Taisipa lähteä vähän kärjekkäästi tuo loppukommentti... Onhan se niinkin, että jos asia ei sinua kiinnostaisi, et siitä kirjoittelisi täällä. Pahoittelen.
Joillekin miehille on iso asia (egon kannalta tai empaattisesti), jos nainen ei saa orgasmia. Tästä tulee helposti suorituspaineita, jotka eivät auta kumpaakaan sukupuolta. Toisia miehiä taas kiinnostaa vain oma onnellisuutensa ja naisen orgasmittomuus aiheuttaa olankohautuksen ja jossain vaiheessa ihmetyksen, kun se ei enää annakaan - koska nainen väittää olevansa tyytyväinen. Sitten on paljon siltä väliltä. Veikkaan, että sinunkin naisesi on vuosia sanonut, ettei se haittaa vaikkei saakaan, kyllä se ihan kivaa on silti. Ja onhan se, mutta seksin kuuluu olla muutakin kuin "ihan kivaa".
Ensimmäisenä ajatuksena oli, kun aloitustasi luin, että tilanne vaikuttaa aika pahalta, jos naisesi ei ole yksinkään onnistunut tuottamaan itselleen orgasmia. Onko naisen lapsuudessa/nuoruudessa sattunut jotakin epämiellyttävää, joka olisi voinut aiheuttaa estoisuuden? Seksuaalinen hyväksikäyttö on vain yksi ääripään esimerkki, mutta myös altistuminen "ällöttäville seksipuuhille" herkässä iässä (vanhempien puuhat tai alan filmien katselu, kylän poikien huutelut ja lähentelyt) tai liian tiukka kasvatus tai kasvuympäristön asenteet voivat aiheuttaa vaikeuksia myöhemmällä iällä. Aina varsinkaan kasvatuksen aiheuttamia vinoutumia ei pysty itse edes tunnistamaan, koska ne on rakennettu sisään jo pienestä pitäen.
Luitko oman tilitykseni otsikolla "Kurja seksielämä"? Huomautan, etten missään tapauksessa antaisi tuota miehelleni luettavaksi. Noista asioista on kotona puhuttu enemmän ja vähemmän, tavalla ja toisella, mutta silti piti päästä tuulettamaan ilman pelkoa toisen loukkaamisesta. Ja kyllä se selvensi ajatuksia, lisäksi oli rohkaisevaa saada "taustatukea".
Naisen turvallisuuden tunne ei riipu pelkästään sinusta. Ensimmäinen tuntemus nykyisestä miehestäni oli, että tähän mieheen voin luottaa. Silti moni asia on ollut vaikea. Tavallaan se, että mies on minulle niin tärkeä, on haitannut esim. seksistä puhumista. Huomasin viiden vuoden yhteiselon jälkeen, etten ole ollut ollenkaan niin avoin puhumaan seksiseikkailuista ja uusista kokeiluista hänen kanssaan, kuin olen aiemmissa suhteissa ollut. Eli kuitenkin pohjimmiltani pelkään, että haluni tai mielitekoni olisivat hänestä vastenmielisiä tai typeriä, ja koska hän on minulle niin tärkeä, en uskalla ottaa sitä riskiä. Nurinkurista...
Oletko puhunut naisellesi epäilyksestäsi hormonivajeesta? Tavallaan se voisi olla helpotus hänellekin, koska "syyllinen" olisi silloin selvillä ja helposti hoidettavissa. Epäilen, että suurin syy on kuitenkin siellä korvien välissä, ja hänen itsensä työstettävä. Kuinka suhtaudutte terapiakäynteihin? Askel on iso ja vaikea naisellesi, koska asia on kipeä, eli sinun tukesi ja osallistumisesi terapiaan on todennäköisesti ainoa keino saada häntä sinne. Vastentahtoisesti vietynä ei tosin terapiastakaan ole iloa.
Se on ikävää, että pitää pusertaa toisesta tietoa ulos. Molemmille osapuolille. Joskus se voi tosin olla hyvästäkin
Muista halata ja kiittää naista jälkeenpäin, mikäli mahdollista. Yritä ainakin osoittaa hellyyttä ja hyväksyntää.
Jatkan mielelläni keskustelua, vaikka asia ei täällä ratkeakaan. Toisaalta mielelläni kuulisin myös itse muiden kokemuksia asiasta!