Neuvoja kaivataan

[bbbccc]

Kaipaisin ajatuksia ja vertaistukea vaikeassa tilanteessa.

Seurustelimme mieheni kanssa vajaan vuoden, jonka jälkeen tulin raskaaksi. Nyt vauva on 8kk, muutimme viime vuonna uudelle paikkakunnalle ja tilanne on mennyt hirveäksi pikkuhiljaa siitä lähtien kun tulin raskaaksi. Alussa mies oli ahkera ja tunnollinen ja muutenkin ihana minua ja muita kohtaan. Yhtäkkiä työt eivät enää maistuneet, asenne mua kohtaan muuttui täysin eli arvostus katosi tietyllä tapaa kokonaan, ja mies lähti välillä jonnekin vastaamatta puhelimeen ja jäi kiinni valehtelusta ym. kummallista käytöstä. Tämmöistä ongelmakäytöstä on tapahtunut aina kausittain, välillä asiat toimivat ihan hyvin ja meillä on ollut myös paljon hyviä hetkiä. Alleviivaan nyt että mies ei käytä päihteitä. Kun lapsi syntyi, mies suunnilleen puolipakotti meidät muuttamaan muualle kauas läheisistä koska halusi ostaa talon ja kaksio oli meille liian pieni, jätti mulle vaihtoehdot joko-tai. Kyse oli varmaan jostain haaveesta asua perheenä maalla, joka ei selvästikään sitten ollutkaan haave jota hän oikeasti halusi. Miehellä oli vaikeuksia saada tehtyä edes niitä pikkujuttuja joita omassa talossa täytyy tehdä. Hän rupesi saamaan tyhjästä kesken hyvän päivän ihmeellisiä raivokohtauksia, huusi kuinka oon aiheuttanut hänelle hirveää pahaa oloa, kuinka en huomioi tarpeeksi, kuinka inhoaa mua, jne. Hänen on ollut vaikea ymmärtää että tällä hetkellä lapsi vaatii hirveästi multa aikaa, ja tuntuu olevan mustasukkainen antamastani huomiosta vauvalle. Teen melkein kaiken kotona yksin, onneksi mies on viimeaikoina kuitenkin panostanut olemiseensa vauvan kanssa, aiemmin hän ei auttanut vauvan kanssa ollenkaan. Jouduin raskaana lähtemään pari kertaa kotoa muiden nurkkiin koska mies rupesi tällaisessa raivokohtauksessa läpsimään ja heitti/pelotteli mut ulos, ja nyt olemme joutuneet vauvan kanssa lähtemn jo useat kerrat koska raivoaminen on mennyt siihen että hän uhkaa tappaa mut, tai/ja lapsen, tai/ja itsensä koska hänellä on niin paha olla. Normaalisti mies on oikeasti ihana luonteeltaan ja tosi leppoisa, mutta kun näitä raivoamisia tapahtuu pelkään oikeasti henkeni ja lapseni puolesta. En tasan tarkkaan ymmärrä, mistä paha olo johtuu, veikkaan stressiä rahasta ja turhautumista siitä että asutaan kaukana muista ym. Aina kun joudun löhtemään järkyttyneenä kotoa, hän käyttäytyy pian kuin ei olisikaan vihainen ja niinkuin mitään ei olisi tapahtunut, eikä ole koskaan pyytänyt anteeksi tai myöntänyt virheitään, vaan väittää että syy on minussa, joten mitään on mahdoton sopia tai korjatakaan.

Harkitsen nyt vakavasti muuttoa pois ja eroa ja mietin olisiko joku ollut vastaavassa tilanteessa.

 

[viisikymppinen isoäiti]

nyt otat ja lähet niin pikaisesti kuin mahdollista, ennen kuin mitään pahempa sattuu. tuo tilanne ei tule koskaan korjaantumaan

 

[.....]

Joo, en enää harkitsisi mitään, vaan häipyisin.

 

[vierailija]

Nyt ei muuta kuin kiirewn vilkkaa pakkaat omat ja vauvan kamat ja lahdet. On ykai Asia etta vaarannat oman terveytesi/henkwai vakivaltainen miehn kanssa, mutta etta edelleen olet hanen kanssaan vauvan kanssa on jarkyttavaa. Riskeeraat vauvasi hengen joka paiva jonka vietat tuossa talossa miehen kanssa.

Ne hyvat hetket eivat todellakaan merkkaa mitaan sen rinnalla, etta vauvasi ja sinun terveya on vaarassa. Ja vaikka ihmeen kautta miehesi ei paatyisi teita tappamaan, haluatko lapsesi todella kasvavan tuossa ympariatossa oppien "miehen mallin" ja parisuhteen dynamiikan tuosta? Et meinaan voisi lapsellese huonompaan lapsuutta antaa, kuin jaamalla vakivaltainen kotiin hamra kasvattamaan.

 

[papumössö]

Lähde heti. Kai siellä on jossain lähistöllä turvatalo tms? Soita sinne.

 

[vierailija]

Ilmeisesti olet täysin sokea omalle tilanteellesi, kun et ole vielä tajunnut lähteä. Olet vaarassa ja vauvasi on myös. Lähde heti. Älä takerru hyviin hetkiin, huonot hetket ratkaisevat tilanteen. Muuta lähelle omia tukiverkkojasi, nyt ensihätään vaikkapa turvakotiin.

 

[vierailijaTotta]

Tilanteesi on tosi ikävä. Ja uskon, että haluat takertua niihin hyviin hetkiin ja pistää ikävät asiat taka-alalle. Mutta sinun on pakko viedä lapsesi turvaan. Et vaan kertakaikkiaan voi jatkaa tuollaisen miehen kanssa. Muuta pois.

Toivotaan, että miehesi ymmärtää hakea apua pahaan oloonsa. Mutta jos sen tekee, anna hänen näyttää pitkän ajan sisällä, että on oikeasti saanut apua ja muuttunut. Yhteenpalaaminen on pitkän tien edessä, jos edes mitenkään mahdollista.

 

[Asiankannattaja]

halusi ostaa talon ja kaksio oli meille liian pieni, jätti mulle vaihtoehdot joko-tai. Kyse oli varmaan jostain haaveesta asua perheenä maalla, joka ei selvästikään sitten ollutkaan haave jota hän oikeasti halusi. Miehellä oli vaikeuksia saada tehtyä edes niitä pikkujuttuja joita omassa talossa täytyy tehdä.
Hänen on ollut vaikea ymmärtää että tällä hetkellä lapsi vaatii hirveästi multa aikaa, ja tuntuu olevan mustasukkainen antamastani huomiosta vauvalle. Teen melkein kaiken kotona yksin, onneksi mies on viimeaikoina kuitenkin panostanut olemiseensa vauvan kanssa, aiemmin hän ei auttanut vauvan kanssa ollenkaan.

Toi on normaalia. Elämä lapsen kanssa ei aina mee kuin satukirjassa ja omakotitalossa asuminen ei olekaan se kuvitelmien onnela.

Jouduin raskaana lähtemään pari kertaa kotoa muiden nurkkiin koska mies rupesi tällaisessa raivokohtauksessa läpsimään ja heitti/pelotteli mut ulos, ja nyt olemme joutuneet vauvan kanssa lähtemn jo useat kerrat koska raivoaminen on mennyt siihen että hän uhkaa tappaa mut, tai/ja lapsen, tai/ja itsensä

Toi taas ei ole normaalia, vaan asia jota ei tule sietää hetkeäkään.