Olemme olleet reilu 8v yhdessä. Ei ole ollut mielestäni varsinaisia alamäkiä. Todellakin riidellään joskus, mutta ei me olla niitä niin vakavasti otettu ja jos on ollut joku vähääkään järkevä syy riidellä, ongelma on selvitetty heti. Jos esim joku asia ei tunnu reilulta niin helppohan se on muuttaa jos molempia kiinnostaa kummankin hyvinvointi.
Minullakaan ei ole tapana haukkua miestäni kilpaa akkalaumoissa, eipä ole oikein syytäkään. Arvostan miestäni kovasti ja päivittäin näen myös, kuinka hän arvostaa minua naisena ja lastensa äitinä.
En nyt oikein tahdo keksiä mitään syytä, miksi yhtäkkiä tämä ei kestäisikään. Emme ole mustasukkaisia, emme vangitse toisiamme, vapaus mennä on kummallekin tärkeää, rakkaudelle ei ole asetettu jyrkkiä sääntökirjoja "jos petät jätän heti!" tai vielä naurettavampana esimerkkinä joku baaripusu
, odotukset eivät ole lapsellisia, pyrimme olemaan ystäviä rakastavaisten lisäksi ja mikä ei todellakaan tule vähäisimpänä, olemme tehneet yhdessä täysin tietoisesti lapsia. Koen, että on myös velvollisuus pitää lapsilla ehjä koti ja elämä. Meidän liitto on myös lastemme elämän pohjana, siinä on aika hyvä syy antaa pikkuvirheet anteeksi ja olla vähemmän itsekäs, jos niitä tulee.
Olemme luonteeltamme tosi erilaisia ja haaveemme ovat samanlaisia, yhdessä hössötettyjä ja vuosia mieliin pureutuneita.