Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

Kiitos kaikille tsemppauksesta tarttua uuteen projektiin :) Tottahan se on, että elämä on tässä ja nyt ja tulevaa ei pitäisi liikaa suunnitella. Projekti vaan on melkoisen sitouttava ja työporukka, jonka kanssa töitä tekisin on niin mahtava, että tuntisin valtavan huonoa omaa tuntoa jos sitten joutuisinkin heti projektin käynnistyttyä ilmoittamaan, että "by the way, en muuten sittenkään voi viedä projektia kanssanne loppuun...". No, on tässä vielä hetki aikaa miettiä :D

Ihan täytyy hattua nosstaa Emilian mahtihermoille ja positiiviselle suhtautumiselle kuitenkin.
Itselläni tuo sama tilanne on nyt toistunut niin monesti, etten oikein noilla päivillä jaksa enää kovin positiivinen olla, jos jotain menkkatuntemuksia on. Ja olen myös huomannut kroppani toimivan niin, että kun oikein kovasti tsemppaan ja toivon ja toivon, eivät kuukautiseni sitten alakaan. Ja olen tietysti jokaisesta siirtyvästä päivästä onnellinen ja kuvittelen, että jospa sittenkin...vaikka joitain menkkaoireita olisikin. Sitten kun kuukautiset ovatkin aina alkaneet, on se maailmanloppufiilis niin hirveä, etten haluaisi sitä enää ikinä kokea. Siksi minä testaan aina viimeistään kp 26, sillä silloin saatu negatiivinen on minulle helpompi henkisesti kestää, kuin vuodon alkaminen kp 28-30 ja sitä edeltänyt haaveissa elely.

Mutta toivotaan nyt Emilialle positiivista tulosta!

Minä en ole vieläkään tikutellut oviksia, kun huomaan kropastani ne todella hyvin. Ja ovulaation lähestyessä ihan jo omien halujen lisääntyminen hälyttää meidät ahkerampaan puuhailuun :D Halut kyllä kasvavat jo monta päivää ennen varsinaista ovulaatiota ja sitten kun huomaan ovuloivani, on meillä vielä viimeiset hyödyntämisen hetket. Välillä mietin, pitäisikö tikutella, mutta olen nyt yrittänyt mahdollisimman vähän miettiä raskaaksi tuloa. Se kun tuntuu TAAS olevan niin pirun hankalaa : /
 
Teretulemast emmin mukaan, oonkin jo odotellut missä luuraat? :)

Mä niin ymmärrän Emiliaa, silloin ekoilla yrityskierroilla olin niin varma et olisin raskaana, mut kun en sitten kuitenkaan ollut niin tulin kerrasta hyvin varovaiseksi... Vaikka kyllä viime kierrossa testasin jo negan vaikkei olis pitäny avata koko pakettia ennen kuin menkat olis myöhässä.. No, tällä kerralla ajattelin taas sinnitellä enkä tuottaa itselleni "ennenaikaista pettymystä" jos en olisikaan raskaana..

Meemiille tsemppiä päätöksentekoon!! Vaikeita juttuja, mut jospa kohtalo puuttuisi peliin mukavalla tavalla! :)

Täällä puuhasteltiin taas.. Loppukuun voikin ottaa sitten ihan rennosti, ei oo seksipakkoa joka toinen päivä :D Parhaamme yritettiin, katsotaan mihin se riittää!
 
ansukka täällä mie oon ollu taustalla, kun tää nelonen nyt on ollu enempi toiveissa kuin yrityksessä, nyt uskoisin et taas olis sitä yritystäkin enempi. Täällähän me taas samalla palstalla, onki niin kotoisa olo kun on tuttuja mukana. mymosan kanssa taidettiin olla kolmatta kuumeilevien porukassa samaan aikaan?

meemii toivottavasti työkuviot järrjestyy. Raskauksissa aina jää jotain kesken, mut asioilla on tapana järjestyä!
 
Nonni tänne asti pääsin kp.32! Aamulla ei alkaneet menkat vaan kaamee veri tulva, kuin kaatamalla pönttöön...Anteeksi kuvaus, mutta yleensä siis alkaa jotain pientä ensi ja parin tunnin sisällä aukee hanat! Ja kyllä jännitti aamulla nousta, kun menkat olivat ekaa kertaa päivän myöhässä, mutta aika äkkiä siis minuutin sisällä tunteet kummasti hävis ;)

Eli miten tää mun kierto näin heittelee edellinen oli 26 ja tää nyt sit 31 päivää...
Noh nyt ainaki selvis se miks en tikuttanu ovista. Nythän voi olla että ovuloin silti ja se vaan jäi selvittämättä!
Edellisessä siis tossa 26 päivän kierrossa se hymy tuli digiin kp 15 joten jos siitä laskee päivä kerralla eteenpäin ni ovis olis kai nyt tullu vasta ku tikut jo loppu eli kp.20 kun kierto 31. Eli 26 päivää ovis kp.15 ni eikös 31 päivää ni ovis kp.20? Jos siis menis noin.
Pitääkö niitä digejä nyt sit hankkia joku 20 kpl et bongaan oviksen laskurin mukaan se voi olla missä vaan välillä kp.11-21. Välillä 27.1-6.2 Joten hirmunen jumppaaminen jos tosta koittaa selvitä ilman digiä!!! Tosin siis kp.10-25 vois touhuta mahdollisuuksien mukaan jokatoinen päivä ja jos bongaa oviksen ni siin kohas vähän tiuhemmin sit.
Mun kierrot ollut nyt luomu menkoilla tämmöset oikeassa järjestyksessä 30,30,28,26,31.
Mites teillä menny marrasmasu toi jokatoinen päivä putki?
Niin ja mulle saisi nyt sit laittaa kp.1/26-31 YK6. Kiitos!
No gynelle tän kierron kp.11, katsotaan mitä saadaan sielä aikaseks.
Näissä omanapaisissa tunnelmissa kohti viikonloppua onneksi miehen kanssa vähän laatuaikaa tiedossa mukavissa merkeissä :) .
Mukavaa talvista viikonloppua kaikille... niin ja olen silti sitä mieltä, että oli niiiiiiin ihanaa noi päivät piinailla ja toivoa parasta ;) (ehkäpä joku olikin kyydissä, mutta putosi pois).
 
Huomenta!

No voi pöh, emilia, mä niin jo toivoin sulle plussaa! Sehän voi tosiaan olla, että sun ovulaatio oli myöhemmin? Meillä joka toinen päivä oli hyvin toimiva juttu. Aloiteltiin harjoitukset aika pian menkkojen jälkeen ja lopetettiin oletetun ovulaation jälkeen. Ei ollut verenmaku suussa vaan enemmänkin rento meininki ja itsellä rauhallinen mieli siitä, että nyt simoja olisi huudeilla kokoajan. Tietysti hieman jänskättää kun ei ollut niitä tikkuja varmistamassa, mutta katsotaan nyt miten käy? Tänään luultavastikkin dpo8?

Mukavaa viikonloppua kaikille.
 
Voi Emilia harmitus sentään!!! :hug: mutta ei muuta kuin kohti seuraavaa kuukautta paremmalla onnella!

Marrasmasulta hus pois kaikki menkkatuntemukset!!! :stick:

Täällä 17/26-30 eli ei mitään ihmeitä, tärppipäivätkin meni jo, onneksi tuli kerrankin hyödynnettyä oikein toden teolla!!!
 
voi itku, ei vieläkään siis plussauutisia tällä palstalla :(.
Pahoittelut loppukierron pettyneille!
Mites mymosan testailut? :eek:

(.) Flunssan kourissa koko perhe jo kohta viikon ja voimia keräillään. Aamulla testattu tyylipuhdas nega ja pikkusen alkanut jo alamahaa vihlomaan. Onhan tämä nyt huomattavasti pidempi kierto jo kun viimeksi. En oikein osaa pettyäkkään vielä kun ollaan niin vähän aikaa vasta yritetty. :)

Parempaa helmikuuta kaikille!!
 
emilia voi ei, olin melko varma että nyt olis plussa teillä :hug:

mymosa miekin kuumeilin 2011, plussasin sillon loppuvuodesta. Kuopus syntyi elokuussa 2012 :)

Ja omaan napaan. Saa päivittää kp2 (tää ei suostu padilla vaihtaan tota väriä) ja fiilikset sen mukaiset. Ja justiin kattelin kalenteria, että ei plussata tässäkään kierrossa. Mies on menossa kuun lopussa selkäleikkaukseen, ja on varmaan kipee sen jälkeen. Ja miulla tietenkin ovisaika juurikin sillon. Täytyy toivoo että kierto venyisi ja ovis mahdollisimman myöhän, koskaan en oo ovuloinu ennen kp 15. Jos kierto on ollu lyhyt niin ovista ei oo ollu sillon ollenkaan.
 
KAS
emilialle ja emminille :hug:

Mä yritän malttaa testailut torstaille, kun on kp 26. Onneksi ei ole tikkujakaan kaapissa :) Tossa heräämisen jälkeen vähän vihloi alhaalla ja heti aattelin, et jos...

Mites marrasmasu?
 
Huomenta!

Lämmöt jälleen koholla, kuten aina ennen menkkoja. Eilen juili aika kovastikkin oikealla munasarjoissa ja muuten hieman menkkamaiset olot, joten eiköhän ne sieltä tule viim. ke jos kierto menee samoissa kun viime kierto? Miten tämä on niin vaikeeta?!? :'( Testin teen jos menkat ei ala ke aikana.
 
Huomenia kaikille ja mukavaa uutta viikkoa!
Olipas rentouttava viikonloppu, kun sai vähän laatuaikaa miehen kanssa :)

Miten marrasmasu meinasi testauksen kanssa tehdä...?
Toivotaan, että olot olisivat tällä kertaa sitä parhaaseen tulokseen johtavia :)
Toi jokatoinen päivä näyttää teillä tosiaan toimineen hienoa!

Mites mymosa?

Niin ja KASillakin jo alkaa olla jännät paikat...oireita?

Mites ommpuf sun kierto?

Paljon kysyttävää, kun näitä näin lukee kerralla :)
Niin ja ISO kiitos kaikille tsempityksistä uuteen kiertoon!

Jep eli kierron 6 suunnitelma olis nyt tämä:
Eli kp 10 -> jokatoinen päivä kp -> 25 asti jos jaksais ;)
Gyne kp11.
Sitten ajattelin ostaa sen 7 kpl paketin digejä ja tässä tarttisin apua että saan ne riittämään.
Eli viimeks käytin ne päivillä 12-18 en bongannut ovista, mut kierto oli pitkä 31.
Sitä edellisellä kerralla bongasin oviksen päivällä 15 ja 16, mut kierto oli lyhyt 26.
Niin eli uskon, et mun ovis osuu noin 10 päivää ennen menkkoja.(puhun tästä gynelle)
Ajattelin käyttää digit kp14-20, koska jos lyhyimmän mukaan ovis kp15 ja pisimmän st kai just toi kp20 ni just riittäis...voih vaikeeta...NO YRITETÄÄN SILTI :) !
 
KAS
Pikaseen ON: Mulla on kohta ollu viikon lämmöt koholla ja sellaista en ole aiemmin huomannut. Nytkin heti aamusta 37,1. Herättelee toiveita. Nyt kaiketi dpo 11 ja kp24. Pari päivää vielä maltan. Sitten testaan, jos ei kuukautisia kuulu. Viime kierto oli vain 25 päivää.
 
Selvä viivanen siellä selvästi on, varovaiset onnittelut! Ihanaa!!!!!:heart:

Menkat ei ole vielä alkaneet ja pieniä tuntemuksia on kyllä, joten huomenna aamulla viimeistään luulen? Jotain hyvää jos tästä koittaa löytää on se, että kierto palaa normaaliksi 27, kuten aina ennenkin ja menkat alkaa kp28. Tein apteekin oman tänään ja nega oli sekin, perskules! Nyt meni ainoa toive saada vauva ennen tytön 3v synttäreitä koska seuraava mahdollinen laskettu olisi n.29.10.

Tänään tuli eskariin imoittautumiskaavakkeet kotio ja samalla mieleen juolahti, että pitäsikö mun ilmoittaa tyttökin hoitoon samaan päiväkotiin kun taas masentaa tämä puuha. Olen työttömänä tällä hetkellä enkä ole hakenut uutta paikkaa sen takia kun oltiin ajateltu, että olen kotosalla niin kauan kunnes se mahollinen vauva olisi menossa hoitoon... Tällaista tänne, mutta kylläpä ilahduin KAS sun kuvasta :)
 
KAS
Kiitos marrasmasu. Mä oon aika hämmentynyt :O Tein toisenkin testin ja plussaa sekin näytti. 3 minuutin kohdalla tosi haalea, mutta vahvistu ja vahvistu :heart: Huomenna töiden jälkeen sitten taas uusiksi.

Harmi marrasmasu :( Mulla laukkaa taas ajatukset kans tulevassa. Heh.
 

Yhteistyössä