E
expa
Vieras
Nyt tulee nillitystä, mutta pakko saada avautua johonkin.
Kertomus menee lyhyehkösti niin, että olen saanut mahtavan työtarjouksen Yhdysvalloista ja olen ottanut sen vastaan. Päätös oli mieheni kanssa yhteinen, sillä myös mieheni oli mahdollista saada siirto työnsä puolesta Yhdysvaltoihin. Lapsemme ovat alle kouluikäisiä, joten tässä kohtaa ei sekään ole vielä suunnaton este. Komennukseni kestää näillä näkymin kolme vuotta, eli ainakin tuon ajan tulisimme asumaan tuolla.
Mutta sitten tuleekin se isoin ja eniten närkästystä ja avointa paheksuntaa herättänyt osuus. Tulen lähtemään aluksi 5 kuukauden ajaksi yksin. Mieheni työt jatkuvat Suomessa pidempään kuin omani, joten lähtö samaan aikaan ei ole mahdollinen. Haluan myös, että kotimme siellä on kodin näköinen ja lapsille on esim. päivähoito järjestettynä ennen kun lapset saapuvat.
Olen itse saanut käsiteltyä "huono äiti"-fiilikset suurimmaksi osaksi pois, toki noin pitkä ero tuntuu kamalalta ja on varmasti tosi vaikeaa. Tiedän kuitenkin, että lapsilla on hyvä olla täällä isänsä kanssa, kun taas kolmistaan minun kanssani vieraassa maassa ehkä ei. Etenkin kun aluksi on niin paljon hoidettavaa. Mutta miten ihmeessä päästä eroon etenkin sukulaisten syyllistävistä kommenteista ja selän takana juoruiluista? En minä nyt perhettäni sentään hylkäämässä ole, väliaikainen juttu kuitenkin vaan kyseessä. Toiset ovat sitä mieltä että meidän ei pitäisi lähteä ollenkaan tai ainakin miehen olisi mentävä edeltä... Mikä siinä on että äidin ei ole hyväksyttävää tehdä näin mutta isän olisi?
Kertomus menee lyhyehkösti niin, että olen saanut mahtavan työtarjouksen Yhdysvalloista ja olen ottanut sen vastaan. Päätös oli mieheni kanssa yhteinen, sillä myös mieheni oli mahdollista saada siirto työnsä puolesta Yhdysvaltoihin. Lapsemme ovat alle kouluikäisiä, joten tässä kohtaa ei sekään ole vielä suunnaton este. Komennukseni kestää näillä näkymin kolme vuotta, eli ainakin tuon ajan tulisimme asumaan tuolla.
Mutta sitten tuleekin se isoin ja eniten närkästystä ja avointa paheksuntaa herättänyt osuus. Tulen lähtemään aluksi 5 kuukauden ajaksi yksin. Mieheni työt jatkuvat Suomessa pidempään kuin omani, joten lähtö samaan aikaan ei ole mahdollinen. Haluan myös, että kotimme siellä on kodin näköinen ja lapsille on esim. päivähoito järjestettynä ennen kun lapset saapuvat.
Olen itse saanut käsiteltyä "huono äiti"-fiilikset suurimmaksi osaksi pois, toki noin pitkä ero tuntuu kamalalta ja on varmasti tosi vaikeaa. Tiedän kuitenkin, että lapsilla on hyvä olla täällä isänsä kanssa, kun taas kolmistaan minun kanssani vieraassa maassa ehkä ei. Etenkin kun aluksi on niin paljon hoidettavaa. Mutta miten ihmeessä päästä eroon etenkin sukulaisten syyllistävistä kommenteista ja selän takana juoruiluista? En minä nyt perhettäni sentään hylkäämässä ole, väliaikainen juttu kuitenkin vaan kyseessä. Toiset ovat sitä mieltä että meidän ei pitäisi lähteä ollenkaan tai ainakin miehen olisi mentävä edeltä... Mikä siinä on että äidin ei ole hyväksyttävää tehdä näin mutta isän olisi?