Näkemiin Wille Rydman. Poliitikon urasi päättyi käytännössä tänään. Alakertasi ohjasi sinua ikävällä tavalla ja teinityttöjen kopelointi oli viimeinen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
'

Hän on sentään jo 36, ei mikään parikymppinen. Tosin oli jo tällaista touhua harrastanut nuorisopolitiikassakin. Hänen olisi kannattanut miettiä tarkkaan, mitä tekee, mutta ilmeisesti on jonkinlainen pakkomielle.
Mutta tarinat ovat suurimmaksi osaksi kymmenen vuoden takaa. Siis hän on ollut esimerkiksi 26-vuotias nuorisojärjestön puheenjohtaja vikitellessään kenties 17-vuotiasta nuorisojärjestön jäsentä. Pikkaisen eri asia kuin 36-vuotias kansanedustaja vikittelemässä 17-vuotiasta nuorisojärjestöläistä. Tosin ei siinäkään minun mielestäni olisi mitään vikaa, mutta jonkun muun mielestä on. Itse lähden siitä, että suojaikäraja on 16 vuotta ja siitä pidetään kiinni.
 
Luitko tarkkaan koko jutun? On mm. tarjottu viiniä alle 16-vuotiaalle, noh, arvannet kyllä, mikä oli tarkoitusperä.

"RYDMANILLA on ollut etenkin kokoomusnuorten piirissä tietynlainen maine, sanoo moni juttuun haastateltu. Hänestä on varoitettu.

Kokoomusnuoriin kuulunut Lotta kertoo HS:lle saaneensa Rydmanilta kahvikutsun 16-vuotiaana vuonna 2014.

”Kerroin muille nuorisojärjestön aktiiveille, että Rydman oli minua lähestynyt, että vähän outo juttu. Muut sanoivat, että älä todellakaan mene hänen kanssaan mihinkään.”

Lotan mukaan varoitukset liittyivät siihen, miten Rydman käyttäytyi alaikäisten tyttöjen kanssa. Lotta sanoo, että Rydman kyseli hänen peräänsä jonkin aikaa, mutta hän ei halunnut olla Rydmanin kanssa tekemisissä."

14-VUOTIAS Petra sai yhteiskuntaopin kurssilla tehtäväksi haastatella poliitikkoa. Hän oli jo aiemmin tutustunut Rydmaniin kokoomusnuorten tapahtumassa. Petra kysyi Rydmanilta, voisiko hän haastatella tätä.

Petra kertoi poliisille Rydmanin ehdottaneen haastattelun päätteeksi, että tapaisimme uudelleen, että hänellä olisi vielä minulle lisää kerrottavaa.

Rydman oli tuolloin yli 30-vuotias kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu.

Petra kertoi, että hän meni tapaamaan Rydmania eduskuntatalon kahvilaan. Kuulustelussa Petra kertoi näin: Rydman sanoi minulle, että muistutan erästä seksikästä naista.

Sitten hän itsekin totesi, ettei 14-vuotiaalle pitäisi tällä tavalla puhua,
Petra jatkoi."
 
vierailija
Mutta tarinat ovat suurimmaksi osaksi kymmenen vuoden takaa. Siis hän on ollut esimerkiksi 26-vuotias nuorisojärjestön puheenjohtaja vikitellessään kenties 17-vuotiasta nuorisojärjestön jäsentä. Pikkaisen eri asia kuin 36-vuotias kansanedustaja vikittelemässä 17-vuotiasta nuorisojärjestöläistä. Tosin ei siinäkään minun mielestäni olisi mitään vikaa, mutta jonkun muun mielestä on. Itse lähden siitä, että suojaikäraja on 16 vuotta ja siitä pidetään kiinni.
Hän on tarjonnut alaikäiselle alkoholia ja se on selvä, missä tarkoituksessa, ja puhunut seksuaalisävytteisesti 14-vuotiaalle koululaiselle ja lisäksi hänestä on varoitettu puolueen nuorisopiireissä, koska hänellä oli tietynlainen maine. Eivät nämä ole tyhjästä temmattuja juttuja ja on kumma, että sinusta tässä ei ole mitään paheksuttavaa
 
"Vihreiden pomoille ei voinut olla epäselvää, että heidän juhlissaan tarjottiin alaikäiselle runsaasti alkoholia"

Ovatko vihreät tarjonneet samassa tarkoituksessa alaikäisille alkoholia?
 
vierailija
Näin on. Kanerva heivattiin ulkoministerin paikalta pois vähän äkkiä, kun sopimattomat tekstiviestit tulivat esiin.

Juu ei kyllä normaalilta tuo Rydman vaikuta, eivätkä ne, jotka häntä puolustavat.
Kokoomus nyt- Eyes Wide Shut - ja eliitti salailee? - Maailman menoa - Suomi24 Keskustelut

ja kokoomus tiennyt asian jo 5 vuotta-

miksi ei tehty mitään?

Eyes WIDE SHUT?

Erlundin tapaus: " ... et arvaakaan mitä eduskunnassa tapahtuu..."....
 
vierailija
"MTV tavoitti Kärkkäisen myöhemmin puhelimitse tarkentamaan sanktioita. Kärkkäisen mukaan järjestön skaala sanktioinnissa alkaa puhuttelusta ja kovin rangaistus on porttikielto järjestön tapahtumaan.
– Sen voin sanoa, että omana aikanani on jouduttu jakamaan porttikielto,

Lisäksi Kärkkäisen mukaan kokoomusnuorten tapahtumissa ja sen toiminnassa mukana on kaksi häirintäyhdyshenkilöä, joiden puoleen voi kääntyä luottamuksellisesti.
Kärkkäisen mukaan palautetta voi antaa myös nimettömästi, jos palautteen antaja ei halua esiintyä omalla nimellään.
– Koskaan ei olla tällaisissa asioissa valmiita. Maailma ei ole valmis, Kärkkäinen sanoo.

Korona-aika lisännyt häirintää
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen selvityksen mukaan seksuaalinen häirintä on yleistynyt korona-aikana.
Perusasteen 8.–9.-luokan sekä lukioiden ja ammattioppilaitosten 1.–2. vuoden opiskelijatytöistä noin puolet oli kokenut pandemian aikana seksuaalista häirintää.
Vuonna 2019 osuus oli kolmanneksen luokkaa."

vierailija
Vasemmistoliiton pormestariehdokhaalle yli kaksi vuotta vankeutta Iapsipornosta.

Mitä tähän kommentoi soma Li?
Arvasinhan, että yrität kääntää keskustelun toisaalle, ja samalla vähättelet ja jopa puolustelet Rydmanin tekoja.

Mutta tähän asiaan: Andersson on varmasti tyytyväinen, että tuomio tuli, ja johan tämä iljetykseltä aiemmin otettiin ehdokkuus pois. Mutta kyllähän sinä tämän tiesit.

vierailija
On se ihan hirveetä kun heterot panee. Suorastaan sietämätöntä toimintaa!
Urrpo lukee tänkin

YLE: Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja: "Uskon näitä naisia" – näin kokoomuslaiset kommentoivat Wille Rydmanin tapausta
Kokoomuksen puoluejohto vakuuttaa ottavansa kansanedustaja Wille Rydmanista uutisoidut asiat vakavasti. Puolue aikoo perustaa anonyymin ilmoituskanavan.
 
Sillähän ei ole mitään väliä mihin kokoomusnuorten puheenjohtaja uskoo.
 
vierailija
Hän on tarjonnut alaikäiselle alkoholia ja se on selvä, missä tarkoituksessa, ja puhunut seksuaalisävytteisesti 14-vuotiaalle koululaiselle ja lisäksi hänestä on varoitettu puolueen nuorisopiireissä, koska hänellä oli tietynlainen maine. Eivät nämä ole tyhjästä temmattuja juttuja ja on kumma, että sinusta tässä ei ole mitään paheksuttavaa
On siinä jotain paheksuttavaa, mutta aika vähän kuitenkin.
 
vierailija
Aha. Paljon on poistettu viestejä, mutta selvisi ainakin että m1ehen mielestä aikuisen miehen on ihan ok kohdella asiattomasti teinityttöjä. Todnäk aikuisia myös hänen mielestään. Joitain harmaita miessikoja komppasi häntä myös aiheessa
 
vierailija
Näin!

"Rydman eroaa kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenyydestä toistaiseksi
Wille Rydman eroaa kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenyydestä toistaiseksi, tiedottaa kokoomus.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ovat käyneet asiasta keskustelun kansanedustaja Wille Rydmanin kanssa.

Asiaa voidaan käsitellä uudelleen, mikäli mahdolliset jatkoselvitykset palauttavat luottamuksen. Kokoomuksen mukaan Rydman luopuu toistaiseksi myös niistä jäsenyyksistä, joihin eduskuntaryhmä on hänet valinnut, kuten valiokuntapaikoista.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä kokoontuu tänään Rydmanin tapauksen vuoksi kello 15. Kokoomuksen eduskuntaryhmän työvaliokunta kokoontui asian vuoksi aamulla ja päätti kutsua eduskuntaryhmän koolle."

Lähde: IS
 
Yhteistyössä