Muut ei tykkää mun pienestä pojasta :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Surkeena
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mun neuvo on ihan erilainen kuin edellisten. Luulenpa, että nyt ongelma on sun pään sisällä: näet turhan herkästi ympärillä salaliittoja, kuten itsekin sanoin. Olet aina itse tuntenut itsesi erilaiseksi ja ei-hyväksytyksi, ja nyt alat tuntea pojan suhteen samoin. Älä ylisuojele lasta, saatat siirtää häneen sellaisen varovaisuuden ja pelon, ettette kumpikaan ole ihan muiden veroisia, joten väistytte. Voisitko ajatella, että tällä kertaa molemmat kohtaatte tilanteen, ette vetäydy miettimään muiden aatteita, vaan menette vaan rohkeasti mukaan. Leikitte keskenänne, ja ehkä samalla vähän muidenkin kanssa, mutta ensisijaisen tärkeää ei ole muiden reaktiot vaan se, miten teette oman olonne mukavaksi. Vaikka kaksistaan, mutta silti muiden seurassa. Ei se lapsi välttämättä ajattele, että muut ei leiki mun kanssa, hän voi olla ihan tyytyväinen siihen, että muita on ympärillä. Hän voi kokea olevansa muiden kanssa, vaikka vain katselisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sfsa:
Tarha on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta siellä lapsi saattaa oppia ryhmässä toimimista, mutta riskinä tietenkin on että sielläkin joutuu syrjityksi ja jää isossa porukassa toisten jalkoihin - varsinkin jos on perusluonteeltaan arka lapsi. Edes päiväkodin tädit eivät aina ole reiluja kaikkia lapsia kohtaan, vaikka tietenkin heidän pitäisi olla. Siksi pitkät päivät tarhassa voivat olla osalle pienistä aikas rankkoja.
Jos tarha voisi kuitenkin sopia teidän elämäntilanteeseenne, niin ehkä sitä voisi kokeilla. :)

Huomasin, että lapsi on vielä noin pieni. Tarha ei välttämättä ole oikea ratkaisu ainakaan vielä tässä vaiheessa, jos sille ei mitään muuta syytä ole.
 
Voisitko mennä vaikka yhdeltä äidiltä reilusti kysymään osaisiko hän sanoa mistä oikein on kyse.Tilanteet kun alkavat pitkittyessään mutkistumaan.Jos pääsisit paremmin tutustumaan johonkin äitiin ja samalla teidän lapset vois vaikka leikkiä siinä lähellä vierekkäin.Voisitko yrittää myös saada tuota kirkumistapaa pois omalta lapseltasi - hän on jo sen ikäinen että ymmärtää hyvin kun selität rauhallisesti.Juttele itsekin toisten lasten kanssa ja yritä sitä kautta tutustuttaa omaa lastasi heihin.Jos vaan aina leikit oman lapsesi kanssa niin muut lapset alkavat pitää sitä normaalitilanteena.Meidänkin mammakahvilassa pakkaa olemaan että yhtä lasta ei oikein oteta mukaan,mutta johtuu siitä että muut pelkäävät kun on niin rajuotteinen eikä oma äiti ole kuulevinaan eikä näkevinään eikä koskaan komenna lastaan vaikka mitä tapahtuisi ja loukkaantuu sitten kun muut äidit joutuvat menemään väliin.
 
en tiedä, mistä johtuu. oma poikani on nyt jo 3.luokalla, mutta tilanne on pysynyt juuri tuollaisena samanlaisena. ensin kerhossa, sitten tarhassa, sitten koulussa, poikaa hyljeksitään, ei oteta joukkoon, eikä osaa leikkiä muiden kanssa, kun ei koskaan ole opettelukaveria.
Itse olin nuorempana hyvinkin sosiaalinen, mutta jonnekin kaverit kaikkosivat , nyttemmin olen ystävää vailla itsekin. en osaa sanoa, mikä meissä ihmisiä karkoittaa.
 
Kiitos kaunis kaikista vastauksista :) Paljon on tullut kaikkia tosi hyviä pointteja...
Kyllä mä varmasti tulkitsenkin päässäni muiden eleitä ja ilmeitä ja osan jutuista ehkä kuvittelenkin. En vaan oikeen osaa oppia siitä pois, se ärsyttää mua itteeni aika paljon :)

Mulla on tosi ristiriitaset ajatukset päivähoidon suhteen... mä olen saanut itseni vakuuttuneeksi siitä, että on ehdottomasti parasta hoitaa lapsi kotona sinne 3 v:ksi. Mutta ... poika on ainoa lapsi ja nuo lapsikontaktit on meillä sit aina tollasia "tehtyjä" tilanteita eli mennään aina paikkaan x leikkimään ja siellä on aina vähän eri porukka jne. Oon kyllä aatellu, että hoito (ei ehkä ihan 8h/pvä kuitenkaan) tois sellasta pysyvää sosiaalista kodin ulkopuolista elämää. Ettei ihan aina ois vaan äitin kanssa kotona tai äitin kanssa kerhossa tms. Ja ehdottomasti hoitoon mennessä kertoisin tästä huolestani ja haluaisin, et siihen jotenkin otettais kantaa. En mä jaksa tätä yksin harteillani kantaa enää kovin kauaa.

Mä tiedän olevani vähän naivi monessa asiassa ja tätäkin juttua saatan kyllä mielessäni isonnella. Mutta kukapa äiti ei haluais oman lapsensa olevan onnellinen...
 
minäpä kerron millaisia ihmisiä minä välttelen avoimissa päiväkodeissa, kerhoissa yms.
Moni ei huomaan varmaan itse mitään vikaa itsessään, kun ei kukaan ole kehdannut niille sitä sanoa päin naamaa.


Eli jos joku pukeutuu oudosti (esim yks perhe oli tällai kerhossa: 1,5v vetoketjullinen pyjama haalari päällä ja 3,5 tytöllä pitkät kalsarit ja villapaita, äidillä pitkät kalsarit ja vyötäröpituinen ohut paita, äidillä rasvainen tukka) tai näyttää NIIN homsuiselta että ei kiinnosta mennä itsestään huolta pitävänä sellaisen viereen. Tuntuu että ei voi olla mitään yhteistä, jos ei edes sen enempää peiliin katso, niin tuskin on viikkoon pessyt käsiäänkään.

Toinen on joku luonnonsuojelija-hippi-pukeutumislinja, tai lävistyksiä ja tatuointeja täynnä oleva pärstä/kroppa. Tai sitten yliseksikäs look, rintavako loistaa ja koruja mielettömästi ja ylimeikattu, hajuvettä yms.

Tai jos lapsella on naama ruuassa, aamupuurossa tms, kynnenaluset mustana, tukka kampaamatta, paita ruokatahroja täynnä ja polvet mustana likalattialla konttaamisesta. Ei kiinnosta päästää omaa lasta tällaisenkaan viereen.

Tai jos lapsella on kauhea räkävana nenän alla. Eli jotkut idiootit tuo flunssaisia lapsia kerhoihin ja tartuttaa muidenkin lapset. Välttelen näitä kovasti.

Tunnistako itsessäsi jotain piirteitä? Jos et niin sitten varmaan ulkoisesti sulaudut joukkoon.
 
Saakos vielä yhden neuvon antaa: hommaa sille sisarus.

Mut vakavasti: toki jokainen äiti haluaa lapsensa olevan onnelinen, mutta mieti silti, että yrittäisit olla onnellinen silleen, että keskittyisit vaan siihen, mikä teistä tuntuu hyvältä, ei niinkän miettimään muiden ajatuksia. Sillä lailla sitä herkästi tulee fiilis, että mitä jollei noi muut tykkääkään minusta, ja mikä vielä pahempaa: minun lapsestani.

Lapset on välillä julmia, ne vasta opettelee sosiaalisia taitoja. Sisarusten kesken on ehkä helpointa opetella niitä. Vanhemmat voi johonkin pisteeseen asti suojella, mutta jossain vaiheessa vaan on pakko alkaa oppia itsekseen pärjäämään muiden kanssa.

Jos viet päiväkotiin, niin ilman muuta juttele tästä asiasta. Mutta luota myös heihin kasvattajina ja siihen, että lapsen edun mukaista kumminkin usein on se, että saa joskus turvallisesti kohdata hankaliakin tilanteita, eikä aina äiti ole valvomassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksi ajatus:
minäpä kerron millaisia ihmisiä minä välttelen avoimissa päiväkodeissa, kerhoissa yms.
Moni ei huomaan varmaan itse mitään vikaa itsessään, kun ei kukaan ole kehdannut niille sitä sanoa päin naamaa.


Eli jos joku pukeutuu oudosti (esim yks perhe oli tällai kerhossa: 1,5v vetoketjullinen pyjama haalari päällä ja 3,5 tytöllä pitkät kalsarit ja villapaita, äidillä pitkät kalsarit ja vyötäröpituinen ohut paita, äidillä rasvainen tukka) tai näyttää NIIN homsuiselta että ei kiinnosta mennä itsestään huolta pitävänä sellaisen viereen. Tuntuu että ei voi olla mitään yhteistä, jos ei edes sen enempää peiliin katso, niin tuskin on viikkoon pessyt käsiäänkään.

Toinen on joku luonnonsuojelija-hippi-pukeutumislinja, tai lävistyksiä ja tatuointeja täynnä oleva pärstä/kroppa. Tai sitten yliseksikäs look, rintavako loistaa ja koruja mielettömästi ja ylimeikattu, hajuvettä yms.

Tai jos lapsella on naama ruuassa, aamupuurossa tms, kynnenaluset mustana, tukka kampaamatta, paita ruokatahroja täynnä ja polvet mustana likalattialla konttaamisesta. Ei kiinnosta päästää omaa lasta tällaisenkaan viereen.

Tai jos lapsella on kauhea räkävana nenän alla. Eli jotkut idiootit tuo flunssaisia lapsia kerhoihin ja tartuttaa muidenkin lapset. Välttelen näitä kovasti.

Tunnistako itsessäsi jotain piirteitä? Jos et niin sitten varmaan ulkoisesti sulaudut joukkoon.

Ulkoisesti siis sulaudutaan joukkoon :)
Joo ei siitä oo kyse, tykkään pukea lapsen (ja itteni) nätisti ja nenät on pyyhitty (molemmilla) eikä ees juuri piereskellä seurassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Saakos vielä yhden neuvon antaa: hommaa sille sisarus.

Mut vakavasti: toki jokainen äiti haluaa lapsensa olevan onnelinen, mutta mieti silti, että yrittäisit olla onnellinen silleen, että keskittyisit vaan siihen, mikä teistä tuntuu hyvältä, ei niinkän miettimään muiden ajatuksia. Sillä lailla sitä herkästi tulee fiilis, että mitä jollei noi muut tykkääkään minusta, ja mikä vielä pahempaa: minun lapsestani.

Lapset on välillä julmia, ne vasta opettelee sosiaalisia taitoja. Sisarusten kesken on ehkä helpointa opetella niitä. Vanhemmat voi johonkin pisteeseen asti suojella, mutta jossain vaiheessa vaan on pakko alkaa oppia itsekseen pärjäämään muiden kanssa.

Jos viet päiväkotiin, niin ilman muuta juttele tästä asiasta. Mutta luota myös heihin kasvattajina ja siihen, että lapsen edun mukaista kumminkin usein on se, että saa joskus turvallisesti kohdata hankaliakin tilanteita, eikä aina äiti ole valvomassa.

Sä kirjotat viisaasti :)
Sen kun oppisi,olemaan liikaa huolehtimatta muiden ajattelemisista. Varmasti osaisi olla onnellisempi.
 
hei "yksi ajatus" ! Ja sinunlaisesi on juuri sellainen jota minä välttelen.Ihminen joka yhdellä arvostelevalla silmäyksellä luokittelee suunnilleen kaikki muut itseään alempiarvoisiksi!
 
Pysytään oman yhtiön (rivitaloja) pihalla eikä sielläkään pelata tai leikitä edes seinänaapurin kanssa. Katsotaan vain kuin halpaa makkaraa. Kyräillään muutenkin. Joskus tulee tunne, että tämä on suomalaisten mentaliteetti. Pienistä, itsestäänselvistä asioista kehitellään pahantahtoisesti kaikenmaailman tragedioita, vaikka periaatteessa kaikki voisivat olla tekemisissä toistensa kanssa. Nyt kun oma lapsi on jo isompi, voi hengähtää. Täällä on ollut kiusaamista ja sitä, että vanhemmat hyväksyvät sen, että heidän lapsensa kiusaa - määrättömästi. Jopa aikuiset ovat käyneet fyysisesti naapuruston lapsen kimppuun. Eri hiekkalaatikoilta häädetään ihmisiä. Röyhkeys kukoistaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja surkeena:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Saakos vielä yhden neuvon antaa: hommaa sille sisarus.

Mut vakavasti: toki jokainen äiti haluaa lapsensa olevan onnelinen, mutta mieti silti, että yrittäisit olla onnellinen silleen, että keskittyisit vaan siihen, mikä teistä tuntuu hyvältä, ei niinkän miettimään muiden ajatuksia. Sillä lailla sitä herkästi tulee fiilis, että mitä jollei noi muut tykkääkään minusta, ja mikä vielä pahempaa: minun lapsestani.

Lapset on välillä julmia, ne vasta opettelee sosiaalisia taitoja. Sisarusten kesken on ehkä helpointa opetella niitä. Vanhemmat voi johonkin pisteeseen asti suojella, mutta jossain vaiheessa vaan on pakko alkaa oppia itsekseen pärjäämään muiden kanssa.

Jos viet päiväkotiin, niin ilman muuta juttele tästä asiasta. Mutta luota myös heihin kasvattajina ja siihen, että lapsen edun mukaista kumminkin usein on se, että saa joskus turvallisesti kohdata hankaliakin tilanteita, eikä aina äiti ole valvomassa.

Sä kirjotat viisaasti :)
Sen kun oppisi,olemaan liikaa huolehtimatta muiden ajattelemisista. Varmasti osaisi olla onnellisempi.

Voi ap. Täälläkin on äiti, joka saisi opetella olemaan liikaa huolehtimatta muiden ajattelemisista. Välillä onnistuu, välillä ei. Toivoa on, että pojasta polvi paranee, oma äitini on pessimistisempi kuin minä.

Tutulta kuulosti sinun kirjoituksesi. Koulussa on kiusattu, myöhemmin syrjitty. Nykyään on muutamia hyviä kavereita. Läheisiä ystäviä ei niinkään. Kerhoissa kun sinnikkäästi osallistuin keskusteluun, pääsin jollain tasolla osalliseksi. Mutta mistään ei ole löytynyt uusia perhetuttuja eikä lapselle kavereita.

Oma lapsi on ihanan reipas ja iloinen. Toisaalta muistelin itsekin olleeni samanlainen pienenä. Lapsi on päiväkodissa ja viihtyy siellä hyvin. Silti tuntuu, ettei kavereita oikein löydy.
 
Aikuiset, jotka antavat lasten tulla ja mennä ja tehdä oman päänsä mukaan, eivätkä laita lapsilleen mitään rajoja. He eivät myöskään hyväksy sitä, ettei meidän nico-petteriä saa töniä, ei viedä käsistä leluja, ei kiusata millään henkisellä tai fyysisellä tavalla. Kun tällaista esiintyy, minä lähden muualle. Ihmisiä ei voi muuttaa, mutta ihmettelen vaan, kuinka nämä vanhemmat uskaltavat toimia kuten ovat valinneet: kun holtiton kuriton lapsi tulee murrosikäiseksi, mitäs sitten sanotaan? Nuori ei muutu sosiaaliseksi ja toiset huomioonottavaksi itsestään vai muuttuuko? Sekin ihmetyttää näissä vanhemmissa, että he vastustavat kaikkea opastusta, mitä koulusta tulee, esim. kun opettaja huomauttaa, ettei heidän lapsensa osaa kirjoittaa, he vastaavat ylimielisesti: "Kyllä se oppii aikanaan." ja jättävät asian siihen. - Minä raadan vaikka niska limassa, että lapseni oppii normaaliin alkeelliseen sivistykseen kuuluvat asiat ja toivon hartaasti, että lapseni pääsee lukioon. Muutenkin haluan vaikuttaa lapseni elämänlaatuun niin, että hän tulisi toimeen tässä yhteiskunnassa.
 
Mä välttelen ihmisiä jotka tuijottaa vain ulkonäköön ja toisten vaatteisiin. Mulle ihan sama miten muut lapset ja äidit pukeutuu. Enemmän merkitsee se miten käyttäydytään!
 
tällainen asia, että ihminen on laumaeläin, joka matkii muita.

Siitä taas seuraa se, että ihminen, joka menee jonnekin yksin lapsensa kanssa, tai yksinäinen lapsi, saa ainakin suomessa yleensä ollakin yksin.

Siis, mitä minä olen katsonut, ihmiset änkeytyvät niiden seuraan ja pitävät niitä parempana, joillao n jo kavereita.

Vaikka totuus olisi, että mukavampia voivat olla ne, joilla ei vielä ystäviä. (näin ainakin täällä minun uudella asuinpaikalla, ne, joilla ei käy kylässä porukkaa, vaikuttavat sympaattisemmilta kuin nämä, joilla sitä lappaa)
 
edelliseen viestiini jatkan, kun joku piikiteli mua:
minä en ainakaan voi olla kaveri sellaisen äidin kanssa joka oikeesti on ulkoisesti törkyinen. Sillä ei oo silloin kaikki asiat kohdallaan. Ja en kaipaa elämääni yhtään negatiivisia asioita joita mun pitäisi surkutella. Esim tyyliin: Joku äiti näyttää räjähtäneeltä kun mies ryyppää, hakkaa, on työtön, ei oo rahaa, ja isä ajoi äidin ja lapset pois kotoa känni päissään, ja äitillä on burn out tai masennus, eikä siksi huolehdi itsestään tai lapsistaan. Tällaisilla ihmisillä ei ole yleensä käyttäytymistapojakaan: kiroilua, röyhtäilyä, nenän kaivamista, ei pestä käsiä wc:n jälkeen jne.
En jaksa alkaa parantaa muiden huolia ja ryhtyä psykiatriksi. Saati sotkea lapsiani tällaisen perheen arkeen. Tällainen ei kuulu nyt, eikä toivottavasti tulevaisuudessakaan mun elämään.
Siksi minä välttelen henkilöitä joiden ulkoisesta olemuksesta jo näkyy ns.vaaran-signaaleja.
 
Mä en nyt yön tunteina jaksanu ihan koko ketjua lukea läpi, mutta aattelin sanoo (sori jos joku muu jo sanonu) että lapset käyttäytyy eritavalla äidin läsnäollessa, kuin ilman äitiä, joten siksi tarha on joskus ihan hyvä 'opettaja' lapselle jo pienempänä.

Mutta sanoisin, että asiasta puhuminen jonkun kanssa voisi auttaa :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksi ajatus:
edelliseen viestiini jatkan, kun joku piikiteli mua:
minä en ainakaan voi olla kaveri sellaisen äidin kanssa joka oikeesti on ulkoisesti törkyinen. Sillä ei oo silloin kaikki asiat kohdallaan. Ja en kaipaa elämääni yhtään negatiivisia asioita joita mun pitäisi surkutella. Esim tyyliin: Joku äiti näyttää räjähtäneeltä kun mies ryyppää, hakkaa, on työtön, ei oo rahaa, ja isä ajoi äidin ja lapset pois kotoa känni päissään, ja äitillä on burn out tai masennus, eikä siksi huolehdi itsestään tai lapsistaan. Tällaisilla ihmisillä ei ole yleensä käyttäytymistapojakaan: kiroilua, röyhtäilyä, nenän kaivamista, ei pestä käsiä wc:n jälkeen jne.
En jaksa alkaa parantaa muiden huolia ja ryhtyä psykiatriksi. Saati sotkea lapsiani tällaisen perheen arkeen. Tällainen ei kuulu nyt, eikä toivottavasti tulevaisuudessakaan mun elämään.
Siksi minä välttelen henkilöitä joiden ulkoisesta olemuksesta jo näkyy ns.vaaran-signaaleja.

ahaa. Saanko kysyä, montako lasta sinulla itselläsi on? Ja kauanko olet kotiäitinä ollut (vai käytkö töissä?)
Voin kertoa, että meillä ei aina hiuksia harjata kuin illalla tai silloinkaan, eikä vaatteet ole aina puhtaat tai trendikkäät, mutta ei ole kenelläkään mitään lääkitystä, ei yhtään diagnoosia, harvinaisen terveet lapset, ei allergian allergiaa,, pesemme liikaakin käsiä, kukaan meistä ei kiroile (lapselle saman ikäiset pojat huutelivat kirosanoja, ja lapseni kertoi minulle että pojat sanoivat minttu vaikka nimeni on xxxx -sanoivat v...., ei siis tunnista edes kirosanoja). Olemme korkeakoulutettuja.
 
sinulle yksi ajatus.
eiköhän ole päivänselvää, että vaatteista ei voi mitään päätellä. Haluatko ystäväksi ihmisen, joka on tiptop, mutta on ylivelkainen, kun ei pääse irti riippuvuudesta ostella jatkuvasti turhaan vaatteita ja tekee laskua kauppoihin, vaikka rahaa ei ole? moni nuori äiti on tällainen, kulkee yhden lapsen kanssa kaupoissa päivät, vaikka ei tienaa mitän. Elämänsisältö vaatteet. Kiva kun saat kaveriksi ihmisen, joka pyytäää sulta sitten rahaa "lainaan" aina ennen kuin sitä tilille tulee huikeat pari sataa (kotihoidontuki)
 
Pakko tähän väliin kertoa meidän lähellä olevasta perhepuistosta. Siellä käy aika paljon porukkaa, ja kaksi (eivät kai tunne toisiaan) äitiä on selvästi jotenkin, miten sen nyt sanoisi kauniisti, lievästi kehitysvammaisia. enkä nyt todellakaan sano että sinä ap sitä olet, vaan kerron nyt tämän jutun. Jos ja kun tulevat minulle juttelemaan, nini minä juttelen mielellän hetken, enkä todellakaan koskaan viestittäisi mitään heidän lapsillee, jotka by the way ovat tosi söpöjä ja ihania. Mutta sitten jos nämä äidit aina tulevat luo ja alkavat juttelemaan niistä samoista jutuista, eivätkä pikkuvinkeistä huomaa että nyt, tunnin juttelen jälkeen en enää jaksa, niin pakko vain jotenkin keksiä jotain ja häipyä. Toki on muitakin ihmisiä joiden kanssa ei vain ole samalla aaltopituudella, eikä jutut mene yhteen, mutta ne äidit huomaavat sen heti, eikä sitten kummemin ota kontaktia. Mutta nämä muutamat aina vain jaksaisivat jutella ei mistään. Sitten on lisäksi kamalaa kun heitä säälii... Mutta tosiaan, lapsille en ikinä antaisi ymmärtää mitään tuollaista, eiväthän he mitään tilanteelleen ja vanhemmilleen voi.
 

Yhteistyössä