RASKAUS JA RAVITSEMUS
Erityissuosituksia raskauden ja imetyksen aikana
Maksaruokia ja maksamakkaraa on hyvä välttää raskauden aikana korkean A-vitamiini- ja raskasmetallipitoisuuden vuoksi.
Kala-aterioita suositellaan syötävän 2-3 kertaa viikossa vaihdellen valtameri- ja sisävesikaloja, kuten kasvatettua kirjolohta ja taimenta, siikaa, muikkua, puna-ahventa ja seitiä. Itämeren suurta yli 17 cm:n silakkaa ja Itämeren lohta voi syödä korkeintaan 1-2 kertaa kuukaudessa niihin kertyneiden dioksiinien ja PCB:n takia. On perusteltua olla kokonaan syömättä haukea raskauden ja imetyksen aikana sen keräämän runsaan elohopean vuoksi. Samasta syystä myös sisävesien suurten ja vanhojen petokalojen (ahven, kuha, made) syöntiä on syytä välttää.
Tyhjiöpakattua, graavisuolattua, kylmäsavustettua kalaa ja mätiä vältetään listeriavaaran takia raskauden aikana. Listeria ei tuhoudu pakastettaessa.
Tuoreet vihannekset ja juurekset tulee pestä ja kuoria listeriainfektion ehkäisemiseksi raskauden aikana.
Ulkomaiset pakastevadelmat tulee kuumentaa kiehumispisteeseen 2 minuutin ajan ennen käyttöä Noro-virusinfektiovaaran takia.
Pastöroimatonta maitoa ja siitä valmistettuja home- ja tuorejuustoja ei suositella listeriavaaran vuoksi raskauden aikana.
Makeutusaineista aspartaami ja asesulfaami ovat sallittuja. Sakariinin ja syklamaatin käyttöä ei suositella raskauden ja imetyksen aikana.
Lakritsin ja salmiakin säännöllistä käyttöä ei suositella (kerta-annos alle 50 grammaa) korkean glykyrritsiinipitoisuuden takia. Se voi aiheuttaa mm. turvotusta ja verenpaineen nousua raskauden aikana.
Kahvia saisi juoda enintään 3 kupillista päivässä. Kofeiinin saanti ei saa ylittää 300 milligrammaa vuorokauden aikana. Rajoitus on huomioitava myös muiden kofeiinipitoisten juomien, kuten kola- ja energiajuomien käytössä raskauden ja imetyksen aikana.
Korvasieniä ei suositella käsiteltynäkään raskauden eikä imetyksen aikana.
Liha ja broileri tulee aina kypsyttää hyvin (kauttaaltaan +70° C:ksi) bakteeri-infektioiden ehkäisemiseksi.
Suolan runsasta saantia tulee välttää, koska se lisää raskauden loppupuolella nesteen kertymistä elimistöön, kuormittaa munuaisia ja nostaa verenpainetta.
Pellavansiemeniä ei ole syytä käyttää niiden sisältämien haitta-aineiden, kadmiumin ja syaanivedyn, takia raskauden ja imetyksen aikana.
Yrttiteen ja ravintolisinä myytävien yrttivalmisteiden käyttöä on hyvä välttää kokonaan, koska ne voivat sisältää luontaisesti haitallisia aineita ja ei ole riittävää tietoa niiden turvallisuudesta raskauden ja imetyksen aikana.
A-vitamiinia sisältäviä vitamiini- tai rohdosvalmisteita ei suositella raskauden aikana mahdollisten haittavaikutusten takia.
Merilevävalmisteita ei ole syytä käyttää raskauden ja imetyksen aikana, jos ei tiedä niiden jodipitoisuutta. Jodin liikasaanti on haitallista kilpirauhasen toiminnalle ja sikiön kasvulle.
Alkoholin käyttöä ei suositella raskauden aikana. Täysin turvallista käyttömäärää ei tiedetä.