Musta tuntuu että petin terapeuttini ja nyt mua ahdistaa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "..."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Täytyy ottaa huomioon, että olen vasta kuukauden ajan tehnyt asialle jotain. Tuskin tämä aivan heti tulee korjaantumaan... En oikein osaa sanoa miten tässä käy... Miksi on niin vaikea puhua omista kipeistä tunteistaan? Miksi alan itkemään kun yritän puhua niistä? Ja miksi, kun alan itkemään, yritän sulkeutua ja lopettaa itkemisen? Miksi minua hävettää itkeä tunteitani ventovieraalle ihmiselle? Miksi pelkään sitä häpeää tai sitä mitä muut ajattelee? Äitini on muuten lisäksi alkoholisti, ja raskaimpia on iltaisella tulevat puhelut. Nyt se on hoksannut, että jos soittaa isäni puhelimesta, vastaan varmemmin ja sitten alkaa se ryöpytys kun en ole vastannut hänelle. Näin viikonloppuiltaisin aivan pelottaa vastata, koska tiedän hänen olevan juovuksissa, ja silloin en kestä kuulla edes hänen puhettaan.

Miksi näistä asioista on helpompi kirjoittaa kuin puhua?
 
Omista tunteista on vaikea puhua tilanteessa, jossa ei oikein itsekkään tiedä, miltä tuntuu. Kun elää jonkun voimakkaan ilmiön lähellä, jota on mahdoton käsitellä, kuten vaikka alkoholisti (joista kaikki käyttäytyvät kuten narsistit, vaikka kaikki narsistit eivät ole alkoholisteja), syntyy sairauden kaltainen tila, jota kutsutaan läheisriippuvuudeksi tai tunnevammaisuudeksi. Kannattaa lukea Martti Paloheimon kirja kotivammaisuuden synty tai Suomalaisen lapsuuden haavat, kuinka sinua kohdeltiin. (Sama kirja, mutta eri painoksilla eri nimi). Oleellinen asia tuossa tilassa on ulkoaohjautuvuus, eli omat tyunteet ja mielipiteet katoaa ja sekoittuu ympäröivien ihmisten tunteisiin. Ei oikein tiedä, mitä itse tahtoo ja tarvitsee, mutta tietää kyllä mitä joku toinen tahtoo ja tarvitsee.
Kyyneleet on sielun pesuvettä ja on luonnolista itkeä, kun sattuu, oli kipu sitten henkistä tai fyysistä ja se todella sattuu, kun ihmiseltä on viety minuus.
Toisaalta kukaan ei halua olla heikko ja varsinkin vahvan ihmisen rinnalla sairastunut on saanut monesti kuulla, että itku (ja tunteiden osoittaminen) on heikkouden merkki, eikä kukaan halua olla heikko. Siksi itkemäänkin voi joutua opettelemaan.
Toki itkun kieltäminen itseltään ja yritys tukahduttaa se on myös keino yrittää kieltää tunteensa ja koko tilanne. Kieltäminen on iso osa tuota tilaa.
Itkeminen hävettää, koska se tuntuu heikkoudelta ja koska silloin kohtaa tunteita, joiden olemassaolon haluaa kuieltää, koska ne ovat niin kipeitä, rumia ja sopimattomia.

Ihminen on laumaeläin ja on luonnollista johonkin rajaan asti miettiä, miltä julkisivu näyttää, mutta läheiriippuvuuteen kuuluu oleellisena osana julkisivu elämä, se että mitä muut minusta ajattelevat on viellä tärkeämopää kuin ihmisille yleensä.

Vaikeiden asioiden purkaminen voi olla kirjoittamalla helpompaa, koska silloin ei tarvitse konkreettisesti kohdata toista ihmistä ja riippuvuus suhteissa eläneet ihmiset eivät ole tottuneet kohtaamaan ihmistä ja olemaan läsnä ihmisenä ihmiselle.

Ihan eka raja, mikä sinun pitää asettaa on, että "en puhu kanssasi kun olet humalassa" Sillä pääset eroon kaikista raskaimmista puheluista. Jos äiti soittaa humalassa, puhelin äänettömälle ja vasta seuraavana aamuna seuraava vastaus.
 
[QUOTE="...";27488785]oon käyny jonku aikaa hypnoositerapiassa ja viimeisimmässä istunnossa en kuulemma
käyttäytynyt odotetulla tavalla. Minun olisi kuulemma pitänyt regoida edes jotenkin kaikkiin
negatiivisiin tunteisiin joita olen padonnut sisälleni. En kuitenkaan "pystynyt" siihen. Osittain siksi
että aina kun olen reagoinut johonkin minulle tehtyyn vääryyteen, olen saanut selkääni äidiltäni.
Mies hiljensi minut vain kerran, mutta se riitti. osaan lukea hänen reaktioitaan niin hyvin
että tiedän hiljentyä.

Nyt mua pelottaa mennä uudestaan tuonne, koska jos se odottaa mun reagoivan näihin tunteisiin
niin se on väärässä... huoh, Kuinka nämä mielen ongelmat voi olla näin vaikeita??

Mä menin hakemaan apua painonhallintaan ja makeanhimoon ja tässä sitä nyt ollaan.
Narsistisen äidin syyllistämällä kasvatettu lapsi joka on kaikkien kynnysmattona...
Kuinkahan siitä stigmasta pääsee eroon????[/QUOTE]

sinä osaat joten PRVOOOOO!!! miks?
 
Ja tänään hoksasin, että kun olen vähän alkanut rajoittamaan yhteydenpitoa äitiini, on hän alkanut manipuloimaan minua lasteni kautta... Voi luooooja!!!

Tänään tuli taas niin paljon uutta matskua päähän jota saa sitten terapiassa käsitellä...
 
Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.

He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne,
eivät he sittenkään kuulu teille.

Antakaa heille teidän rakkautenne,
mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoivata heidän ruumistaan
vaan ette heidän sielujaan.

Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen,
mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taakse päin eikä viivy menneessä päivässä.
 

Yhteistyössä