Y
yhden äiti
Vieras
Poika on ollut aina ujon ja aranpuoleinen ja kovasti äidin perään. Nyt vaan alkaa turhauttaa ja suututtaa kun olen koko ajan odottanut että kyllä se siitä reipastuu kun ikää tulee lisää. Poika on ollut päiväkodissa 1 v. 10 kk iästä puolikasta päivää mun osa-aikatöiden takia. Pärjää päiväkodissa ihan hyvin muttei ole sieltä rohkeimmasta päästä tietenkään. Kavereita on ja osaa vaatia hoitajien huomiota + toimittaa asiansa reippaasti (jos siis tarvitsee jotain). Mutta silloin kun minä olen paikalla, kukaan muu ei kelpaa. Poika on aina ollut kova olemaan sylissä, pitää halimisesta ja rapsutuksista jne. Päiväkodissa viihtyy pääsääntöisesti hyvin, tosin äidin ikävää valittaa aika ajoin ja edelleenkin joskus tirauttaa aamulla itkut kun viedään päiväkotiin. Miestä alkaa huolettaa sekin kun poika on hänen mielestään kiinostunut liikaa tyttöjen jutuista. On siis luonteeltaan ns. tutkiva luonne ja tällä hetkellä kiinnostunut ulkona kasvavista kukista eli kantaa niitä kotiin ja sitten katsomme kasvikirjasta, mitä ne ovat.
Poika ei ole ollut kuin muutamia kertoja yksin yökylässä mummolassa ja silloin on itkuksi aina mennyt. Nykyisin aina kyselee kovasti että ei kai hän joudu yksin mummolaan jäämään eikä halua ylipäätään vierailla siellä ollenkaan. Olisi kiva silloin tällöin viettää aikuisten iltaa kahdestaan ja kun anoppi ei suostu meille tulemaan lapselikaksi, niin on yhteiset menot olleet aika vähissä. Mielestäni mummolassa ei pitäisi olla mitään aikuisen järkeen käypää syytä, miksei sielä viihdy. Mutta äitiä tulee sielläkin niin kovasti ikävä että olen nyt viimeisen vuoden antanut asian olla ja odottanut, jos vaikka itse innostuisi asiasta.
Pojalle on todella tärkeää unilelut ja unirätit (=äidin yöpaita). Jos annan, niin kantelee rättiä koko päivän. Meillä ei ole pojalle vauvana mitenkään unirättiä koskaan tarjottu, keksi sen itse ja alkuun kanteli mitä tahansa mun paitaa, nyt on sovittu että vaan tiettyjä paitoja saa käyttää unirättinä kun ne on sitten päiväkodissakin mukana.
Esimerkkejä olisi muitakin mutta ehkä tästä saa jo jonkinlaisen käsityksen tilanteesta.
Huokaus. Onko tämä normaalia ja miten äitiin takertumista voisi vähentää?
Poika ei ole ollut kuin muutamia kertoja yksin yökylässä mummolassa ja silloin on itkuksi aina mennyt. Nykyisin aina kyselee kovasti että ei kai hän joudu yksin mummolaan jäämään eikä halua ylipäätään vierailla siellä ollenkaan. Olisi kiva silloin tällöin viettää aikuisten iltaa kahdestaan ja kun anoppi ei suostu meille tulemaan lapselikaksi, niin on yhteiset menot olleet aika vähissä. Mielestäni mummolassa ei pitäisi olla mitään aikuisen järkeen käypää syytä, miksei sielä viihdy. Mutta äitiä tulee sielläkin niin kovasti ikävä että olen nyt viimeisen vuoden antanut asian olla ja odottanut, jos vaikka itse innostuisi asiasta.
Pojalle on todella tärkeää unilelut ja unirätit (=äidin yöpaita). Jos annan, niin kantelee rättiä koko päivän. Meillä ei ole pojalle vauvana mitenkään unirättiä koskaan tarjottu, keksi sen itse ja alkuun kanteli mitä tahansa mun paitaa, nyt on sovittu että vaan tiettyjä paitoja saa käyttää unirättinä kun ne on sitten päiväkodissakin mukana.
Esimerkkejä olisi muitakin mutta ehkä tästä saa jo jonkinlaisen käsityksen tilanteesta.
Huokaus. Onko tämä normaalia ja miten äitiin takertumista voisi vähentää?
