Omista tunteista on vaikea puhua tilanteessa, jossa ei oikein itsekkään tiedä, miltä tuntuu. Kun elää jonkun voimakkaan ilmiön lähellä, jota on mahdoton käsitellä, kuten vaikka alkoholisti (joista kaikki käyttäytyvät kuten narsistit, vaikka kaikki narsistit eivät ole alkoholisteja), syntyy sairauden kaltainen tila, jota kutsutaan läheisriippuvuudeksi tai tunnevammaisuudeksi. Kannattaa lukea Martti Paloheimon kirja kotivammaisuuden synty tai Suomalaisen lapsuuden haavat, kuinka sinua kohdeltiin. (Sama kirja, mutta eri painoksilla eri nimi). Oleellinen asia tuossa tilassa on ulkoaohjautuvuus, eli omat tyunteet ja mielipiteet katoaa ja sekoittuu ympäröivien ihmisten tunteisiin. Ei oikein tiedä, mitä itse tahtoo ja tarvitsee, mutta tietää kyllä mitä joku toinen tahtoo ja tarvitsee.
Kyyneleet on sielun pesuvettä ja on luonnolista itkeä, kun sattuu, oli kipu sitten henkistä tai fyysistä ja se todella sattuu, kun ihmiseltä on viety minuus.
Toisaalta kukaan ei halua olla heikko ja varsinkin vahvan ihmisen rinnalla sairastunut on saanut monesti kuulla, että itku (ja tunteiden osoittaminen) on heikkouden merkki, eikä kukaan halua olla heikko. Siksi itkemäänkin voi joutua opettelemaan.
Toki itkun kieltäminen itseltään ja yritys tukahduttaa se on myös keino yrittää kieltää tunteensa ja koko tilanne. Kieltäminen on iso osa tuota tilaa.
Itkeminen hävettää, koska se tuntuu heikkoudelta ja koska silloin kohtaa tunteita, joiden olemassaolon haluaa kuieltää, koska ne ovat niin kipeitä, rumia ja sopimattomia.
Ihminen on laumaeläin ja on luonnollista johonkin rajaan asti miettiä, miltä julkisivu näyttää, mutta läheiriippuvuuteen kuuluu oleellisena osana julkisivu elämä, se että mitä muut minusta ajattelevat on viellä tärkeämopää kuin ihmisille yleensä.
Vaikeiden asioiden purkaminen voi olla kirjoittamalla helpompaa, koska silloin ei tarvitse konkreettisesti kohdata toista ihmistä ja riippuvuus suhteissa eläneet ihmiset eivät ole tottuneet kohtaamaan ihmistä ja olemaan läsnä ihmisenä ihmiselle.
Ihan eka raja, mikä sinun pitää asettaa on, että "en puhu kanssasi kun olet humalassa" Sillä pääset eroon kaikista raskaimmista puheluista. Jos äiti soittaa humalassa, puhelin äänettömälle ja vasta seuraavana aamuna seuraava vastaus.