Ne, jotka lykkäävät tarkoituksella lastenhankintaa viimetippaan (30+)...

[QUOTE="niin";24075509]Eikö ihmiset saa olla erilaisia? Kyllä homo ja lesboja saa olla, saa olla mitä rotua tahansa, saa tuoda esiin omaa minäänsä sellaisena kuin on jne jne. Näihin hypetetään.

Mutta sitten kun puhutaan lapsista niin on vain yksi tapa edetä.

Me ihmiset ollaan erilaisia ja halutaan eri asioita? Miksi ei saisi? Jos ei tahdo roikottaa interrail matkalla lasta Mandukassa niin onko se jotenkin väärin? (uskon muuten että lapsi ei siitä nauti) Tai jos luonne on sellainen että haluaa varmistella elämää? että sossun luukulle heittäytyminen on elämässä pahinta mitä voisi tapahtua... Tai että jos haluaakin elää niin että hoitaa "ruuhkavuodet" ennen lasta alta pois jotta voi keskittyä lapseen?

Ei kyse ole siitä aina että tarttee saada mainetta ja mammonaa - vaan pohjalla voi elää ihminen joka on luonteeltaan varmistelija.

Ja mitä helvetin väliä sillä on jos haluaa elää itselleen? Äärettömän paljon fiksumpaa on se tehdä ennen mukuloita. Sitten kun se aika tulee voi kääntää uuden lehden elämässä ja alkaa elää toista elämänvaihetta jätten vanhan taakse.

Sä teet kaikkea yhtäaikaa ja se sopii sulle. SÄ et ole kaikki maailman ihmiset.[/QUOTE]

Ai en vai? Heh. Tottakai ihmiset saa tehdä miten itselle tuntuu parhaimmalta. Ei se mua haittaa, että joku sikiää vasta 40 veenä. Parasta lapselle onkin, että vanhemmat ovat valmiita. Ihmisillä on erilaisia arvoja. Mutta mun arvot ei kohtaa näiden kanssa, jotka haluavat ensin kaiken muun ja sitten vasta lapset, jos enää saa yli 30 veenä. Kaikille lapset eivät ole elämän kohokohta.. Edelleenkään mua ei haittaa, tässä puhutaan vain mielipiteistä ja ihmisten erilaisuudesta. Tämä keskustelu lähti muistaakseni siitä, että lapsettomuutta on turha itkeä sitten jos tarkoituksella on lykännyt pitkän aikaa. Ja niinhän se on.

 

[QUOTE="mielipide";24075520]En koe, että inttäisitte tässä ketjussa minua vastaan, vaan tappelette hedelmällisyyttä vastaan.
Nykyihminen ei siedä rajoja. Tässäkin asiassa ne ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan, eikä itku muuta asiaa.[/QUOTE]

"Tappelette hedelmällisyyttä vastaan"? Pakko takertua tohon! Kerro mulle miksi minä tulin raskaaksi 27-vuotiaana, yksi kaveri 30-vuotiaana, yksi 32-vuotiaana ja yksi 35-vuotiaana. Kaikki luomuna ja kaikki yritetty 2-kymppisenä. Tapeltiinko me hedelmällisyyttä vastaan silloin 2-kymppisenä? Ja voi danoa, että kaikki me ollaan tyytyväisiä, ettei saatu lapsia silloin 2-kymppisinä.

 

Monet lapsettomaat tekee vaurastuttuaan kaikenlaista, koska on mahdollisuus tehdä. Kyllä he saattavat jopa sitä lasta samalla yrittää, mutta eivät sitä kaikille kerro. Se, jos he matkustavat vaikka Las Vegasiin Ferrarilla, ei kerro mitään siitä, yritetäänkö matkalla lasta vai ei.

 

Ai en vai? Heh. Tottakai ihmiset saa tehdä miten itselle tuntuu parhaimmalta. Ei se mua haittaa, että joku sikiää vasta 40 veenä. Parasta lapselle onkin, että vanhemmat ovat valmiita. Ihmisillä on erilaisia arvoja. Mutta mun arvot ei kohtaa näiden kanssa, jotka haluavat ensin kaiken muun ja sitten vasta lapset, jos enää saa yli 30 veenä. Kaikille lapset eivät ole elämän kohokohta.. Edelleenkään mua ei haittaa, tässä puhutaan vain mielipiteistä ja ihmisten erilaisuudesta. Tämä keskustelu lähti muistaakseni siitä, että lapsettomuutta on turha itkeä sitten jos tarkoituksella on lykännyt pitkän aikaa. Ja niinhän se on.

Toiset haluaa elämältää vaan lapset, toiset vaan mainetta ja mammonaa. Ja jotkut jotain tältä väliltä.

Itse olen onnellinen että olen saannut elää muutkin elämää kuin sitä missä on vastuussa toiseta ihmisestä. Itse koen että olen jo yhden elämän elänyt ja nyt nautin rauhassa lapsi arjesta. Kun olen tuon ensimmäisen - itsenäisen elämän vaiheen elänyt - osaan nauttia tästä uudesta vaiheesta.

On surullista jos lapset on ainoa elämän tarkoitus. Kasaantuu yhteen jaksoon elämässä koko sen meritys. Mutta toiset kai meistä on uteliaampia elämän suhteen ja se sallittanee. Lapset ei pelkästää riitä. Mutta musta on äärmmäisen hyvä että kaltaiseni uteliaat, usein elävät tuon "itsekeskeisyyden" ajan ennen lapsia. Ja keskittyvät sitten niihin lapsiin.

Nytkin lapsuuden kaveri on repimässä perhettään hajalle. Neljä lasta tehtiin ikävälillä 22-29... koulutautui siinä välissä, mutta päivääkään ei ole työtä tehnyt. Nyt löysi sitten netistä itselleen Casanovan ja on jättämässä perheensä ja lähdössä tämän matkaan...Lapset voi pahoin, kas kummaa kun äiti viettää viikonloput uuden miehen kanssa - isä notkuu koristeena ja elättäjän kotona. Olisohan tonkin voinnut estää? Jos vaikka olis ensin tehnyt nää nettitreffit ja katsatellut miehiä (tuo perheen isä on kaverini ensimmäinen suhde). Nyt kun tästä itsenäistymisvaiheesta saa tutaa niin mies kuin ne neljä lasta.

 

Minä olen varmaan juuri tuollainen ap:n kuvailema tapaus!!

Ajattelinkin lasten tekoa vasta siinä 3vitosena ja se onnistuikin reilun puolen vuoden sisällä ihan mainiosti. Minä kyllä tiesin ettei se välttämättä ole helppoa, kuten tiedän senkin ettei se välttämättä ole 2vitosenakaan sitä

Olen opiskellut, tehnyt uraa, matkustellut, kerännyt varallisuutta ja etsinyt MAAILMAN PARHAIMMAN miehen lapseni isäksi ja aviomiehekseni!! Jos lasta ei olisi kuulunut, niin sitten ei. Lapsettommuushoidoissa olisimme varmaan käyneet, mutta elämäni oli jo ennen lasta niin hyvää ettei lapsettomuus olisi ollut minulle maailman loppu.

Tärkeämpää minulle ennen lasta oli saada elämäni mahdollisimman hyväksi ja VARSINKIN löytää todella hyvä mies.

Hei..kamoon, antaa kaikkien tehdä omat ratkaisunsa. Jollekin toiselle paras ratkaisu on tehdä lapset nuorina ja ovat siinä parhaimmillaan näin! Jollekin toiselle merkitsee muut asiat enemmän. Onneksi ollaan kaikki niin erilaisia.

 

No mä olen 30+ ja tulossa eka kertaa äidiksi. Hyvin tajusin, että lapsia ei tehdä, vaan saadaan.
Nuoruuteni harrastin, matkustelin, opiskelin, hankin työkokemsta. Lapsi ei ollut tuolloin millään tavalla edes haaveissa. Muutenkin ajattelin, etten halua saattaa lasta tuolloin vielä tavallaan epävakaisiin olosuhteisiin, en olisi ollut vielä mielestäni riittävän tasapainoinen äiti kasvattamaan tasapainoista lasta. Niin paljon arvostan vanhempana oemista.
Tein paljon vapaaehtoistyötä lasten parissa ja kolusin monien maiden orpokodit jsekä lastenkodit. Ne olivat täynnä lapsia, jotka olivat syntyneet "vahingossa" tai itsekkäistä syistä epärealistisiin olosuhteisiin. Ei hyvä.
Joitakin vuosia sitten tapasin elämäni miehen. Suhteemme on vakiintunut, olemme naimisissa ja meillä on kivaa yhdessä. Olemme liikkuneet ja harrastaneet yhdessä paljon. Ja tietysti olemme eläneet ihan normaalia työelämärkeakin. Meille valmistui juuri ihan oma koti.
Näissä vaiheissa tuli LUONNOLLINEN ajatus, että kaiki alkaa olla tasapainossa niinkin suurelle asialle kuin lapsen saamiselle. Meillä on voimavarat, elämänkokemusta ja muutkin mahdollisuudet ihmetellä elämää yhdessä pienen ihmisen kanssa. Jos Luoja sen suo. Täysin avoimin mielin yritimme.
Kävi niin onnellisesti, että raskauduin ensimmäisestä kierrosta pillereiden pois jättämisen jälkeen.
En pitänyt missään tapauksessa itsestään selvyytenä. Silti ajattelimme, että nyt omalta puoleltamme meillä on valmiudet tulla vanhemmiksi, Luoja päättäköön antaako meille lapsen/lapsia.
Lapsi ei ole siis ollut minulle pakkomielle. Olen aina ajatellut, että niin suuri päätös täytyy harkita olosuhteiden mukaan eikä väkisin saattaa lasta elämänvaiheeseen, missä en pysty huolehtimaan lapsesta kunnolla.
Lasten parissa olen aina tehnyt työtä. Hoidettavia lapsia maailmassa kyllä riittä ja heitä saa ympärilleen, vaikkei omia koskaan tulisikaan.
Minulla elämä on mennyt todellakin ihan luonnollisesti tällä tavalla kuin on mennyt.

 

Ymmärrän ap:ta jollain tasolla. Olen itse 35-vuotias ja odotan nyt toista lastani. Onneksi olen tullut raskaaksi lähes laakista. Itselläni lastenteon lykkäämisen syynä ei ollut halu matkustella tms., vaan lähinnä kumppanin puute. Toinen painava syy on ollut saada oma pää kuntoon rankan lapsuuden ja nuoruuden jälkeen ja nyt, kahdeksan vuoden terapian jälkeen se alkaakin olla jo hyvin kasassa. Jos olisin tehnyt mukulat jonkun taannoisen poikaystävän kanssa ja silloisessa kunnossa, olisi tulos ollut katastrofi – eikä vähiten niille lapsille.

Ymmärrän ap:ta sikäli, että ainakin minun tuttavapiirissäni pääkaupunkiseudulla lasten tekoa lykätään, vaikka puitteet, parisuhde, talous ja oma pää olisivat kunnossa. Takana siis vuosien vakaat parisuhteet (sikäli kun heitä tunnen), vakituiset työpaikat, ei mielenterveysongelmia jne. Mutta kun se olisi niin suuri muutos ja huvittaa vielä nauttia lapsettomasta elämästä ja ns. satsata itseen. Nyt näistä lykkääjistä ainakin pari tapausta on yrittänyt raskautta vähintään vuoden ja pettymys on hirvittävä. Moni ei todella tajua sitä, että mitä pidemmälle asiaa pitkittää, sen huonommat mahdollisuudet ovat. Ja moni kuvittelee vielä perustavansa useamman lapsen perheen aloitettuaan yrityksen yli kolmevitosena: kiire tulee, ellei ole todella hedelmällistä ja eritoten jaksavaista sorttia. Aika harva tuntuu ihan todella osaavan laskea, että kauanko kestää tulla raskaaksi, kantaa lapsi, selvityä vauva-ajasta, hengähtää kenties hetken, koittaa uudestaan jne.

Mutta minkäs teet, pelottihan se itseäkin se perheen perustaminen, varsinkin kun seurustelusuhde oli todella tuore. Onneksi ryhdyttiin ja onneksi raskaaksi tulossa ei ollut vaikeuksia. Kohta on perhe kasassa, lapsiluku täysi ja vauva-ajatkin takana jo ennen neljääkymppiä.

 

[QUOTE="mie";24075730]Toiset haluaa elämältää vaan lapset, toiset vaan mainetta ja mammonaa. Ja jotkut jotain tältä väliltä.

Itse olen onnellinen että olen saannut elää muutkin elämää kuin sitä missä on vastuussa toiseta ihmisestä. Itse koen että olen jo yhden elämän elänyt ja nyt nautin rauhassa lapsi arjesta. Kun olen tuon ensimmäisen - itsenäisen elämän vaiheen elänyt - osaan nauttia tästä uudesta vaiheesta.

On surullista jos lapset on ainoa elämän tarkoitus. Kasaantuu yhteen jaksoon elämässä koko sen meritys. Mutta toiset kai meistä on uteliaampia elämän suhteen ja se sallittanee. Lapset ei pelkästää riitä. Mutta musta on äärmmäisen hyvä että kaltaiseni uteliaat, usein elävät tuon "itsekeskeisyyden" ajan ennen lapsia. Ja keskittyvät sitten niihin lapsiin.

Nytkin lapsuuden kaveri on repimässä perhettään hajalle. Neljä lasta tehtiin ikävälillä 22-29... koulutautui siinä välissä, mutta päivääkään ei ole työtä tehnyt. Nyt löysi sitten netistä itselleen Casanovan ja on jättämässä perheensä ja lähdössä tämän matkaan...Lapset voi pahoin, kas kummaa kun äiti viettää viikonloput uuden miehen kanssa - isä notkuu koristeena ja elättäjän kotona. Olisohan tonkin voinnut estää? Jos vaikka olis ensin tehnyt nää nettitreffit ja katsatellut miehiä (tuo perheen isä on kaverini ensimmäinen suhde). Nyt kun tästä itsenäistymisvaiheesta saa tutaa niin mies kuin ne neljä lasta.[/QUOTE]

Juuri tuollainen asenne minua inhottaa. Että lapset olisivat AINOA elämäntarkoitus? Että muuta ei sitten voikaan enää tehdä kuin hoitaa lapsia, kun sellaisen on tehnyt? Ei, lapset ovat osa elämääni, tärkeä osa. Koen elämää heidän kanssaan. Lapsiin voi keskittyä, vaikka kävisi myös matkoilla ilman lapsia, kävisi koulussa välillä, tekisi töitä yms. Siksi niitä väsyneitä, masentuneita äitejä tulee, kun unohtaa kaiken muun ja keskittyy VAIN lapsiin.

 

Kaikkia ei välttämättä äitiys kiinnosta, ennen kuin reilu kolmekymppisenä alkaa biologinen kello tikittää, ja sen myötä sitten hankitaan lapsia.

Ennen lapsia ei hankittu, vaan niitä vaan sattui tulemaan, yleensä reilunlaisesti, jos tuli.

Nykyisin nuorilla aikusilla on monia muitakin mahdollisuuksia ja tehtäviä elämässä, kuin tulla vanhemmaksi. Naisten elämässä on tapahtunut isompi muutos viime vuosikymmeninä, enää naisen ainoa rooli ei ole perheenäiti. Ne vaihtoehdot usein katsellaan, ja sen jälkeen hankitaan lapsia, sitten kun tuntuu siltä.

 

[QUOTE="mielipide";24075179]...ja sitten saavatkin huomata, ettei raskaaksi tulekaan...(enää niin helposti jos ollenkaan)
Mielestäni näillä tyypeillä ei ole oikeutta itkeä lapsettomuudesta.
Ovat tavallaan sen itse valinneet, itsekkäästi kun ovat lastenhankintaa lykänneet ja kuvitelleet, että "mähän saan aina kaiken, juuri silloin kun mä haluun".
Luonto on monesti tuosta asiasta toista mieltä ja hyvä niin.

Nykyihmiset eivät välitä kunnioittaa enää luontoa, mutta luonto kyllä ottaa kunnioituksensa siitä huolimatta. Ihminen on tarkoitettu lisääntymään nuorena. :flower:[/QUOTE]

Minun mielestäni on luonnollista surra lapsettomuutta iästä ja valinnoista riippumatta.

 

Tai käänteisesti, ne jotka hankkivat lapsia nuorina, ennen kun ovat edes kypsiä äidiksi. Evätään heiltä oikeus itkeä lapsenhoidon raskautta, kadonnutta nuoruutta tai hajoavia parisuhteita.
Eiks oo hienoa kun voi tosta vaan päättää kellä on oikeus mihinkin.

 

Kyllä lapset on tarkoitettu nuorena tehdä. Jaksaa paremmin valvomiset,raskausaika synnytyksen yms menee yleensä helpommin. Ei opiskelu ole este vaikka lapsi onkin. Toivonmukaan jaksan sitten joskus lapsenlastenkin kanssa temmeltää, hyvällä tuurilla jo 40veenä

 

Mä en olisi jaksanut niitä lapsia nuorena, vaikka mahdollisesti raskaus olisi mennytkin paremmin (?).

 

[QUOTE="vieras";24075951]Ymmärrän ap:ta jollain tasolla. Olen itse 35-vuotias ja odotan nyt toista lastani. Onneksi olen tullut raskaaksi lähes laakista. Itselläni lastenteon lykkäämisen syynä ei ollut halu matkustella tms., vaan lähinnä kumppanin puute. Toinen painava syy on ollut saada oma pää kuntoon rankan lapsuuden ja nuoruuden jälkeen ja nyt, kahdeksan vuoden terapian jälkeen se alkaakin olla jo hyvin kasassa. Jos olisin tehnyt mukulat jonkun taannoisen poikaystävän kanssa ja silloisessa kunnossa, olisi tulos ollut katastrofi – eikä vähiten niille lapsille.

Ymmärrän ap:ta sikäli, että ainakin minun tuttavapiirissäni pääkaupunkiseudulla lasten tekoa lykätään, vaikka puitteet, parisuhde, talous ja oma pää olisivat kunnossa. Takana siis vuosien vakaat parisuhteet (sikäli kun heitä tunnen), vakituiset työpaikat, ei mielenterveysongelmia jne. Mutta kun se olisi niin suuri muutos ja huvittaa vielä nauttia lapsettomasta elämästä ja ns. satsata itseen. Nyt näistä lykkääjistä ainakin pari tapausta on yrittänyt raskautta vähintään vuoden ja pettymys on hirvittävä. Moni ei todella tajua sitä, että mitä pidemmälle asiaa pitkittää, sen huonommat mahdollisuudet ovat. Ja moni kuvittelee vielä perustavansa useamman lapsen perheen aloitettuaan yrityksen yli kolmevitosena: kiire tulee, ellei ole todella hedelmällistä ja eritoten jaksavaista sorttia. Aika harva tuntuu ihan todella osaavan laskea, että kauanko kestää tulla raskaaksi, kantaa lapsi, selvityä vauva-ajasta, hengähtää kenties hetken, koittaa uudestaan jne.

Mutta minkäs teet, pelottihan se itseäkin se perheen perustaminen, varsinkin kun seurustelusuhde oli todella tuore. Onneksi ryhdyttiin ja onneksi raskaaksi tulossa ei ollut vaikeuksia. Kohta on perhe kasassa, lapsiluku täysi ja vauva-ajatkin takana jo ennen neljääkymppiä.[/QUOTE]

Kiitos asiallisesta vastauksesta ja onnittelut pointtini ymmärtämisestä! :flower:

 

Toisaalta eikö olis ainoastaan hyvä jos kaikki ihmiset alkaisivat lisääntymään vasta 30 + ikäisinä. Nythän maapallo on jo ylikansoitettu, joten eipä ainakaan syntyisi niin paljoa lapsia maailmaan. Toiseksi moni lapsi säästyisi niiltä hajoavilta perheiltä ja uusioperhekuvioilta, jos ne lapset tehtäisiin pitkiin parisuhteisiin.

 

Mä en olisi jaksanut niitä lapsia nuorena, vaikka mahdollisesti raskaus olisi mennytkin paremmin (?).

Sama mulla. Ja olin 2-kymppisenä vielä ihan hukassa itseni kanssa, toisinsanoen olin keskenkasvuinen.

Yksi kaveri sai esikoisen 16-vuotiaana ja puolusteli sitä sillä, että on hienoa kun on niin lähellä lapsen ikää, niin ymmärtää lasta paremmin.

 

Minun mielestäni on luonnollista surra lapsettomuutta iästä ja valinnoista riippumatta.

Ihminenkö saa elää miten lystää ja vaatia silti itselleen kaikkia oikeuksia? En ole ihan samaa mieltä.
Esim. se, että tietoisesti lykkää lastensaantia, nostaa riskiä lapsettomuudelle ja fiksu sen sisäistää. Jos ei tulekaan raskaaksi enää 35+ vuotiaana, toki saa itkeä, mutta tavallaan se on myös itseaiheutettua mahdollisesti, joten täytynee niellä juttu ruotoineen?
On täysin eriasia, että lykkää lastensaannin riskiajalle ja sitten nielee sen, jos ei ihan menekään putkeen.
Puhuinkin nyt tässä niistä, jotka itkevät sitten, niinku ei itse olisi osallinen mitenkään asiaan.

 

[QUOTE="Horuksen silmä";24076161]Toisaalta eikö olis ainoastaan hyvä jos kaikki ihmiset alkaisivat lisääntymään vasta 30 + ikäisinä. Nythän maapallo on jo ylikansoitettu, joten eipä ainakaan syntyisi niin paljoa lapsia maailmaan. Toiseksi moni lapsi säästyisi niiltä hajoavilta perheiltä ja uusioperhekuvioilta, jos ne lapset tehtäisiin pitkiin parisuhteisiin.[/QUOTE]

Juurikin näin! Tätä mieltä minäki oon! Se olis paras lastenkin kannalta!

 

[QUOTE="mielipide";24076173]Ihminenkö saa elää miten lystää ja vaatia silti itselleen kaikkia oikeuksia? En ole ihan samaa mieltä.
Esim. se, että tietoisesti lykkää lastensaantia, nostaa riskiä lapsettomuudelle ja fiksu sen sisäistää. Jos ei tulekaan raskaaksi enää 35+ vuotiaana, toki saa itkeä, mutta tavallaan se on myös itseaiheutettua mahdollisesti, joten täytynee niellä juttu ruotoineen?
On täysin eriasia, että lykkää lastensaannin riskiajalle ja sitten nielee sen, jos ei ihan menekään putkeen.
Puhuinkin nyt tässä niistä, jotka itkevät sitten, niinku ei itse olisi osallinen mitenkään asiaan.[/QUOTE]

Jos aloittaa "lapsenteon" jo 13-vuotiaana, niin moninkertaistaa mahdollisuudet tulla raskaaksi! Eiköhän aleta kouluissakin jättää ehkäisyvalistus kokonaan pois ja korostetaan että "kun ei sitten aikuisena tule niin helposti raskaaksi, niin pitää yrittää ajoissa"!

 

[QUOTE="vieras";24076202]Jos aloittaa "lapsenteon" jo 13-vuotiaana, niin moninkertaistaa mahdollisuudet tulla raskaaksi! Eiköhän aleta kouluissakin jättää ehkäisyvalistus kokonaan pois ja korostetaan että "kun ei sitten aikuisena tule niin helposti raskaaksi, niin pitää yrittää ajoissa"![/QUOTE]

Oliko tämä sinun mielestäsi fiksukin vastaus?

 

Juuri tuollainen asenne minua inhottaa. Että lapset olisivat AINOA elämäntarkoitus? Että muuta ei sitten voikaan enää tehdä kuin hoitaa lapsia, kun sellaisen on tehnyt? Ei, lapset ovat osa elämääni, tärkeä osa. Koen elämää heidän kanssaan. Lapsiin voi keskittyä, vaikka kävisi myös matkoilla ilman lapsia, kävisi koulussa välillä, tekisi töitä yms. Siksi niitä väsyneitä, masentuneita äitejä tulee, kun unohtaa kaiken muun ja keskittyy VAIN lapsiin.

Niin, jokainen järkää järjestyksen ja sen miten asiat tekee - mutta muutakin elämää on oltava kuin lapset ja ne lapsenlapset, no niin siis kai minun mielestä.

Mä halusin elää elämää ilman vastuuta toisesta ja niin tein. Ymmärrän että lasten kanssa voi tehdä vaikka ja mitä, olenhan nykyään äiti itsekin. Mutta ei se ole sama kuin se että elät vain itsellesi, hoidat omat asiasia ja teet mitä ikinä lystää, ilman että se koskettaa sinällään ketään. Saatoin mm. marssia torstaina lentokentälle reppu selässä ja ottaa ensimmäisen lennon minne satuin saamaan, pitkä viikonloppu jossain. Lasten kanssa tuo ei ole kovin realistista - ainakaan pienten. Mahdollista, mutta tarkoittaa että mukana on aika paljon muutakin kuin pelkkä reppu ja aikataulut on kuitenkin hieman lapsivetoisia.

Tunnistin itsessäni tuon tarpeen ja menin sen mukaan. Minusta ei olisi ollut vielä silloin äidiksi. Mutta tunnen monia joille tuollainen on ennen kuulumatonta eikä se kiinnosta heitä. Heitä kiinnosti se perhe jo silloin kun mua ei olis vähempää voinnut kiinnostaa.

 

[QUOTE="vieras";24075497]

Ei tarvitse mennä kuin reilut 60 vuotta ajassa taaksepäin ja katsoa valokuvia mitä on otettu. 40+ naiset näyttivät kuvissa vanhoilta mummoilta.[/QUOTE]

Tuo on yksi puoli asiasta. Kirkonkirjat kertovat myös, että moni noista mummon näköisistä naisista sai lapsia. Omassa suvussani löytyy 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta 45-vuotiaita synnyttäjiä, sukututkimusta tehnyt tuttavani oli löytänyt yli 50-vuotiaana kuopuksensa saaneen isoisoäidin.

Kun lasten teko aloitettiin nuorena, myös hedelmällinen ikä jatkui pitkään. Kun imetys oli ainoa ehkäisykeino, lapsia tuli niin kauan kuin oli tullakseen. Ja kun lasten saaminen ja hengissä pitäminen oli muutenkin onnenkauppaa, ei riskejä sen kummemmin pelätty.

Lapsia on saatu siis ennenkin korkealla iällä, eikä luonnolla ole ollut mitään sitä vastaan. Jos jokin on muuttunut, se on vanhuuden käsite. Naiset elävät vuosikymmeniä menopaussinsa jälkeen terveinä, hyvin ravittuina, jumpattuina, hormonikorvaushoidettuina, meikattuina ja kasvot kohotettuina. Eikö heillä ole huomattavasti paremmat edellytykset hoitaa iltatähtiään kuin loppuun ajetuilla isoisoisoäideillään?

 

[QUOTE="mielipide";24076224]Oliko tämä sinun mielestäsi fiksukin vastaus? [/QUOTE]

Kannattaisi ensin kyseenalaistaa ne omat tekstisi.

 

[QUOTE="mielipide";24076173]Ihminenkö saa elää miten lystää ja vaatia silti itselleen kaikkia oikeuksia? En ole ihan samaa mieltä.
Esim. se, että tietoisesti lykkää lastensaantia, nostaa riskiä lapsettomuudelle ja fiksu sen sisäistää. Jos ei tulekaan raskaaksi enää 35+ vuotiaana, toki saa itkeä, mutta tavallaan se on myös itseaiheutettua mahdollisesti, joten täytynee niellä juttu ruotoineen?
On täysin eriasia, että lykkää lastensaannin riskiajalle ja sitten nielee sen, jos ei ihan menekään putkeen.
Puhuinkin nyt tässä niistä, jotka itkevät sitten, niinku ei itse olisi osallinen mitenkään asiaan.[/QUOTE]

Nämä ne taitavat olla kuitenkin hyvin pieni ryhmä. Suurin osa tuntuu ymmärtävän syyn ja seurauksen. Osalle taas ei ole tullut mahdollisuutta saada lasta aiemmin.

Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa. Lapsi ei ole oikeus, lapsi on lapsi.

 

Sehän oli nasevasti sanottu mutta ihan täyttä pas...aaa