naimisiin ja lapsia vai erota

[ajatuksia]

Niin aika ristiriitaista pitäsikö erota vai mennä naimisiin, tehdä lapset jne. Ne kenellä on joskus ollut samanalaisia ajatuksia, voísitte kertoa oman polkunne ja mihin se on johtanut.

Itse olen kolmekymppinen nainen ja kihloissa. Häistä ei ole puhuttu vähään aikaa, lapsista silloin tällöin, mutta emme ole kumpikaan erityisen lapsirakkaita ihmisiä. Silti kait kumpikin joskus haluaisimme lapsen tai lapsia. Kumppanissa löytyy paljon hyvää ja hän on ihan älykäs ja asiallinen. Mutta mutta... jokin tässäkin on alkanut mättämään. Itse olen naisena meillä se joka pitää huumoria yllä ja sekin on alkanut pikkuhiljaa rassaamaan, kumppanini on loppupeleissä melko tylsä ja mielikuvitukseton. Tuskinpa hänestä enää koskaan tulee hauskaa ja gentlemannia.

Tässä nyt joitakin esimerkkejä siitä mitkä on alkanut nyppimään:
Tietynlaiset kohteliaat tavat häneltä puuttuvat. esim. ravintolassa hän keskittyy lähinnä syömään ja muutoinkin hänelle syöminen on lähinnä lähinnä ravinnon saamista.
Ei ota ns. miesten asioita hoitaakseen.
Innostuu harvoin mistään.
Istuu yleensä tietokneella ja irkkaillee kavereilleen. (siis liikaa)
Hyvin harvoin saa tuntea olevansa nainen.
Ei ole koskaan osoittanut julkisesti välittävänsä minusta.
Sanoi rakastavansa ehkä pari kolme vuotta sitten viimeksi oma alotteisesti
Seksi.... no ei sekään ole mitenkään erikoista, yhä harvemmin minä siitä mitään saan eikä sekään näytä liiemmin haittaavan

Jos mies on kuitenkin kunnollinen siis hoitaa osuutensa kotihommista, ei juopottele liikaa ja taloudellisesti pitää huolta itsestään. Huom itse kyllä pidän taloudellisesti huolta itsestäni. Meillä ei ole mitään suurempia ongelmia ja yhteiselo sinänsä sujuu ja yhteisiä intressejäkin jonkin verran löytyy.

Silti välillä miettii että pitäskö vielä kumppania vaihtaa. Mietinkö lopun elämää jos hänen kanssaan jatkaa elämää että hän ei ollut minulle se täysin oikea, ei ehkä sopimatonkankaan. Vai tulisiko tästä suhteesta kuitenkin lähes täydellinen jos vaan jaksaisi panostaa. Ja toisaalta olen jo kolmekymmentä... jos kumppania alkaa vaihtamaan täytyisi sekin tehdä heti eikä joskus hamaassa tulevaisuudessa, jos niitä lapsia joskus meinaa tehdä.

 

[no]

Erittäin hyviä kysymyksiä ja vielä hyvään aikaan. Ihan oikeasti nuo asiat on ratkaistava nyt. Jollakin tapaa tulee mieleen vakavatkin puutteet suhteessa, jos mies ei osaa mielestäsi edes syödä oikein. Siitä tulee taas mieleen, että onko se miehen vika vai etkö pysty arvostamaan miestä. jos tunnet olevasi noinkin eri planeetalta, niin kai sitten ero on oikea ratkaisu; toinen vaihtoehto on, että opettelet hyväksymään miehesi sellaisena kuin hän on. Elämä on valintoja.

((ero on väärä ratkaisu, mutta, jos et kykene muutokseen, niin se on oikea ratkaisu))

 

[ero ei ole häpeä]

Tiedän pariskuntia jotka on tuollaisessa tienhaarassa valinneet avioliiton ja lapset. Arvaapa mitä? Kaikki ne ovat eronneet joka tapauksessa, ja homma on paljon sotkuisempaa ja riitaisampaa nyt, kun tapellaan isoista asunnoista ja autoista ja lapsista, kuin se todennäköisesti olisi ollut niitä ennen.

Parisuhteen pohja on kahden ihmisen rakkaus, tunneside, ja jos se vaan kuivuu kasaan kuten joskus käy, sitä ei toinen yksinään pysty pelastamaan. Eikä ne mahtihäät, lapset ja muut ulkoiset tekijät.

 

[velapari 40v+]

Tiedän pariskuntia jotka on tuollaisessa tienhaarassa valinneet avioliiton ja lapset. Arvaapa mitä? Kaikki ne ovat eronneet joka tapauksessa, ja homma on paljon sotkuisempaa ja riitaisampaa nyt, kun tapellaan isoista asunnoista ja autoista ja lapsista, kuin se todennäköisesti olisi ollut niitä ennen.

Parisuhteen pohja on kahden ihmisen rakkaus, tunneside, ja jos se vaan kuivuu kasaan kuten joskus käy, sitä ei toinen yksinään pysty pelastamaan. Eikä ne mahtihäät, lapset ja muut ulkoiset tekijät.

näinpä. Eikä niitä lapsia kannata tehdä jos ei kumpaakaan kiinosta! Ei niitä tehdä (tai siis tehdään mutta ei pitäisi) sen takia kun suku toivoo.

 

[n48]

Tiedän pariskuntia jotka on tuollaisessa tienhaarassa valinneet avioliiton ja lapset. Arvaapa mitä? Kaikki ne ovat eronneet joka tapauksessa, ja homma on paljon sotkuisempaa ja riitaisampaa nyt, kun tapellaan isoista asunnoista ja autoista ja lapsista, kuin se todennäköisesti olisi ollut niitä ennen.

Itselleni kävi juuri näin. Naimisissa kituutettiin sitten se 7 vuotta ja sitten lähdettiin eri suuntiin. Kaksi pientä lasta ja omakotitalon asuntolaina helmoissa se on vaan huomattavasti vaikeampaa.

Juuri noita asioita mietin kihloissa olo aikana ja päätin sitten mennä naimisiin kun se oli oikeastaan paljon helpompi vaihtoehto. Eroaminen vaatii rohkeutta.

 

[seiskakutonen]

Sama ongelma itselläni. Tai siis parisuhteessamme. En tiedä jatkaako vai ei. Toisaalta mies on hyvä ihminen ja rakastankin häntä, mutta olemme todella erilaiset. Ja monet samat asiat ottavat päähän kuin ketjun aloittajaa: seksielämä on hiipunut (molemmat tähän syyllisiä), naiseuteni ei saa minkäänlaista huomiota häneltä ja aika kuluu netissä tai tv:n äärellä - mitään ei tapahdu kodin eteen. Taidan olla todella kyllästynyt tähän..?

 

[stailaa elämäsi]

Ei tuohon tylsyyteen pidä lapsia ruveta hommaamaan eikä muitakaan sitoumuksia. Kaikki menisi vaan entistä monimutkaisemmaksi. Lapset joutuisivat kärsimään todennäköisesti ja itse olisit entistä syvemmässä suossa. Jos kaipaat mielekkyyttä elämääsi, HANKI OMA ELÄMÄ! Ei pidä elää jonkun toisen kautta, ei miehen eikä lapsien. Meidän ensisijainen velvollisuutemme ihmisinä on ottaa vastuu itsestämme.

 

[pohdin kuollakseni]

jokainen sana on kuin minun suustani ap. Samanlaisia ajatuksia myös tällä suunnalla. Olen myös saman ikäinen kuin sinä. Pitkä parisuhde on ja ruvennut tulemaan tilanne että lapset ja naimisiin vai ero. juuri tuo ajatus on ollut mielessäni jo pitemmän aikaa , etenkin tänä syksynä. Vaikeaa on tehdä päätöksiä, koska ei tiedä mitä elämä antaa myöskään sen jälkeen. Suhde meilläkin on hyvä ja tasainen, mies on laiska ja se ärsyttää,myöskään seksiä ei ole liiemmin ym.
Mies haluaisi lapsia ja naimisiin, mutta minä olen jarrupalana. Suhteemme historiakin vaivaa kovasti. Pelkään edetä tässä suhteessa pidemmälle. Luulen että kaikki jää minun vastuulleni kuten tähänkin mennessä usein on. Talousasiat eivät mieheltäni suju..en edes tiedä kuinka hänen raha-asiat ovat vaikka kysyn kun olemme samassa taloudessa. Sekin pelottaa että voiko mitään saada yhdessä oikeasti aikaan ja tehdä kun näin on.
Kaipaan jotain vielä..naiseksi en saa itseäni tuntea kuten et sinäkään ap. Olisiko sittenkin jotain muuta vielä minun ja sinun varalle..
Toisaalta onko sekään vaihtaminen hyvä ratkaisu ja mitä siitä seuraa..

 

[Hmmm...]

Järkisyillä voi perustella jatkamista vaikka kuinka. Loppujen lopuksi aika monissa eroissa kyse on juuri siitä että homma ei enää tunnukaan miltään, rakkaus vain kuolee pois. Ei aina tarvitse olla suurta draamaa, jotta ero on oikea vaihtoehto. Itse sanoisin että jos et tiedä haluavasi jatkaa niin silloin et halua. Mielestäni suhteen pitää olla sellainen että joka päivä, vaikeuksienkin keskellä, haluaa edelleen jatkaa toisen kanssa elämistä.

Itse erosin kolmisen kuukautta aika vastaavasta tilanteesta. Ulkopuolisille en osannut kertoa mikä oli vialla mutta hyvältäkään ei enää tuntunut. Aluksi oli vaikeaa mutta nyt kun on saanut etäisyyttä tilanteeseen niin huomaan että tein oikean ratkaisun. Eiköhän jossain ole mies jonka suhteen en joudu miettimään haluanko jatkaa vaan tiedän varmasti että haluan.

 

[Hmmm...]

Pakko vielä jatkaa kun monet näyttävät ajattelevan samoja ajatuksia. Itse mietin ihan samoja ajatuksia ehkä vuoden verran pitkän suhteeni loppupuolella. Naiseus tuntui olevan kadoksissa, seksi ei kiinnostanut, elämä oli tasaista ja tylsää. Mutta mies oli kuitenkin kaikin puolin täydellinen . Itseänikin oikein harmitti miksen voinut tuntea suuremmin häntä kohtaan kun hän oli kaikin tavoin juuri sitä mitä miehen tuleekin olla. Jotain kuitenkin puuttui. Ja samalla tavalla pohdin teenkö tuohon suhteeseen lapset, vietänkö siinä loppuelämäni eläen jonkunlaista puolittain tyytyväistä elämää. Päätin että en ja erosin. Eroaminen vaatii aina äärettömästi rohkeutta, onhan se hyppy tuntemattomaan. Suhteessa jatkaminen taas on tuttua ja turvallista vaikka olisi tylsääkin. Omasta puolestani voin kuitenkin sanoa, että irtiotto kannatti. Tuntuu kuin kivi olisi tippunut sydämeltä kun enää ei tarvitse miettiä suhteen tulevaisuutta. Ennen eroa minäkin mietin mitä elämällä on tarjottavana suhteen jälkeen. Eron jälkeen olen lähinnä miettinyt että nythän elämällä vasta onkin tarjottavaa. Kaikki ovet ovat auki ja saan tehdä elämästäni juuri sellaista kuin itse haluan.

Joskus ero kannattaa, mutta ulkopuolisen on mahdoton kertoa milloin. Jokaisen pitää itse tehdä päätös mutta jos suhteeseen päättää jäädä niin toivottavasti jää jostain muusta syystä kuin yksinolemisenpelosta.

 

[minnihiiruli]

Minäkin olin vastaavassa tilanteessa ja jäin. Syy jäämiseen johtui monesta syystä, mutta päälimmäisenä syynä oli se, että halusin lapsia ja tiesin, että luotettava mies olisi myös hyvä isä. En olisi ikinä halunnut lapsia esimerkiksi sellaisen miehen kanssa, joka olisi alkoholisti ja joka hyppäisi vieraissa. Meillä kävi niin, että ero tuli lopulta, kun mitta tuli täyteen. Ero oli vaikea, mutta en kadu sitä. Lapsille eroni oli tuskallinen. En kylläkään kadu, että ihanat lapset tuli tehtyä. Tietenkin uuden miehen löytäminen on YH-äitinä paljon vaikeampaa kuin jos olisi lapseton sinkku.

AP:lle: Jos et vielä halua lapsia, niin eroa (joko kokonaan tai vaikkapa 2-3 kuukaudeksi). Uuden puolison löytäminen on sinkkuna helpompaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mitä pidemmälle aika menee, sitä vähemmän hyviä miehiä on enää tarjolla. Usein pitkään sinkkuna olleet miehet eivät osaa vakiintua eivätkä ehkä edes halua sitoutua, koska rakastavat omaa vapauttaa enemmän kuin mitään muuta. Siihen kuvioon ei välttämättä lapset mahdu.

 

[rusina35]

Ei tuohon tylsyyteen pidä lapsia ruveta hommaamaan eikä muitakaan sitoumuksia. Kaikki menisi vaan entistä monimutkaisemmaksi. Lapset joutuisivat kärsimään todennäköisesti ja itse olisit entistä syvemmässä suossa. Jos kaipaat mielekkyyttä elämääsi, HANKI OMA ELÄMÄ! Ei pidä elää jonkun toisen kautta, ei miehen eikä lapsien. Meidän ensisijainen velvollisuutemme ihmisinä on ottaa vastuu itsestämme.

Tämä on niin totta! Ei kukaan voi toisen elämää "pelastaa", itse se on tehtävä. Ja aikamoiset vaatimukset parisuhteellekin, jos sen pitäisi tarjota omaan elämään ihan kaikki. Harrastakaa, olkaa ystävien kanssa, eläkää omaa elämäänne.

 

[vesimies-71]

Ei tuohon tylsyyteen pidä lapsia ruveta hommaamaan eikä muitakaan sitoumuksia. Kaikki menisi vaan entistä monimutkaisemmaksi. Lapset joutuisivat kärsimään todennäköisesti ja itse olisit entistä syvemmässä suossa. Jos kaipaat mielekkyyttä elämääsi, HANKI OMA ELÄMÄ! Ei pidä elää jonkun toisen kautta, ei miehen eikä lapsien. Meidän ensisijainen velvollisuutemme ihmisinä on ottaa vastuu itsestämme.

Juuri näin. Sen jälkeen sulla on jotain annettavaa sille mahdolliselle joskus tulevalle lapsellesikin! Äiti on lasta varten eikä toisinpäin.

 

[aviovaimo 38v]

AP:lle: Jos et vielä halua lapsia, niin eroa (joko kokonaan tai vaikkapa 2-3 kuukaudeksi). Uuden puolison löytäminen on sinkkuna helpompaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mitä pidemmälle aika menee, sitä vähemmän hyviä miehiä on enää tarjolla. Usein pitkään sinkkuna olleet miehet eivät osaa vakiintua eivätkä ehkä edes halua sitoutua, koska rakastavat omaa vapauttaa enemmän kuin mitään muuta. Siihen kuvioon ei välttämättä lapset mahdu.

Helppoahan se on noin tehdä jos mies on ihan tahdoton perässävedettävä.. "Eroa pariksi kuukaudeksi ja lennä ravintoloissa se aika ja katso miten käy, joko löytyy uusi tai sitten palaat maitojunalla vanhaan suhteeseesi". Kuinkahan moni mies moiseen järjestelyyn suostuu? Naisista jotkut suostuukin, mutta mikä se sellainen mies on joka jää kotiin odottamaan kun vaimo vaihtaa vapaalle?

 

[Päätöntä ja]

päättämätöntä! Kyllä ikämimmi sanoo, että jos lapsettomasta nuoresta naisesta tuntuu, että suhde ei anna mitään, ei siihen kannata jäädä. Paljon vaikeampaa on erota sen jälkeen, kun ne lapset tuli hommattua, sillä siihen jo valmiiksi kaluttu suhde päätyy. Lapsia ei saa käyttää pelastusrenkaana eikä heitä laittaa kärsijöiksi aikuisten asioissa.

Minusta kannattaa hankkiutua sinkuksi ja miettiä itsensä kanssa tosissaan, mitkä asiat ovat tärkeitä niin itselle kuin ihmissuhteissakin. Kypsyä ja itsenäistyä, oppia luottamaan omiin voimiinsa ja tajuta, että onni on omien korvien välissä. Sitä ei voi muilta pyytää.

Se oikea kumppani, joka haluaa samoja asioita tulee vastaan, kun haku ei ole päällä. Ehkä silloin tulee havainnoitua oikeita asioita sen mietityn siivilän läpi. Jokaiselle meille on maailmassa kymmeniä sopivia pareja, annetaan niille tilaa lähestyä.

 

[surusilmä*]

Minulla on samantapainen tilanne vaikka emme ole naimisiin menosta ja lapsista vielä puhuneetkaan - onneksi. Onneksi siksi, että en koe olevani valmis, ehkä olen väärän miehen kanssa. Olemme seurustelleet 4,5 puoli vuotta ja asuneet yhdessä vuoden.

Mies on kunnollinen, kantaa vastuunsa, olisi varmasti hyvä isä, ei mikään juoppo. Hän on kunnianhimoinen ja haluaa saavuttaa elämässä paljon. Hän tulee hyvin ihmisten kanssa toimeen ja menestyy muutenkin elämässä hyvin, pitää itsestään huolta jne. Mutta, sitten niitä syitä miksi mietin eroa on paljon. Minusta tuntuu ettei hän hirveästi välitä minusta ja siitä mikä minulle on tärkeää. Hän on niin keskittynyt omiin juttuihinsa, että tunnen jääväni hänen tärkeysjärjestyksessään autonkin jälkeen. Eilenkin huolsimme hänen autoaan koko päivän vaikka olimme olleet viikon erossa. Sitten hän haluaa seksiä ja menee asiaan ennen kuin edes halaa tai suutelee minua. Aktin jälkeen sitten taputtaa pari kertaa kuin olisin joku koira ja alkaa nukkua. Minä itken vieressä puoli yötä, tuntuu kuin olisin vain joku halpa huora ja vaikka mainitsin tuosta hänelle niin hän vain naurahti. Hän myös mittaili vyötäröäni etten vain ollut päässyt lihomaan jouluna.

Olen ollut muutaman vuoden todella ahdistunut ja ihan hukassa. En ole tiennyt yhtään mitä elämältä haluan vaan kuunnellut enemmänkin miestä mitä hän haluaa minun tekevän ja millainen olevan. Olen sitten epätoivoisesti yrittänyt tehdä asioita hänen mielikseen - onnistumatta siinä. Tänä syksynä masennuin todella ja menin hakemaan apua. Parissa kuukaudessa terapiassa olen saanut paljon ajattelemisen aihetta. Hoksasin, että ahdistukseni alkoi kun aloimme seurustelemaan. Tuntui, etten koskaan ollut tarpeeksi hyvä, kaunis ja fiksu hänelle. Itsetuntoni romahti täysin. Nyt mietin eroa koska olen yrittänyt tehdä kaikkeni suhteen eteen. Nyt on vähän kuin koeaika, jonka jälkeen päätän mitä teen suhteelle. Eroaminen pelottaa, mutta toisaalta voisin olla paljon onnellisempi yksin ja löytää joskus kumppanin joka rakastaa ja arvostaa minua ihan tällaisena.

 

[Mummoli]

Asut siis yhdessä mieleltään pikkupojan kanssa...eikös pikkupojat irkkaile vapaa-ajat?

Luulen että hän samaistaa sinut äitiin ja odottaa että kaikki on vain helppoa tekemättä itse mitään.

Lähde jo karkuun ja lujaa! Etsi itsellesi mies joka osaa arvostaa sinua. Tuonikäisenä itse olimme mieheni kanssa olleet naimisissa kymmenen vuotta ja elimme kiihkeintä aikaa seksin suhteen ja se jatkuu aika hyvänä vieläkin vaikka aikaa on kulunut 40 v. yhdessä.

Mitä elämistä tuo on, jos ei nauti yhdessä olosta ja tee kaikkea mukavaa yhdessä? Eihän meilläkään aina ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta kyllä päivittäin halaillaan vieläkin, en tulisi toimeen sellaisen miehen kanssa joka ei minua rakastaisi.

 

[ota sitten]

renttu ukko, työtä vieroksuva, veloissa pyörivä, ryyppäävä, hakkaava, vittuileva, semmosistahan te tykkäätte, ei takuulla ole tylsää. Viis siitä vaikka talo menee alta ...

 

[minnihiiruli]

Määräaikainen ero ei tietenkään onnistu, ellei kumpikin sitä halua. Joskus kuitenkin se voi olla hyvä ratkaisu ottaa vähän etäisyyttä, että saa ajatukset selkiämään. Tietenkään määräaikainen ero ei ole mikään parempien sukupuolikokemusten hankkimiskeino, vaan vaihtoehto lopulliselle erolle sellaisessa tilanteessa, että tarvitsee tilaa miettiä, jos ei näe metsää puilta (esim. jos on tottunut pitämään puolisoa itsestäänselvyytenä eikä osaa enää nähdä puolison hyviä puolia).

Omasta erostani viisastuneena en voi kyllä korostaa liikaa keskustelun merkitystä. Jos olet tyytymätön, niin kysypä huviksesi mieheltä, että onko hän tyytyväinen. Joskus voi olla, että kumpikin on tyytymätön, mutta kumpikaan ei uskalla aloittaa keskustelua, jolloin vain etäännytään kauemmaksi. Silloin tyytymättömyys kasvaa ja yleensä hellyys ja toisen huomioiminen vähentyvät merkittävästi.

Jos ei osaa puhua mieltään painavista asioista, niin mihin tilanne muuttuu, jos vaihtaa kumppania? Olen lukenut erään tutkimuksen, jossa todettiin, että avioliitoista noin puolet päätyy eroon, mutta eronneen toinen liitto kariutuu selvästi suuremmalla prosentilla ja kolmatta kertaa avioon aikovalla eroprosentti on jo noin 90 luokkaa!!! Voisi olettaa, että avoliitoissa on samantyyppiset eroprosentit. Silloin voi ehkä herätä miettimään, että onko tosiaankin vikaa aina vain siinä toisessa osapuolessa vai pitäisikö ehkä katsoa peiliin ja miettiä, että vaikka toisessa on vikaa, niin mitä vikaa myös minussa itsessäni on.

Jos keskustelu ei tuota tulosta eikä mies halua muuttua, niin siinä vaiheessa on hyvä miettiä eroa vakavasti. Silloin ainakin tietää, että on yrittänyt kaikkensa, jotta suhde toimisi. Jos miehelle eroilmoitus tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin silloin miehelle ei ole oikein edes antanut mahdollisuutta tajuta sitä, miten kamalan tyytymätön ja onneton nainen on ollutkaan. Useinhan sitä nimittäin ajatellaan, että jos tunteet ovat samat kuin ennen niin siitä ei kauheasti tarvitse keskustellakaan. Olen huomannut, että monella miehellä on juuri se asenne, että "juurihan mä 10 vuotta sitten naimisiinmennessä sanoin rakastavani, että kyl mä sanon, jos tilanne muuttuu".

 

[!!!"""22))]

Joku kirjoitti että ota sitten renttu, työtä vieroksuva mies...miksi mennä ääripäästä toiseen? Miksei voi valita sellaista joka rakastaa ja on työteliäs ja muutenkin mieleen?

 

[Äijänkäppyrä]

Joku kirjoitti että ota sitten renttu, työtä vieroksuva mies...miksi mennä ääripäästä toiseen? Miksei voi valita sellaista joka rakastaa ja on työteliäs ja muutenkin mieleen?

Voihan sellaisen ottaa, mutta vuosien myötä siitäkin löytyy joku vika, joka saattaa kasvaa ylitsepääsemättömäksi. Kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti sovi pitkään parisuhteeseen tai avioliittoon. Ei siinä mitään kummallista ole. Se vain pitää pystyä myöntämään itselleen ja elää sen mukaisesti.

 

[myrkkysumakki]

Kummallista. Voisi luulla että naisen ainoa elämäntapavaihtoehto on vielä nykyäänkin naimisiinmeno. Ja että paras mahdollinen tulevaisuus on, jos mies sitten sattuu olemaan suht' kunnollinen.

Halloota!!! Ei ole pakko elää parisuhteessa ollenkaan! Jos löytää jonkun, jota ilman ei elämä maistu yhtään miltään, SITTEN kannattaa miettiä yhteistä tulevaisuutta. Ei tuollaisesta löllykästä melkein ok -suhteesta ikinä tule hyvää suhdetta.

Ja että vielä lapsia pitäisi siihen vääntää. Anna mun kaikki kestää.

 

[kertakaikkiaan ällistynyt]

Miten IHMEESSÄ kenelläkään voi olla nämä kaksi vaihtoehtoa mielessä samaan aikaan; erotako vai tehdä lapsia? Millaisella naistenlogiikalla tähän järisyttävän älylliseen dilemmaan päästään? Kyllä ne on kuule harvassa ne parisuhteet jonka rääkyvä 24/7 huomiota vaativa kakkakäärö on pelastanut, mutta sitäkin useampia aiemmin hyviä parisuhteita se on kyllä pilannut, joten oliskohan aika miettiä näitä "viisaita" vaihtoehtoja vähän uudestaan?

Ja eikö sen jo järkikin sano, että jos olet jo nyt tyytymätön mieheesi niin et tasan tarkkaan ole sen tyytyväisempi siihen parin lapsen jälkeen, päinvastoin, silloin se vasta ottaa kupoliin kun mies vaan istuu koneella eikä auta enää kotitöissä eikä hoida tarpeeksi lapsia eikä enää halua edes entisenkään vertaa seksiä (kun itse olet ollut viimeiset kolme vuotta raskauden/synnytyksen/imetyksen/lastenhoidon rasituksen takia haluamatta ja lihonnut about 30kg samaan syssyyn - miehen vika silti!). Mutta sitten ei enää niin vaan erotakaan kun yksinhuoltajaksi ei ole hinkua ja raha-asiatkin vaivaa ja olishan se lapsillekin kurjaa se avioero, joten sitten sulla vasta onkin aihetta valitukseen ja itsesääliin. Ei hyvää päivää näitä juttuja täällä.

 

[no]

Joo, mutta mikä ihmeen oikeus naisella on miettiä tuollaisia yksistään ja ilmoittaa ne sitten miehelle? Sehän on aivan typerää käytöstä. Jos ei uskalla keskustella asioista niiden oikeilla nimillä puolisonsa kanssa, niin takuulla on syytä itsessäänkin.

Toinen asia on se, että mistä niitä kunnollisia miehiä tulee, kun kaikki on jätettyjä luusereita ja silti moni hehkuttaa, miten hienon miehen löysin. Vastaus on se, että miehelle ei edes anneta tilaa kasvaa suhteessa.

Joku jo sanoikin, että mies, joka pärjää sinkkunakin, voi jopa nauttia elämästään...kaikkien ei ole pakko alkaa leikkimään kotia.

 

[Hmmm...]

renttu ukko, työtä vieroksuva, veloissa pyörivä, ryyppäävä, hakkaava, vittuileva, semmosistahan te tykkäätte, ei takuulla ole tylsää. Viis siitä vaikka talo menee alta ...

Arvasin että joku vetää kehiin tämän lapsellisen "ota renttu"-jutun. Kyse ei suinkaan ole siitä ettei kunnollinen mies kelpaisi vaan siitä että sitä kunnollista miestä jonka kanssa elää suhteessa ei välttämättä enää rakasta. Vaihtoehtona pystyyn kuolleelle suhteelle ei siis ole suhde rentun kanssa vaan suhde sellaisen miehen kanssa, jota oikeasti rakastaa.