Naiset on rumia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Karbu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Karbu:
Täällä on joku feikki käynyt minun nimimerkilläni, säälittää tuollaiset. No toki valistuneimmat lukijani osaavat erottaa aidon tekstin ilkeämielisesti vääristellystä.

Mielestäni ihmisiltä voidaan vaatia asioita, esimerkiksi oman ulkonäön hoitoa. Tietenkään kaikki eivät ole samassa asemassa sen suhteen, mitä heille on luontaisesti annettu. Saattaahan olla, että unohdan tuon toisinaan, kun itse olen siinä suhteessa hyvin onnellisessa asemessa. Mutta arvelen, että mikäli minua ei onni olisi suosinut, niin tekisin kahta enemmän työtä sen eteen, että ulkonäköni täyttäisi vaativimmatkin kriteerit.

Karbu on ihana mies kukkamekko päällään. Koiratkin tykkää, paitsi Lilli
 
...hamaan tähän päivään asti kaiken runouden on tässä metsässä tehnyt Puh, karhu jolla on toki kaunis käytös (ja vaativammat kriteerit täyttävä ulkomuoto), mutta hämmentävän vähäinen äly. Mistä tulikin mieleeni.
 
Raitiovaunussa kauniina kesäpäivänä nähtyä:

mies 1) Pystäri, jonka jatkeena puoleen selkään ulottuva takatukka, koko luomus blondattu ja rasvainen. Lisäksi farkkusortsit ja siniset polaroid-aurinkolasit.

mies 2) Lämpimän ilman kunniaksi ilman paitaa, niin että kaikki matkustajat näkevät kaljamahan, joka vastaa kooltaan kaksosia odottavan naisen mahaa 9. kuukaudella, sekä sen päällä roikkuvat "tissit", jotka joillakin miehillä esiintyvät rintalihasten muodossa. Persevako oli myös esittelyssä, varmaan sekin ilmastointitarkoituksessa.

mies 3) Maantien väriset, pitkääkin pidemmät ja rasvaistakin rasvaisemmat hiukset ponnarilla, päällä musta, kauhtunut college, jonka olkapäillä viehättävä hilsekuorrutus. Päivän odour: lika ja vanha viina.

Kaikki nämä kuumikset saman päivän aikana. Naiset on rumia, mutta hei, kyllä miehet on kauniita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joopa:

Voi luoja tässä suomalaisen miehen koko komeus pähkinänkuoressa! miten vielä kehtaavatkin arvostella suomalaisia naisia! Rumin ja lihavinkin nainen aina nuo yllä mainitut luomakunnan kruunut voittaa! Voi kiesus miten voi ihminen olla sokea... YÄK!
 
Hi!
I love you forever:) you are my man
Teukka

Kauniit kesäpäivät houkuttelevat ulos kaduille katselemaan ihmisiä. Kesävaatteissa vain naisten ulkonäön valitettava rajallisuus pistää räikeästi silmään. Hyvin monet naisethan ovat rumia ja enempikin: vastenmielisen näköisiä! Ylilihavia lössyköitä, joilla eivät edes isot rinnat ole kunniaksi vaan päinvastoin: ne molkerit makaavat raskaana painolastina suuren vatsan päällä.

Miksi läskit ihmiset ylipäätään liikkuvat muiden nähtävillä ja vielä mauttomissa paljastavan niukoissa vaatteissa? Monet isot koot ilmeisesti tehdään sellaisiksi että koko rintarustinki paljastuu ympäristön töllisteltäväksi. Luullaan että kun nainen on iso niin hänen pitää ainakin komeita rintojaan esitellä kun ei muuta näkyvää ole.

Rinnathan naisella pitää olla, mutta hoikassa, sopusuntaisessa vartalossa. Mikseivät naiset piittaa ulkonäöstään tuon taivaallista?

Sitten on tietenkin noita harmaita hiirulaisia tai itsensä venäläiseksi huoraksi vaatettaneita ja meikanneita otuksia.

Harvoin näkee naisen, jossa on tyyliä.
 
Viimeksi muokattu:

voi Sohvis kuule älä sä yritä nyt luulla, että kaikki meni lankaan , että tulet tänne taas haukkumaan naisten ulkonäkyä ja pitää luulla että sä oot nyt joku Krabu! vanha runkkari!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä