ymmärsin etten elä miellyttääkseni muita! Olen aina ajatellut, mitä muut ajattelevat ja nyt kun kolmas lapsemme syntyi ja olin niin väsynyt etten jaksanut kissaa sanoa niin vihdoin ajattelin välillä vain itseäni. Hoidan lapsia maalaisjärjelläni ja en siivoa kotiani vain koska äitini tulee kylään (kuulostaa ehkä typerältä, mutta lapsuudenkotini hohti aina puhtautta ja olen yrittänyt pyrkiä samaan kun äiti ja muita vieraita tulee kylään...) ja uskallan pyytää tutuilta apua, enkä yritä olla supermami. ONNITELKAA!!!! Elämä tuntuu niiiiiiin paljon helpommalta... =)
Ps. siis mittarissa on jo 29 vuotta...
Ps. siis mittarissa on jo 29 vuotta...
joopatijoo...mutta on se hyvä homma! Nautihan nyt elämästä!
Sitä on muka niin pärjääväinen, ja variksenmarjat... En ees itelleni oo uskaltanu myöntää, kuinka väsyny olen ollu nyt raksa-aikana. Ja apuahan ei voi pyytää ennen ko pää on kainalossa. Ite olen muksuni saanu ja ite ne myös hoidan-asenne on kyllä syvältä... Mutta mihinkäs kissa karvoistaan ja ylpeydestään...