no tällästä anoppia ei voi olla muilla :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Anoppi kysy multa ns ohimennen perjantaina,että mitäs ruokaa meinasin laskiaisena tehdä ja millainen päivän ohjelma on. No kerroin et teen pullat ja varmaan laitan lohen uuniin. Käydään mäenlaskussa,ei ihmeitä. En siis pyytänyt heitä meille. No tänään 11 aikaan ovikello soi ja anoppi oli siellä,kädessä uunivuoka,jossa ylläri ylläri oli uunilohta kermakastikkeessa. Olin juuri tekemässä pullia ja oma loheni oli merisuolassa,odottamassa uuniin pääsyä.
Anoppi oli ihan,että hups...hän halusi yllättää meidät ja ei tiennyt olenko tekemässä ruokaa?! siis juuri pe,siitä oli puhetta mitä ruokaa teen.
voi elämä! Miksi se teki noin????
 
No voi kamalaa. Paista oma lohesi ja pistä vaikka pakkaseen. Olsiin ikionnellinen jos oma äitini tai anoppi joskus teksii jotain mun perheeni eteen (muuta kuin että kävisi kerran vuodessa).
 
tai sitten se ei ymmärrä sun puhetta jostain syystä ja sinä et hänen, tai on jotenkin muuten pihalla. ehkä hän luuli sinun ottaneen vihjeestä vaarin ja nyt sitten sanoi hätäpäissään jotain. nyt vain graavaat sen suolalohen ja pidätte hyvät pirskeet, merkkaat tapauksen pieneen punaiseen kirjaan ottamatta itteesi ja jäät odottelemaan seuraavaa outousmerkintää.

voihan kysymys olla siitäkin että hän tuli merkkaamaan reviiriään, mutta etkö olisi mahtanut huomata moista käytöstä sitten aiemminkin?
 
mun mielestä se olisi voinut vaikka soittaa ja kysyä teenkö ruokaa ( jos ei olevinaan muista perjantaista keskusteluamme) musta vaan tuntu et se halus,jotenkin ehkä "ojentaa" mua... tiesi kyllä et teen lohta,miksi tulla oman lohen kanssa. Olisi tehnyt vaikka salaatin,piiraan tmss... no onpahan nyt ruokaa :)
 
sun anoppishan selkeesti halusi säästää sulta vaivan! yllättää positiivisesti! en minäkään tykkäis yllätysvieraista, el ikyläilyt kyllä sovitaan etukäteen.

mutta hyvää se tarkoitti!
 
[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";28026618]Jos ruokaa pyytämättä tuova ihminen on "ihan kuspää", niin palstalaisilla taitaa olla keskimäärin ihan hyviä anoppeja.[/QUOTE]

Hmm. On tilanteita ja on tilanteita. Jos olet ollut kipeä ja anoppi tuo vuoallisen uunilohta niin nam! Mutta jos olet aikaisemmin jo sanonut että teet sitä ja sitä ruokaa, ja anoppi kutsumatta tulee tuomaan samaa ruokaa... niin litä se on? Onko se ajattelevaista? Onko se kohteliasta?
 
  • Tykkää
Reactions: Rigel
[QUOTE="mimmu";28026650]Olenko mie ainoa, joka ajattelin, että anoppi halusi ihanasti yllättää ja ajatteli ehkä ehtivänsä ennen sinua tekemään sen ruan, jota olit ajatellutkin. Siis että hän halusi säästää sinua ruanlaitolta...tiäks.[/QUOTE]

Olisi hänen pitänyt kyllä ymmärtää, että raaka-aine on jo ostettu. Kalaa ei ole kiva ensin pitää jääkaapissa ostamisen jälkeen ja sitten miettiä, että mihis tämä nyt laitetaan, kun ruokaa tuleekin jostain toisaalta. Pakastaminen olisi kannattanut tehdä heti ostamisen jälkeen. Mutta muutoin ei liene kovin suuresta katastrofista tai ilkeydestä kyse.
 
Hmm. On tilanteita ja on tilanteita. Jos olet ollut kipeä ja anoppi tuo vuoallisen uunilohta niin nam! Mutta jos olet aikaisemmin jo sanonut että teet sitä ja sitä ruokaa, ja anoppi kutsumatta tulee tuomaan samaa ruokaa... niin litä se on? Onko se ajattelevaista? Onko se kohteliasta?

En näe tuota mitenkään epäkohteliaana tekona, saati suoranaisena v-tuiluna. Mikä siinä olisi edes pointtina?

Enemmän kuulostaa informaatiokatkokselta tai alkavalta muistihäiriöltä. Olen havainnut samantapaisia haksahduksia erittäin skarpeilla kuusikymppisillä, ja yrittänyt suhtautua niihin tahdikkaasti.
 
[QUOTE="mimmu";28026650]Olenko mie ainoa, joka ajattelin, että anoppi halusi ihanasti yllättää ja ajatteli ehkä ehtivänsä ennen sinua tekemään sen ruan, jota olit ajatellutkin. Siis että hän halusi säästää sinua ruanlaitolta...tiäks.[/QUOTE]

No sama kyllä tuli itsellekin mieleen, että siksi kysyi aikataulut ja ap:n haluaman ruoan, että voi olla avuksi ja yllättää.
 
[QUOTE="mimmu";28026650]Olenko mie ainoa, joka ajattelin, että anoppi halusi ihanasti yllättää ja ajatteli ehkä ehtivänsä ennen sinua tekemään sen ruan, jota olit ajatellutkin. Siis että hän halusi säästää sinua ruanlaitolta...tiäks.[/QUOTE]
aika ajattelematonta kyllä sitten noin myöhään, ja kun kyse vielä kalasta, kun ei sitä sitten noin vain jätetä myöhempää käyttöä varten.
 
[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";28026669]En näe tuota mitenkään epäkohteliaana tekona, saati suoranaisena v-tuiluna. Mikä siinä olisi edes pointtina?

Enemmän kuulostaa informaatiokatkokselta tai alkavalta muistihäiriöltä. Olen havainnut samantapaisia haksahduksia erittäin skarpeilla kuusikymppisillä, ja yrittänyt suhtautua niihin tahdikkaasti.[/QUOTE]

Minä ajattelinkin tilanteen oman anoppini kautta. Hän on niin skarppi, että osaa vittuilla. Hän on myös alaknnut vastaamasta kysymyksiin suoraan, vaan arvuuttelee ja vihjailee. Ja niin edelleen. Eilen mies pyysi äitinsä puolesta anteeksi, on huomannut hänkin, että jossain nyt mättää.

Ap tuntee anoppinsa meistä parhaiten. En silti menisi silti sinisilmäisesti kieltämään minkään vittuilun olemassaoloa, ihmiset kun ei aina ole tahdikkaita vaikka itse kuinka yrittäisi.
 
Mä en kyllä osaa pitää tota minään ihan kauheena rikoksena.. Vähän tämmösiä "ensimmäisen maailman" ongelmia taas - saat ruokaa ja antaja on kusipää. Mä luulen, niinkuin "mimmu", että anoppi meinas säästää sinulta vaivan, tai sitten muisti alkaa pikkuhiljaa pätkimään.
 
Voihan kyse olla tietty siitäkin että anoppi halusi yllättää miniänsä ja vähentää hänen taakkaansa. Mutta jos anoppi on jo tiennyt että miniä on ostanut lohen valmiiksi ja mitäpä jos miniä olisikin jo kerennyt valmistaa lohen valmiiksi....no sitten olisi ollut vaan enemmän syömistä :D Joko kyseessä on todella vittumainen anoppi tai huolehtivainen anoppi...
 
Kyllä mä tuon tulkitsen niin että ihan vittuillakseen toi sen lohen. Miksi muuten sitten valehteli että ei tiennyt että miniä tekee ruokaa?

Jos tuota valetta ei olisi päässyt niin oisin voinutkin ottaa hyvällä (eli että tarkoitus oli säästää ruoanlaitolta).

Tosin jos anoppi ei ole enää kovin skarppi (muistisairautta tms.) niin sitten voisi mennä sen piikkiin, pienellä varauksella.
 
Tuli semmonen juttu mieleen että kun muutama vuosi sitten anoppi kysy että mitä olen ostanut miehelleni (siis hänen pojalleen) syntymäpäivälahjaksi, niin vastasin että viinilasit ja viinipullon, no kaappas vaan anoppikin toi pojalleen lahjaksi viinilasit!! :D
 
Tuli semmonen juttu mieleen että kun muutama vuosi sitten anoppi kysy että mitä olen ostanut miehelleni (siis hänen pojalleen) syntymäpäivälahjaksi, niin vastasin että viinilasit ja viinipullon, no kaappas vaan anoppikin toi pojalleen lahjaksi viinilasit!! :D

Toissa jouluna oma anoppini kysyi mitä olen ostanut pojalleen lahjaksi, vastasin että pressopannun. Ja kappas, miten olikin sitten pukki tuonut niitä kaksin kappalein kuusen alle. Oho!
 
  • Tykkää
Reactions: mamanas
Mulle voi käydä noin. Kysyn ohjelmaa, lahjavinkkejä tms. Sitten unohdan, että olen kysynyt ja saanut vastauksen. Sitten keksin hyvän idean, joka on sama kuin joskus kuulemani.. Mitä mun päässä tapatuu? Olenko dementti 30v?
 
[quote="mimmu";28026650]olenko mie ainoa, joka ajattelin, että anoppi halusi ihanasti yllättää ja ajatteli ehkä ehtivänsä ennen sinua tekemään sen ruan, jota olit ajatellutkin. Siis että hän halusi säästää sinua ruanlaitolta...tiäks.[/quote]

näin minäkin ajattelin! :)
 

Yhteistyössä