A
"AAPEE"
Vieras
En ole ennen tänne palstoille elämästäni tilitellyt, mutta nyt on ihan pakko, kun ottaa niin nuppiin. Noh, meidän lauantai on tähän mennessä mennyt niin, että minä olen tehnyt kaikki kotityöt ym. (aamupalat, pedannut pedit, hoitanut lapsen aamupesut, pukemisen, roskat, lounasta pöytään, tiskannut mm.) ja mies on, noh, käynyt kävelyllä meidän (siis minä ja 1,5 v. lapsi) kanssa ja ollut lapsen kanssa sillävälin, kun minä olen hoidellut noita muita hommia. Ja meillähän tämä arki - ja viikonloput - hoituu siten, että mies käy (arkisin) töissä ja minä hoidan kaikki kotihommat, välipaltkin puoliskon nenän eteen.
Miä sitten tuossa tiskailin lounaan jäljiltä (jätti mies kaikki astiat pöytään, eikä edes kiitosta (taaskaan) muistanut (?) sanoa. lapsi oli jo aika väsynyt, joten oli jo melkoisen villi ja vähän kärttyisäkin. Huuteli mies sitten toisesta huoneesta, että "Mitä tuon kanssa voisi nyt sitten tehdä, että rauhoittuisi?". Itse "hieman" kyllästyneenä siihen, että OIKEASTI melkein mitään mies ei "osaa" tehdä ilman, että minä neuvon tai käsken, sanoin ehkä hieman tiuskahtavaan sävyyn, että "Piirtäkää vaikka. Kyllä meillä arjet sujuu ihan hyvin ilman huutoja, ja että silti teen tosiaan siinä samalla kaikki kotihommat". Kun oikeesti olisi joskus juhlaa edes yhden päivän ajan, että saisi kotityöt hoitaa ilman, että välissä joutuu käydä kuitenkin valvomassa tilannetta, neuvomassa ja korjat vielä (miehenkin) vaatteita pois lattialta.
Menin sitten laittamaan lasta päiväunille hieman myöhemmin, niin sitten mies rupeaa urputtamaan suuttuneena, että kun hän ei minun mukaani osaa tehdä yhtään mitään jne. ja häipyi harrastuksiinsa. Minä taas kun olen meistä herkempi ja IHAN liian kiltti, niin nukutin sitten itkien lapsemme päiväunille, ja nyt siis olen vieläkin tippa linssissä ja melkoisen raivoissani kotona. Ärsyttää vaan, kun mies ei tosiaan tee MITÄÄN ilman käskemistä, kun kerran käy töissä. Ja hän vaan saa olla väsynyt ja silloin tällöin äksy, kun kerran käy töissä.
Sen verran vielä tästä tilanteestamme, että olen ihan vapaaehtoisesti kotiäitinä ja olenkin sitä mieltä, että mun kuuluu hoitaa kaikki kotityöt nyt, mutta kun pitäisi sitä nyt osata olla edes vartin verran oman lapsen kanssa ilman, että heti menee kiukutteluksi ja ollaan ihan että "Apua-papua!". Ärsyttää sekin, että olen ihan liian kiltti, ja varmasti taas jälleen olen se, joka pyytää anteeksi ja on ihan että "kur-kur, ollaanko taas kavereita, jookos?", jotta saisin kodin ilmapiirin paremmaksi...Ja ei, en ole mikään hemmoteltu ja laiska kotiäiti, sillä tämä, että teen kaikki kotihommat ja joudun käskemään miestäni tekemään asioita, joita hän on luvannut, "toimi" jo silloin, kun olin itsekin kokopäivätöissä ja tienasin saman verran kuin puoliskoni. Esimerkkinä puolison tekemättömyydestä mainittakoon vielä se, että kun tuli esikoisen synnyttämisen aika, niin tein vielä supistuksista huolimatta ruokaa ja siivosin kodin, jotta olisi sitten mukavan siistiä, kun tulen takaisin sairaalasta. Kotiin tullessani vauvan kanssa minua sitten odotti viiden päivän tiskit, petaamaton sänky, täysi pyykkikori - eikä tietenkään ruokaakaan oltu tehty...Ärsyttää, kun joutuu pakosta olemaan semmonen tylsä käskyttäjä, kun ei muuten mikään suju. Niin, ja minä muistan kaikki miehen puolen sukulaisten merkkipäivät ym., hoidan niihin lahjat jne. jne.
Huh, tulipa varmasti sekava teksti, mutta helpotti, kun sai vähän avautua...Enää ei itketäkään niin paljon...
Miä sitten tuossa tiskailin lounaan jäljiltä (jätti mies kaikki astiat pöytään, eikä edes kiitosta (taaskaan) muistanut (?) sanoa. lapsi oli jo aika väsynyt, joten oli jo melkoisen villi ja vähän kärttyisäkin. Huuteli mies sitten toisesta huoneesta, että "Mitä tuon kanssa voisi nyt sitten tehdä, että rauhoittuisi?". Itse "hieman" kyllästyneenä siihen, että OIKEASTI melkein mitään mies ei "osaa" tehdä ilman, että minä neuvon tai käsken, sanoin ehkä hieman tiuskahtavaan sävyyn, että "Piirtäkää vaikka. Kyllä meillä arjet sujuu ihan hyvin ilman huutoja, ja että silti teen tosiaan siinä samalla kaikki kotihommat". Kun oikeesti olisi joskus juhlaa edes yhden päivän ajan, että saisi kotityöt hoitaa ilman, että välissä joutuu käydä kuitenkin valvomassa tilannetta, neuvomassa ja korjat vielä (miehenkin) vaatteita pois lattialta.
Menin sitten laittamaan lasta päiväunille hieman myöhemmin, niin sitten mies rupeaa urputtamaan suuttuneena, että kun hän ei minun mukaani osaa tehdä yhtään mitään jne. ja häipyi harrastuksiinsa. Minä taas kun olen meistä herkempi ja IHAN liian kiltti, niin nukutin sitten itkien lapsemme päiväunille, ja nyt siis olen vieläkin tippa linssissä ja melkoisen raivoissani kotona. Ärsyttää vaan, kun mies ei tosiaan tee MITÄÄN ilman käskemistä, kun kerran käy töissä. Ja hän vaan saa olla väsynyt ja silloin tällöin äksy, kun kerran käy töissä.
Sen verran vielä tästä tilanteestamme, että olen ihan vapaaehtoisesti kotiäitinä ja olenkin sitä mieltä, että mun kuuluu hoitaa kaikki kotityöt nyt, mutta kun pitäisi sitä nyt osata olla edes vartin verran oman lapsen kanssa ilman, että heti menee kiukutteluksi ja ollaan ihan että "Apua-papua!". Ärsyttää sekin, että olen ihan liian kiltti, ja varmasti taas jälleen olen se, joka pyytää anteeksi ja on ihan että "kur-kur, ollaanko taas kavereita, jookos?", jotta saisin kodin ilmapiirin paremmaksi...Ja ei, en ole mikään hemmoteltu ja laiska kotiäiti, sillä tämä, että teen kaikki kotihommat ja joudun käskemään miestäni tekemään asioita, joita hän on luvannut, "toimi" jo silloin, kun olin itsekin kokopäivätöissä ja tienasin saman verran kuin puoliskoni. Esimerkkinä puolison tekemättömyydestä mainittakoon vielä se, että kun tuli esikoisen synnyttämisen aika, niin tein vielä supistuksista huolimatta ruokaa ja siivosin kodin, jotta olisi sitten mukavan siistiä, kun tulen takaisin sairaalasta. Kotiin tullessani vauvan kanssa minua sitten odotti viiden päivän tiskit, petaamaton sänky, täysi pyykkikori - eikä tietenkään ruokaakaan oltu tehty...Ärsyttää, kun joutuu pakosta olemaan semmonen tylsä käskyttäjä, kun ei muuten mikään suju. Niin, ja minä muistan kaikki miehen puolen sukulaisten merkkipäivät ym., hoidan niihin lahjat jne. jne.
Huh, tulipa varmasti sekava teksti, mutta helpotti, kun sai vähän avautua...Enää ei itketäkään niin paljon...
