R
Rouva_82_
Vieras
Muutin pk-seudulta pikkukaupunkiin (alle 20 000) vuosi sitten. Syy oli että aattelimme, että saamme pienemmällä rahalla kämpän ja lapsille ympäristö rauhallisempi. Minä sain alueelta töitä ja mies pystyi jatkamaan vanhalla työnantajalla etätyön turvin. Matkustaa duuniin 1-2 kertaa viikossa ja ei tuo matka ihan hervoton ole kuitenkaan.
Myimme Pk-seudulta kämppämme ja muutimme tänne vuokralle. Saatiin kämpästä 30000 voittoa, jonka mies sijoitti, nyt taitaa olla sijoitustilillä 40 000.
Ryhdytty sitten miettimään, että pitäis kämppä ostaa. Täältähän saa 150 000 jo kivan omakotitalon. Ei haluta paljoo enempää kämppään pistää kun meillä kumminkin tuota ikääkin jonkun verran.
Ainoo mikä mua arveluttaa on se, että tää on kumminkin muuttotappiokunta. Niinkuin melkein kaikki paikat Suomessa tuntuu olevan. Paitsi PK-seutu ja pari isompaa kaupunkia.
Mä vaan mietin, että jos me pistetään kämppään se 150 000, niin mikähän sen arvo on sitten 20 vuoden päästä. Vai onko 0.
Mä tykkään tästä kaupungista. En täältä ketään tunne, kun ihan ulkopuolisena muutettiin. Kouluon hyvä, joten ihan varmaa on, että asutaan täällä ainakin se 15 vuotta. Siis niin varmaa kuin asiat yleensä voi olla.
Mutta se kyllä painaa mieltä vähän, että aina kun on kämppiä käytä kattomassa, niin asukkaat on eläkeläisiä. Tuntuu, että elinvoimaa tässä kaupungissa ei ole. Siis kivoja ihmisiä, mutta jotenkin tää häiritsee minua. Mitä ajattelette?