H
hmm
Vieras
Vähän alle vuoden, olisko 10-11kk. Ja itkua kuuluu ihan jatkuvasti, on koko tämän hiukan alle vuoden ajan kuulunut. Eipä siinä mitään, ei se meitä häiritse, meiltäkin aivan varmasti kuuluu jos jonkinlaista meteliä naapureille.
Alkuun ajattelin, että lapsella on koliikki, mut vuoden kestävä koliikki?? Huh, varmasti on rankkaa vanhemmilla.
Meillä ollaan kaikki temperamenttista porukkaa, ääntä korotetaan ehkä liiankin kovaksi ja innostuessa ilonkiljahduset varmasti kuuluvat, suututaan pienestä, mutta lepytään usein myös aika nopeaan. Kiukku/uhmakohtauksen aikana voin olla melkein varma, että koko rappu kuulee kohtaukset. Mut että jatkuvaa itkemistä (no okei, on se nyt taas hiljaa, kun huusi ensin 10min), se on varmasti raastavaa!
Ei tässä oikein avuksikaan voi olla, kun ei tunneta toisiamme, moikataan kyllä, mut ei muuta.