J
Jaana S.
Vieras
Nuoruuden rakkauteni ja vuosikymmenien aviopuolisoni, lasteni isä oli innokas palloilulajien harrastaja, olinkin todella ylpeä hänen urheilullisuudestaan.
Kuitenkin hän ilmoitti esikoisen synnyttyä ystäväpiirillemme rinta rottingilla, että lapsen tulo ei vaikuta mm. harrastuksiin mitenkään eikä meillä lakata elämästä elämää ja mennä pelkästään lapsen ehdoilla. Mies ivaili ja ilkkui salaa muutamalle tuttavaperheelle jossa mies oli iloisena jäänyt isyyslomalle ja lasten kanssa touhuttiin leppoisasti kaikenlaista.
Tämä minun mieheni harrastelubuumi sitten käytännössä tarkoitti sitä, että mies oikein näyttääkseen vapauttaan haali tuplaten harrastuksia ja oli lähes kaiken vapaa-aikansa omissa touhuissaan. Annoin asian olla, ajattelin että kyllä se jossain vaiheessa väsyy kouhotukseensa.
Ei vaan väsynyt, tällä kaavalla mentiin yli 20 vuotta. Minä pääsin irtautumaan kodin ja lasten jatkuvassa pyörityksestä vasta sitten kun lapset olivat kyllin isoja jäädäkseen hetkeksi yksin kotiin ja palasin säännölliseen työelämään.
Monen kommervinkin jälkeen tuli ero, lasten ollessa jo murrosiässä.
Nyt elämässäni on uusi mies. Hän kertoi haalanneensa harrastuksia pilvin pimein siksi, että saisi olla paljon kotoa pois, harrastukset olivat hänelle henkireikä. Hänen entinen vaimonsa sairasti skitsofreniaa ja oli myös väkivaltainen sairautensa pahimmissa vaiheissa. Nyt tämä ex on hoidon parissa eikä asu lähimaillakaan meitä.
Nyt kun tämä mies on elämässäni, elämme ja olemme pelkästään hänen harrastustensa ja työn antamien breikkien välissä. Mies pitää itsestään selvänä että ei jousta yksistäkään harkkareista tai kokouksista, palavereita tai suunnitteluilloista.
Jos minä en järjestelisi työvuorojani hänen vapaisiinsa sovitellen, emme kovinkaan usein tapaisi.
Kyllä minusta tuntuu niin usein, että tuskin olen kovinkaan tärkeä.
Kaipaan hirveästi tasavertaista kumppania rinnalleni joka olisi läsnä muulloinkin kuin vain harrastusten lomatauoilla.
Kuitenkin hän ilmoitti esikoisen synnyttyä ystäväpiirillemme rinta rottingilla, että lapsen tulo ei vaikuta mm. harrastuksiin mitenkään eikä meillä lakata elämästä elämää ja mennä pelkästään lapsen ehdoilla. Mies ivaili ja ilkkui salaa muutamalle tuttavaperheelle jossa mies oli iloisena jäänyt isyyslomalle ja lasten kanssa touhuttiin leppoisasti kaikenlaista.
Tämä minun mieheni harrastelubuumi sitten käytännössä tarkoitti sitä, että mies oikein näyttääkseen vapauttaan haali tuplaten harrastuksia ja oli lähes kaiken vapaa-aikansa omissa touhuissaan. Annoin asian olla, ajattelin että kyllä se jossain vaiheessa väsyy kouhotukseensa.
Ei vaan väsynyt, tällä kaavalla mentiin yli 20 vuotta. Minä pääsin irtautumaan kodin ja lasten jatkuvassa pyörityksestä vasta sitten kun lapset olivat kyllin isoja jäädäkseen hetkeksi yksin kotiin ja palasin säännölliseen työelämään.
Monen kommervinkin jälkeen tuli ero, lasten ollessa jo murrosiässä.
Nyt elämässäni on uusi mies. Hän kertoi haalanneensa harrastuksia pilvin pimein siksi, että saisi olla paljon kotoa pois, harrastukset olivat hänelle henkireikä. Hänen entinen vaimonsa sairasti skitsofreniaa ja oli myös väkivaltainen sairautensa pahimmissa vaiheissa. Nyt tämä ex on hoidon parissa eikä asu lähimaillakaan meitä.
Nyt kun tämä mies on elämässäni, elämme ja olemme pelkästään hänen harrastustensa ja työn antamien breikkien välissä. Mies pitää itsestään selvänä että ei jousta yksistäkään harkkareista tai kokouksista, palavereita tai suunnitteluilloista.
Jos minä en järjestelisi työvuorojani hänen vapaisiinsa sovitellen, emme kovinkaan usein tapaisi.
Kyllä minusta tuntuu niin usein, että tuskin olen kovinkaan tärkeä.
Kaipaan hirveästi tasavertaista kumppania rinnalleni joka olisi läsnä muulloinkin kuin vain harrastusten lomatauoilla.