Näin aion murhata itseni. Tyylikkäästi.

[Kuolija]

Avioliittomme on nyt 10 vuoden jälkeen ajautunut siihen pisteeseen, että meidän perheemme ei voi enää jatkaa yhdessä. Edessä on avioero, vaimoni vaatimuksesta. Tavarat laitetaan tasan, ja lapsi jää hänelle.

Vaimo ei ole syyllinen yhtään mihinkään, vaan minä olen syyllinen. Kumpikaan meistä ei ole käynyt vieraissa, mutta minä olen nyt se, joka estää yhteisen elämän ja joka ei koskaan voi muuttua.

Minä juon olutta. Usein, ja paljon. Myöskin tupakoin. Käytän suuren osan vapaa-ajastani roikkumalla netissä, uutispalstoilla ja keskustelupalstoilla. Lisäksi jumitun olohuoneeseen katsomaan telkkaria, tai soittamaan rokkenrollia stereoista.

Sairastan keskivaikeaa masennusta, ja olen huono isä, koska vietän liian vähän aikaa peruskouluikäisen poikamme kanssa juuri silloin, kun hän tarvitsisi isän läsnäoloa. Siksi on tulossa ero. En vain jaksa juosta pihalla jalkapallon perässä tai käydä pulkkamäessä, koska henkinen tai fyysinen energiani ei riitä siihen. Minä vain jumitun kotiin.

Vaimo hakee jo uutta asuntoa, mutta minä ajattelin ratkaista asian toisin. Itsemurhalla. Koska minä olen se paha, minun täytyy kuolla. Sen jälkeen vaimoni ja poikani ovat päässeet pahasta ja voivat jatkaa elämäänsä onnellisina. Haluan kuitenkin tehdä sen tyylikkäällä tavalla.

Ennen eroa ja ennen muuttoa kahteen asuntoon minä tulen matkustamaan kesämökilleni. Mökki on pieni ja vanha, isältäni perinnöksi jäänyt talo. Siellä on kamarissa tiiliuuni, ja keittiössä uudempi puilla lämpiävä hella.

Otan töistä pari päivää vapaata, koska on vielä käyttämättömiä lomapäiviä. Lähden mökille, lämmitän saunan ja saunon huolella. Sen jälkeen valmistan itselleni hyvän aterian ja syön sen. Korkkaan pullon hyvää skottilaista, savunmakuista Islay-saaren viskiä.

Sitten suljen keittiön ja kamarin välisen oven, sekä oven, joka johtaa keittiöstä eteiseen ja katson, että ikkunat ovat kiinni. Ulko-oven olen jättänyt jo aiemmin lukitsematta, jotta poliisien ei tarvitsisi murtaa ovea päästäkseen sisään.

Viritän illalla keittiön hellaan tulta, koivuhalkoja. Juon lisää viskiä, ja kun halot ovat siinä tilassa, että niistä erittyy mahdollisimman paljon hiilimonoksidia eli häkää huoneeseen, minä suljen uunipellit.

Samalla lähetän vaimoni kännykkään yöllä viestin: "Katso sähköpostiasi". Hänen sähköpostiinsa olen lähettänyt jo etukäteen kirjoittamani pitkän kirjeen, jossa perustelen tekoni ja selitän perinpohjin, että hän tai lapsemme eivät ole millään tavalla syyllisiä minun itsemurhaani, vaan että vain ja ainoastaan minä itse olen syyllinen.

Sen jälkeen käyn nukkumaan, ja humalan ja hä´ än yhteisvaikutuksesta minä lakkaan hengittämästä.

 

[vierailija]

Avioliittomme on nyt 10 vuoden jälkeen ajautunut siihen pisteeseen, että meidän perheemme ei voi enää jatkaa yhdessä. Edessä on avioero, vaimoni vaatimuksesta. Tavarat laitetaan tasan, ja lapsi jää hänelle.

Vaimo ei ole syyllinen yhtään mihinkään, vaan minä olen syyllinen. Kumpikaan meistä ei ole käynyt vieraissa, mutta minä olen nyt se, joka estää yhteisen elämän ja joka ei koskaan voi muuttua.

Minä juon olutta. Usein, ja paljon. Myöskin tupakoin. Käytän suuren osan vapaa-ajastani roikkumalla netissä, uutispalstoilla ja keskustelupalstoilla. Lisäksi jumitun olohuoneeseen katsomaan telkkaria, tai soittamaan rokkenrollia stereoista.

Sairastan keskivaikeaa masennusta, ja olen huono isä, koska vietän liian vähän aikaa peruskouluikäisen poikamme kanssa juuri silloin, kun hän tarvitsisi isän läsnäoloa. Siksi on tulossa ero. En vain jaksa juosta pihalla jalkapallon perässä tai käydä pulkkamäessä, koska henkinen tai fyysinen energiani ei riitä siihen. Minä vain jumitun kotiin.

Vaimo hakee jo uutta asuntoa, mutta minä ajattelin ratkaista asian toisin. Itsemurhalla. Koska minä olen se paha, minun täytyy kuolla. Sen jälkeen vaimoni ja poikani ovat päässeet pahasta ja voivat jatkaa elämäänsä onnellisina. Haluan kuitenkin tehdä sen tyylikkäällä tavalla.

Ennen eroa ja ennen muuttoa kahteen asuntoon minä tulen matkustamaan kesämökilleni. Mökki on pieni ja vanha, isältäni perinnöksi jäänyt talo. Siellä on kamarissa tiiliuuni, ja keittiössä uudempi puilla lämpiävä hella.

Otan töistä pari päivää vapaata, koska on vielä käyttämättömiä lomapäiviä. Lähden mökille, lämmitän saunan ja saunon huolella. Sen jälkeen valmistan itselleni hyvän aterian ja syön sen. Korkkaan pullon hyvää skottilaista, savunmakuista Islay-saaren viskiä.

Sitten suljen keittiön ja kamarin välisen oven, sekä oven, joka johtaa keittiöstä eteiseen ja katson, että ikkunat ovat kiinni. Ulko-oven olen jättänyt jo aiemmin lukitsematta, jotta poliisien ei tarvitsisi murtaa ovea päästäkseen sisään.

Viritän illalla keittiön hellaan tulta, koivuhalkoja. Juon lisää viskiä, ja kun halot ovat siinä tilassa, että niistä erittyy mahdollisimman paljon hiilimonoksidia eli häkää huoneeseen, minä suljen uunipellit.

Samalla lähetän vaimoni kännykkään yöllä viestin: "Katso sähköpostiasi". Hänen sähköpostiinsa olen lähettänyt jo etukäteen kirjoittamani pitkän kirjeen, jossa perustelen tekoni ja selitän perinpohjin, että hän tai lapsemme eivät ole millään tavalla syyllisiä minun itsemurhaani, vaan että vain ja ainoastaan minä itse olen syyllinen.

Sen jälkeen käyn nukkumaan, ja humalan ja hä´ än yhteisvaikutuksesta minä lakkaan hengittämästä.

 

[vierailija]

Tuo on varmaan kivuton tapa lähteä mutta ei se kannata. Elämä on kuitenkin kuolemaa parempi vaohtoehto ja itsemurha ei ole reilua sukulaisille eikä etenkään pojallesi.

Masennus kannattaa yrittää hoitaa lääkityksellä ja terapialla. Varaa aika psykologille ja lääkärille.

Erostanne en osaa sanoa onko se hyvä asia. Joskus se voi ollakin.

 

[Anice]

Näin ajattelin itsekin kolmisen vuotta sitten. Olin ollut pitkää sairas niin henkisesti kuin fyysisesti. En jaksanut mitään enää, paitsi tissutella itseni uneen. Kävin töissä, mutta en muista mitä sain tehdyksi. Laskin tunteja, minuutteja, että pääsen ulos juomaan viinilasillisen, kaksi.
Olin pyytänyt eroa mieheltäni jo vuosien ajan. Hän oli polkenut minua maahan pitkään - liian pitkään, melkein alusta alkaen. Ulospääsyä ei ollut näkyvissä, ja ei edes silloin, kun hän viimein haki itse eroa, mutta vain kiusallaan... ei erotakseen. Harkinta-ajasta tuli helvetti.
Alin epätoivoisena hake tietoa varman itsemurhan keinosta, ja sitten se ilta tuli, mutta viittä vaille lopun, ambulanssi tuli väkisten sisään.
Minut laitettiin kuntoon ensin sairaalassa ja sitten kuntouttamalla. Minun elämän tarinaan uskottiin, haluttiin edea yrittää auttaa. Sain itselleni uuden osoitteen ilman, että se tulisi tiedoksi julkisuuteen - etenkin miehelleni. Hoito kesti pitkään, ja käyn vieläkin traumaperäisen stressin, mielenhäiriön takia terapiassa. Olen onnellinen. Elämäni on nyt turvallinen. Jätin kaiken taakseni - lapsenikin. vain siksi, että en uskalla tavata miestäni koskaan enää. Tai nyt uskallan, mutta en halua. Osaan kiertää hänet kaukaa, ja tarvittaessa osaan puolustautua.

Kolmisen vuotta sitten en uskonut sellaiseen, että minulla olisi mitään elämäntarkoitusta. En nähnyt mitään järkeä, valoa, motivaatiota, voimia, haluja... kaikki oli ohi. Olin varma siitä, että Jumala oli lähettänyt minut vahingossa väärälle vuosisadalle, väärään maahan, väärien ihmisten pariin elämään. Nyt tiedän, että näin oli tarkoitettu. Olen onnellinen ihminen. Olen selvinnyt hengissä helvetistä. Niin selviät sinäkin, ap.

 

[viisikymppinen isoäiti]

Älä tee tuota lapsesi takia

 

[feger]

Lapset joutuvat kärsimään kovasti, eivät he ymmärrä tuollaista tekoa

 

[vierailija]

Et ole ainoa masennuksen kanssa kamppaileva. Mutta siihen on olemassa hoito - ja apukeinoja!

Sen sijaan olet maailman ainut isä lapsellesi. Hän ei ole ansainnut loppuelämänsä kestävää syyllisyyttä ja isän kaipuuta ja kipua.

Ajattele lastasi!

 

[Softy]

Mulla on ollut keskivaikea masennus. On ollut samoja ajatuksia.

Älä tee sitä. Ajattele lastasi. Hän ei halua luopua omasta rakkaasta isästään.

Mä olen nähnyt vierestä kun lapsi on menettänyt toisen vanhempansa.

 

[vierailija]

Tiedän miltä tuntuu, mutta äitinä ajattelen enemmän lastani kuin omaa mieliteoani jättää tämä maailma.
Isien rakkaus tuntuu aina kohdistuvan enemmän itseen kuin lapseen, ikävä kyllä. Heittäydytään marttyyriksi.

Ryhdistäydy lapsesi vuoksi ja unohda oma napa edes hetkeksi.

 

[vierailija637]

Näin ajattelin itsekin kolmisen vuotta sitten. Olin ollut pitkää sairas niin henkisesti kuin fyysisesti. En jaksanut mitään enää, paitsi tissutella itseni uneen. Kävin töissä, mutta en muista mitä sain tehdyksi. Laskin tunteja, minuutteja, että pääsen ulos juomaan viinilasillisen, kaksi.
Olin pyytänyt eroa mieheltäni jo vuosien ajan. Hän oli polkenut minua maahan pitkään - liian pitkään, melkein alusta alkaen. Ulospääsyä ei ollut näkyvissä, ja ei edes silloin, kun hän viimein haki itse eroa, mutta vain kiusallaan... ei erotakseen. Harkinta-ajasta tuli helvetti.
Alin epätoivoisena hake tietoa varman itsemurhan keinosta, ja sitten se ilta tuli, mutta viittä vaille lopun, ambulanssi tuli väkisten sisään.
Minut laitettiin kuntoon ensin sairaalassa ja sitten kuntouttamalla. Minun elämän tarinaan uskottiin, haluttiin edea yrittää auttaa. Sain itselleni uuden osoitteen ilman, että se tulisi tiedoksi julkisuuteen - etenkin miehelleni. Hoito kesti pitkään, ja käyn vieläkin traumaperäisen stressin, mielenhäiriön takia terapiassa. Olen onnellinen. Elämäni on nyt turvallinen. Jätin kaiken taakseni - lapsenikin. vain siksi, että en uskalla tavata miestäni koskaan enää. Tai nyt uskallan, mutta en halua. Osaan kiertää hänet kaukaa, ja tarvittaessa osaan puolustautua.

Kolmisen vuotta sitten en uskonut sellaiseen, että minulla olisi mitään elämäntarkoitusta. En nähnyt mitään järkeä, valoa, motivaatiota, voimia, haluja... kaikki oli ohi. Olin varma siitä, että Jumala oli lähettänyt minut vahingossa väärälle vuosisadalle, väärään maahan, väärien ihmisten pariin elämään. Nyt tiedän, että näin oli tarkoitettu. Olen onnellinen ihminen. Olen selvinnyt hengissä helvetistä. Niin selviät sinäkin, ap.

Mistä tiedät ettei isä ole lapselle yhtä kamala kuin oli sinulle?

Oma äitini jätti minut lapsena isälle jonka käytöstä ei kestänyt. Oli väkivaltaa ja mielenterveysongelmia. Ikinä en ole anteeksi antanut ja tuskin pystynkään. Nyt varsinkin kun on jo omia lapsia niin on ihan mahdotonta käsittää miten kukaan voi ajatella vain itseään ja jättää lapset kestämään sen helvetin mitä itse ei jaksanut.

 

[leijonaemoo]

Tuli tämä otsikko silmille kun selailin ja oli pakko avata ja lukea. Täällä on niin paljon perheitä jotka eroavat syystä tai toisesta. Kuitenkaan se ero ei ole sellainen syy minkä vuoksi itseltään pitäisi riistää henki. Sellaista syytä ei olekkaan vaikka kaikki tuntuisi menevän päin persettä! Elämä on liian arvokasta ja kyllä me sitten aikanamme täältä lähdemme kun sen aika on. Mieti asioita sinne asti että lapsesi on hieman vanhempi, tulee asioita mitä hän haluaa kysyä nimenomaan isältä, asioita mitä on ihana tehdä isän kanssa eikä äidin, missä isä on parempi kuin äiti, hetkiä jolloin lapsen mielipide on se että äiti ei ymmärrä mutta isä ymmärtää- ja toisinpäin. Isän luona on kivampaa- isä tekee parempaa ruokaa, asioilla on aina puolensa. Hän kertoo toiset salaisuutensa sinulle-toiset äidille. Jos omalle kohdalleni mietin, kun pappani kuoli ollessani pieni, vielä tänäpäivänäkin ajattelen häntä ja sitä olisiko hän minusta ylpeä ratkaisuistani elämää kohtaan. Toivon vieläkin että hön olisi luonani ja voisin kysyä häneltä neuvoa, joihin uskon että vain hän osaisi vastata ja ohjata erinaisissä asioissa, johon voisin turvautua. SINÄ olet se henkilö johon lapsesi turvautuu hetkellä jossa tarvitsee. Ei ole merkityksellistä oletko hänen kanssaan leikkinyt pihalla kun hän on pieni tms. Puhun nyt siis tulevaisuudesta. Tulee myös aika jolloin hän ei kaipaa leikkiä vaan isänsä neuvoja kuinka toimia elämässä, tukea ja halausta, lohdutusta. Iloisten ja surullisten asioiden jakamista.

Asiat eivät ole koskaan niin mustavalkoisia että ero olisi vain toisen ihmisen vika, minusta ei saa lähteä syyllistämään pelkästään vain toista eron syistä, koska kaksi ihmistähän siihen suhteeseen tarvitaan! Anteeksi nyt suora kommenttini mutta minusta vaimosi idiootti jos näkee vikaa vain sinussa eikä tajua katsoa peiliin ja hoksata että myös hänessäkin on vikoja.
Vaikka eroat vaimostasi sinun ei tarvitse olla tulevaisuudessa hänen kanssaan välttämättä muissa asioissa tekemisissä kuin lapsesi asioissa. Syyllistävä kumppani ei ole kenenkään mielenterveydelle hyväksi ja sellaisesta on parempikin erota.

Sinä voit muuttua, jos itsellösi riittää siihen tahdonlujuus ja haluat nähdä kuinka lapsesi varttuu aikuiseksi tuellasi ja kannustuksellasi! Olet paras isä lapsellesi, koska sinä olet hänelle se AINUT isä!

Toivottavasti vielä luet tämän ja otat kirjoitukseni kannustavana ja löydät sieltä kohtia jotka pistävät miettimään tulevaisuutta uudestaan. Suuntana kuitenkin se ettet tee itsellesi mitään peruuttamatonta. OLET ARVOKAS IHMISENÄ JA ISÄNÄ VAIKKA KUKA SANOISI MITÄ, MUISTA SE!

Varmasti joidenkin mielestä liian suora teksti ja jotkut ottavat varmaan herneen nenään, mutta tämä on mielipiteeni josta pidän kiinni!

Voimahalauksia!

 

[vierailija]

Hae apua! Pieni poikasi tarvii sinua. Meidän kaverimme tappoi itsensä, jälkeen jäi 8 v poika. Mikään ei ole raastavampaa kuin katsoa kuinka tämä pieni ihminen itki isänsä arkun äärellä lohduttomasti. Poika on nyt pian 13 v eikä ole vieläkään päässyt isänsä kuolemasta yli kaikesta avusta huolimatta. Tuolla teolla jätät jälkeesi suuren surun ja kaipauksen.

 

[vierailija]

Joko kuolit?

 

[vierailija]

Joko kuolit?

 

[vierailija]

Joo, leijailen pieruna Saharassa ja vituttaa

 

[viisikymppinen isoäiti]

ajattele lastasi. ja tuo on myös kosto vaimollesi, älä tee sitä. mene sinne ammattiauttajan puheille, ja pyydä päästä vaikka osastohoitoon. mulla on kokemusta tästä asiasta. onneksi lapseni huomasi asian ja hommasivat mut hoitoon. nyt olen onnellinen ja myös kiitollinen siitä lapsille, että estivät aikeeni