Neuvokaa nyt!

[S]

Eli olen tässä huomannut, että olen aivan liian kiinni aviomiehessäni. Tarkoitan siis, että en selvästikään osaa elää ""omaa elämääni"" vaan tekemiseni ja mielentilani ovat aivan liian riippuvaisia hänen tekemisistään ja sanomisistaan...tai sanomatta jättämisistään. Mieheni elää kyllä tämän parisuhteen toisena osapuolena mutta elää myös ihan niin kuin itse haluaa (harrastaa, lorvailee, nauttii elämästä, jne...). Kuinka siis oppisin itse tekemään myös asioita täysin omista lähtökohditani? Miten oppisin ""ignooraamaan"" ärsytykseni miehen täysin itsenäisiä tekemisiä kohtaan (itse haluaisin tehdä asioita enemmänkin yhdessä) ja päinvastoin nauttisin omasta vapaudestani? Meillä on pieni lapsi, joka kyllä tietenkin sitoo itseäni ja määrittää paljon harrastusmahdollisuuksia mutta ei ole totaalinen este ""elämiselle"". Olen siis kyllästynyt siihen, että oma onneni riippuu täysin toisesta. Neuvokaa kiitos!

 

[mies]

Sinua on helppo neuvoa. Sinä sanoit aivan oikein mitä haluat. Miksi sinä olet roolissasi kiinni? Miksi et tee niin kuin sanot? Irtaantuminen on yksi ajatus ja huomaa se. Tunne olevasi vapaa.
Tsemppiä.

 

[realiteetti]

Kun olet lapsen tehnyt, voit heittää hyvästit ""omalle elämällesi"". Miehet kyllä osaa jatkaa niinkun mikään ei olis muuttunut, ja naiset yleensä tarjoaa siihen puitteet ja marisevat sitten keskustelufoorumeilla paskoista miehistään.

 

[santtu]

Minun ainoa neuvoni sinulle on, että sitten kun opit rakastamaan itseäsi niin opit siinä samalla kunnioittamaan myös omaa tahtoasi etkä ole niin kiinni siinä mitä toinen haluaa.
Toki puolisoiden pitääkin elää ""yhteistä"" elämää mutta liiallinen riippuvuus toisesta vie itseltäsi kaiken mitä sanotaan elämän ihanuudeksi.
Et huomaa asioita tässä hetkessä kun seuraat niin tiiviisti toisen elämää eli peilaat omaasi sen kumppanin kautta.

Joten yritä irrottautua vähän. Hän varmaan rakastaa sinua yhtä paljon jollei ole ihan narsisti.

Ja siitä yhdessä tekemisestä. Puhukaa asiasta ja sopikaa vaikka jotain tiettyjä asioita joita teette säännöllisesti yhdessä. Ja sitten katsotte, että molemmille jää vähän tilaa sen ""ihan oman"" jutun kanssa.
Sinulle myös.

Kaikkea ihanaa kesän ajaksi toivottelen teille ja pitäkää huolta toisistanne
santtu

 

[S]

Kiitos ""mies"" ja ""santtu"" vastauksistanne. Sain taas paljon ajateltavaa. Sinulle ""realiteetti"" voin sanoa, että lapseni ei ole oman elämäni este, sen kyllä tiedän jo nyt, ja en ole sanonut, että mieheni olisi paska, päivastoin hyvä isä ja mies mutta hän osaa elää MYÖS sitä omaa elämäänsä ja toteuttaa MYÖS itseään. Minä en siihen yhdessäolovuosien aikana ole juuri kyennyt. En itedä miksi. Nyt olen siis havahtunut, että moni omassa elämässäni mättävä asia korjaantuisi varmasti omalla asennemuutoksellani.Olen vain niin jumissa vielä, etten tiedä, miten asioita rupean käytännössä purkamaan...Palaan astialle kunhan olen hieman miettinyt lisää...

 

[Nainen 30+]

Eikö sinulla ole omaa uraa, töitä jne. Tai ystäviä?

Jos sinulla on oma ura ja joitain ystäviä, kenen kanssa viihdyt niin et muuta ehdikkään pienen lapsen äitinä.

Toki onnellisuutesi on riippuvainen miehestäsi jossain määrin, asuttehan yhdessä ja rakastat häntä, joten pakostakin hänen mielentilansa/onnellisuutensa/tyytymättömyytensä vaikuttaa myös sinuun. Ethän ole muumio.

Jos sinulla taas ei ole omaa uraa/töitä/kiinnostuksen kohteita, eikä ystäviä kenen kanssa haluat vietää aikaa. Ei ole ihmekkään että elämäsi pyörii miehen elämän mukaan.

Pääasia että tiedostat mahdollisen ongelman. Mieti asioita ja mieti mitä ehkä kannattaisi tehdä toisin ja mihin pyrkiä mahdollisella muutoksella.

 

[näin meillä]

En osaa neuvoa. mutta sen tiedän, etten jaksaisi elää tavallasi.

Elän tavallista arkista elämää, ei isompia ongelmia. Miehellä ja minulla on omia harrastuksa ihan tässä kotiympyröissä, ja vastaavasti vietämme ihan mukavia koti-iltoja.

Mies kuntoilee, käy lenkillä yksin ja samanhenkisten kanssa, hoitaa puutarhaa, käy huolehtimassa vanhasta isästään kerran viikossa.
Minä tykkään lukea, tehdä käsitöitä, joskus tavat omia naisystäviäni.

Esimerkiksi nyt oikein odotin, että hän lähtee pyörälenkille, jotta istun rauhassa tähän koneelle...

Lähtiessään huikkasin, että vie mennessään kukkia rakastaneen äitinsä haudalle pihasta upeita narsisseja. Tyytyväisenä vei, omia kasvattamiaan.


Molemmat olemme tyytyväisiä yhdessä, kun tuntee silti itsenäiseksi

 

[mies]

Venäjälläkin perustettiin kommunismin jälkeen itsenäisten valtioiden yhteisö IVY.

""Molemmat olemme tyytyväisiä yhdessä, kun tuntee silti itsenäiseksi""

Juuri niin, pitää tuntea itsensä itsenäiseksi. Parisuhde ei voi hyvin , jos ei elä omaa elämäänsä.

 

[näin se käy]

vedät minarin päälle, tukka tötterölle. Lampsit lähimpään kapakkiin, isket sekä miestä että olutta. ..

Muutaman illan toistat, ja kas -sullaonelämä.

 

[S]

Kiitos jälleen vastauksista. Ongelma on kohdallani varmastikin suureksi osaksi se, että muutettuamme tähän kaupunkiin opiskelujen perässä, en ole ""juurtunut"" tänne kovinkaan hyvin. Opiskelukaverit ovat lapsettomia ja heitä näen silloin tällöin. Naapuriäitien kanssa juoruan lähinnä vain, kun pihalle satun samaan aikaan. Ketään samaa elämäntilannetta omaavaa ""sukulaissielua"" ei kuitenkaan ole sattunut kohdalle. Siis sellaista, jonka kanssa olisi ystävystyminen lähtenyt helposti rullaamaan. Enkä ole kovin aktiivisesti jaksanut tähän panostaakaan, myönnän. Tunnen jotenkin olevani aivan väärässä ympäristössä. Opiskelen edelleen, joten se täyttää elämää vielä muutaman vuoden mutta sellainen ""luomisen kipinä"" ja uteliaisuus elämään on jotenkin päässyt sammumaan.

Olen viime päivinä konkreettisesti yrittänyt tarttua härkää sarvista ja aloittaa mukavien asioiden touhuilemisen. Juuri äsken laitoin/laitoimme pihaa kuntoon. Nyt täytyy alkaa aktiivisemmin myös luomaan ihmissuhteita, edes niitä vähän pinnallisempia. Se olisi varmasti oleellisin avain ""omaan onneen"". Olen tullut siihen tuokseen, että elän liiaksi jo ""kun me täältä muutetaan ""-ajassa. Täytyy opetella tykkäämään tästä mitä on. Tässä kaupungissa kun tullaan varmasti olemaan vielä ainakin kolme vuotta.