noin 10 vuotta yhdessä olleet. Millaista on parisuhde? Miten onni kestää vai kestääkö?

?

 

Hyvin toimii. Vuodet hitsaavat yhteen ja vahvistavat suhdetta.

 

Hyvin kestää kun ollaan riittävän samankaltaisia.

 

8 vuotta yhdessä... Kuukauden päästä sanotaan tahdon. Ei aina ole ollut helppoa, mutta kaiken se kestää jos niin tahtoo.

 

Ollaan niin erilaisia että ihailu toista kohtaan säilyy. Ei kyllästy.

 

Ylä-ja alamäkeä.
Tällä hetkellä menee hiukan kehnosti mutta kyllä täältä taas noustaan.
Osataan antaa toisillemme sopivasti tilaa eikä kitistä turhista.
Läheisyyttä ja seksiä on tarpeeksi.

 

kolmosella ja vitosella pointti kummallakin.

 

Rakkaus kestää, on toki ollu vähemmän hyviä aikoja, mutta nyt on taas ihanat ajat kumppanin kanssa. Suhteessa on ylä ja alamäkiä,mutta jos molemmilla on tahtoa, rakkautta, hellyyttä ja kunnioitusta, niin parisuhde kestää ja lujittuu.

Joskus on pikkuriitoja, mutta molemmat osaa pyytää anteeksi ja unohtaa, kohta taas pussataan ja huumori lähentää, molemmat saa toisen vielläkin nauramaan.

Tuetaan toisiamme, tehään sellaisia pieniä kivoja asioita toisillemme.

 

Kuin viini, muuttunut vuosi vuodelta vaan paremmaksi. En kyllä osaa sanoa että tässä olisi mitään sen kummempia huonompia aikoja ollut. Toki riidellään toisinaan, mutta eihän se tarkoita että parisuhde olisi silloin kriisissä. Riidat kuuluu elämään ja rakauteen perustuvassa liitossa niitä ei kai tartte pelätä.

En tiedä, mutta ympärillä tuntuu olevan niitäkin pareja joille riidat = liitto kriisissä. EN tiedä miksi? Jokainen kasvaa parisuhteen aikana yksilönä ja siihen liittyy tietysti joskus kipuilua. Parisuhteessa jos missä tuo kipuilu näkyy, missässä muuallakaan kuin tutun ihmisen seurassa. Kipuilut on hyväksyttävä, ymmärrettävä että siinä missä itsekin, se puolisokin on oikeutettu kasvamaan. Monelle alatuiseen kriiseilevälle suosittelisin kuuntelemaan tämän biisin, ja sen sanoman.

https://youtu.be/WQ3FYlSoN80

 

Kesällä tulee 11 vuotta täyteen ja hyvin menee. Suhde kestää, koska rakkaus on edelleen lujaa ja lujittuu koko ajan. Tähän kuuluu toisen kunnioitus ja aito halu tehdä se toinen onnelliseksi omilla pienillä teoillaan. Samanlainen arvomaailma, erilaiset ihmiset. Mulla itselläni on se, että aina kun jotain tapahtuu mulle itselleni, niin haluan ekana kertoa siitä miehelleni. Se on se merkki mulle, että hän on edelleen ykkönen mun elämässä kaikin tavoin. Avoimuus on tärkeää. Se, että osaa ja uskaltaa rehellisesti puhua toiselle ihan kaikesta. Meillä ei pahemmin ole riitoja ehkä just siksi, kun puhutaan asioista rehellisesti eikä padota mitään sisälle. Toki välillä kiukutellaan, mutta silloinkin pysytään asiassa eikä kaivella vanhoja tms. Kiukuttelun jälkeen pyydetään anteeksi, annetaan anteeksi ja katsotaan mitä riidan aiheena olevan asian suhteen tehdään. Meillä on myös paljon läheisyyttä ja hauskaa yhdessä.

Uskallan sanoa, että kymmenen seuraavankin vuoden päästä ollaan edelleen yhdessä ja onni kestää. Pessimistit saavat nauraa ja ilkkua. Mun mielestä on terveellisempää uskaltaa luottaa yhteiseen onneen kuin kaivaa sille hautaa pessimismillä.

 

[QUOTE="Maisa";30838673]Kesällä tulee 11 vuotta täyteen ja hyvin menee. Suhde kestää, koska rakkaus on edelleen lujaa ja lujittuu koko ajan. Tähän kuuluu toisen kunnioitus ja aito halu tehdä se toinen onnelliseksi omilla pienillä teoillaan. Samanlainen arvomaailma, erilaiset ihmiset. Mulla itselläni on se, että aina kun jotain tapahtuu mulle itselleni, niin haluan ekana kertoa siitä miehelleni. Se on se merkki mulle, että hän on edelleen ykkönen mun elämässä kaikin tavoin. Avoimuus on tärkeää. Se, että osaa ja uskaltaa rehellisesti puhua toiselle ihan kaikesta. Meillä ei pahemmin ole riitoja ehkä just siksi, kun puhutaan asioista rehellisesti eikä padota mitään sisälle. Toki välillä kiukutellaan, mutta silloinkin pysytään asiassa eikä kaivella vanhoja tms. Kiukuttelun jälkeen pyydetään anteeksi, annetaan anteeksi ja katsotaan mitä riidan aiheena olevan asian suhteen tehdään. Meillä on myös paljon läheisyyttä ja hauskaa yhdessä.

Uskallan sanoa, että kymmenen seuraavankin vuoden päästä ollaan edelleen yhdessä ja onni kestää. Pessimistit saavat nauraa ja ilkkua. Mun mielestä on terveellisempää uskaltaa luottaa yhteiseen onneen kuin kaivaa sille hautaa pessimismillä.[/QUOTE]

Mä olisin voinnut kirjoittaa myös tämän. Tän päälle sekin että me ei haukuta toisiamma toisille ihmisille.Toki joskus voi olla jotain leikkimielistä sanailua josta sukkien unohtelusta ja varsinkin mun hajamielisyydestä. Mutta tiedän sen että "tyttöjen illoissa" en parjaa miestäni, niin kuin aika moni tuntuu tekevän. Ja tiedän myös senkin että mieheni on samanlainen. Toisen huonoja puolia ei tartte kavereille repostella (ja samalla kohottaa "Omaa erinomaisuuttaan" tai heittäytyä kärsijäksi). Meissä kaikissa niitä heikkouksia on - kuka tahtoo että ne julkistetaan koko kansan kuultavaksi? EN minä ainakaan, enkä sitä todellakaan tee elämäni merkityksellisimmälle ihmiselle.

 

Kohta kymmenen vuotta yhdessä onnellisesti. Riidelty ollaan välillä rajustikin, mutta se kuuluu elämään. Kriisit parisuhteesta ovat johtuneet jostain muun elämän stressipisteistä kuten läheisen kuolema, sairastuminen vakavasti jne. Nää vaikeudet ois ollu kenen tahansa kanssa.

Musta tärkeintä on sitoutuminen, mikä käsittää sen, että tunteista ja asioista jutellaan ja yritetään löytää kompromisseja. Niin ja anteeksianto ja saaminen. Kivaa on edelleen yhdessä, harmi vain, että kahden keskistä aikaa on liian vähän lasten takia

 

Itse rakastaisin ja haluaisin miestäni kiihkeästi ja vakaasti, mutta oli pakko jättää hänet koska ei hänen mielenterveytensä ja sen mukana tulevien oikkujen kanssa pysty elämään.

Minun puolestani siis onni kestäisi, jos toinen vaan luottaisi ja uskoisi muhun, ja kykenisi olemaan kanssani onnellinen. Mutta hän ei ole tässä maailmassa missään onnellinen.

 

Itse rakastaisin ja haluaisin miestäni kiihkeästi ja vakaasti, mutta oli pakko jättää hänet koska ei hänen mielenterveytensä ja sen mukana tulevien oikkujen kanssa pysty elämään.

Minun puolestani siis onni kestäisi, jos toinen vaan luottaisi ja uskoisi muhun, ja kykenisi olemaan kanssani onnellinen. Mutta hän ei ole tässä maailmassa missään onnellinen.

Oliko takana muutakin? Eivät kaikki kykene olemaan onnellisia mutta heidän tuskaansa voi lievittää.

 

Kymmenen vuotta yhdessä olemme olleet. Suhteeseen on kuulunut monia erilaisia vaiheita kahden lapsen syntymän myötä, puolison isän kuolema, mun masennus etc. Rajusti rakastettu ja lujasti toisiamme tuettu. Toinen on ollut se tärkein ihminen ja ihminen, johon voi luottaa täysillä. Pahoja riitoja on ollut ja niistä on nimenomaan yhdessä haluttu selvitä. Kumpikin haluaa pitää toisesta kiinni. Monissa asioissa olemme samanlaisisia ja yhteiset haaveet ja tavoitteet tuovat elämälle suolaa

 

Hyvin ja huonosti, mutta vähempi huonosti. Kumpikin tekee omaansa ja välillä yhdessä. Ei tässä mitään syvällisiä keskusteluja käydä, ei ole tarvetta. Ollaan vaan ja mennään nukkumaan. Välillä lähekkäin ja välillä sentin raolla.

 

Olemme olleet reilu 8v yhdessä. Ei ole ollut mielestäni varsinaisia alamäkiä. Todellakin riidellään joskus, mutta ei me olla niitä niin vakavasti otettu ja jos on ollut joku vähääkään järkevä syy riidellä, ongelma on selvitetty heti. Jos esim joku asia ei tunnu reilulta niin helppohan se on muuttaa jos molempia kiinnostaa kummankin hyvinvointi.
Minullakaan ei ole tapana haukkua miestäni kilpaa akkalaumoissa, eipä ole oikein syytäkään. Arvostan miestäni kovasti ja päivittäin näen myös, kuinka hän arvostaa minua naisena ja lastensa äitinä.

En nyt oikein tahdo keksiä mitään syytä, miksi yhtäkkiä tämä ei kestäisikään. Emme ole mustasukkaisia, emme vangitse toisiamme, vapaus mennä on kummallekin tärkeää, rakkaudelle ei ole asetettu jyrkkiä sääntökirjoja "jos petät jätän heti!" tai vielä naurettavampana esimerkkinä joku baaripusu , odotukset eivät ole lapsellisia, pyrimme olemaan ystäviä rakastavaisten lisäksi ja mikä ei todellakaan tule vähäisimpänä, olemme tehneet yhdessä täysin tietoisesti lapsia. Koen, että on myös velvollisuus pitää lapsilla ehjä koti ja elämä. Meidän liitto on myös lastemme elämän pohjana, siinä on aika hyvä syy antaa pikkuvirheet anteeksi ja olla vähemmän itsekäs, jos niitä tulee.

Olemme luonteeltamme tosi erilaisia ja haaveemme ovat samanlaisia, yhdessä hössötettyjä ja vuosia mieliin pureutuneita.

 

Olemme olleet reilu 8v yhdessä. Ei ole ollut mielestäni varsinaisia alamäkiä. Todellakin riidellään joskus, mutta ei me olla niitä niin vakavasti otettu ja jos on ollut joku vähääkään järkevä syy riidellä, ongelma on selvitetty heti. Jos esim joku asia ei tunnu reilulta niin helppohan se on muuttaa jos molempia kiinnostaa kummankin hyvinvointi.
Minullakaan ei ole tapana haukkua miestäni kilpaa akkalaumoissa, eipä ole oikein syytäkään. Arvostan miestäni kovasti ja päivittäin näen myös, kuinka hän arvostaa minua naisena ja lastensa äitinä.

En nyt oikein tahdo keksiä mitään syytä, miksi yhtäkkiä tämä ei kestäisikään. Emme ole mustasukkaisia, emme vangitse toisiamme, vapaus mennä on kummallekin tärkeää, rakkaudelle ei ole asetettu jyrkkiä sääntökirjoja "jos petät jätän heti!" tai vielä naurettavampana esimerkkinä joku baaripusu , odotukset eivät ole lapsellisia, pyrimme olemaan ystäviä rakastavaisten lisäksi ja mikä ei todellakaan tule vähäisimpänä, olemme tehneet yhdessä täysin tietoisesti lapsia. Koen, että on myös velvollisuus pitää lapsilla ehjä koti ja elämä. Meidän liitto on myös lastemme elämän pohjana, siinä on aika hyvä syy antaa pikkuvirheet anteeksi ja olla vähemmän itsekäs, jos niitä tulee.

Olemme luonteeltamme tosi erilaisia ja haaveemme ovat samanlaisia, yhdessä hössötettyjä ja vuosia mieliin pureutuneita.

Tämä olisi voinut tulla minun näppäimistöltäni, paitsi että yhdessä ollaan oltu 19 vuotta, joista naimisissa 17

 

Onhan tuo näköjään kestänyt. Alamäkiä on ollut, mutta myös hyviä hetkiä rutkasti. Kulmia on hiottu paljon vuosien varrella. Erilaisuudesta huolimatta aika paljon osaa jo katsoa toisenkin saappaista tilanteita.

 

[QUOTE="...";30838755]Oliko takana muutakin? Eivät kaikki kykene olemaan onnellisia mutta heidän tuskaansa voi lievittää.[/QUOTE]

Alkoholismia ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa. En kyennyt lievittämään sellaisen ihmisen tuskaa, joka haukkui ja syytteli mua kaikesta. Oma tuska siinä vaan kasvoi.

 

Me ollaan oltu yhdessa 8v. Tai siis asuttu yhdessa. Tata ennen oli pari vuotta kaukosuhde- mies asui ihan toisessa maanosassa. Kun alettiin vkavasti leikkia perhetta-se tapahtui kertarysayksella.

Miehen puolesta en voi puhua, mutta itsella on usein yha perhosia vatsassa.
Kun mies sanoo/tekee jotakin kivaa, olen ikionnellinen.
Seksia on edelleen n. 5krt viikossa ja se on parantunut vaan.
Riidellaan tosi paljon-tosin sovitaankin se sitten nopeasi. Meilla on yhteinen firma joka tuo paljon paineita.
Mutta yhtakaikki, olen tosi onnellinen enka osaa kuvitella eloa ilman tuota.