mun ystävästä on tullut isä elämänsä ensimmäistä kertaa

ja tiedättekö, lapsen äiti ei ollut ilmoittanut hänelle vauvan syntyneen, erosivat raskausaikana ja nyt nainen on vihoissaan ja katkera. oli kertonut ystävälleen vauvan syntyneen ja painottanut että isälle ei saa kertoa, samaan aikaan itse väkertänyt meilin mun kaverille jossa kertoi ettei synnytykseen seuraksi kaivata ja että kun lapsi on isompi, menevät sopimaan lastenvalvojan luokse asioista. ja tämä vauva on tuon meilin aikaan ollut jo siis syntynyt. veettu että tympii.... :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja fjonga:
noh, mut asioilla on aina kaksi puolta. mikä sitä emäntää siinä erossa niin katkeroitti?
no se tietysti että tuli jätetyksi. mutta mä satun tuntemaan sen naisen itseasiassa pidemmältä aikaa kuin tämän lapsen isän, olen itseasiassa yhden hänen lapsensa täti. ei tosin olla tekemisissä..

jokatapauksessa siis, tollaseen idioottikäytökseen ei olisi aikuisella ihmisellä kyllä vara, miksi menee tekemään lapsia lähes tuntemattomien kanssa. ja kerrankin sen lapsella olisi isä, joka ylipäätään haluaisi olla tekemisissä...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:

Kaikesta huolimatta asia ei oikeastaan sulle kuulu-Elämä on
 
jos sillä on siis montakin lasta ja ne muut ei pidä yhteyttä ehkä se ajattelee todella lapsellisesti "kun ei muillakaan faijaa ole niin ei tuu tälläkään olemaan"
ikävä tilanne :( toivottavasti asiat selviää lopulta hyvin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja fjonga:
noh, mut asioilla on aina kaksi puolta. mikä sitä emäntää siinä erossa niin katkeroitti?
no se tietysti että tuli jätetyksi. mutta mä satun tuntemaan sen naisen itseasiassa pidemmältä aikaa kuin tämän lapsen isän, olen itseasiassa yhden hänen lapsensa täti. ei tosin olla tekemisissä..

jokatapauksessa siis, tollaseen idioottikäytökseen ei olisi aikuisella ihmisellä kyllä vara, miksi menee tekemään lapsia lähes tuntemattomien kanssa. ja kerrankin sen lapsella olisi isä, joka ylipäätään haluaisi olla tekemisissä...
Kaikesta huolimatta asia ei oikeastaan sulle kuulu-Elämä on
kyllä se kuuluu, kaikki mistä puhutaan. kukaan ei sanonut että yrittäisin asialle jotain tehdä tai puuttua, kunhan purnaan.

Millä lailla toisten elämä kuuluu sulle?Kuuntelija toki voit olla,mutta et muuta-Vai mitä ajattelit tehdä?
 
mä kai juuri kirjoitin että en mitään. en tee niin yhtikäs mitään. muuta kun yritän antaa kaverille järkiperäisiä neuvoja niinkuin tähänkin asti ja kuuntelen. ja paljon kuuluukin..

Toki voit antaa neuvoja,mutta jokainen tekee loppupeleissä elämässään omat ratkasut ja valinnat-ja kantaa myös seuraukset itse
 
Yhteistyössä