NinaTT! Kerrohan, miksi lasta ei saisi kiittää, kehua ja kannustaa?

Mä kehun ainakin.

Kun lapsi tulee näyttämään mulle piirustustaan, niin kehun.
Kun hän oppii uuden asian, kehun.
Kun hän pukee kiireessä vaatteet reippaasti, kehun.
Jne.

Lapsen itsetunnolle on tärkeää, että häntä kehutaan. Mutta turhasta en minäkään kehu. Tai joo, ehkä sittenkin. Vaikka pojan piirtämä muumi ei muistuta muumia yhtään, sanon sen silti olevan hieno. Turhaako?

 

No kamalaa ois mun mielestä tipauttaa toinen maan pinnalle kun se tulee töherrystään ylpeenä näyttämään ja sanoo "tää on punanen valtra". siinä sit korjaat "ei kulta, se on sinisellä liidulla tehty töherrys" :snotty:

Joo, tiiän ei se noin mee mutta kyllä mä mieluummin sanon sen " voi kun hieno" :xmas:

 

NinaTT:n lapsi on vielä niin pieni et toisaalta ymmärrän et NinaTT ei ole vielä joutunut sellaiseen tilanteeseen et lasta pitäisi kehua. Mutta tasantarkkaan sellaisia tulee ja saa olla aika kylmä äiti joka ei lastaan siinä tilanteessa kehu. Esimerkiksi poika tuli tänään aamulla mua hakemaan huoneeseensa johon oli rakentanut pitkä ja monimutkaisen junaradan. On tehnyt näitä ratoja ennenkin eikä se kuitenkaan ole 3-vuotiaalta mitenkään tavattoman loistava suoritus Mutta poika itse oli niiin ylpeä ja innoissaan aikaansaannoksestaan. Jälleen kerran. Joka kerta kun poika saa tehtyä hienon radan on hän yhtä ylpeä ja innoissaan siitä. Ja minähän kehuin. Rata oli upea, poika taitava ja äitikin ylpeä. Eikä onnellisempaa pientä miestä varmaan maailmasta löytynyt.

Jos mä olisin sen sijaan sanonut vaan, joo oot sä tällaisia ennenkin tehnyt, melko tavanomainen suoritus sun ikäiseltä pojalta, niin miltähän sä luulet et pojasta olisi tuntunut? Eikö arkipäiväisistä asioista saa olla ylpeä ja iloinen?

 

Afis, täytyy tunnustaa, että mä en ole mitenkään erityisesti tutustunut vaistovanhemmuuteen, oikeastaan enimmäkseen mielikuvani siitä ovat syntyneet tämän ja muutaman muun keskustelupalstan kautta. Eli siinä mielessä olen hyvinkin voinut saada asioista väärän kuvan. Itselleni on tähän mennessä riittänyt maalaisjärki lapsen kanssa toimimisessa - en koe sitä miksikään erityiseksi teoriaksi, jonka varassa toimin. Toki minulla on tietoa lapsen kasvusta ja kehityksestä jo ammattinikin puolesta, mutta en osaa niitäkään ajatella minään kiveen hakattuna totuutena.

 

Jos taasen vaikkapa 3-vuotias tulis mun luokse ja lukis mulle sujuvasti kirjan niin saattais siinä muutama "wautz" tulla :xmas: Mutta sillon se on spontaania ja oikea saavutus.

Kun lapsi syö itse tai pukee ite paidan tai piirtää sellasen sotkun paperille... Tai jos yrittää vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen kehuilla. Yrch.

Mutta tokihan lasta kannattaa kehua kun itse syöminen, pukeminen tai piirtäminen onnistuu ihan ekaa kertaa. Kehuminen ja kannustaminen kun kertoo lapselle näissä tilanteissa että nyt tuli tehtyä hienosti jotain.

Meillä kyllä jaksetaan lasta kehua onnistumisista, olivat ne sitten kuinka pieniä tahansa. Kun jonkun opitun taidon uutuudenviehätys niin lapsen kuin vanhempien silmissä laantuu, laantuvat ne kehutkin asiasta.

 

Se pointti sijaitsee jotakuinkin siinä, että sä teet sen lapsen riippuvaiseks niistä kehuista. Ihan ku se ei olis hieno saavutus ilman kehuja. Ja lapselle olis tärkeempää, että joku osoittaa kiinnostusta ku sanoo sen auttomaattisen "oi, ompa hieno..."

Mites tän selittäis... Jotkut asiat mistä me aikuiset lapsia kiitetään ovat lapsille ihan itsestäänselviä juttuja ja se on vähän hassu paikka kiittää. USA:ssa ollaan vuosikausia harrastettu tätä lasten itsetunno "parantamista" ja se on johtanu kauheeseen kriisiin... Mistään vaikeasta ei voi puhua, lapsi kokee heti epäonnistuneensa jos ei olla kehumassa ja ihailemassa vaikka saavutus olis oikeasti ihan mitätön.

Mä muistan itsekin koulusta siellä miten aikuiset ihasteli ihan jokaista pikkuasiaa ja miten lapset eivät kestäneet kritiikkiä ja kokivat tosi rankkoja epäonnistumisen tunteita jos kaikki ei ollu "supersuperjeejee" kokoajan.

Kannustaminen on mun mielestä vähän eri asia ku kehuminen. Samoin kiittäminen tietyissä tapauksissa. Jos mä pyydän jotain ja saan sen, niin sanon kiitos. Se on sellanen käytöstapa jonka haluan näyttää tytölle. Sen sijaan jos tyttö vaikka siivoaa jälkensä leikkiensä jälkeen, niin en mä kiitä tai kehu. Se on sille ilmeisesti aika itsestään selvyys, että ne tölkit menee takasin omalle hyllylleen sen jälkeen ku on niitä lainannu Kannustamistakin on monta eri muotoa.

Mutta siis jos lasta kehuu yrittääkseen muokata hänen käyttäytymistään, niin motiivi on väärä ja tulos saattaa olla joku muu ku toivottu. Jos kehuu "hyvää" käytöstä niin se on sama ku rankaisee huonoa käytöstä. Yrittää manipuloida lapsen käyttäytymismalleja.

Jotain tohon suuntaan. Ymmärsitkö yhtään? Tuli vähän sekavasti.

Mä olen vähän samaa mieltä, siis aiheetta ei saa kehua. tai liian usein tyyliin joka jutusta.
Kohtuus kaikessa.
Mutta se niin riippuu lapsestakin, lasta jolla on huonompi itsetunto on kehuttava enemmän, kuin itsevarmaa, osaavaa lasta.

 

Miksi oletetaan, että vanhemmat, jotka kiittävät, kehuvat ja kannustavat lastaan, tekevät sitä joka paikassa ja koko ajan, tai muuten lapset makaavat patalaiskoina paikoillaan?

Kummallista vastakkainasettelua, kerrassaan.

 

Miksi oletetaan, että vanhemmat, jotka kiittävät, kehuvat ja kannustavat lastaan, tekevät sitä joka paikassa ja koko ajan, tai muuten lapset makaavat patalaiskoina paikoillaan?

Kummallista vastakkainasettelua, kerrassaan.

En ole jaksanut lukea koko ketjua läpi, mutta näin tuskin kukaan ajattelee.

 

tähänki pätee sanonta että "kohtuus kaikessa"

Helvetti soikoon sanokoot tutkijat mitä tahansa niin kyllä kehun lastani kun tilanne sen "vaatii". Kiitän asioista joita on tehnyt pyynnöstäni ja joskus oma-aloitteisuudesta.

Jos on siivonnut oikein nätisti sotkuisen huoneensa niin ihan tasan kehun reippaudesta ja että on siistiä ja hieno homma ja kiva juttu.

Jos on pukeutunut reippaasti aamulla niin kyllä kehun, koska 98% aamun pukemisista menee taistelun kautta.

Ihan sama mulle mitä jotkut sanoo..

Nykään asiantuntijat sanovat, että lasta pitää kehua .

 

Se pointti sijaitsee jotakuinkin siinä, että sä teet sen lapsen riippuvaiseks niistä kehuista. Ihan ku se ei olis hieno saavutus ilman kehuja. Ja lapselle olis tärkeempää, että joku osoittaa kiinnostusta ku sanoo sen auttomaattisen "oi, ompa hieno..."

Mites tän selittäis... Jotkut asiat mistä me aikuiset lapsia kiitetään ovat lapsille ihan itsestäänselviä juttuja ja se on vähän hassu paikka kiittää. USA:ssa ollaan vuosikausia harrastettu tätä lasten itsetunno "parantamista" ja se on johtanu kauheeseen kriisiin... Mistään vaikeasta ei voi puhua, lapsi kokee heti epäonnistuneensa jos ei olla kehumassa ja ihailemassa vaikka saavutus olis oikeasti ihan mitätön.

Mä muistan itsekin koulusta siellä miten aikuiset ihasteli ihan jokaista pikkuasiaa ja miten lapset eivät kestäneet kritiikkiä ja kokivat tosi rankkoja epäonnistumisen tunteita jos kaikki ei ollu "supersuperjeejee" kokoajan.

Kannustaminen on mun mielestä vähän eri asia ku kehuminen. Samoin kiittäminen tietyissä tapauksissa. Jos mä pyydän jotain ja saan sen, niin sanon kiitos. Se on sellanen käytöstapa jonka haluan näyttää tytölle. Sen sijaan jos tyttö vaikka siivoaa jälkensä leikkiensä jälkeen, niin en mä kiitä tai kehu. Se on sille ilmeisesti aika itsestään selvyys, että ne tölkit menee takasin omalle hyllylleen sen jälkeen ku on niitä lainannu Kannustamistakin on monta eri muotoa.

Mutta siis jos lasta kehuu yrittääkseen muokata hänen käyttäytymistään, niin motiivi on väärä ja tulos saattaa olla joku muu ku toivottu. Jos kehuu "hyvää" käytöstä niin se on sama ku rankaisee huonoa käytöstä. Yrittää manipuloida lapsen käyttäytymismalleja.

Jotain tohon suuntaan. Ymmärsitkö yhtään? Tuli vähän sekavasti.

en tiiä ymmärsikö ap tätä siun pointtia mutta mie ymmärsin mitä tarkotat. oon samaa mieltä itekki. jokaisesta nenän niistämisestä ei tarvi kehua kovasti (ellei ole kyseessä semmonen ipana joka on vasta oppinu niistämään nenänsä ).

*muoks* ja lisään vielä että itekki kehun lastani kun jossain onnistuu, tottakai!

 

Pakko kysyä vielä NinaTT:lta että mikä sinusta on sitten sellainen paikka missä lasta voi kehua? Vai onko sellaista ollenkaan?

Siis kun nuo uusien taitojen oppimiset normaalisti eivät ole lapselle kehun arvoisia juttuja. Jos sitten lapsi oppii poikkeavan aikaisin vaikka lukemaan tai ajamaan ilman apupyöriä, on muita taitavampi vaikka eri urheilulajeissa tai selvästi musikaalisesti lahjakas. Kehutaanko lasta tuolloin "oikeista taidoista" vai annetaankin niidenkin olla?

 

Miksi oletetaan, että vanhemmat, jotka kiittävät, kehuvat ja kannustavat lastaan, tekevät sitä joka paikassa ja koko ajan, tai muuten lapset makaavat patalaiskoina paikoillaan?

Kummallista vastakkainasettelua, kerrassaan.

En ole jaksanut lukea koko ketjua läpi, mutta näin tuskin kukaan ajattelee.

No näinhän NinaTT ja ainakin afis kirjoituksissaan antavat ymmärtää.

 

Se pointti sijaitsee jotakuinkin siinä, että sä teet sen lapsen riippuvaiseks niistä kehuista. Ihan ku se ei olis hieno saavutus ilman kehuja. Ja lapselle olis tärkeempää, että joku osoittaa kiinnostusta ku sanoo sen auttomaattisen "oi, ompa hieno..."

Mites tän selittäis... Jotkut asiat mistä me aikuiset lapsia kiitetään ovat lapsille ihan itsestäänselviä juttuja ja se on vähän hassu paikka kiittää. USA:ssa ollaan vuosikausia harrastettu tätä lasten itsetunno "parantamista" ja se on johtanu kauheeseen kriisiin... Mistään vaikeasta ei voi puhua, lapsi kokee heti epäonnistuneensa jos ei olla kehumassa ja ihailemassa vaikka saavutus olis oikeasti ihan mitätön.

Mä muistan itsekin koulusta siellä miten aikuiset ihasteli ihan jokaista pikkuasiaa ja miten lapset eivät kestäneet kritiikkiä ja kokivat tosi rankkoja epäonnistumisen tunteita jos kaikki ei ollu "supersuperjeejee" kokoajan.

Kannustaminen on mun mielestä vähän eri asia ku kehuminen. Samoin kiittäminen tietyissä tapauksissa. Jos mä pyydän jotain ja saan sen, niin sanon kiitos. Se on sellanen käytöstapa jonka haluan näyttää tytölle. Sen sijaan jos tyttö vaikka siivoaa jälkensä leikkiensä jälkeen, niin en mä kiitä tai kehu. Se on sille ilmeisesti aika itsestään selvyys, että ne tölkit menee takasin omalle hyllylleen sen jälkeen ku on niitä lainannu Kannustamistakin on monta eri muotoa.

Mutta siis jos lasta kehuu yrittääkseen muokata hänen käyttäytymistään, niin motiivi on väärä ja tulos saattaa olla joku muu ku toivottu. Jos kehuu "hyvää" käytöstä niin se on sama ku rankaisee huonoa käytöstä. Yrittää manipuloida lapsen käyttäytymismalleja.

Jotain tohon suuntaan. Ymmärsitkö yhtään? Tuli vähän sekavasti.

en tiiä ymmärsikö ap tätä siun pointtia mutta mie ymmärsin mitä tarkotat. oon samaa mieltä itekki. jokaisesta nenän niistämisestä ei tarvi kehua kovasti (ellei ole kyseessä semmonen ipana joka on vasta oppinu niistämään nenänsä ).

*muoks* ja lisään vielä että itekki kehun lastani kun jossain onnistuu, tottakai!

Mä käsitin NinaTT:n kirjoituksen niin, että lasta ei pidä kiittää siitä nenänniistotaidosta edes silloin kun se on juuri opittu, koska kaikki muutkin lapset oppivat sen keskimäärin samaan aikaan. Ei kai kukaan kehukaan koko ajan kaikesta (esimerkkinä jo aiemmin mainitsemani paidan päälle pukeminen; silloin kun nyt 3,5-vuotiaani oppi taidon kovan ähellyksen ja yrittämisen päätteeksi, kehuin häntä siitä, mutta en tietenkään enää, kun taito on automaatistunut).

 

Miksi oletetaan, että vanhemmat, jotka kiittävät, kehuvat ja kannustavat lastaan, tekevät sitä joka paikassa ja koko ajan, tai muuten lapset makaavat patalaiskoina paikoillaan?

Kummallista vastakkainasettelua, kerrassaan.

tätä mietin kans. kaikkea en lukenut mitä tässä ketjussa kirjoitettiin mutta tarviiko sen aina tarkoittaa "pahaa" jos joku katsoo kun tytär syö reippaasti ja kehuu? miten se vaurioittaa lapsen itsetuntoa millään tapaa ? enemmän närkästyisin jos esim mummo sanoisi lapselle: et saa jälkkäriä jos et syö tuota puolukka kasaa.
mun mielestä taas esim lapseni piirustukset on mitä parhaimpia vaikka se punainen paloauto olisi tehty sinisellä ja näyttää epämääräiseltä töherrykseltä.mietippä lasten silmin kuin se on siitä ylpeä ja miten itse näkee piirustuksen? lapsi kuitenki kehittyy omaa tahtiaan paremmaksi piirtäjäksi ...oishan näitä esimerkkejä

 

tähänki pätee sanonta että "kohtuus kaikessa"

Helvetti soikoon sanokoot tutkijat mitä tahansa niin kyllä kehun lastani kun tilanne sen "vaatii". Kiitän asioista joita on tehnyt pyynnöstäni ja joskus oma-aloitteisuudesta.

Jos on siivonnut oikein nätisti sotkuisen huoneensa niin ihan tasan kehun reippaudesta ja että on siistiä ja hieno homma ja kiva juttu.

Jos on pukeutunut reippaasti aamulla niin kyllä kehun, koska 98% aamun pukemisista menee taistelun kautta.

Ihan sama mulle mitä jotkut sanoo..

Nykään asiantuntijat sanovat, että lasta pitää kehua .

:saint:

 

Miksi oletetaan, että vanhemmat, jotka kiittävät, kehuvat ja kannustavat lastaan, tekevät sitä joka paikassa ja koko ajan, tai muuten lapset makaavat patalaiskoina paikoillaan?

Kummallista vastakkainasettelua, kerrassaan.

Mäkin näen tässä keskustelussa kaksi ääripäätä vain. Toisaalta mä ymmärtäisin ninatt:n tarkoittavan kuitenkin itse jonkinlaista keskilinjaa, mutta sanoillaan kuitenkin yrittää saada tästä ketjusta mahdollisimman pitkää



Se missä kuitenkin olen eri mieltä on se, että mielestäni lasta kannattaa kehumalla manipuloida. Eli esim. noissa harrastusasioissa (ja pätee myö koulumenestykseen) lasta kannattaa motivoida jatkamaan, vaikka välillä hänellä tulee motivaatiopulaakin. Harva ihminen jaksaa harjoitella ja tehdä töitä loppuun, jos ei välillä saa hyväksyntää ulkoapäin. Ja ihminen joka ei jaksa harjoitella eikä menesty millään saralla, ei jaksa keskimäärin yhtähyvin, kuin ihminen joka saa onnistumisen tunteita. Onnistumisen tunteita saa vasta sitten kun omasta mielestä on onnistunut, mutta ennenkuin hän pääsee sinne asti, hän tarvitsee ulkoista kannustusta.

 

Mä käsitin NinaTT:n kirjoituksen niin, että lasta ei pidä kiittää siitä nenänniistotaidosta edes silloin kun se on juuri opittu, koska kaikki muutkin lapset oppivat sen keskimäärin samaan aikaan. Ei kai kukaan kehukaan koko ajan kaikesta (esimerkkinä jo aiemmin mainitsemani paidan päälle pukeminen; silloin kun nyt 3,5-vuotiaani oppi taidon kovan ähellyksen ja yrittämisen päätteeksi, kehuin häntä siitä, mutta en tietenkään enää, kun taito on automaatistunut).

Näin mäkin asian käsitin. Eli NinaTT:n oppien mukaisesti lasta ei saa kehua vaikka se opittu taito olisi sille lapselle uusi koska sen lapsen pitäisi ilmeisesti jotenkin jo ymmärtää, että kaikki hänen ikäiset oppii tämän ja se ei ole taito eikä mikään vaan jokapäiväinen arkinen toiminto. Aika paljon vaadittu n. 1-3-vuotiaalta.

Ja lasta ei saa kehua, kun joku kysyi mitä haittaa siitä on, sen takia et lapsi tulee riippuvaiseksi niistä kehuista. Eli tekee ne asiat muka vain sen takia et saa kehuja eikä sen oppimisen ja tekemisen ilosta.

 

Miksi oletetaan, että vanhemmat, jotka kiittävät, kehuvat ja kannustavat lastaan, tekevät sitä joka paikassa ja koko ajan, tai muuten lapset makaavat patalaiskoina paikoillaan?

Kummallista vastakkainasettelua, kerrassaan.

Miksi oletetaan, että jos ei kehu lasta, mollaa lasta ja vähättelee tätä? Että jos ei kehu lasta huoneensa siivoamisesta niin mukamas toteaa, että hei, kaikki muutki tekee noin, et sä ole mitenkään ihmeellinen.

Miksi ei voi olla sellasta kultasta keskitietä :xmas: Että siis ei tartte kehua mutta ei myöskään vähättele lasta.

Mitä vähemmän kehuja, sitä parempi Tää voi olla vaikea ymmärtää mutta ku sen tajuaa niin yhtäkkiä sitä vaa ymmärtääkin

Suosittelen lukemaan kirjan Unconditional Parenting. Alfie Kohn. Se oli eka kirja missä tää mulle aukes. Toinen hyvä on The Natural Child, Jan Hunt.

 

NinaTT!! Kerropa miksi ei lastaan saa YHTÄÄN kehua. Ymmärrän jos jokaisesta pikkuasiasta kehuu. Mutta jos kehun lastani asiasta, joka on mielestäni kehumisen arvoinen niin millä tavoin se on "käytöksen ohjaamista"???!! |O Lapseni on voittanut koulun juoksukilpailut, niin pitääkö minun sanoa sille, että kyllä Usain Bolt juoksee nopeammin kuin sinä. Eikä kehua häntä, koska kehuillani ohjaan häntä juoksemaan lisää??

Eieieieiei... Säkin nyt sekotat kaks ihan eri asiaa Ensinnäkin se, että ei kehu, ei tarkota sitä, että rupeaa ilkeäks

 

Miksi oletetaan, että vanhemmat, jotka kiittävät, kehuvat ja kannustavat lastaan, tekevät sitä joka paikassa ja koko ajan, tai muuten lapset makaavat patalaiskoina paikoillaan?

Kummallista vastakkainasettelua, kerrassaan.

Miksi oletetaan, että jos ei kehu lasta, mollaa lasta ja vähättelee tätä? Että jos ei kehu lasta huoneensa siivoamisesta niin mukamas toteaa, että hei, kaikki muutki tekee noin, et sä ole mitenkään ihmeellinen.

Miksi ei voi olla sellasta kultasta keskitietä :xmas: Että siis ei tartte kehua mutta ei myöskään vähättele lasta.

Mitä vähemmän kehuja, sitä parempi Tää voi olla vaikea ymmärtää mutta ku sen tajuaa niin yhtäkkiä sitä vaa ymmärtääkin

Suosittelen lukemaan kirjan Unconditional Parenting. Alfie Kohn. Se oli eka kirja missä tää mulle aukes. Toinen hyvä on The Natural Child, Jan Hunt.

Oikeasti. Saat varmaan oikein miellyttämishaluisia lapsia, jotka yrittävät jokapäivä saada edes jonkinmoista kehua tai hyväksyntää äitiltään. Suren lapsiesi puolesta.

Jokainen kaipaa kehua ja kiitosta. Niin pieni 1v lapsi kuin myös 30v aikuinen.

 

NinaTT!! Kerropa miksi ei lastaan saa YHTÄÄN kehua. Ymmärrän jos jokaisesta pikkuasiasta kehuu. Mutta jos kehun lastani asiasta, joka on mielestäni kehumisen arvoinen niin millä tavoin se on "käytöksen ohjaamista"???!! |O Lapseni on voittanut koulun juoksukilpailut, niin pitääkö minun sanoa sille, että kyllä Usain Bolt juoksee nopeammin kuin sinä. Eikä kehua häntä, koska kehuillani ohjaan häntä juoksemaan lisää??

Eikös se tuon NinaTT:n edustaman teorian mukaan mene niin, että sinun pitää ohjata lasta muuten juoksemaan lisää - mikä MUN MIELESTÄ on selvä merkki lapselle, että hän ei juossutkaan tarpeeksi lujaa vielä, eikä voitosta ja onnistumisesta ylipäätään kannata siten nauttia.

 

NinaTT!! Kerropa miksi ei lastaan saa YHTÄÄN kehua. Ymmärrän jos jokaisesta pikkuasiasta kehuu. Mutta jos kehun lastani asiasta, joka on mielestäni kehumisen arvoinen niin millä tavoin se on "käytöksen ohjaamista"???!! |O Lapseni on voittanut koulun juoksukilpailut, niin pitääkö minun sanoa sille, että kyllä Usain Bolt juoksee nopeammin kuin sinä. Eikä kehua häntä, koska kehuillani ohjaan häntä juoksemaan lisää??

Eieieieiei... Säkin nyt sekotat kaks ihan eri asiaa Ensinnäkin se, että ei kehu, ei tarkota sitä, että rupeaa ilkeäks

No entä, jos lapsi kysyy, oletko ylpeä kun voitin?

Oletko ylpeä minusta kun laitoin paidan päälle?

Olenko hyvä, kun laitoin paidan päälle?

 

Mun mielestä tässä nyt on sekoitettu tavallinen kehuminen ja tuo ylikehuminen. TAvallinen kehuminen on oikeasti tärkeää, vaikka siinä paidan pukemisessakin. Jos lapsi ekaa kertaa pukee itse paitansa päälle, niin eiköhän siitä voi kehua. Eikä se kehuminen ole pois huomiosta tai osallistumisesta lapsen touhuihin.

Lisäksi isomman lapsen kanssa tulee esiin enemmän tilanteita, joissa kehutaan jos nyt vaikka sitten verrataan johonkin vauvaikäiseen Eli ei noita voi ihan suoraan verrata. Mutta mielestäni on tärkeää pientä lasta kehua. Ei se lapsi sitä ymmärrä, että nyt tämä töherrys tässä ei olekaan mitään sen kummempaa, vaikka sitä on vaivoin tehty. Ihan samalla voi kehua, kun osallistuu siihen piirtämiseen ja kyselyyn..ne eivät sulje toisiaan pois.

Lisäksi kasvatushan on nimenomaan käytöksen ohjaamista. Ja mielellään positiiviseen. Ymmärrän kyllä, että voi heittää kuperkeikkaa mielipiteet, jos näkee jotain äärilaitaa..mutta eiköhän tässäkin se kultainen keskitie ja maalaisjärki ole tarpeen.

KUmpi on parempi? Se, että lapsi yrittää ja ei ehkä sitten kestä aikuisena niin hyvin kritiikkiä? Kuin lapsi ei nyt eikä aikuisena koskaan yritä mitään, koska se on muutenki ihan tavanomainen suoritus? Kehuminen ei ole pois kritiikin sietokyvystä..sitäkin pitää opettaa.

En oikein ymmärrä tätä, että miksi osallistuminen sulkee pois kehumisen. Tai kritiikin ymmärtämisen? Kyllä meitä on ainakin koton aina kehuttu ja kyllä otan vastaan tavallista kypsemmin myös kritiikin ja korjaan toimintaani. Mielestäni tämä on kyllä aika monesta muustakin kasvatusseikasta kyse, kuin pelkästään jostain kehumisesta.

(Sitten vielä tuosta ajasta. Varmasti esimerkiksi kotiäidillä tai työttömällä on vaikka miljoona tuntia aikaa antaa itsestään koko ajan höösäämällä lapsen kanssa. Mutta mitä se kertoo sitten lapselle, jos hän on koko ajan maailman napa? Tavallisessa perheessä kuitenkin jossain vaiheessa käydään töissä, aikaa jaetaan muillekin..lapselle ei opeteta, että koko maailma pysähtyy hänen edessään ja vaan hänen kanssaan tehdään kaikkea. Jos näin tosiaan uskoo, että koko aika pitää pyhittää lapsen kanssa porisemiseen, niin pitäisi varmaan hankkia se parisuhde. Ydinperhe on kiistattomasti paras ratkaisu lapselle, tutkimusten mukaan.)

 

Periaatteessa ja kirjassa varmaan ihan hyvä kasvatustyyli, mutta kun kaikki muut kasvattaa lapsensa siihen perinteiseen tyyliin, niin ei se lapsi ymmärrä että miksi naapurin Liisa saa kehuja vanhemmiltaan ja minä en.
Minäkään en jakele lapsille rangaistuksia enkä käsitä mitä hyvää se kenellekään opettaa. Huonoihin väleihin sillä lapsensa kanssa kyllä pääsee, kun lapsi tottelee vain jos pelkää että tulee taas muutama päivä tietokonekieltoa.

 

no voi hemmetti onko joku valopää sellaista väittänyt. kyllä lasta pitää kehua ja kiittaa ja kannustaa