanut nukkumaan jo paremmin, niin jaksat töissä käydä. On tosi kurjaa, jos esimies ja työkaverit odottaa pienen lapsen äidin tekevän niitä samoja 12 tunnin työpäiviä kuin aina ennenkin. Monella alalla sellasta varmasti tulee vastaan, asiantuntijatöissä ja konsulttina erityisesti.

Tuohon verrattuna tämä oma valtion palvelus on aika helppoa, vaikka mua vaivaakin se, että työpäivät venyy pitkän työmatkan takia sellasiksi 9,5-10 tuntisiksi, vaikka työpäivä ruokataukoineen on se vajaa 8 tuntia. Onneksi voin tehdä osittain etätöitä. Mutta toisaalta mun työ sisältää matkustelua viikottain, ja matkapäivät saattaa venähtää tai joskus pitää olla yötäkin pois kotoa. Ja kun miehellä on ihan yhtä pitkä työmatka ja huomattavasti joustamattomammat työajat, Ekin vieminen hoitoon syyskuun alussa on mietityttänyt jo pitkään. Voinhan olla osittaisella hoitovapaalla, jos sen asian saa jotenkin sovittua perhepäivähoitajan kanssa. Niin, me saatiin siis onneksi jo päätös hoitopaikasta, ja Eki pääsee perhepäivähoitoon ihan meidän naapuriin. Osittainen hoitovapaa tässä reissutyössä on kuitenkin vähän vaikea toteuttaa mitenkään säännöllisenä. Lyhennetyt työpäivät tuskin onnistuu kovin hyvin, ja jos taas teen nelipäiväistä viikkoa, se hoitovapaapäivä väistämättä vaihtelee jonkun verran. En tiedä vielä, miten hoitopaikassa sellaiseen suhtaudutaan. Olisi varmasti parasta, jos voisi sanoa, että on aina keskiviikkoisin kotona, mutta kun se ei taida mitenkään onnistua. On tässä näitä pikkupulmia ratkottavaksi!

Tai sitten menen kyselemään töitä kotipaikkakunnalta, ja suostun tekemään jotain melkein koulutusta vastaavaa hommaa. Olen vähän ylikoulutettu pienelle paikkakunnalle, jossa ei ole mitään merkittävää teollisuutta tai muutakaan toimintaa. Jotain vaihtelua olen kyllä kaivannut työelämäänkin jo pitkään. En vaan saa päätöksiä tehtyä. Jahkailija kun olen!!!

Pikkukakkosta ei vielä ole kuulunut. Toivottavasti joku päivä, pian, tai edes joskus...

No nyt alkoi kuulostaa, että elän ihan jossain välitilassa, odotellen uutta raskautta, Ekin päivähoitorutiinien alkamista ja kivempaa työtä. Niinhän se vähän onkin.

Mutta Eki on ihana pieni poika, 1 v 7 kk. Juttelee jo aika paljon, syö hyvin, juoksee mielellään ulkona ja touhuilee, ja on ihan isin poika. Isän kanssa kun on ollut nyt kotona vuoden alusta alkaen. Eki on ollut tosi terve, kaikenkaikkiaan muutama flunssa eikä mitään muuta. Pottatouhut meillä ei suju kyllä yhtään vielä. Se on ihan vastenmielist istahtaa kylmälle potalle ilman vaippaa. Kyllä se nyt menee siihen jo housut jalassa istuskelemaan, ja me sitten kehutaan kovasti. Ja yritetään kertoa, mitä siihen olis tarkotus saada aikaan. Muutamat pissat on saatu pottaan viimeisen puolen vuoden aikana, vahingossa varmaan nekin! Eki tykkää traktoreista ja muista autoista. Matkii kovasti melkein kaikkia sanoja omalla tyylillään, ja tykkää istua pyörän kyydissä.