V
-Viiva-
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja meillä...:Meillä on lapsella kaksiosainen etunimi. Olen itse hyvin tarkka, että koko nimeä käytetään ja oikaisen usein asian, jos koitetaan puhutella vaan sillä ennen viivaa olevalla nimellä. Uskon ja tiedän, että vielä se on kohtuu helppoa, kun lapsi on vasta alle vuoden, mutta esim. koulussahan niitä väännöksiä alkaa sitten tulla. Meillä tämä yhdysnimi koostuu kahdesta tosi perinteisestä nimestä (molemmat tulee suvusta), ensimmäinen on aika suosittukin, mutta yhdysnimenä nimenkantajia on Suomessa alle 10 ja tänäkin vuonna kastettu vain yksi
Perinteikkään yhdysnimen 23-vuotias kantaja ilmoittautuu. Molemmat nimeni ovat hyvin tavallisia yksin mutta melko harvinaisia yhdessä, varsinkaan juuri tässä yhdistelmässä. Äiti sekä isä pitivät koko lapsuuden ajan, vielä ala-asteellakin, huolen siitä, että koko nimeä käyttivät ainakin opettajat. Mutta mutta... ysäreillä ainakin oli niitä lyhyitä, kaksitavuisia nimiä lähes jokaisella, ja minä halusin tulla kutsutuksi omalla lyhyellä lempinimellä joka siis aivan kuin vahingossa pääsi muodostumaan ja otti hyvin nopeasti ylivallan. Pitkä nimi tuntui typerältä ja liian "vakavalta". Kukaan ei käyttänyt koko nimeä vuosiin muuta kuin harvoin.
Nyt vanhempana, itseasiassa jo lukioikäisenä olen ollut ylpeä "viiva-nimestäni", ja katson että vaan perheenjäseneni ja ystäväni saavat kutsua minua lempinimellä. Pelkkää toista yhdysnimen nimeä en anna koskaan käyttää, enkä koskaan lempinimeä yhdistettynä sukunimeen. Kyllä pidän kauniista ja harvinaisesta nimestäni, joka lapsena oli taakka.
Mutta vinkiksi - ehkä kannattaa antaa lapsen tietyssä iässä käydä lempinimi-vaihe läpi (jos sellainen tulee). Ylpeys omasta oikeasta (joskaan ei aina niin käytännöllisestä) nimestä tulee sitten entistä parempana myöhemmin.
Huvittavaa muuten, miten suuria vaikeuksia ihmisillä on, ainakin minun kohdallani, kirjottaa sitä nimeä oikein, vaikka kuinka tavaisi.
Hyvää jatkoa.