Nainen36v.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Elämäni Tunnustukset
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Elämäni Tunnustukset

Vieras
- En ole koskaan ollut töissä. Koulutus: peruskoulu. Opiskelu ei ole koskaan kiinnostanut, eikä minkään työuran luominen. Ensin ei ollut mitään niin mielenkiintoista työtä, että olisin halunnut tehdä ja myöhemmin olen jo tottunut, että en ole töissä ja tullut "laiskaksi, etten viitsisi enään töissä käydäkään. Olen elänyt yhteiskunnan tuilla ja miesteni rahoilla.

- Mikään "normaali" ei ole koskaan kiinnostanut. En ole mennyt naimisiin, enkä tehnyt lapsia. Minulla ei ole ajokorttia, eikä lemmikkieläimiä. Mikään edellä mainituista asioista ei vain kiinnosta ollenkaan.

- Tällä hetkellä on menossa elämäni kolmas pitkä parisuhde ja ihan hyvin menee. Ensimmäinen suhde oli kaksi vuotta, seuraava 14 vuotta ja nykyinen viisi ja puoli vuotta. Tämä on ensimäinen suhde, jossa olen ollut uskollinen koko ajan. Ennen tätä suhdetta kertyi kaikenlaisia irtosuhteita, salasuhteita ja muita "panoja" n. 200-300kpl siis koko elämäni ajalta.

- Nykyään seksi ei enään kiinnosta. Viimeisestä seksikerrasta on varmaan puoli vuotta. Sillon tällöin harrastan itsetyydytystä kyllä. Osaltaan tähän vaikuttaa mieheni kyvyttömyys seksiin ts. erektiohäiriöt (johtuu sairauksista ja niiden lääkityksistä). Asia ei häiritse meitä. Olemme puhuneet siitä ja sujut sen kanssa. Minua ei niin kiinnosta nykyään ja mies ei kykene. Emme ota paineita siitä.

- Mieheni on työkyvyttömyyseläkkeellä fyysisten vikojen vuoksi. Hän on koko ikänsä tehnyt paljon töitä, kunnes muutama vuosi sitten loukkaantui ja joutui pois työelämästä.

- Elämämme on ihan mukavaa. Asumme vuokralla suht arvostetulla alueella. Elämme vapaata, mutta säännöllistä elämää. Aamulla heräämme viiden ja kuuden välillä. Käymme aamupesulla ja petaamme sängyt. Keitämme kahvit ja luemme aamun lehden ja uutiset netistä. Mies käy aamukävelyllä. Minä teen mielelläni kotitöitä. Usein lähdemme aamulla aikaisin liikkeelle (autolla) käymme kaupoissa, kirpputoreilla, kirjastoissa ja siinä menee iltapäivään. Sitten teemme ruokaa, luemme, olemme netissä ja vain rentoudumme. Tykkäämme myös ajella pitempiä päiväretkiä ja ulkoilla luontopaikoilla.

- Mielestäni elämämme ei ole ollenkaan tylsää vaan keksimme aina jotain tekemistä ja menemistä, mutta osaamme myös olla kotona vaikka monta päivää jos vaikka raha on vähempänä tai vähän bensaa autossa.

- Minulla ei ole ystäviä, koska en pidä sellaista tarpeellisena. Olen pikkuhiljaa poikkaissut kaikki ystävyyssuhteeni. Minusta on vapauttavaa elää ilman ystäviä. En halua kyläillä, enkä kutsua vieraita, enkä kertoa tarkkoja kuulumisiani kenellekään. Haluan elämääni vain mieheni ja vanhempani, en muita.

- Yritän tehdä jokaisesta päivästä onnistuneen. Tykkään herätä aikaisin, pitää kodin siistinä, tehdä ruokaa (terveellistä), sisustaa kotia, laittautua itse eli meikata ja pukeutua, käydä ihmisten ilmoilla, luen paljon kirjoja, sekä trendi ja sisustuslehtiä. Taide ja antiikkiesineet viehättävät minua. Joitakin tavaroita keräilen. Myönnän, että minulla on krooninen vimma ostaa tavaroita ja usein myös näpistelen kaupoista (koska rahaa ei ole aina tarpeeksi ja haluan jännitystä).

- Suihkussa voisin käydä useammin. Se ei oikein kiinnosta. Samoiten voisin käydä useammin hammaslääkärissä. Inhoan sitä. Hampaissa on yksi juurihoito kesken ollut jo kohta vuoden ja yksi hammas ollut lohjennut jo kohta puoli vuotta.
 
Jos näpistely unohdetaan voi vaan todeta että olet löytänyt mieleisesi tavan elää, onnea siitä.

Nykyään kun töitä ei löydy edes kaikille halukkaille, en pidä mitenkään vääränä sitä ettei mene töihin jos kerran ei inspiroi. Kukaan ei halua motivoitumatonta työntekijää eikä niillä tuilla juhlimaan pääse. Eri asia olisi, jos olisi työvoimapulaa, että yhteiskunta oikeasti tarvitsisi jokaisen työpanoksen. Mutta kun asia ei niin ole.

Onko sinulla mitään tavoitteita tai tulevaisuudensuunnitelmia? Elät todennäköisesti vielä hyvinkin 50 vuotta, oletko ajatellut elää koko loppuelämäsi samoin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elämäni Tunnustukset;11694466:
- En ole koskaan ollut töissä. Koulutus: peruskoulu. Opiskelu ei ole koskaan kiinnostanut, eikä minkään työuran luominen. Ensin ei ollut mitään niin mielenkiintoista työtä, että olisin halunnut tehdä ja myöhemmin olen jo tottunut, että en ole töissä ja tullut "laiskaksi, etten viitsisi enään töissä käydäkään. Olen elänyt yhteiskunnan tuilla ja miesteni rahoilla.

- Mikään "normaali" ei ole koskaan kiinnostanut. En ole mennyt naimisiin, enkä tehnyt lapsia. Minulla ei ole ajokorttia, eikä lemmikkieläimiä. Mikään edellä mainituista asioista ei vain kiinnosta ollenkaan.

- Tällä hetkellä on menossa elämäni kolmas pitkä parisuhde ja ihan hyvin menee. Ensimmäinen suhde oli kaksi vuotta, seuraava 14 vuotta ja nykyinen viisi ja puoli vuotta. Tämä on ensimäinen suhde, jossa olen ollut uskollinen koko ajan. Ennen tätä suhdetta kertyi kaikenlaisia irtosuhteita, salasuhteita ja muita "panoja" n. 200-300kpl siis koko elämäni ajalta.

- Nykyään seksi ei enään kiinnosta. Viimeisestä seksikerrasta on varmaan puoli vuotta. Sillon tällöin harrastan itsetyydytystä kyllä. Osaltaan tähän vaikuttaa mieheni kyvyttömyys seksiin ts. erektiohäiriöt (johtuu sairauksista ja niiden lääkityksistä). Asia ei häiritse meitä. Olemme puhuneet siitä ja sujut sen kanssa. Minua ei niin kiinnosta nykyään ja mies ei kykene. Emme ota paineita siitä.

- Mieheni on työkyvyttömyyseläkkeellä fyysisten vikojen vuoksi. Hän on koko ikänsä tehnyt paljon töitä, kunnes muutama vuosi sitten loukkaantui ja joutui pois työelämästä.

- Elämämme on ihan mukavaa. Asumme vuokralla suht arvostetulla alueella. Elämme vapaata, mutta säännöllistä elämää. Aamulla heräämme viiden ja kuuden välillä. Käymme aamupesulla ja petaamme sängyt. Keitämme kahvit ja luemme aamun lehden ja uutiset netistä. Mies käy aamukävelyllä. Minä teen mielelläni kotitöitä. Usein lähdemme aamulla aikaisin liikkeelle (autolla) käymme kaupoissa, kirpputoreilla, kirjastoissa ja siinä menee iltapäivään. Sitten teemme ruokaa, luemme, olemme netissä ja vain rentoudumme. Tykkäämme myös ajella pitempiä päiväretkiä ja ulkoilla luontopaikoilla.

- Mielestäni elämämme ei ole ollenkaan tylsää vaan keksimme aina jotain tekemistä ja menemistä, mutta osaamme myös olla kotona vaikka monta päivää jos vaikka raha on vähempänä tai vähän bensaa autossa.

- Minulla ei ole ystäviä, koska en pidä sellaista tarpeellisena. Olen pikkuhiljaa poikkaissut kaikki ystävyyssuhteeni. Minusta on vapauttavaa elää ilman ystäviä. En halua kyläillä, enkä kutsua vieraita, enkä kertoa tarkkoja kuulumisiani kenellekään. Haluan elämääni vain mieheni ja vanhempani, en muita.

- Yritän tehdä jokaisesta päivästä onnistuneen. Tykkään herätä aikaisin, pitää kodin siistinä, tehdä ruokaa (terveellistä), sisustaa kotia, laittautua itse eli meikata ja pukeutua, käydä ihmisten ilmoilla, luen paljon kirjoja, sekä trendi ja sisustuslehtiä. Taide ja antiikkiesineet viehättävät minua. Joitakin tavaroita keräilen. Myönnän, että minulla on krooninen vimma ostaa tavaroita ja usein myös näpistelen kaupoista (koska rahaa ei ole aina tarpeeksi ja haluan jännitystä).

- Suihkussa voisin käydä useammin. Se ei oikein kiinnosta. Samoiten voisin käydä useammin hammaslääkärissä. Inhoan sitä. Hampaissa on yksi juurihoito kesken ollut jo kohta vuoden ja yksi hammas ollut lohjennut jo kohta puoli vuotta.

Täällä toinen "laiska työnvieroksujaluuseri" joka asuu vuokralla perheineen - Ja meilläkin on rutiinit joiden mukaan elämme. (Juuri päin vastoin kuin useimmat työssäkäyvät "kunnon kansalaiset" yleensä luulevat!) Nousemme myöskin aikaisin aamulla ylös, ja viimeistään kymmeneltä illalla olemme jo nukkumassa.

Olemme vieläpä tyytyväisiä hiljaiseen ja rauhalliseen sekä työstressittömään elämäämme. (Ei saisi olla!) Ja rahammekin riittävät juuri ja juuri kattamaan kaikki menomme. Emme onneksemme välitä kalliista harrastuksista kuten matkustelusta. Asuntomme vuokra on todella halpa, ja siihen sisältyy kaikki. Autamme kykyjemme ja mahdollisuuksiemme mukaan lähipaikkakunnilla asuvia sukulaisiamme.

Minunkin mieheni on vammautunut onnettomuudessa, eikä kykene enää työhön. Eläkepäätöstä odotellaan....

Minulla ja miehelläni on kaks jo aikuista lasta. Toinen opiskelee vielä ammattiinsa. Itsekin pidän opiskelemisesta. Ainakin useinmiten.

Ja olen ollut ikäni pätkätyöläinen... Ammattikin on vaihtunut monta kertaa - "kiitos" laajentuvien ja pahentuvien allergia-, yliherkkyys-, ja astmaoireiden. Yleensä myös joko turhaudun tai kyllästyn työhön. Ja melkein joka työpaikassa olen joutunut myös työpaikkakiusatuksi, työpaikan "kynnysmatoksi ja syntipukiksi". Syytökset "hitaudesta ja tuottamattomuudesta" ovat toistuneet usein vajaan 10:n vuoden työhistoriani aikana. Mikään ei minun kohdallani riitä, eikä ole tarpeeksi hyvää.

Työpaikoilla vallitsee nykyään ikävä ilkeilyn, kyräilyn, kateuden, ja mustamaalaamisen kyllästämä "syö-tai-tulet-syödyksi" - ilmapiiri. Kohteliaat käytöstavat ja suvaitsevaisuus sekä empatia on heitetty romukoppaan.

Nyt olen "ajautunut" alalle johon en tunne juuri lainkaan mielenkiintoa. Taloushallinta eri osa-alueineen vaatisi juuri sellaisia kykyjä jotka minulta puuttuvat: Jatkuva uuden ja muuttuvan tiedon nopea omaksuminen + hyvä (työ)muisti, matemaattinen lahjakkuus, istuma/tietokonetyö, ja asiakkaiden kohtuuttomien vaatimusten kuunteleminen ja sietäminen... Vastenmielistä!!!

Nyt, liki viisikymppisenä, olen tullut siihen tulokseen ettei kannata - rahankaan takia - sietää mitä tahansa. Mielenterveydenkään takia. Niinpä olenkin päättänyt syrjäyttää itseni työelämästä - ja nykyään se ei onneksi edes ole vaikeaa...

Elämäntavassamme ei ole mitään vikaa. Eikä ole teidänkään.
 
Kiitos humaaneista vastauksista. Olen iloinen, että viisauttanne näitte kirjoitukseni pintaa syvemmälle, ettekä tuominneet, vaikka kirjoitinkin ehkä hieman turhan provokatiivisesti.

Minun osaltani jos mietitään taustoja, mikä ehkä johtanut motivaation puutteeseen suhteessa opiskelu, työelämään ja yleisesti tähän yhteiskuntaan. Olihan noita lapsuudessa ja nuoruudessa sen luokan ongelmia (kotona henkistä ja fyysistä väkivaltaa, sama sukulaisten taholta, paha koulukiusaaminen ala ja ylä-asteella, myöhemmin elämässä "kiusaamista" aikuisten tyyliin..) Lapsena ja teininä kun aina sai kuulla olevansa tyhmä, omituinen yms, eikä kukaan tukenut missään niin tokihan siinä itsetunto ei saa terveeksi kasvaa. Minulla on myöhemmin aikuisena todettu sekamuotoinen persoonallisuushäiriö (epävakain, narsistisin ja riippuvaisin piirtein) sekä taipumus vakavaan masennukseen, jossa psykoottisia piirteitä. No, ajattelin ensin etten tuo näitä asioita esille ollenkaan, koska en halua näihin vedota, mutta voihan olla, että niillä jotain osuutta on suhtautumiseeni elämään.

Kyllä minullakin nuorempana oli paljonkin ja kunnianhimoisia suunnitelmia, unelmia. Olen ollut aika lahjakas taiteellisesti ja siitä piti tulla ammatti, ei tullut. En kait vain jaksanut paneutua siihen tarpeeksi ja nykyään koko homma ei enää nappaa. Oma yritys oli jonkin aikaa. En tajunnut pitää lomaa ja poltin itseni loppuun. Eikä siitä mitään tienannut, velkoja vain jäi. Jossain mielessä voisi sanoa, että olen sutinut moneen suuntaan, mutta mistään ei ole kunnolla tullut mitään. Saattaa olla ettei minulla vain ole tarpeeksi kunnianhimoa, vai eikö ole itsevarmuutta? En oikein tiedä. Mutta nykyään 36 vuotiaana kaiken "myllytyksen" jälkeen päälimmäisin tunne on se, että ei vain kiinnosta..Olenko pettynyt elämään? Ehkä. Kun kuitenkin jossain vaiheessa tosissaan yritin, olin tuo yritys jne. Kaikkine vikoineni olen yrittänyt ja aina mennyt metsään. En viitsi enää mitään suuremmin vaan otan päivän kerrallaan. Mutta, välinpitämätön jollain tapaa olen ollut aina.

Parasta on, kun saa olla "rauhassa". Elää elämäänsä ihan fiilispohjalta. Vaikka päivän makoilla ja tuijotella taivaan pilviä jos siltä tuntuu. No, harvoin tulee makoiltua. Jonkinlainen rytmi elämässä tulee pidettyä, vaikka se kuinka pienimuoitoista olisikin. Juuri se, että monet varmaan luulevat, että mekin elämme miten sattuu, mutta elämme säntillisemmin, kuin useat tuntemani "normaalit". Eli laitamme mekin ennen kymmentä nukkumaan (myös vkl, emme tykkää katsoa telkkua, sieltä ei tule mitään kunnollista) minä en käytä alkoholia ollenkaan ja mies ehkä parin kuukauden välein ottaa muutaman kaljan ja silloinkin kotona ja siivosti..tietýsti kun olemme kotona niin teemme kotitöitä ja pidämme kodin siistinä ja kauniina joka päivä.syömme monipuolisesti ja terveellisesti, olemme vähällä rahalla opetelleet tekemään terveellistä ruokaa, olemme vhh-ruokavaliolla, koska tällä hetkellä kumpikin laihdutamme (lääkitykset toivat välillä kummallekin muutamia liikakiloja) minä olen 2kk:n aikana laihtunut n. 8kg ja mieskin jonkinverran. En meinaa enään koskaan lihoa sillä tavalla..viime syksynä minulle tyrkytettiin erästä mielialalääkettä, kun olin aika kyllästynyt kaikkeen..suostuin kokeilemaan ja alle 2kk lihoin 16kg ja aineenvaihdunta täysin sekaisin ja vieläkään ei ole palannut normaaliksi vaikka lääkkeen lopetin puolisen vuotta sitten..masennuslääkkeisiin en myös meinaa enään koskea vaikka masentuisinkin. Kokemus on että omin avuin sieltä aina selvitään, ei pillereillä. Tosin en tuomitse jos joku muu saa niistä avun.

pari vuotta sitten sairastuin syöpään ja silloin tarvin rauhoittavia lääkkeitä, kun olin ahdistunut. Toistaiseksi selvisin taudista ja pääsin eroon niistä rauhoittavistakin, vaikka vakava riippuvuus niistä oli jo tullut ja vieroitus oli vaikeaa.

Ehkä myös tuo sairastuminen vaikutti ajatuksiin niin, että nykyään haluaa vain rauhassa elää omaa pientä elämäänsä ja yrittää tehdä siitä mahdollisimman kivaa, päivä kerrallaan. Kokemus siitä, että kaikki voi loppua milloin tahansa opetti sen. Kun on itse meinannut kuolla ja lähipiirissä useampikin kuollut ihan äkillisesti niin jotenkin se muuttaa ajatuksia.

Mies on vammautunut ja työkyvytön, mutta tosiaan joutuu taistelemaan, kun ei saa eläkettä. Neljä ja puoli vuotta ollut poissa jo töistä, eikä sinne voi palata, eikä oikeastaan tehdä mitään. Vielä jaksaa tietty eläkelaitos vain väittää, että olisi työkykyinen. Miehellä kovat hermosäryt 24/7 johon ei mikään lääke riittävästi auta ja kyse ei tosiaan ole mistään pienestä kolotuksesta vaan sellaisesta, että menee hampaat irveen ja tuskan hiki otsalla ja vesi valuu silmistä. Lyrica ainoa joka auttaa vähäsen. Istua ei voi kauan, maata ei voi kauan, ei missään asennossa kuin max.10min. eikä tämä ole ainoa vaan sairauksia hänellä muitakin (paha astma, keuhkoahtauma yms.) Kepin ja joskus rollsin kanssa kulkee ja joskus ei kulje ollenkaan. Moni taho väittää, että on työkykyinen, hah! Sitten tapellaan pienistä korvauksista ja kuntoutustukiasioista ja eläkettä ei saa..se syö tietysti hermoja vaikka mies on hyväluontoinen ihminen on meillä välillä vaikeita päiviä, kun kivut häntä kalvavat ja Kela ei maksa rahoja ja ollaan p.a. Nytkin yhden pienen päätöksen teko kestänyt koko kesän ja siksi olen joutunut rahaakin pummaamaan ja jopa varastamaan ruokaa, kun ollaan oltu nälissään. Joskus kyllä varastan siksikin, että saisin sillä helpotusta ahdistukseen ja pääsisin arjen yläpuolelle, että olisi jotain "hohdokasta" vaikka huono omatunto siitä tuleekin..ei se oikein ole.

Jokainen päivä sitä vain jaksaa miettiä toiveikkaana, että mitähän kivaa tänään voisi tehdä tai tapahtua. Se on just se vapaus, kun ei tarvi töissä olla, eikä siitä pingottaa niin voi miettiä, että jos vaikka lähtisi kävelemään metsään ja ottaisi kameran mukaan, onnistuisi kuvaamaan jotain kaunista!
 
Mistä te saatte rahaa elämiseen?

Omasta puolestani voin vastata.

- oma työmarkkinatuki
- mieheni sairaspäiväraha
- vammaisen tyttäremme eläke (mutta vasta pakon edessä!!!)
- poikamme tulee toimeen kesätöillä, opintorahalla- ja lainalla

Nämä tuet saamme Kelalta ja Pankilta.

Asumistukea emme saa, koska kotona asuvan tyttäremme eläke lasketaan tuloiksemme. Lisäksi asuntomme vuokra on liian halpa, vain 454 euroa kuukaudessa. (Siihen sisältyy vuokran lisäksi lämmitys, vesi, puusaunan vapaa käyttö polttopuineen, sekä lämmitettävä autopaikka.) Asumme maaseudulla, asuinpaikkakuntamme keskustassa 1970-luvun alussa rakennetussa pienoiskerrostalossa.

Sosiaalitoimiston asiakkaita emme ole.

Kun elää tulojensa mukaan: unohtaa kunnianhimon, näyttämisenhalun, ja statusten mukaisen elämän vaatimukset ja halut, tulee toimeen vähemmällä.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos humaaneista vastauksista. Olen iloinen, että viisauttanne näitte kirjoitukseni pintaa syvemmälle, ettekä tuominneet, vaikka kirjoitinkin ehkä hieman turhan provokatiivisesti.

Minun osaltani jos mietitään taustoja, mikä ehkä johtanut motivaation puutteeseen suhteessa opiskelu, työelämään ja yleisesti tähän yhteiskuntaan. Olihan noita lapsuudessa ja nuoruudessa sen luokan ongelmia (kotona henkistä ja fyysistä väkivaltaa, sama sukulaisten taholta, paha koulukiusaaminen ala ja ylä-asteella, myöhemmin elämässä "kiusaamista" aikuisten tyyliin..) Lapsena ja teininä kun aina sai kuulla olevansa tyhmä, omituinen yms, eikä kukaan tukenut missään niin tokihan siinä itsetunto ei saa terveeksi kasvaa. Minulla on myöhemmin aikuisena todettu sekamuotoinen persoonallisuushäiriö (epävakain, narsistisin ja riippuvaisin piirtein) sekä taipumus vakavaan masennukseen, jossa psykoottisia piirteitä. No, ajattelin ensin etten tuo näitä asioita esille ollenkaan, koska en halua näihin vedota, mutta voihan olla, että niillä jotain osuutta on suhtautumiseeni elämään.

Kyllä minullakin nuorempana oli paljonkin ja kunnianhimoisia suunnitelmia, unelmia. Olen ollut aika lahjakas taiteellisesti ja siitä piti tulla ammatti, ei tullut. En kait vain jaksanut paneutua siihen tarpeeksi ja nykyään koko homma ei enää nappaa. Oma yritys oli jonkin aikaa. En tajunnut pitää lomaa ja poltin itseni loppuun. Eikä siitä mitään tienannut, velkoja vain jäi. Jossain mielessä voisi sanoa, että olen sutinut moneen suuntaan, mutta mistään ei ole kunnolla tullut mitään. Saattaa olla ettei minulla vain ole tarpeeksi kunnianhimoa, vai eikö ole itsevarmuutta? En oikein tiedä. Mutta nykyään 36 vuotiaana kaiken "myllytyksen" jälkeen päälimmäisin tunne on se, että ei vain kiinnosta..Olenko pettynyt elämään? Ehkä. Kun kuitenkin jossain vaiheessa tosissaan yritin, olin tuo yritys jne. Kaikkine vikoineni olen yrittänyt ja aina mennyt metsään. En viitsi enää mitään suuremmin vaan otan päivän kerrallaan. Mutta, välinpitämätön jollain tapaa olen ollut aina.

Parasta on, kun saa olla "rauhassa". Elää elämäänsä ihan fiilispohjalta. Vaikka päivän makoilla ja tuijotella taivaan pilviä jos siltä tuntuu. No, harvoin tulee makoiltua. Jonkinlainen rytmi elämässä tulee pidettyä, vaikka se kuinka pienimuoitoista olisikin. Juuri se, että monet varmaan luulevat, että mekin elämme miten sattuu, mutta elämme säntillisemmin, kuin useat tuntemani "normaalit". Eli laitamme mekin ennen kymmentä nukkumaan (myös vkl, emme tykkää katsoa telkkua, sieltä ei tule mitään kunnollista) minä en käytä alkoholia ollenkaan ja mies ehkä parin kuukauden välein ottaa muutaman kaljan ja silloinkin kotona ja siivosti..tietýsti kun olemme kotona niin teemme kotitöitä ja pidämme kodin siistinä ja kauniina joka päivä.syömme monipuolisesti ja terveellisesti, olemme vähällä rahalla opetelleet tekemään terveellistä ruokaa, olemme vhh-ruokavaliolla, koska tällä hetkellä kumpikin laihdutamme (lääkitykset toivat välillä kummallekin muutamia liikakiloja) minä olen 2kk:n aikana laihtunut n. 8kg ja mieskin jonkinverran. En meinaa enään koskaan lihoa sillä tavalla..viime syksynä minulle tyrkytettiin erästä mielialalääkettä, kun olin aika kyllästynyt kaikkeen..suostuin kokeilemaan ja alle 2kk lihoin 16kg ja aineenvaihdunta täysin sekaisin ja vieläkään ei ole palannut normaaliksi vaikka lääkkeen lopetin puolisen vuotta sitten..masennuslääkkeisiin en myös meinaa enään koskea vaikka masentuisinkin. Kokemus on että omin avuin sieltä aina selvitään, ei pillereillä. Tosin en tuomitse jos joku muu saa niistä avun.

pari vuotta sitten sairastuin syöpään ja silloin tarvin rauhoittavia lääkkeitä, kun olin ahdistunut. Toistaiseksi selvisin taudista ja pääsin eroon niistä rauhoittavistakin, vaikka vakava riippuvuus niistä oli jo tullut ja vieroitus oli vaikeaa.

Ehkä myös tuo sairastuminen vaikutti ajatuksiin niin, että nykyään haluaa vain rauhassa elää omaa pientä elämäänsä ja yrittää tehdä siitä mahdollisimman kivaa, päivä kerrallaan. Kokemus siitä, että kaikki voi loppua milloin tahansa opetti sen. Kun on itse meinannut kuolla ja lähipiirissä useampikin kuollut ihan äkillisesti niin jotenkin se muuttaa ajatuksia.

Mies on vammautunut ja työkyvytön, mutta tosiaan joutuu taistelemaan, kun ei saa eläkettä. Neljä ja puoli vuotta ollut poissa jo töistä, eikä sinne voi palata, eikä oikeastaan tehdä mitään. Vielä jaksaa tietty eläkelaitos vain väittää, että olisi työkykyinen. Miehellä kovat hermosäryt 24/7 johon ei mikään lääke riittävästi auta ja kyse ei tosiaan ole mistään pienestä kolotuksesta vaan sellaisesta, että menee hampaat irveen ja tuskan hiki otsalla ja vesi valuu silmistä. Lyrica ainoa joka auttaa vähäsen. Istua ei voi kauan, maata ei voi kauan, ei missään asennossa kuin max.10min. eikä tämä ole ainoa vaan sairauksia hänellä muitakin (paha astma, keuhkoahtauma yms.) Kepin ja joskus rollsin kanssa kulkee ja joskus ei kulje ollenkaan. Moni taho väittää, että on työkykyinen, hah! Sitten tapellaan pienistä korvauksista ja kuntoutustukiasioista ja eläkettä ei saa..se syö tietysti hermoja vaikka mies on hyväluontoinen ihminen on meillä välillä vaikeita päiviä, kun kivut häntä kalvavat ja Kela ei maksa rahoja ja ollaan p.a. Nytkin yhden pienen päätöksen teko kestänyt koko kesän ja siksi olen joutunut rahaakin pummaamaan ja jopa varastamaan ruokaa, kun ollaan oltu nälissään. Joskus kyllä varastan siksikin, että saisin sillä helpotusta ahdistukseen ja pääsisin arjen yläpuolelle, että olisi jotain "hohdokasta" vaikka huono omatunto siitä tuleekin..ei se oikein ole.

Jokainen päivä sitä vain jaksaa miettiä toiveikkaana, että mitähän kivaa tänään voisi tehdä tai tapahtua. Se on just se vapaus, kun ei tarvi töissä olla, eikä siitä pingottaa niin voi miettiä, että jos vaikka lähtisi kävelemään metsään ja ottaisi kameran mukaan, onnistuisi kuvaamaan jotain kaunista!

Sama juttu minunkin miehelläni - lääkitystä myöten. On monen erikoislääkärin lausunnot pysyvästä ja huomattavasta työkyvyn alenemasta, mutta Vakuutusyhtiön lääkärit torppaavat lausunnot miestäni näkemättä... Miehenikään elämä ja hyvinvointi ei onneksi ole työpaikasta kiinni , joten taistelu ja valittaminen jatkuu. Varmaan vielä vuosia

On vakuutuslääkäreillä mahtava valta!!!???

Itselläni on niin pahat hengitystiesairaudet ja hajusteyliherkkyys etten voi työskennellä hajustavien ja tupakoivien ihmisten kanssa samoissa tiloissa. Kärsin myös iskiasvaivoista ja nivelkivuista. En voi olla samoissa työasennoissa kovin pitkään. Minut on leimattu yleisellä tasolla laiskaksi, luulosairaaksi, huomionkipeäksi, ja erikoisuudentavoittelijaksi. En suostu silti enää olemaan hiljaa ja kärsimään!!! Vielä 15 vuotta sitten olisin päässyt eläkkeelle muitta mutkitta, näine vaivoineni.

Olen ollut siitepölyille allerginen vauvaikäisestä, muut allergiat ja yliherkkyydet ovat tulleet iän mukana.

Olen yliherkkä myös rakennuksissa esiintyville homeille ja sädesienille - "kiitos" 10 vuotta sitten tulleen altistuksen myötä. Tein toimistotöitä hometalossa, ja sairastelin koko ajan... syy selvisi kun talo tutkittiin kaksi vuotta määräaikaisen työsopimukseni päättymisen jälkeen. En saanut korvusta ammattitaudista, koska en voinut todistaa saaneeni homeyliherkkyyttäni sieltä.

Mieheni ja minäkin elämme hyvinkin kurinalaista elämää - emme tupakoi emmekä kapakoi (ei olisi varaakaan), harrastamme liikuntaa ja muuta ilmaista ajanvietettä. Aika lailla samanlaista elämää kuin miehesi ja sinä. Tosin jo aikuiset lapset asuvat vielä kotona...

Lemmikkejä ei meilläkään ole eikä tule. Hyvät ystävämme voimme laskea yhden käden sormilla kumpikin... Muut ovat jo menneet. Useimmat olemme itse heivanneet ulos elämästämme ja ainakin lähipiiristämme jatkuvan elämäntapamme kritisoinnin, juoruamisen, ja pahanpuhumisen takia itsestämme ja muistakin... Olemme toistemme - oman perheenjäsentemme kanssa - parhaita ystäviä, joten viis siitä!

Viihdymme hyvin kotona, ja keskenämme. Olemme luonteiltamme vaatimattomia. Se on aiheuttanut paljon närää vuosien varrella niin lähipiireissämme kuin muuallakin: Viimeksi hommasimme silppurin, koska roskiamme auotaan ja pengotaan. Meistä liikkuu täysin paikkansa pitämättömiä juttuja asuinpaikkakunnassamme.

Ihmisiä ärsyttää se että olemme tyytyväisiä elämäämme, ehkä siksikin koska muita vaihtoehtoja ei ole.

Olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia yksityisestikin jos sinua kiinnostaa?
 
Viimeksi muokattu:
Itselläni on pitkä yliopistokoulutus ja raskas työ. Työpaikalla ei ole mukavaa. Esimies kiusaa. On paineita ja stressiä, unettomuuttakin ajoittain. Mieheni on ns. supersuoriutuja joka saralla ja tekee paljon töitä, tienaakin. Asumme hyvässä talossa. Olemme tyytyväisiä mutta nöyriä. Kuka tahansa voi menettää työkykynsä ja kaiken muunkin koska vain. Silloin on vain opittava elämään asian kanssa. Olen kotoisin todella kurjista oloista, mutta sinut asian kanssa ja oikeastaan ylpeä siitä, miten hyvin minulla nyt menee.
Minusta teidän elämissänne ei ole mitään hävettävää. Te ette ole yhtään huonompia kuin muut. Raha ja tavara ei tee onnelliseksi. Se on ihan turhaa. Ainoa paha juttu oli tuo varasteluharrastus...koeta päästä siitä.
 
Missä olisitte Amerikassa, jossa ei ole työttömyysturvaa vaan järjestöjen ruokakuponkeja. Asuntovaunussa slummin laidalla! Niin kauan kun joku rahoittaa Suomen hyvinvointiyhteiskunnan, niin mukavaahan teillä on.
Ja ap:llä oli tietysti daignoosit, niin kuin nykyaikana on. Saapahan nostaa kädet pystyyn ja lopettaa yrittämisen. Eipä kukaan kannustanut huutolaispoikapappaanikaan, mutta työtä oli tehtävä, ja sivussa talvisota. Lopputuloksena oma tila, 13 lasta ja iso perintö.
Ette te ole muita huonompia, mutta miettikää oikeasti...Katsokaa vaikka kansanedustajia. Heidän pitäisi olla Suomen eliittiä, mutta monella ei tosiaankaan ole matemaattista eikä muutakaan lahjakkuutta. Jos on tyhmä, pitää yrittää enemmän!
 
Ihminen on perusluonteeltaan laiska, siksi se on jatkuasti putkessa (koulutus tai työ) ettei se repsahda, ja kehitys jäisi siihen. Nyky-yhteiskunnassa ei työtä riitä ja syrjäytyminen on tosi helppoa. Tavallaan tuo eristäytyminenkin on sitä laiskuutta, ihmissuhteet vaatii työtä ja ne vie energiaa. Mutta mitä tuo elämä antaa henkisesti? En tuomitse, yhteiskunnan vikahan tuo toisaalta on, mutta eikä tuo elämä ole vain elossa pysymistä, ei elämää, tavallaan elämän pelkoa.
 
minä taas olen sitä mieltä, että on täysin oma vika jos terveenä elää yhteiskunnan tuilla.

Itselläni on ykköstyypin diabetes ollut lapsesta saakka, on atooppinen iho, on psoriasis, olen allerginen koivulle, heinälle ja monille ruoka-aineille.

Yksikään sairaus ei ole estänyt opiskelua, toki haitannut välillä paljonkin, mutta omaa tahtiani olen valmistunut akateemiseen ammattiin. Olen muuttanut työn perässä kaksi kertaa.
En meikkaa, en ole koskaan meikannut, olen perusnätti ilmankin, en lue ikinä trendilehtiä enkä ole koskaan elämässäni varastanut enkä hakenut sossusta rahaa. Vaikka en kulje muodin harjalla enkä seuraa sisustuslehtiä, enkä ole saanut paljon elämässäni aikaan, voin olla ylpeä itsestäni.
Elätän itse itseni rehellisellä työllä, teen oman osuuteni veronmaksajana tämän yhteiskunnan tulevaisuuden eteen. Yhteiskunta on maksanut koulutukseni ja maksaa terveydenhuoltoni, sen vuoksi minunkin pitää antaa konkreettista rahaa takaisinpäin yhteiseen kassaan.

Ap, minusta sinä voisit olla edes sen verran kiitollinen meille rehellisille ihmisille, että lopettaisit edes varastamisen.
 
Mitä jos ihminen on yrittämistään yrittänyt mutta ei vaan onnistu? Ei kelpaa? Ei jaksa? Ei pysty?

Se että joku huutolaispoika on joskus luonut tiensä menestykseen ei tarkoita, että kaikki pystyisivät samaan. Kovin thatcherilaista ajatella niin. Suurin osa huutolaislapsista taisi elää köyhinä ja loisina lyhyen ja kurjan elämänsä. Ihmisillä on ihan syntyjään kovin erilaiset resurssit. Ja esimerkiksi allergiat ja atopiat voivat olla kovin eriasteisia... Ei pitäisi koskaan verrata itseään muihin, ei ainakaan noin päin, että "koska minä ja minun sukuni olemme pärjänneet, saa jumalauta pärjätä kaikki muutkin tai kuolla pois laiskat luuserit".

Monilla ihmisillä tuntuu tosiaan olevan hirvittävä viha niitä kohtaan, jotka ovat tarpeeksi päätään seinään hakattuaan päättäneet tyytyä tilanteeseensa ja olla niin onnellisia kuin se niissä olosuhteissa on mahdollista. Työtön nyt vielä voi olla, useimmat ymmärtävät että nykyään ei töitä oikeasti löydy kaikille, mutta jos työtön ja köyhä kehtaa vielä olla tyytyväinen elämäänsä, niin kyllä se nyt on aivan varmasti joltakulta pois, jollain tapaa yhteiskunnan kusettamista.

Ovatko ihmiset niin epävarmoja omien elämänvalintojensa suhteen, että kuka tahansa eri tavalla elävä on uhka? Jos ihminen ei vaikka välitäkään rahasta ja tavarasta, se ei ehkä annakaan minulle rispektiä kun ajan Audilla, ja mitä minä sitten olen jos en saa rispektiä Audini takia, miettii tällainen ihminen.

Kaikille pienellä rahalla eläville suosittelisin Kaarina Davisin kirjaa: "Irti Oravanpyörästä". Minulle se avasi ainakin kokonaan uusia maailmoja. Olen sen luettuani yrittänyt omaakin elämääni pelkistää mahdollisuuksien mukaan.

Niin, eikä trailer parkissa asuminen välttämättä olisi mikään katastrofi. Yhdysvaltain lainsäädäntö mahdollistaa asumisen vaikkapa tämän tapaisissa tee-se-itse-asuntovaunuissa:
Artist Builds Amazing 161 Sq. Ft. Mortgage-free Tiny House for $17,514
The Boulder Tiny House for Sale: $27,350

Kyllä minulle tuollainen kelpaisi. Tietysti osavaltiosta riippuen pitäisi hommata siihen ehkä jonkinlainen lämmitys.

Nykymaailma kerskakulutuskulttuureineen alkaa olla tiensä päässä. Me tarvitsemme enemmän minimalistisesti eläviä ihmisiä jotka kuluttavat vähemmän luonnonvaroja ja mielellään eivät tee useampaa kuin yhden lapsen.
 
joo, mutta on meissä ja jenkkilässä se ero, että jenkkilässä ei ole sossun luukkuja eikä siellä maksella toimeentulotukia eikä köyhien sähkölaskuja valtion, eli muiden veronmaksajien pussista.

Et sinä ole minulle minkäänlainen uhka. Ei minulla ole Audeja eikä omaisuutta liiaksi asti. Minä teen töitä kykyjeni mukaan, en kerskakuluta kun en pysty hankkimaan kerskakulutukseen tarvittavaa määrää rahaa omalla työlläni.Eipä kuitenkaan tulisi mieleenkään alkaa varastelemaan vaikka ei ole varaa kaikkeen siihen mitä olisi kiva saada.

En ole mikään yhteiskunnan älykkö enkä rikas. Pystyn elättämään itseni omalla työlläni ja se riittää minulle. Olen yhäkin sitä mieltä, että jos minä pystyn käymään töissä vaikka piikitän itseäni 3 krt päivässä, niin samaan esim. ap, koska hän kykenee tavallisiin arkiaskareisiin ja käymään kauppakeskuksissa.

Mun mielestä sossun tukien pitäisi olla aina vastikkeellisia. Kehitysvammaisetkin käyvät työkeskuksissa ja heille työntekoon ajaa oma halu. Jos ns. terve ihminen ei sossun tuen saadakseen ole valmis tuntiakaan takaisin ajastaan yhteiskunnalle antamaan, niin sitten hänen pitää toimeentulo hankkia jostain muualta.
 
En ole mikään yhteiskunnan älykkö enkä rikas. Pystyn elättämään itseni omalla työlläni ja se riittää minulle. Olen yhäkin sitä mieltä, että jos minä pystyn käymään töissä vaikka piikitän itseäni 3 krt päivässä, niin samaan esim. ap, koska hän kykenee tavallisiin arkiaskareisiin ja käymään kauppakeskuksissa.

Mun mielestä sossun tukien pitäisi olla aina vastikkeellisia. Kehitysvammaisetkin käyvät työkeskuksissa ja heille työntekoon ajaa oma halu. Jos ns. terve ihminen ei sossun tuen saadakseen ole valmis tuntiakaan takaisin ajastaan yhteiskunnalle antamaan, niin sitten hänen pitää toimeentulo hankkia jostain muualta.


Jos terveyttä riittää, niin olen samaa mieltä. Itse olen onnekas,koska olen vielä terve ja työtäkin riittää ja se on mukavaakin.

Noita edellisiä juttuja ei ole niin mukava lukea, kun omasta palkastaan joutuu veroa paljon maksamaan. E ei ole oikein, että osa porukasta niska limassa käy töissä, maksaa veroja ja osa
downshiftailee aivan kuin raha tulisi ilmasta joildenkin laariin..
 
Viimeksi muokattu:
Mutta eihän aloittajalla ja accountantilla OLE riittänyt terveyttä.

Ja kun niitä töitä ei edelleenkään riitä kaikille. Työttömälle ei siis ole sallittu onnea, ainoa hyvä työtön on onneton työtön? Vai oletteko vakavissanne sitä mieltä, että "kyllä töitä tekevälle löytyy"?

Minä suostuisin koska tahansa maksamaan prosenttiyksikön verran enemmän veroja jos se tarkoittaisi sitä, että kaikille taataan riittävä toimeentulo ilman turhaa byrokratiaa. Kyllä, minäkin maksan veroja -kuntoutustuesta. Sen maksaa vakuutusyhtiö, ei sossu eikä Kela. Siihen pätee sama kuin kaikkiin muihinkin vakuutusjuttuihin; joku maksaa koko elämänsä kotivakuutusta eikä koskaan "saa" vakuutusyhtiöstä mitään, joku ehtii maksaa yhden erän ja pirtti palaa. Epäilemättä olette silloinkin katkeria, että kyllä nyt vakuutusyhtiö maksaa vastikkeetonta rahaa sille jonka kohdalla riski realisoitui.

Suurin osa ihmisistä nimenomaan haluaisi elättää itse itsensä, mutta mitä jos se ei oikeasti ole mahdollista? Ei löydy työpaikkoja siltä alalta, minkä töihin ehkä kelpaisit tai mitä osaisit -kaikilla ei vaan ole samoja edellytyksiä samoihin töihin.

Oma vika kirjoitti: "Olen yhäkin sitä mieltä, että jos minä pystyn käymään töissä vaikka piikitän itseäni 3 krt päivässä, niin samaan esim. ap, koska hän kykenee tavallisiin arkiaskareisiin ja käymään kauppakeskuksissa."

Siitä, että pystyy käymään kaupoilla on aika pitkä matka siihen että pystyisi menemään joka päivä töihin ja olemaan siellä kahdeksan tuntia. Pelkästään se, että on oltava tiettyyn aikaan tietyssä paikassa voi monelle sairaalle olla hyvin vaikeaa. Kaikkia sairauksia kun ei valitettavasti saa oireettomaksi sillä että hoitaa lääkkeensä kolmesti päivässä.

Tämä "lusikkateoria" selittää minusta hyvin sitä, millaista on olla uupunut. Millaista on, kun mikään määrä tahdonvoimaa ei oikeasti tuo sinulle sitä energiaa mikä vaadittaisiin siihen töissä käymiseen -vaikka jaksaisi kaupassa käydäkin, mihin esimerkiksi minä en tällä hetkellä pysty.

The Spoon Theory written by Christine Miserandino | But You Dont Look Sick? support for those with invisible illness or chronic illness
 
Vielä yksi juttu: kun monet ihmettelevät, että "kyllä ennen vaan pärjättiin vaikka oli kurjaa" niin ensinnäkin monet eivät pärjänneet. Jos yhtään miettii sukuaan, jokaiselta varmasti löytyy jostain edellisestä sukupolvesta joku vanhapiikatäti tai -setä joka oli vähän "autettava", joka juuri pärjäsi siellä kotitilalla omia tehtäviään toimitellen mutta ei olisi pärjännyt muualla. Ennen, agraariyhteiskunnassa, oli helpompaa kun maatilalla yleensä vähän toisaikainenkin ihminen pystyi sen verran tekemään että tavallaan ansaitsi elatuksensa -ollen silti varmasti taakkana läheisilleen.

Toisaalta elämä oli sota-aikaa lukuunottamatta muuten vähemmän kuormittavaa. Stressin aiheet olivat konkreettisia, jotain mille enimmäkseen voi itse tehdä jotain tai sitten se oli "korkeemmas käres". Nykyään ihmisiä kuormittaa jatkuvasti liikenteen melu -sen arvioidaan aiheuttavan jopa 500 sydäninfarktia vuodessa Suomessa. Voitte kuvitella, että jos melu tappaa 500 ihmistä, miten paljon se rassaa niitäkin ihmisiä jotka eivät sitä huomaa. Linkki tässä: Melu

Jatkuva valosaaste stressaa ja kuormittaa myös, tätä on vasta hiljan alettu tutkia. Se häiritsee unta jne. Lisäksi pahennamme itse asiaa katsomalla telkkaria ja istumalla koneella. Altistumme jatkuvasti sellaisille sähkömagneettisen säteilyn tyypeille joista ei sata vuotta sitten oltu edes kuultu. Ilman pienhiukkaset ovat vakava terveysriski ja kaikki nekin terveysriskit, jotka eivät sairastusta ihmistä, kuormittavat järjestelmää ja toisilla sitten se kuormitus saattaa näkyä uupumisena.

Kun lisätään tähän suorituskeskeinen ja kiirettä ihannoiva kulttuuri, ei ole mikään ihme että osa porukasta alkaa tippua kelkasta. Aisteiltaan herkimmät ensin.

Minusta on kummallista, että jokainen koiriin perehtynyt ymmärtää että samassa pentueessakin voi joku koira olla kova ja toinen pehmeä ja ne kestävät ärsykkeitä ihan eri tavalla. Mutta ihmisten pitäisi kaikkien olla samasta muotista ja kestää saman verran ja samoja asioita. Silkalla tahdonvoimalla.

---

Vielä jenkkilän ihmemaasta: "oma vika" tuntuu olevan sitä mieltä, että kun jenkeissä ei ole "sossun luukkuja" (on siellä, mutta tuet ovat eri muodossa ja vähäisempiä kuin täällä ja perusterveydehoito on surkeaa) siellä ei sitten ilmeisesti ole työttömiä vaan kaikki elättävät itse itsensä. Ei se niin mene. Kun ei ole kunnollista sosiaaliturvaa, osa ihmisistä elää sitten suhteellisessa kurjuudessa. Koska edelleenkään nykymaailmassa ei riitä töitä kaikille vaikka työhaluja olisikin, kaikilla töillä ei pysty itseään elättämään vaikka haluaisikin eivätkä kaikki työhön kykene.

Kuten sanottu, olen itse tällä hetkellä aika pienituloinen ja silti antaisin mielihyvin osan tuloistani "yhteisen kassaan" jos se tarkoittaisi sitä että leipäjonoista päästäisiin eroon ja tämä jumalaton uupuneiden syyllistäminen loppuisi.
 
Vielä yksi juttu: kun monet ihmettelevät, että "kyllä ennen vaan pärjättiin vaikka oli kurjaa" niin ensinnäkin monet eivät pärjänneet. Jos yhtään miettii sukuaan, jokaiselta varmasti löytyy jostain edellisestä sukupolvesta joku vanhapiikatäti tai -setä joka oli vähän "autettava", joka juuri pärjäsi siellä kotitilalla omia tehtäviään toimitellen mutta ei olisi pärjännyt muualla. Ennen, agraariyhteiskunnassa, oli helpompaa kun maatilalla yleensä vähän toisaikainenkin ihminen pystyi sen verran tekemään että tavallaan ansaitsi elatuksensa -ollen silti varmasti taakkana läheisilleen.

Toisaalta elämä oli sota-aikaa lukuunottamatta muuten vähemmän kuormittavaa. Stressin aiheet olivat konkreettisia, jotain mille enimmäkseen voi itse tehdä jotain tai sitten se oli "korkeemmas käres". Nykyään ihmisiä kuormittaa jatkuvasti liikenteen melu -sen arvioidaan aiheuttavan jopa 500 sydäninfarktia vuodessa Suomessa. Voitte kuvitella, että jos melu tappaa 500 ihmistä, miten paljon se rassaa niitäkin ihmisiä jotka eivät sitä huomaa. Linkki tässä: Melu

Jatkuva valosaaste stressaa ja kuormittaa myös, tätä on vasta hiljan alettu tutkia. Se häiritsee unta jne. Lisäksi pahennamme itse asiaa katsomalla telkkaria ja istumalla koneella. Altistumme jatkuvasti sellaisille sähkömagneettisen säteilyn tyypeille joista ei sata vuotta sitten oltu edes kuultu. Ilman pienhiukkaset ovat vakava terveysriski ja kaikki nekin terveysriskit, jotka eivät sairastusta ihmistä, kuormittavat järjestelmää ja toisilla sitten se kuormitus saattaa näkyä uupumisena.

Kun lisätään tähän suorituskeskeinen ja kiirettä ihannoiva kulttuuri, ei ole mikään ihme että osa porukasta alkaa tippua kelkasta. Aisteiltaan herkimmät ensin.

Minusta on kummallista, että jokainen koiriin perehtynyt ymmärtää että samassa pentueessakin voi joku koira olla kova ja toinen pehmeä ja ne kestävät ärsykkeitä ihan eri tavalla. Mutta ihmisten pitäisi kaikkien olla samasta muotista ja kestää saman verran ja samoja asioita. Silkalla tahdonvoimalla.

---

Vielä jenkkilän ihmemaasta: "oma vika" tuntuu olevan sitä mieltä, että kun jenkeissä ei ole "sossun luukkuja" (on siellä, mutta tuet ovat eri muodossa ja vähäisempiä kuin täällä ja perusterveydehoito on surkeaa) siellä ei sitten ilmeisesti ole työttömiä vaan kaikki elättävät itse itsensä. Ei se niin mene. Kun ei ole kunnollista sosiaaliturvaa, osa ihmisistä elää sitten suhteellisessa kurjuudessa. Koska edelleenkään nykymaailmassa ei riitä töitä kaikille vaikka työhaluja olisikin, kaikilla töillä ei pysty itseään elättämään vaikka haluaisikin eivätkä kaikki työhön kykene.

Kuten sanottu, olen itse tällä hetkellä aika pienituloinen ja silti antaisin mielihyvin osan tuloistani "yhteisen kassaan" jos se tarkoittaisi sitä että leipäjonoista päästäisiin eroon ja tämä jumalaton uupuneiden syyllistäminen loppuisi.

Nettikeskusteluista ei kannata pahoittaa mieltään. Minulta tänään kysyi nainen tietä huonekalukauppaan. Sen takia googletin äsken tietoa. Nainen muisti kadun nimen väärin. Eräs elli taas väitti viestissään, että valehtelen asioitani. Toki olen aina tiennyt, että jokainen käsittää asiat omalla tavallaan eikä kyse ole ilkeydestä. Valehtelematta sanon tehneeni aina töitä. Miksi sitä on niin vaikea uskoa. Aika moni muukin Suomessa. Toki olisi kiva päästä helpommalla. Neuvoni on. Olkaa onnellisia. Ei Suomessa kannata kertoa onnestaan. Tämä on kateellinen kansa eikä muuksi muutu.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä pätkä apn aloituksesta.
Nainen36v.
- En ole koskaan ollut töissä. Koulutus: peruskoulu. Opiskelu ei ole koskaan kiinnostanut, eikä minkään työuran luominen. Ensin ei ollut mitään niin mielenkiintoista työtä, että olisin halunnut tehdä ja myöhemmin olen jo tottunut, että en ole töissä ja tullut "laiskaksi, etten viitsisi enään töissä käydäkään. Olen elänyt yhteiskunnan tuilla ja miesteni rahoilla.

Tuosta päätellen ap on täysin terve, hän ei vaan ole koskaan viitsinyt käydä töissä.

Jos sinä vaaksiainen et kykene tekemään töitä henkisistä syistä, sinun pitäisi olla sairaseläkkeellä, ei työtön-statuksella yhteiskunnan kirjoissa. En käsitä miten totaalisesti uupunut pystyy joka päivä nousemaan sängystä ylös, hoitamaan kotiaskareet ja olemaan tuntikausia kauppakeskuksessa, tekemään normaaliaskareet jne.
Tietääkseni totaaliuupuneet eivät tee yhtään mitään muuta kuin hipsehtivät neljän seinän sisällä tai makaavat sängyssä kun eivät muuta jaksa.

Jos henkiset esteet ovat sellaisia että ne blokkaavat kokonaan pois työssäkäymisen, niin silloin haetaan apua terveydenhuollon piiristä, eikä sanota, että nyyh, olen työtön enkä saa olla onnellinen.

Perustelkaa
Miksi minun monisairaan pitää elättää tervettä laiskaa?
Miksi minun pitää maksaa ostamieni tuotteiden hinnassa apn varastamat tavarat?

Olen yhäkin sitä mieltä, että jokainen meistä saa olla onnellinen ja saada onnensa ihan mistä tahansa, kunhan ei ota sitä muiden ihmisten selkänahasta.

Hokema ei kaikille riitä työtä.
Maailma on tekemätöntä työtä täynnä. Jos oma mielikuvitus ei riitä löytämään itselle oikeaa ammattia apua saa työvoimatoimistosta.

Kävin juuri kesälomalla Lapin kairassa. Eipä kuulunut minkäänlaista ääntä. Suomessa löytyy kymmeniätuhansia hehtaareja maata jossa ei asu ketään ja maailmalta sitäkin enemmän minne melusaasteesta tms. kärsivät ihmiset voivat muuttaa.
Maatiloja saisi muutamalla tonnilla. Yhden ihmisen ruuan kasvattamiseen ei tarvita kuin hehtaari maata. Siinä saa kasvamaan vuoden kasvikset. Metsästä löytyy lisää ruokaa. Agraarikulttuuriin voi aina palata takaisin.
Vai blokkaako henkinen este myös tällaiset työt pois?

Television katsominen on täysin vapaaehtoista. Tietokoneella istuminen on täysin vapaaehtoista, kännykkää ei ole kenenkään pakko omistaa jne. Elämiseen et tarvitse minkäänlaista tekniikkaa etkä konetta, toimeen tulee ilmankin. Vedet voi yhäkin kantaa kaivosta, pyykit pestä käsin ja kuivattaa narulla. Ruokaa voi laittaa "avotulella" ja lämmittää asuntonsa talvella puilla. Ruuan voi keräillä ja kasvattaa itse. Kenenkään ei ole pakko syödä teollisesti tuotettua paskaa tai elää kaupungissa.
Ikkunaan voi laittaa mustat verhot, eikä tule valonpilkahdustakaan läpi edes päivällä jos verhot pitää kiinni.

Kyse on jokaisen yksilön itsensä tekemästä elämäntapavalinnasta.
Myös sairas ihminen voi tehdä valintoja. Jos ihminen vinkuu ja valittaa eikä tee asioiden/ongelmien eteen mitään konkreettista, ei ne asiat mihinkään muutu.
 
kotiin, oli lähdettävä kerjäämään. Suomi tekee joka vuosi seitsemän milljardia euroa lisää velkaa. Joskus sekin mahdollisuus loppuu, vaikka onhan se noloa, kun fiksu kansa on opetettu makaamaan kotona.
 
Tässä pätkä apn aloituksesta.
Nainen36v.
- En ole koskaan ollut töissä. Koulutus: peruskoulu. Opiskelu ei ole koskaan kiinnostanut, eikä minkään työuran luominen. Ensin ei ollut mitään niin mielenkiintoista työtä, että olisin halunnut tehdä ja myöhemmin olen jo tottunut, että en ole töissä ja tullut "laiskaksi, etten viitsisi enään töissä käydäkään. Olen elänyt yhteiskunnan tuilla ja miesteni rahoilla.

Tuosta päätellen ap on täysin terve, hän ei vaan ole koskaan viitsinyt käydä töissä.

kuin hehtaari maata. Siinä saa kasvamaan vuoden kasvikset. Metsästä löytyy lisää ruokaa. Agraarikulttuuriin voi aina palata takaisin.
Vai blokkaako henkinen este myös tällaiset työt pois?

Kyse on jokaisen yksilön itsensä tekemästä elämäntapavalinnasta.
Myös sairas ihminen voi tehdä valintoja. Jos ihminen vinkuu ja valittaa eikä tee asioiden/ongelmien eteen mitään konkreettista, ei ne asiat mihinkään muutu.


Kyllä minäkin ap:n aloituksesta sain käsityksen, ettei hän viitsi käydä töissä ja ikää on vasta 36. Jos hän elää 80 vuotiaaksi, yhteiskunta elättää häntä (= työssäkäyvät veron maksajat) vielä seuraavat 44 v. Kyseessä ei ole mikään pikku raha ja näitä "elämäntapa työttömiä" riitttää juuri nuorissa. Juuri viime talvena Tv:stä tuli dokumentti, jossa 28 - vuotias terve mies hoki, ettei hän tee mitään "eettisesti" väärää työtä. Onko siivous, kaupan kassana tai lähihoitajana työskenteleminen epäeettistä??

Mielestäni tuollainen lusmuilu on epäeettistä ja toisten työn törkeää hyväksikäyttöä ja kaikki tuet pitäisi poistaa ilman armoa. Harva meistä saa valita työnsä ja silti suurin osa meistä haluaa ansaita oman elantonsa.

Kroonisesti sairaat on eri juttu. Kyllä minä ainakin olen mieluummin terve ja käyn töissö kuin sairas.
 
Viimeksi muokattu:
Ap kirjoitti ensimmäisen viestinsä hyvin provosoivasti. Toisessa viestissään hän jo sitten kertoikin mielenterveysongelmistaan, syövästä ja muista pikkujutuista. Vaikuttaa ihan siltä, että moni tähän keskusteluun osallistunut ei ole vaivautunut tuota ap:n toista kirjoitusta lukemaan ensinkään, kun päättivät heti että se on vaan lusmu.

Jos aikuinen ihminen näpistelee kaupoista sitä kutsutaan kleptomaniaksi. Jopa Anna-Leena Härkönen on kertonut syyllistyneensä siihen. Tietenkin ihminen on silloinkin vastuussa teoistaan, mutta sairautta se silti on.

Oma vika kirjoitti: "Jos sinä vaaksiainen et kykene tekemään töitä henkisistä syistä, sinun pitäisi olla sairaseläkkeellä, ei työtön-statuksella yhteiskunnan kirjoissa. En käsitä miten totaalisesti uupunut pystyy joka päivä nousemaan sängystä ylös, hoitamaan kotiaskareet ja olemaan tuntikausia kauppakeskuksessa, tekemään normaaliaskareet jne.
Tietääkseni totaaliuupuneet eivät tee yhtään mitään muuta kuin hipsehtivät neljän seinän sisällä tai makaavat sängyssä kun eivät muuta jaksa."

Kirjoitin olevani kuntoutustuella, en työttömänä. Kuntoutustuki on määräaikasta työkyvyttömyyseläkettä. Tämä keskustelu olisi huomattavasti mielekkäämpää jos vaivautuisit lukemaan mitä toiset kirjoittavat.

Ilmeisesti et vaivautunut lukemaan laittamaani lusikkateorialinkkiäkään? Siitä olisit oppinut sen, minkä normaali ihminen ymmärtää muutenkin; että uupunutkin ihminen jaksaa usein tehdä jotain, kun jakaa voimansa tarkasti, mutta ei silti niin paljon kuin terve. Terveyden ja totaaliuupumuksen välillä on pitkä jatkumo eri asteista uupumusta, josta iso osa voi romuttaa ihmisen työkyvyn vaikka jaksaisikin nousta sängystä ja tehdä hieman kotitöitä ja käydä kaupassa. (noista jälkimmäiseen muuten minä pystyn varsin harvoin mies hoitaa kaupassakäynnit. Mutta koska jaksan kuitenkin pestä pyykkiä, "oma vika" on epäilemättä sitä mieltä, että jaksaisin kyllä käydä töissäkin.)

Ja kyllä, uupumus estää senkin että muuttaisi maalle ja kasvattaisi oman ruokansa. Valitettavasti se näet estää myös mukavien asioiden tekemisen. Kun ei ole energiaa, sitä ei ole.

Jos kerran töitä löytyy kun vaan haluaa, miksi Suomessa sitten on tällä hetkellä enemmän työttömiä kuin metsästyksen harrastajia? Ihmisiä, joista suurin osa varmasti menisi töihin jos löytyisi jotain millä oikeasti voi itsensä elättää?

Yhdysvaltain työministeriö laski jo 1920-luvulla, että ihmisten tarpeet pystyttäisiin hyvin tyydyttämään nelipäiväisellä työviikolla. Automaatio on siitä vaan edistynyt; jokainen ymmärtää että mitenkään merkittävää tai tähdellistä työtä ei vaan OLE kaikille. Toki sitä voi vaikka ruveta laittamaan rakennekynsiä, mutta mitä arvoa on työllä jonka lopputulos on merkityksetön? Tai pahimmassa tapauksessa haitallinen, kuten vaikkapa puhelinmyyjän tai mainosmiehen töissä, kun yritetään saada ihmiset ostamaan lisää tarpeetonta paskaa, eli kuluttamaan lisää?

Siivoojaksi, kaupan kassaksi ja lähihoitajaksi ei noin vain pääse vaikka "työläinen" niin tuntuu ajattelevankin. Eikä niitäkään töitä kestä kenen tahansa kroppa tai pää.
 
Jos on tyhmä, pitää yrittää enemmän!

Minäkin ajattelin nuorempana näin, mutta nykyään ajattelen pikemminkin niin, että ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.

Kyllä ap:n mielenterveysongelmat tulivat mielestäni esille ihan selvästi jo ekasta kirjoituksesta, ja hän itsekin toisessa viestissään myönsi asian olevan näin. Ei tuollaisilla ihmisillä on mitään edellytyksiä käydä töissä tai sitoutua muutenkaan mihinkään suunnitelmalliseen tomintaan. Itse asiassa jo tuo ap:n kuvaama suhteellisen toimiva arki, jonka hän on onnistunut itselleen luomaan, on ap:n tapauksessa iso saavutus, kun miettii hänen lähtökohtiaan ja kapasiteettiaan!

Kunpa kaikki heikommat lenkit osaisivat suhtautua elämään noin, luoden sen oman vaatimattoman arjen ja tyytyen siihen. On hienoa, että pystyy tekemään edes jotain omasta näkökulmasta mielekästä joka päivä, ja olla kiitollinenkin asioista eikä vain kieriä katkerudessa ja syytellä yhteiskuntaa.

Ikävä kyllä iso osa tästä porukasta päätyy päihteilemään ja sitä kautta tulee kallis lasku yhteiskunnalle. Mielestäni tuo satunnainenn varastelu on tietysti väärin, mutta pientä siihen verrattuna, miten pahasti monet syrjäytyneet rasittavat yhteiskuntaa päihteiden käyttämisellä, työllistäen poliisia ja sosiaalitointa jne. Puhumattakaan siitä, että tehdään lapsia, vaikka ei ole mitään kykyä pitää niistä huolta. Se suututtaa minua aina kaikkein eniten, kun sellaista näen.

Pisteet ap:lle siitä, että hän ja miehensä ovat hoitaneet asiansa fiksusti omien rajojensa puitteissa!
 
Viimeksi muokattu:
ihan sama mitä muissa viesteissä kirjoittaa jos aloittaa ketjun " olen laiska, en viitsi käydä töissä jne.... Ap kirjoitti aloituksensa tyylillisesti meitä työssäkäyviä ivaten ja vähätellen.

Vaaksiaiselle
En lukenut lusikkateoriaasi, koska en avaa yhtään linkkiä mitä täällä on. Linkeissä on aina mukana seurantaohjelmia, cookieita jotka saastuttavat tietokoneen kun koneesasni ei nyt ole virustorjunta täysin parhaalla mahdollisella tolalla. Tämä on tietotekninen fakta.

Olen ollut 4 kertaa diabeteskoomassa. Minut on elvytetty kaksi kertaa. Olen ollut masentunut miksi juuri minulla pitää olla tämä sairaus, miksi minä, miksi ja miksi.. ei siihen ole vastausta, näin on ja that's it. Näiden sairauksien kanssa minun on elettävä ja yritettävä nauttia samalla.
Sama tilanne on sinun kohdallasi.

Nyt Sinun päätehtäväsi on tervehdyttää itsesi. Viesteistäsi saa sellaisen kuvan, että makaat sängyssä sikiöasennossa, haahuilet päivät pitkät neljän seinän sisällä ja sairastat, kun et muuta voi. Aina voi.
Eikö sairastaminen jo kyllästytä?

Jos piuhat tai kemiat on kropassa pielessä, niitä pitää yrittää korjata ulkopuolisten avun lisäksi myös omin voimin. Ei loputtomiin voi sanoa, en jaksa, en pysty. Jossain vaiheessa sinun pitäisi ottaa lusikka kauniseen käteen ja todeta, minä yritän, ei minä pystyn tekemään tämän asian tänään.
Tämä tahto pitää löytyä sinusta itsestäsi.

Sinuna keskittyisin siihen, että pääset itse ovesta ulos ruokakauppaan, puiston penkille istumaan ja nauttimaan kauniista kesäpäivästä ja elämästä. Sinuna tekisin joka päivä yhden uuden asian mitä en ole pitkään aikaan tehnyt. Menisin pienin askelin eteenpäin omin voimin. Näin minä tekisin jos olisin sinä, riippumatta siitä kuinka väsynyt olisin.

Suomessa on enemmän tuella eläviä kuin esim. itse ruokansa kasvattavia ihmisiä koska tämä yhteiskunta on opettanut vuosikymmeniä, että pienmaanviljelys on peffasta, maalla asuminen on suorastaan lähes estetty nuorilta.
Palvelut viedään pois maaseudulta ja ihmiset keskitetään yhtä suurempiin yksiköihin kuin eläimet.
Nyt monissa kunnissa ja kaupungeissa lakkautetaan kouluja ja terveyskeskuksiakin koulu- ja sote"uudistuksilla". Esim. Lieksa, lähes 50.000 ihmistä, sairaalaan pitäisi palkata 24/7 päivystävät leikkaussalit, anestesialääkärit ja kirurgit. Eikä tämä ole ainoa kaupunki jolta näitä vaaditaan.
Millä rahalla uudistukset toteutetaan?
Miksi tuhansien, kymmenien tuhansien muiden kuin ko. palvelua tarvitsevien sairaiden pitää jatkossa kulkea taksilla kipeänä 50-100km päivystykseen?

Kouluja lakkautetaan ja 80-100 oppilasta kuljetetaan naapurikaupunkeihin. Lapset istuu autossa 10-15h viikossa koulumatkojaan, lähes yhden vuorokauden lisää.

Kaikilla pitää olla laajakaista, hieno auto ja 250 neliön omakotitalo kaikin mukavuuksin tai ainakin kesämökki. Yhteiskunnan esimerkki-ihmiset ovat stubbeja, kataisia, sipilöitä, wahrooseja yms. joilla on korkea akateeminen ammatti, kaupunkiasunto ja velkaa puoli milliä tai vastaavasti rahaa miljoonia.
Kaikki ne jotka tulevat toimeen alle 20.000 vuodessa ovat yhteiskunnan mielestä luusereita.

Tämän vuoksi yhteiskuntamme on sitä mitä on.
 
lisään vielä, että Suomessa ei ole koskaan tajuttu sitä, että kun minä ostan naapuriltani tämän tai tuon tuotteen, hän voi hyvin ja minä saan tuoretta ja hyvää ruokaa/tavaraa.
Meillä ihannoidaan ulkomailta tulevia asioita ja halutaan niitä. Halutaan näyttää, että kyllä minulla on varaa tähän tai tuohon.
Ostetaan mieluummin viinirypäleitä kuin syödään kotimaista puolukkaa tai mustikkaa.

Naapurilla ei koskaan saa mennä paremmin kuin itsellä. Eikä missään tapauksessa haluta, että joku rikastuu omilla keksinnöillään tai kovalla työllään. Sellaista ihmistä ei ihannoida vaan halutaan että se romahtaa alas pohjamutiin. Meillä ihannoidaan supliikki-ihmisiä, tavallisten ihmisten elämästä vieraantuneita tyyppejä, jotka eivät oikeasti tee mitään muuta kuin antavat verorahojamme ulos Suomesta. Presidentti Martti Ahtisaari on hyvä esimerkki. Toki hän on parantanut Suomen mainetta ulkomailla, mutta tavallisen suomalaisen eteen hän ei ole poliitikkona tehnyt koskaan mitään.
 
lisään vielä, että Suomessa ei ole koskaan tajuttu sitä, että kun minä ostan naapuriltani tämän tai tuon tuotteen, hän voi hyvin ja minä saan tuoretta ja hyvää ruokaa/tavaraa.
Meillä ihannoidaan ulkomailta tulevia asioita ja halutaan niitä. Halutaan näyttää, että kyllä minulla on varaa tähän tai tuohon.
Ostetaan mieluummin viinirypäleitä kuin syödään kotimaista puolukkaa tai mustikkaa.

Naapurilla ei koskaan saa mennä paremmin kuin itsellä. Eikä missään tapauksessa haluta, että joku rikastuu omilla keksinnöillään tai kovalla työllään. Sellaista ihmistä ei ihannoida vaan halutaan että se romahtaa alas pohjamutiin. Meillä ihannoidaan supliikki-ihmisiä, tavallisten ihmisten elämästä vieraantuneita tyyppejä, jotka eivät oikeasti tee mitään muuta kuin antavat verorahojamme ulos Suomesta. Presidentti Martti Ahtisaari on hyvä esimerkki. Toki hän on parantanut Suomen mainetta ulkomailla, mutta tavallisen suomalaisen eteen hän ei ole poliitikkona tehnyt koskaan mitään.

Oletpas sä sitten hyvä ihminen.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä