"Nämä ovat syksyn koronaskenaariot, uhkana mittava neljäs aalto"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Niin. Neljäs aalto tulee, jos rokotekattavuus jää 70%. Muutoinhan suurin osa alkaa olla tehnyt jo osaltaan homman, mutta haluttomat ryssii homman. Saapa nähdä mihin tyssää.
 
vierailija
Yhdysvaltain CDC:n mukaan myös kahdesti rokotetut saavat tartunnan noin yhtä herkästi kuin rokotetut, erittävät virusta saman verran, saavat oireita, osa joutuu sairaalaan ja israelilaistietojen mukaan deltavariantti tappaa myös kahdesti rokotettuja prosentuaalisesti saman verran kuin rokottamattomia suhteessa rokotuskattavuuteen (heinäkuun luvut). Johtuuko sitten siitä että keväällä rokotetut ovat menettäneet 5-6 kuukaudessa immuniteetin lähes kokonaan. Se on enää tuon jälkeen Israelin tietojen mukaan noin 16%. Tämän takia tehosterokotuksia tullaan jatkossa ottamaan 3-4 vuodessa ja Pfizerin voitot sen kun kasvavat.
 
Entäs oireettomien sairastaminen?
 
vierailija
QUOTE="vierailija, post: 33856221"]

[/QUOTE]

Riskinsä kullakin?
 
En tajua, mikseivät oitis ulota rokotuksia myös 15-vuotiaisiin (niillähän alkaa jo lukiot ja amikset) ja myös niihin yläasteikäisiin jotka rokotuksen haluavat.

Jos ei halua rokotetta ni omapa on murheensa jos joutuu teholle tai kuolee. -Kunhan vaan kaikki haluavat saisivat rokotteen ni tilanne ois vähän parempi...
 
Ulotetaan heti, kun sitä rokotetta on saatavilla Suomessa sen verran, että voidaan.
 
vierailija
QUOTE="vierailija, post: 33856221"]
Yhdysvaltain CDC:n mukaan myös kahdesti rokotetut saavat tartunnan noin yhtä herkästi kuin rokotetut, erittävät virusta saman verran, saavat oireita, osa joutuu sairaalaan ja israelilaistietojen mukaan deltavariantti tappaa myös kahdesti rokotettuja prosentuaalisesti saman verran kuin rokottamattomia suhteessa rokotuskattavuuteen (heinäkuun luvut). Johtuuko sitten siitä että keväällä rokotetut ovat menettäneet 5-6 kuukaudessa immuniteetin lähes kokonaan. Se on enää tuon jälkeen Israelin tietojen mukaan noin 16%. Tämän takia tehosterokotuksia tullaan jatkossa ottamaan 3-4 vuodessa ja Pfizerin voitot sen kun kasvavat.
Riskinsä kullakin?
[/QUOTE]
Pieni on rokotteen saaneen riski. Toki rokottamaton on vaarassa, kun tauti leviää, mutta se on rokottamattoman oma valinta.
 
vierailija
Oliko niin, että Nohynek arveli, että kattavuus pitää saada 90 %:iin, että siitä olisi oikeasti jotain hyötyä väestötasolla?
Se oli arvio, jos laumasuojaa haettaisiin. Jos ei haeta, niin jokainen kantaa omalta osalta riskin silloin kun jättää piikin ottamatta. Voi tulla kovat oireet ja kuten nyt eilisissä uutisissa mainittiin, 80% sairaalahoidossa olevista on täysin rokottamattomia tällä hetkellä - Suomessa.
 
vierailija
En tajua, mikseivät oitis ulota rokotuksia myös 15-vuotiaisiin (niillähän alkaa jo lukiot ja amikset) ja myös niihin yläasteikäisiin jotka rokotuksen haluavat.

Jos ei halua rokotetta ni omapa on murheensa jos joutuu teholle tai kuolee. -Kunhan vaan kaikki haluavat saisivat rokotteen ni tilanne ois vähän parempi...
Eiköhän 15-vuotiailla ole suurempi riski saada rokotteesta jotain vakavaa tai kuolla siihen, kuin sairastamalla covid. Suomessakin jo yli sata käsiteltyä haittailmoitusta koronarokotteen aiheutamasta kuolemasta.
 
  • Haha
Reactions: -roosaruusa-
vierailija
Eiköhän 15-vuotiailla ole suurempi riski saada rokotteesta jotain vakavaa tai kuolla siihen, kuin sairastamalla covid. Suomessakin jo yli sata käsiteltyä haittailmoitusta koronarokotteen aiheutamasta kuolemasta.
Tässä "käsitelty haittailmoitus" tarkoittaa ilmeisesti sitä, että sata kertaa on ilmoitettu ja sata kertaa todettu, että rokotteella ei ollut mitään tekemistä kuoleman kanssa. Hyvähän kaikkien kylähullujen ilmoitukset on käsitellä, mutta tuollaisen käsitellyn ilmoituksen käyttäminen vihjailevasti on kyllä totaalisen ala-arvoista propagandaa.
 
vierailija
Täs terkut tän päivän Hesarista: "100 000 rokotetusta ihmisestä vaikeaan koronavirusinfektioon kuolee 1–2 ihmistä, kun rokottamattomien joukossa on reilut 400 kuolemantapausta."

Pitäskö viel kertaalleen muistuttaa, et nyt lasaretissa olevista 80% on rokottamattomia.
 
Yhteistyössä