Näin tässä sitten kävi

ja mikäs sen parempaa lääkettä työttömyyden aiheuttamaan alakuloon, kuin vieras m*na.

 

Haluaisin uskoa vahvaan sekä kestävään parisuhteeseen mutten enää sitä tee.Tietysti on pareja jotka elävät onnellisena 40 vuotta yhdessä,siihen onkin liittynyt monenlaista kommellusta joista vain osa toisen osapuolen tiedossa.Onko tuo sitten sitä onnea vai ei...sanoisin että on.

 

...onnea tai ei...elämää kuitenkin...parisuhde kestää jos sen halutaan kestävän...eri asia on onko se sen arvoinen...

 

Noin se tarkalleen on!Hyvä muistaa ihmisten olevan yksilöitä,joten jotkut kykenevät anteeksiantoon ja jotkut eivät.Kunpi tapa oikein?En todellakaan osaa sanoa!Mistä pettäminen johtuu?Onko toisessa osapuolessa myös syytä moiseen tapahtumaan?Onko pettäjän vika?

En voi syyttää naista jos hän pettää minua,onhan kyseessä tarpeeseen perustuva ilmiö.Onko sitten pettäminen täyttänyt tarpeen?Antaako se loppujenlopuksi apua mihinkään?Jättääkö se ikuisen jäljen molempiin jollain tasolla?

No joo...

 

Jos huomaan että tunteeni naistani kohtaan on muuttunut vihaksi ja halveksunnaksi, potkaisen kyseisen henkilön pois elämästäni. Ei ole mitään halua/aikeita olla ihmisen kanssa jos tunteeni on pelkästään negatiivisia.

Silti, koska tunnen vahvasti tätä ihmistä kohtaan, minun on ehkä pakko yrittää katsoa mitä suhteesta on jäljellä tämän tapahtuman jälkeen. Ehkä tällä tavalla kaivan itselleni ennenaikaista hautaa ja tuhoan itsetuntoni mutta.. jos nyt eroan ilman 'harkintaa' voin jäädä pyörittelemään entä jos? ajatusta hautaan asti.

Ero voi olla paras ratkaisu mutta kuten besserwi sanoi - Ei välttämättä. Saapa nähdä.

 

...""kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, jos edes sitäkään""

 

On hyvä, että olet optimistinen ja uskot tulevaisuuteen. Olet selvästi kiinni rakastetussasi, järkyttynyt, paniikissa ja haluat jatkaa. Nainen pyytää anteeksi ja haluaakin nyt lopulta sinut.

Tunnetko itsesi tarpeeksi hyvin ja ajattelet ihan aidosti pystyväsi unohtamaan ja antamaan anteeksi - se on ainoa keino suhteen jatkumiselle. En halua maalailla pirua seinälle, mutta oletko varma ettei tämä asia nouse suhteessanne esille aina uudestaan ja uudestaan; riidoissa, pikku paukuissa, epäillessäsi rakastettuasi erilaisissa tilanteissa.

 

En osaa antaa yhtään viisasta neuvoa, mutta pari omaa kokemustani voin kertoa.
Olen eronnut. Nyt olen elellyt yksin itsekseni (ei yhtään miestä matkassa) jo yli vuoden. Vasta nyt pystyn omia tunteitani saamaan järjestykseen. Ero tuli, koska en löytänyt sitä kipinää itsestäni, mitä olisi tarvittu pitkään jatkuneen avioliiton jatkamiseen. Etsin sitä, mutta en nähnyt mahdolliseksi. Mieheni ei olisi halunnut erota, mutta minun oli vaikea myös ymmärtää, että konfliktissa se minua vihaava, alhaisiin tekoihin pystyvä ihminen olisi se, johon voisin jatkossa luottaa.

En ollut varsinainen pettäjä, mutta mieheni (ex) ei voinut hyväksyä, että minulla on läheinen, jonka kanssa jaan henkilökohtaiset asiani kirjeitse. Onhan se pettämistä. Syy, miksi tarvitsin sen varaventtiilin oli avioliittonne kuihtuminen vuosien ajan. Parannusta ei ollut, ellen hirveällä metelillä ja uhkailulla vaatinut niitä. Kiristämällä saatu asia tuntuu alhaiselta, ei avioliittoa voi perustaa kiristämiseen. Siihen en suostunut enää. Sekavaa, mutta niin on elämäkin joskus.

Tiesin, että se ero on kipeä. Se otti sata kertaa kipeämpää, kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Ja nyt kun aikaa on mennyt, kaipaan perhettämme, muistan exäni hyviä puolia, en ole unohtanut niitä solvauksia ja uhkauksia, mutta muistan myös niitä hyviä aikoja. Jos erotaan, niitä ei voi saada enää takaisin.

Itse pitää päättää ja kantaa seuraukset. Jatkoon tarvitaan paljon työtä ja tahtoa. Jos jatkat toivotan onnea ja voimia. jos et jatka, älä katkeroidu, älä vihaa exääsi; sillä myrkytät omaa elämääsi ja teet hidasta henkistä kuolemaa. Puhu joskun ammattilaisen kanssa, se auttaa selvittämään omia ajatuksia ja laittaa mittasuhteita kohdalleen.
Onnea, mitä sitten päätätkin.

 

...naisten ajatuksenjuoksusta ei ota pirukaan selvää...meilläkin pitkä liitto jonka luulin olevan ainakin pääpiirteittäin kunnossa on saanut vivahteita joita en ""vanhankansan"" miehenä uskonut ikinä tulevan kohdallemme.

Nykynainen haluaa pärjätä (""korkealle koulutettu"") miehille viinanjuonnissa, härskeissä jutuissa ym, perhana, en toivonut kuulevani vaimoni suusta: juon miesten kanssa viinaa ja tanssin aamuun asti kaksi yötä peräkkäin jos haluan ja sinulla ei ole asiaan mitään sanomista, perkele...ja minä olen kuulemma se joka olen hänen koko elämänsä pilannut!

 

""ja minä olen kuulemma se joka olen hänen koko elämänsä pilannut!""

Jokainen meistä on pitkälle elämässään oman onnensa seppä - erityisesti parisuhteessa. Jos pitkään menee huonosti eikä ole onnellinen, niin mikä helvetti pakottaa jäämään paskaan suhteeseen. Toinen voi olla osasyyllisenä siihen huonoon suhteeseen, mut jokainen meistä voi tehdä myös oman ratkaisunsa ja lähteä parantamaan sitä elämäänsä.

Ei avioliitto ole enää nykyisin erityisen pyhä instituutio. Avoliitosta pääsee lähtemään vieläkin helpommin. Oma vika jos paska haisee ja on liian laiska tuulettamaan. Niih!

 

Samoilla linjoilla nimim. nin kanssa. Jos liittoa ei enää pidä kasassa kuin yhteinen tavara (tarkoittaa maallinen mammona) tai siis taloudelliset asiat, sitten voi jatkaa yhteiseloa tavaroiden kanssa, mutta ei paljon kannata valittaa oloaan. En voi edes kuvitella sellaista syytä, mikä estäisi ""tavaroiden jaon"", jos avioehtoa ei vaikka sattuisi olemaan, että ainoastaan se vuoksi jatketaan, ellei mitään yhteistä muuta enää löydy. Ihan turha itkeä, että ei haluta myydä asuntoa, autoa, kesämökkiä, venettä, ja siksi jatketaan yhdessä, vaikka mitään muuta yhteistä ei puoliskon kanssa ole. Jos taas ""tavara"" on avioehdolla määritelty toiselle kuuluvaksi eron tullen, niin homma on sillä selvä.

Ei meistä monikaan nykyisin niin ""uskovainen"" ole, että johonkin avioliittoinstituution ikuisuuteen tai papin aameneen sammuneen liiton jatkaminen kannattaisi perustaa.

Oma vika tosiaan jos paska haisee eikä jaksa tuulettaa! Edes alaikäiset lapset eivät estä eroamasta; yh:t pärjäävät siinä missä muutkin ja sivistyneet aikuiset huolehtivat yhteisestä jälkikasvusta yhdessä eron jälkeenkin!!

 

Vaimo petti mua joku vuosi sitten. Toinen lapsi oli silloin aika pieni. Hetken oltiin erossa, mut lasten takia palattiin yhteen. En vaan enää kyenny luottaan siihen. Tässä on nyt luisteltu joku vuosi, kunnes ihastuin itse ja sain vastakaikua. Rakastuin toiseen, meillä oli suhde. En vaan saanu sanottua ääneen vaimolle, ettei tästä tuu mitää, joten se toinen jätti mun ku kyllästy odottaan. Tarinan opetus oli mulle, että ei se luottamus enää palaa, jos toinen pettää. Varsinki ku kummatki petettiin. Taisin vaan menettää elämäni naisen, ku jahkasin. Nyt olen yksin ja parempi se onki vähä miettiä asioita.

 

Niin monet kerrat olen lukenut näissä keskusteluissa pettämisistä sekä sivusuhteista. Toisinaan olen uskonut jutun olevan totta, toisinaan en. Olen miettinyt, että mikä vittu täällä olevia ihmisiä vaivaa.

Niinpä niin.. omassa suhteessani ei ole viimeisen puolen vuoden aikana mennyt hyvin. Melko tiukkaa on taloudellisesti ja olen menettänyt 'yhteyden' naiseeni. En tiedä mitä hän ajattelee, usein meinaa olla menoja ja on enemmän kuin kerran jäänyt ystävättären luoksi yöksi.

Naiseni on joutunut työttömäksi, on 'melkein' saanut hyvän työpaikan useamman kerran ja joutunut pettymään useamman kerran pahasti. Arki on meillä hyvin erillainen, minä tulen töistä väsyneenä kun toinen ei jaksaisi enään olla kotona.

Epäilemättä minussa on vikaa, en ole löytänyt sitä lämpöä ja romantiikkaa jota oli suhteemme alkuvuosina. Toisaalta, en jaksa tehdä sitä yksin. En vaadi/tarvitse jatkuvasti todisteita rakkaudesta mutta kaippa naiset ovat tässä erillaisia kuin miehet.

Viimeisien kuukausia aikana olen havainnut selkeästi jotain outoa naiseni käytöksessä. Menohaluja kavereiden luo tuntuu riittävän ja jatkuvasti tuntuu olevan huomauttelemista minun tekemisistä. Ei lämpöä, riitelyä ja jatkuvasti viestejä piipailee puhelimeen ihan yömyöhään asti.

Eri vaiheiden kautta sain sitten tietää (tämä on jo ihan eri tarina), että hänellä on ollut suhde toiseen mieheen jo useamman kuukauden. Mies on täysin rakastunut naiseeni ja nähtävästi tarjonnut sitä ihannointia ja huomiota mitä ei nähtävästi meidän suhteestamme löydy (ainakaan tarpeeksi).

Voihan vittu saatana helvetti perkele

Noh, nyt kun tiedän suhteesta tämä nainen huomaakin haluavan olevan minun kanssani. Lopetti sivu suhteen ja pyytää anteeksiantoa sekä valmis tekemään kaiken että olisi olemassa vielä 'me'. Rakastaa kuulemma vain minua..jne.

Olen kuin halolla päähän lyöty. En kertakaikkiaan ymmärrä. Ei tämä nainen ole pettäjä, minähän tunnen hänet! Meillähän on rakkaus joka kestää vaikeat ajat......

ja useamman kuukauden se nainen on käynyt vieraissa.

Siis mitä vittua?

 

Helpota oloasi ota ero