Musta tuntuu että mua on petetty ja mies ei tunne tehneensä mitään väärää!! Kyllä voi ottaa kupoliin koko äijä!

["eukko"]

Tämä on nyt taas tätä naisen "hysteeristä vauhkoamista"... Me ollaan siis mieheni kanssa oltu yhdessä hieman vajaat kymmenen vuotta. Meillä on kolme lasta, joista nuorin on vasta puoli vuotias. Seitsemän vuotta sitten menimme kihloihin (odotin esikoistamme). Silloin oli puhe häistä, mutta en itse halunnut mennä naimisiin raskaana. Pian esikoisen syntymän jälkeen aloinkin odottamaan toista lastamme (lapsille tuli vuoden ikäero).

No kakkosen synnyttyä aloin sitten puhumaan niistä meidän häistä ja mies tuntui olevan ihan mukana. Alunperin kun aloimme seurustelemaan ja viimeistään siinä vaiheessa kun aloimme tekemään lapsia ja menimme kihloihin, olen tehnyt selväksi että haluan kyllä naimisiin, vaikka kaikki ei ihan perinteisessä järjestyksessä sujuisikaan. Jotenkin asia aina jäi. Säästimme hääjuhliin, koska emme halunneet ottaa sitä varten lainaa. Sitten olinkin pidempään kotona ja suuri osa säästöistä kului hoitovapaalla.

Kun tämä kuopuksemme syntyi otin hääasian taas esille. Nyt tuntui että mies vältteli koko asiaa. Kun tarpeeksi kauan tivasin, niin mies lopulta sanoi, että haluaa mennä vain ihan pienimuotoisesti. No, ei se juhla ole minulle se pääasia, joten suostuin. Kun kyselin aikataulua niin mies lopulta myöntyi että "tämän vuoden aikana". No, oli miten pienimuotoiset häät tahansa, niin kai minä naisihmisenä niitä haluaisin vähän suunnitella? Nyt tätä vuotta on kulunut jo lähes puolet ja mies sanoi, mulle eilen että hän ilmottaa mulle sitten parin kuukauden varoitusajalla että koska käy. Siis mitä? Ihan oikeasti? "Kyllä me ollaan menossa naimisiin, mutta mä en viitsi kertoa tuolle eukolle että koska.. Pidän sitä jännityksessä ja varotan sit vähän etukäteen..." Sanoin sitten miehelle, että en minä halua sitä väkisin viedä alttarille. Jos ajatus on tosiaan niin vastenmielinen ettei siitä voi edes vakavasti keskustella niin sovitaan sitten vain ettei mennä naimisiin ollenkaan. Valitettavasti ukko vaikutti vallan tyytyväiseltä että sai mut sanomaan noin.

Tämä voi nyt vaikuttaa ihan naurettavalta. Mieheni on aina ollut hyvä mua kohtaa. Rakastaa selkeästi minua ja lapsiamme, auttaa mua paljon, on tukena elämän alamäissä, meillä on (muissa asioissa) hyvä keskusteluyhteys ja olemme kaikin puolin onnellinen perhe. Tämä naimisiinmenoasia vain merkitsi mulle paljon ja jotenkin koko ajatus siitä että olen tehnyt kolme lasta miehelle, joka ei sitten ole valmis virallisesti sitoutumaan minuun tai edes kertomaan että miksi, niin ottaa mua suunnattomasti päähän, enkä tiedä pääsenkö tästä yli! Tottakai pitäisi, eihän sen naimisiinmeno meidän arkea muuttaisi, eikä myöskään naimisiin menon unohtaminen muuta mitään... Se vain muutti sen miten kuvittelin mieheni näkevän minut. Se muutti mut elämänkumppanista vain "lasteni äidiksi johon en halua sen kummemmin sitoutua". Se muutti minut niin vähäpätöiseksi ihmiseksi etten ansaitse edes selitystä!

Kiitos ja anteeks. Kauhia sepustus. Ehkä kirjoitinkin se enemmän itselleni.

 

["eukko"]

Ai nämä parisuhdekriisit olivatkin tällainen pyhien vitsaus? Entäs kun kriisi on vain toisella ja toisen mielestä kaikki on vallan mainiosti?

 

[Armi Arvailija]

"Se vain muutti sen miten kuvittelin mieheni näkevän minut."

Ehkä sun pitää miettiä tätä asiaa enemmän miehesi kannalta kuin itsesi kannalta. Eli unohda tuo, miten miehesi näkee sinut. Hänhän mitä todennäköisemmin rakastaa sinua enemmän kuin ketään muuta maailmassa (jos lapsia ei lasketa). Minulle tulee mieleen, että ehkä miehesi naisi sinut jo heti pääsiäisen jälkeen, jos riittiin ei liittyisi minkäänläisiä juhlia, ts. naimisiinmenosta ei tehtäisi numeroa. Siihenhän tuolla suunnittelulla viittaat ja minä ainakin tunnen montakin miestä, jotka saa vaan näppyjä juhlien järjestämisestä. Sitä on mieluummin vaikka menemättä naimisiin kuin käy läpi moisen koettelemuksen

 

[vaimo2009]

Onhan se ihanaa suunnitella häitä ja näin ymmärrän kyllä ärsyyntymisesi.

Tiedän paljon ihmisiä jotka eivät tahdo naimisiin, koska yhdessä ollaan jo muutenkin eikä se sinänsä heidän mielestään muuttaisi mitään. Niilläkin on jo lapsiakin jne. Voiko olla, että miehesi ei yksinkertaisesti ymmärrä kiirettä, koska ei näe siinä mitään erityisen tarpeellista tmv.? Olette olleet jo noinkin kauan yhdessä.. mitä kauemmin sitä lykätään sitä tarpeettomammalta se varmaan miehestäsi tuntuu.. "kun on tähänkin saakka menty näin.."

Oletko yrittänyt kertoa käytännönsyistä? Yhteinen sukunimi (tuleeko sitäkään)? Jos toiselle tapahtuu jotakin niin perintö ja lapset hoituvat kai helpommin. En ole ihan 100% perillä kaikista noista käytännön asioista mitä se sisältää (vaikka naimisissa olenkin..), mutta itselle ainakin se oli sellainen "nyt me ollaan oikea perhe" kun on sama sukunimikin etc. ja rekistereissä näkyy se aviomies

Olisitko valmis harkitsemaan ihan sellaista vaihtoehtoa, että menette ihan vaikka kahden todistajan kanssa nelistään maistraattiin sovittuna aikana ja pukeudutte vähän hienompiin vaatteisiin ja menette vaikka syömään ravintolaan sen jälkeen? Tuollainen hyvin pieni ja vaatimaton versio, joka ei myöskään ole ennennäkemätön Voisi ehkä olla miehelle vähemmän paineita etc. jos asiasta ei tehtäisi isoa numeroa, vaikka kyllähän se meille naisille usein on aika iso juttu. Tietysti sinun täytyy itse miettiä mihin saakka voit antaa asian suhteen periksi ja mihin voit tyytyä ja olla vielä onnellinen itse naimisiinmenosta

Onnea koitokseen! Toivottavasti sinustakin tulee pian kahlittu nainen <3

 

[gnghj]

No kuule. Eihän tuossa ole mitään ongelmaa. Varaatte kirkon tai maistraatin ja jostain ravintolasta pöydän läheisille. Siinä se. Ei mene montaa kuukautta järjestelyihin. Me pidettiin ns. isommat häät ja nyt jälkeen päin ajateltuna tuo pienimuotoinen ravintola + vihkiminen kirkossa olisi riittänyt vallan hyvin. Ihan turhaa stressiä järjestin itselleni.

 

["eukko"]

Ehdotin itse miehelle että mentäisiin vain omien perheiden (vanhemmat sekä sisarukset) seurassa ja sitten ravintolaan syömään. Laskimme jopa alustavan budjetin asialle. Asiasta on kuitenkin puhuttu ja luulin että ollaan ihan samalla aaltopituudella. Mies valitti että mulla on muka kauhea kiire asian kanssa, mutta herraisä, kymmenen yhteistä vuotta! Kun tuli puhe tästä vuodesta, oletin että menemme kesällä! Mistään "mä varotan sua pari kuukautta etukäteen" ei ollut puhetta.

Tiedän kyllä ettei mies ole mikään huomion keskipiste -ihminen ja itse tilaisuus varmasi jännittää häntä. Mulle se naimisiin meno merkitsisi nimenomaan sitä että olemme sitten "kunnon perhe" vaikka toki me olemme sitä nytkin. Tämä oli tärkeä asia minulle ja nyt tuntuu siltä että se ei merkitse miehelle mitään, vaikka hän aluksi väittikin että merkitsee.

 

["eukko"]

No kuule. Eihän tuossa ole mitään ongelmaa. Varaatte kirkon tai maistraatin ja jostain ravintolasta pöydän läheisille. Siinä se. Ei mene montaa kuukautta järjestelyihin. Me pidettiin ns. isommat häät ja nyt jälkeen päin ajateltuna tuo pienimuotoinen ravintola + vihkiminen kirkossa olisi riittänyt vallan hyvin. Ihan turhaa stressiä järjestin itselleni.

No niinhän sitä luulisi, mutta kumman vaikeaa tuntuu olevan!

 

["kisu"]

Sä kiehut turhaan. Onhan miehelläkin oikeus mielipiteisiin. Ja koska naimisiinmeno ei mitään muuta ja mies ei koe sitä niin tärkeänä, sun pitää ymmärtää senkin mielipide. Mun mies ei edes halua naimisiin, joten ole onnellinen! Haluaa kyllä olla mun kanssa lopun ikänsä, mutta ei halua mitään virallista juttua. Meillä on lapsia ja ollaan oltu yhdessä yli 10 v...

 

["huoh"]

Jos koet asian noin, miksette sitoutunu ennen lapsia. Asuntolainat, autot ja lapset uskalletaan hankkia yhdessä mutta ei uskalleta mennä naimisiin vaikka avioliitossa erokuviokin olisi selkeämpi kuin avoero.

 

["eukko"]

[QUOTE="huoh";23642960]Jos koet asian noin, miksette sitoutunu ennen lapsia. Asuntolainat, autot ja lapset uskalletaan hankkia yhdessä mutta ei uskalleta mennä naimisiin vaikka avioliitossa erokuviokin olisi selkeämpi kuin avoero.[/QUOTE]

Kyllä me oltiin avioliitosta silloin puhuttukin. Esikoinen sai alkunsa hieman aikaisemmin kuin oli suunniteltu (vaikka kovasti haluttu lapsi sitten olikin) ja päätimme lykätä hääasiaa. Ja sinnehän se sitten jäi. Ja joo, kyllä minäkin ihmettelen kuinka se avioliitto olisi muka suurempi sitoumus kuin lapset!

 

[Ksmq]

Mitä jos miehes todella yhdistää naimisiin menon ja juhlat liian hankalana kuviona? Jos ne juhlat painaa liikaa tässä yhteydessä? Kaikesta päätellen se avioituminen sinun kanssasi ei ole ongelma. Tuli mieleen että jos kumpainenkin joustais vähän ja sinä tökkäisit miestäs hieman eteenpäin ja vaikka polvistuisit kertoisit kuinka haluat naimisiin hänen kanssaan ja kuinka tärkeää se olisi, teille molemmille. Naimisiin voisitte mennä ilman suurta haloota vaikka kesällä ja ne pienet juhlat järjestää myöhemmin. Vaikka parin kuukauden varoajalla ja naimisiin menoahan te voitte juhlistaa samana päivänä vaikka menemällä ravintolaan perheen kesken.

 

["vieras"]

Mä ymmärrän miestäsi, minäkin rakastan omaa miestäni yli kaiken, muttei naimisiinmeno kiinnostanut vähääkään. olemme olleet yhtä pitkään yhdessä melkein ja sitten viimein mentiin maistraatissa ilman juhlia käytännönsyistä kuitenkin vihille ja se siitä. En tiedä olisinko halunnut mennä ollenkaan jos toinen olisi vaatinut jotain juhlakestejä väen vängällä pidettäväksi. En vaan kertakaikkiaan pidä ajatuksesta, että joutuisin suvun edessä jolemaan jotain ihanaa morsianta, jos ei ole pakko. En vietä koskaan synttäreitäkään, lähden mieluummin esim. etelän matkalle perheen kanssa. Tehkää kompromissi ja menkää vihille maistraatissa, pitäkää pienet juhlat lähimmille, kotona. Miehesi voi vieroksua hääjuhlia ja siksi pitkittää avioliittoon astumista.

 

[Peppari]

Lapset taitaa olla miehin nimellä? Sano miehelle että haluat olla lasten kanssa samanniminen koska he kerran ovat sinun lapsiasi. Tai sitten voihan lapset laittaa takaisin sinun nimisiksi
Mä en oikeasti ymmärrä miten muka naimisiinmeno olisi jotenkin kovempi juttu kuin lastenteko.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";23643352]Mä ymmärrän miestäsi, minäkin rakastan omaa miestäni yli kaiken, muttei naimisiinmeno kiinnostanut vähääkään. olemme olleet yhtä pitkään yhdessä melkein ja sitten viimein mentiin maistraatissa ilman juhlia käytännönsyistä kuitenkin vihille ja se siitä. En tiedä olisinko halunnut mennä ollenkaan jos toinen olisi vaatinut jotain juhlakestejä väen vängällä pidettäväksi. En vaan kertakaikkiaan pidä ajatuksesta, että joutuisin suvun edessä jolemaan jotain ihanaa morsianta, jos ei ole pakko. En vietä koskaan synttäreitäkään, lähden mieluummin esim. etelän matkalle perheen kanssa. Tehkää kompromissi ja menkää vihille maistraatissa, pitäkää pienet juhlat lähimmille, kotona. Miehesi voi vieroksua hääjuhlia ja siksi pitkittää avioliittoon astumista.[/QUOTE]

sana jäi tietysti välissä, eli yhtä pitkään olemme olleet yhdessä kuin tekin, siis melkein. Me yhdessä täydet 7 vuotta

 

[ohis]

[QUOTE="kisu";23642955]Sä kiehut turhaan. Onhan miehelläkin oikeus mielipiteisiin. Ja koska naimisiinmeno ei mitään muuta ja mies ei koe sitä niin tärkeänä, sun pitää ymmärtää senkin mielipide. Mun mies ei edes halua naimisiin, joten ole onnellinen! Haluaa kyllä olla mun kanssa lopun ikänsä, mutta ei halua mitään virallista juttua. Meillä on lapsia ja ollaan oltu yhdessä yli 10 v...[/QUOTE]

Mä en vaan ymmärrä, että jos se naimiisiinmeno on toiselle tärkeää niin miksi ei voi mennä. Mä en ainakaan keksi yhtään hyvää syytä mikä miehellä voisi olla avioliittoa vastaan jos kerran yhdessä aiotaan olla.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

[QUOTE="huoh";23642960]Jos koet asian noin, miksette sitoutunu ennen lapsia. Asuntolainat, autot ja lapset uskalletaan hankkia yhdessä mutta ei uskalleta mennä naimisiin vaikka avioliitossa erokuviokin olisi selkeämpi kuin avoero.[/QUOTE]

Sitoutunut?

Ei mikään osoita sitoutumista paremmin, kuin yhteiset lapset ja yhteinen arki. Uskallusta tarvitaan niihin, ei avioliittoon.

Ikävää, että ap ja mies ovat eri mieltä siitä, mikä on tärkeää.

 

["mies"]

yksikään mies ei jaksa sitä häähössötystä.

 

["eukko"]

[QUOTE="mies";23644179]yksikään mies ei jaksa sitä häähössötystä.[/QUOTE]

Kukaan ei ole mitään häähössötystä pyytänytkään. Sanoin jo aikaisemmin että voisin vallan mainiosti mennä naimisiin maistraatissa perheen kesken.

 

[zvvz]

No eihän se vittu vihkimällä parane...Olisit vaatinut naimisiinmenoa ennenkuin aloitte muksuja rustaamaan. Katopa sitten että omaisuutta on myös sinun nimissäsi, muuten sulle ei jää kuin tuulenhuuhtoma persus jos eroatte. Leskeneläkkeestäkään ei tarvitse haaveilla.

 

["eukko"]

No eihän se vittu vihkimällä parane...Olisit vaatinut naimisiinmenoa ennenkuin aloitte muksuja rustaamaan. Katopa sitten että omaisuutta on myös sinun nimissäsi, muuten sulle ei jää kuin tuulenhuuhtoma persus jos eroatte. Leskeneläkkeestäkään ei tarvitse haaveilla.

Niin että ei kannata salamurhata ukkoa ennen kuin aamenet on sanottu? Roger!

 

[kerro tuo miehelle]

"Se vain muutti sen miten kuvittelin mieheni näkevän minut. Se muutti mut elämänkumppanista vain "lasteni äidiksi johon en halua sen kummemmin sitoutua". Se muutti minut niin vähäpätöiseksi ihmiseksi etten ansaitse edes selitystä! "

Oletko kertonut tuon miehelle?

 

[zvvz]

Öh tuota, kuka murhaamisesta on puhunut, ootko jotenkin vinksahtanut. No kaikenlaista voi tapahtua, itseltäni on mies kuollut onnettomuudessa. No ehkä tarkoitin että kuolemantapauksen sattuessa leskeneläkkeestä ei tarvitse haaveilla, ettei tarvitse tehdä omia tulkintoja....

 

[Alaston lohikäärme]

No jospas se järjestää teille jotain yhteistä naimisiinmenoreissua johonkin ulkomaille?

 

["eukko"]

Öh tuota, kuka murhaamisesta on puhunut, ootko jotenkin vinksahtanut. No kaikenlaista voi tapahtua, itseltäni on mies kuollut onnettomuudessa. No ehkä tarkoitin että kuolemantapauksen sattuessa leskeneläkkeestä ei tarvitse haaveilla, ettei tarvitse tehdä omia tulkintoja....

Ei ollut tarkoitukseni loukata. Anteeksi.

 

["eukko"]

No jospas se järjestää teille jotain yhteistä naimisiinmenoreissua johonkin ulkomaille?

Sanoisin näin kymmenen vuoden kokemuksella, että aika epätodennäköistä... Mutta ainahan voi toivoa! Toiveeksi taitaa koko homma jäädäkin...