Naapurin 7-vuotias,näinkö käyttäydytään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kiukkuakkako
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kiukkuakkako

Vieras
Asumme 2-kerroksisessa rivitalossa.Naapurissa 7-vuotias poika,joka kaiken muun kiusaamisen ohella tekee seuraavaa;hyppii TÄYSIN TAHALLAAN illat pitkät portaissa,jonka ääni kuuluu meille erittäin selvästi> useammin kuin kerran on herättänyt meidän pienokaisen yöuniltaan.Mistä tiedän että tahallaan-olemme muutaman kerran tömistelleet itse "merkiksi" ,että osataan meilläkin,tästä on seurannut se,että kundi hyppii vielä kovempaa tasajalkaa portaita edestakaisin ja päälle portti paukautetaan kiinni niin että korvissa soi.
Eilen sanoin asiallisesti pojalle pihalla tästä,hän hyvin nenäkkäästi vain kommentoi "sellaista se on",perustelin niin hyvin kuin osasin tuon ikäiselle,miksi portaissa ei tarvitse tasajalkaa hyppiä,mutta viesti ei tuntunut menevän perille ja vanhempansa siis viis veisaavat,(eivät edes pihalla tervehdi muutenkaan).
Tilanne alkaa olla sietämätön,miten toimisitte?Onko 7-vuotiaat todella noin nenäkkäitä?
Kyseessä omistus asunto.
 
Vanhempien kanssa tuosta pitää jutella, muuta ratkaisua ei ole! Meillä myös kaksikerroksinen rivitalo ja portaiden äänet kuuluvat melko selvästi, mutta tiedetään sekin, että naapuri käy vuorotöissä ja tulee aamuöisin yleensä kotiin. Herään kyllä naapurin ääniin, mutta ei auta. Jos haluaa ihan täysin rauhaa, niin pitää muuttaa omakotitaloon. Toki naapurit ei tahallan hypi portaissa.
 
Ei kannata alkaa itse tömistelemään, muuten on vähän kuin olisi lapsi itsekin. Mutta lapselle pitää sanoa tiukasti, että pois sieltä junttaamasta. Jos ei auta, niin kannattaa huomauttaa pojan vanhemmille, että portaista kuuluva ääni on pikkuisen rasittava, varsinkin jos portaissa vartavasten leikitään.
 
...muuta kun kestää.Jos vanhemmat ei lastaan komenna, ei auta vaik kuinka yrität järkevästi puhua lapselle.Ei tod. näk. kunnioita vanhempiaan saati muita.On nimittäin kokemusta hurjasta naapurin kakarasta.Olin ainoa ihminen kuka häntä oli koskaan komentanu ja loppupeleissä naapuri haukkukin mut ja mun lapset yms. (muut naapurit kauhistelivat tätä lasta myös ja ongelmia tuntui olevan muutenkin...paitsi vanhempien mielestä)
 
eihän tietty noin sais käyttäytyä. mutta paras lääke on välinpitämättömyys, eli se ettette ole huomaavinannekaan pojan hyppelyä, ei se kovin kauan viitsi sitä tehdä kun ei saa vasta kaikua, tehosi aikuiseen mieheenkin, tohon meidän naapuriin kun yritti kiusaa tehdä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yökötys:
...muuta kun kestää.Jos vanhemmat ei lastaan komenna, ei auta vaik kuinka yrität järkevästi puhua lapselle.Ei tod. näk. kunnioita vanhempiaan saati muita.On nimittäin kokemusta hurjasta naapurin kakarasta.Olin ainoa ihminen kuka häntä oli koskaan komentanu ja loppupeleissä naapuri haukkukin mut ja mun lapset yms. (muut naapurit kauhistelivat tätä lasta myös ja ongelmia tuntui olevan muutenkin...paitsi vanhempien mielestä)

Puhutaankohan samasta lapsesta,kuulostaa tilanne niin tutulta.Pihalla kauhistellaan pojan käytöstä,mutta vanhemmat ovat niin koppavia että sulkevat korvansa moiselta.Sitten nämä vanhemmat katsovat esim.meitä pitkin nenänvartta,kun olemme esim.kieltäneet heidän poikaansa huitomasta kepillä 4-vuotiastamme,huh-huh!
Vikahan on aina muissa ihmisissä..
Mutta ei,emme voi olla huomioimatta tätä,sillä vauvamme todella on herkkäuninen muutenkin ja herää valitettavan usein tämän pikkuterroristin hyppimiseen.
 
Ei sama lapsi...tää taitaa olla jo 8 ja asuttiin sillon muuten omakotitalossa.
Ja ovat sen vanhemmat eronneet tätä nykyä.
Se vaan on niin perseestä et on tollasia vanhempia jotka ei välitä...eikä ne ymmärrä et loppupeleissä sillä lapsellakin on paha olla kun ei kukaan välitä mitä se tekee.Vaikeeta on tulevaisuudessa lapsella muutenkin.
Tsemppiä vaan keskusteluun vanhempien kanssa.Tuuhan sit kertomaan miten ne haukku muut mut peiliin eivät älynneet vilkasta = )

Alkuperäinen kirjoittaja kiukkuakkako:
Alkuperäinen kirjoittaja yökötys:
...muuta kun kestää.Jos vanhemmat ei lastaan komenna, ei auta vaik kuinka yrität järkevästi puhua lapselle.Ei tod. näk. kunnioita vanhempiaan saati muita.On nimittäin kokemusta hurjasta naapurin kakarasta.Olin ainoa ihminen kuka häntä oli koskaan komentanu ja loppupeleissä naapuri haukkukin mut ja mun lapset yms. (muut naapurit kauhistelivat tätä lasta myös ja ongelmia tuntui olevan muutenkin...paitsi vanhempien mielestä)

Puhutaankohan samasta lapsesta,kuulostaa tilanne niin tutulta.Pihalla kauhistellaan pojan käytöstä,mutta vanhemmat ovat niin koppavia että sulkevat korvansa moiselta.Sitten nämä vanhemmat katsovat esim.meitä pitkin nenänvartta,kun olemme esim.kieltäneet heidän poikaansa huitomasta kepillä 4-vuotiastamme,huh-huh!
Vikahan on aina muissa ihmisissä..
Mutta ei,emme voi olla huomioimatta tätä,sillä vauvamme todella on herkkäuninen muutenkin ja herää valitettavan usein tämän pikkuterroristin hyppimiseen.

 
en kyllä usko että kukaan voi olla 7v komentamatta kertaakaan lastaan!

mutta kyllähän vanhempien pitäisi siihen puuttua(viimeistään sitte ku hiljaisuus alkaa).meidän pihalla on kanssa yksi vst.tapaus tosin tyttö

(ja hänellä on AD/HD, eli tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö, on kliininen diagnoosi, joka on määritelty amerikkalaisen psykiatriyhdistyksen psykiatrisia tauteja kuvaavassa tautiluokituksessa (DSM-IV). AD/HD tarkoittaa, että henkilöllä on tarkkaavaisuushäiriö, ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. Oireet voivat esiintyä yhdessä tai erikseen siten, että henkilöllä on joko pääasiallisesti tarkkaavaisuushäiriö tai pääasiallisesti impulsiivisuutta ja ylivilkkautta. (Lähde: Katarina Michelsson, AD/HD ja siihen liittyvät liitännäisoireet, 2002)

olen häntäkyllä pihalla ojentanut,jos kiusaa muita tms
 
Muita oireita AD/HD-lapsilla
- n. 70 %:lla esiintyy muita oireita ja ongelmia

motorinen kehityshäiriö 30-60%
oppimiseen liittyvät vaikeudet 90 %
erityisiä oppimisvaikeuksia 30 %
puheen ja kielen kehityksen häiriö 30-35 %
pakkoliikkeitä ja -ajatuksia 25 %
kypsymätön tunne-elämä yli 50 %
huonot sosiaaliset taidot yli 50 %
uhmakkuushäiriöt 40-60 %
käytöshäiriöt 25 %
masennus 10 %
huolestuneisuus 25-40%
univaikeuksia 30 %
yökastelua 20 %

Lähde: Michelsson, K., Saresma U., Valkama K., Virtanen P. 2000. MBD ja ADHD diagnosointi, kuntoutus ja sopeutuminen. PS-K
 
Turha ruveta vänkäämään tollasten naapureiden kanssa. Onkos teillä isännöitsijää? Ilmoittaisin sille, että asunnosta kuuluu möykkää, joka herättää lapsenkin. Jos ei isännöitsijää kiinnista niin sitten ei voi kuin yrittää puhua vanhemmille. 7-vuotiaallle tuskin kannattaa avautua.
 
Jos se naapurin lapsi kotonaan pomppii ennen klo 22:ta ja aamulla 7:n jälkeen, ei siinä liene kellään sanomista. Huonoista rakenteista on kyse, jos äänet tuolla lailla kaikuvat rakenteita pitkin. Parasta etsiä omakotitalo!
 
Alkuperäinen kirjoittaja äippä:
Jos se naapurin lapsi kotonaan pomppii ennen klo 22:ta ja aamulla 7:n jälkeen, ei siinä liene kellään sanomista. Huonoista rakenteista on kyse, jos äänet tuolla lailla kaikuvat rakenteita pitkin. Parasta etsiä omakotitalo!

Näin on, valitettavasti.
Ja on se niinkin, että jos vanhemmat eivät poikaa kasvata ja kiellä tekemästä tiettyjä asioita, niin eipä se auta naapurinkaan sitä tehdä.

Aina rivari/kerrostaloasumisessa on huonot puolensa mutta täytyy vaan oppia elämään sen kanssa.
 

Yhteistyössä