Mun vaistoni sanoo, että tämä mies ei ole sitä, mitä luulen. Mitä mieltä olette?

  • Viestiketjun aloittaja Nishika
  • Ensimmäinen viesti
Nishika
Täällä on ollut samanlaisia keskusteluita aikaisemminkin, sillä googlen avulla löysin kaksplussalle. Aikaisemmat aloitukset eivät ole kuitenkaan minun omiani. Tietona siksi, ettei verrata niissä oleviin kommentteihin tms.

Asan ytimeen. Mä olen tapaillut yhtä miestä nyt jonkun aikaa. Tämä on kuudes viikko, kun tapaillaan. Ollaan nähnyt pari kertaa viikossa. Mulla ei yleensä miesten kanssa vaisto sano yhtään mitään. Olen maailman sinisilmäisin ja hyväuskoisin ihminen. Mä ihmettelen nyt siis itsekin, että mulla ylipäätään vaisto sanoo jotakin?! Mies on siis ihan tosi mukava ja meillä on kivaa yhdessä. Olemme keskustelleet millä mielellä tapaillaan. Mies on sanonut pitävänsä minusta ja näkevänsä minussa potentiaalia "vaikka mihin". Ei silti ole tehnyt mitään pitempiaikaisia suunnitelmia kanssani. Toisaalta ok. Eihän me olla kauaa tunnettu ja välimatkaakin on 50km. Ei ole iso välimatka, mutta jossain vaiheessa vaatisi kuitenkin sen, että toinen muuttaa. Molemmilla lapsi kotikunnassa.
Mä kyllä kehun miestä välillä, mutta mies ei varsinaisesti vastaa niihin koskaan mitään.
Mies myös on aika paljon FB:ssä. Kaikenkukkuraksi löysin mieheltä deittiprofiilin ystäväni kautta. Mies oli lähettänyt ystävälleni viestin viikko sitten, jossa vain kysyi kuuluumisia ja sanoi ystäväni profiilin olevan mielenkiintoinen. Me ei seurustella, mutta silti... Jos mies olisi oikeasti kovin kiinnostunut minusta, niin ei kai hän kokisi tarpeelliseksi etsiä koko ajan myös jotakin muuta? Vai olenko vainoharhainen?
Mä en viitsi miehelle sanoa mitään, että löysin hänen profiilinsa, sillä en halua vaikuttaa miltään ahdistelevalta stalkkerilta.

Mun vaistoni jotenkin sanoo sen, että mies ei oikeasti edes halua minusta mitään. Tapailee mua, koska sillä ei tällä hetkellä ole elämässä mitään muutakaan. Hänellä ei ole vapaa-ajalle sen enempää tekemistä ja olen ihan hauskaa seuraa, jonka kanssa on kiva käydä välillä kahvilla ja joka joskus erehtyy jäämään yöksikin viereen.

Toisaalta mies on kyllä oma-aloitteisesti pitänyt muhun joka ilta yhteyttä ja linkitellyt jotakin "söpöstely"biisejä fb:n viestiboksiin pari kertaa tms.


Mua ahdistaa tämä tilanne ihan kauheasti. Mä en voi joka ilta ottaa puheeksi miehen kanssa millä mielelllä on mun kanssa. Johan se ahdistuu. Viimeksi kun kysyin, vastasi, että tykkää musta, viihtyy mun kanssa ja "mikä ettei susta voisi joskus olla potentiaalia vaikka mihin ;) "

Mutta kun joku tunne minussa on, että joku mättää..
 
"vieras"
Usko vaistoasi. Tuolta se nimenomaan kuulostaa. Yleinen kaava on, että saadaan ensin turpaan ja sitten astetta katkerampana aletaan uskoa vaistoon. Vältä sinä se ja usko vaistoasi nyt :).
 
Nishika
Mua joskus seksuaalisesti hyväksi käytetty. Jos taas törmään siihen, että mies haluaa vain seksiseuraa musta, niin mä en oikeasti tiedä kestänkö sitä. Mä otan asian varmaan raskaammin, kuin "keskiverto" nainen. Se olisi eri asia, jos mies suoraan sanoisi. Siis pahinta minusta on epärehellisyys. Miksi mies ei voisi sanoa suoraan tunteitaan. Oli ne mitä tahansa.

Toisaalta... mistä mä tiedän, vaikka mies ihan oikeasti tykkäisi minusta enemmänkin?
 
Ei sitä miestä tarvii lempata, voithan katsella mitä tulee, mutta varauksella että ei tule ehkä mitään. Voithan katsella itsekkin vähän syrjäsilmällä oisko mielenkiintoisia miehiä muitakin kuin tämä yksi. Ehkä löydät jonkun muun joka sitoutuu sinuun enemmän.
 
"vieras"
Mua joskus seksuaalisesti hyväksi käytetty. Jos taas törmään siihen, että mies haluaa vain seksiseuraa musta, niin mä en oikeasti tiedä kestänkö sitä. Mä otan asian varmaan raskaammin, kuin "keskiverto" nainen. Se olisi eri asia, jos mies suoraan sanoisi. Siis pahinta minusta on epärehellisyys. Miksi mies ei voisi sanoa suoraan tunteitaan. Oli ne mitä tahansa.

Toisaalta... mistä mä tiedän, vaikka mies ihan oikeasti tykkäisi minusta enemmänkin?
No yksi lisäsyy päästää miehestä irti. Ei mies ole kovin epärehellinen, mutta sinä et halua luottaa vaistoosi, koska pelkäät liikaa hylkäämistä. Jos siinä on ylitsepääsemättömiä ongelmia, niin kannattaa hankkia apua ammattilaisilta. Ei pidä jäädä loukkoon siihen ajatukseen, että itsestä pitäisi kiinnostavien miesten aina tykätä, vaan täytyy osata päästää irti kun sen aika on. Ei nyt onnistunut, mutta ensin kerralla sitten. Miehistä kyllä tietää, jos ovat aidosti kiinnostuneita. Tuollaista se ei silloin ole.
 
Minusta mies voi olla myös kiinnostunut sinusta. Onko mies minkä ikäinen? Ilmeisesti hänelläkin on siis lapsi/lapsia?
Jos itse olisin nyt sinkku, niin etenisin todella hitaasti. Mä olisin kokenut jo sen talon rakentamisen, avioliiton ja lapsen saamisen. Mulla ei olisi enää kiire mihinkään.

Ehkä siis mies haluaa vain edetä vain hitaasti? Mikä on ihan fiksuakin. Jos hänellä kerta on lapsikin.

Mä en itse pystyisi koskaan tapailemaan naista epärehellisin keinoin. Jos nainen osoittaa itse kiinnostuksensa minuun, mä sanoisin kyllä asiat suoraan kuten on. En voisi koskaan hyväksi käyttää kenenkään ihastumista minuun.
 
Nishika
Mä olen menossa tänään miehen luo. Kun sitä keksisi jotain, millä voisi tietää onko mies kiinnostunut enemmänkin vai ei..
Pelkään, että voin myös hylyätä hyvän miehen. Mulla ei ole kuitenkaa ole mitään faktaa lyödä tiskiin, millä voisin itselleni perustella miehen olevan vain hetken huvin puutteessa.
 
"Palstapsykologi"
Luettepela nyt ranskalaisin viivoin meille ensin ne syyt, millä päättelet, että mies on oikeasti kiinnostunut sinusta. Sen perään luettele ne syyt, millä perustelet itsellesi sen, miksi ei olisi kiinnostunut.

Tee oikeasti tämä! :)
 
"vieras"
No jos kiinnostusta ei tunnu olevan, deittiprofiilia on ja laimeaa kanssakäymistä ja langan päässä pitelemistä epämääräisisllä jutuilla, niin oma asia se tietysti on kuinka kauan sitä katselee. Ei vaan kuulosta, että se tuosta mitenkään roihahtaisi.
 
"mies"
Niin ihan oikeasti se mies haluaa sulta vain pillua, odotellessa että löytää paremman. Ei sen kummempaa, ihmettelen aina miten naisille menee tollainen läpi, ilmeisesti johtuu siitä itsensä tyrkyttämisestä ja kovasta halusta kelvata edes jollekkin.
 
Nishika
- Mies järjestää aikaa tavatakseen mua. Mm. "lapsiviikolla" vie tytön mummolle, että voi nähdä mua
- Kun kysyin mieheltä missä mennään, hän sanoi tykkäävänsä musta ja joka kerta kun mut näkee on aina vaan kivempaa mun kanssa
- Ehkä minussa on potentliaalia vaikka mihin?
- Olen tavannut miehen lapsen tarkoituksella. Halaili mua lapsensakin aikana.
- Pitää muhn joka päivä yhteyttä, myös oma-aloitteisesti. Yleensä FB:ssä
- On linkitellyt mulle jotankin "söpöstelybiisejä"
- on kiinnostunut mun asioista
- Joskus kun kehuin miestä ihanaksi, hän sanoi "niin säkin olet"

Miksi ei...

- Ei ole suoraan sanonut yhtään mitään mistään, vain enemmän vihjailevasti ja vähän ympäripyöreästi
- pörrää edelleen deittipalstalla. Ei tosin tiedä sitä, että minä tiedän.
- puhuu vähän itsestään
- Vastaa harvoin kehuihini mitenkään
- Joistakin mun asioista taas ei jaksa olla kiinnostunut
 
"Nisu"
[QUOTE="vieras";29140174]No kuusi viikkoa on aika lyhyt aika kuitenkin. Lähinnä tuo deittipalstajuttu häiritsee. Katsele vielä jonkun aikaa, että onko juttu menossa johonkin.[/QUOTE]

Juuri näin. Siis ihan oikeasti. Mun mielestä MIKÄÄN ei puolusta sitä, että mies olisi vain pillun perässä?
Jos mies olisi pillun perässä, niin ei se jaksaisi tuota kai kaikkea. Te olette tapailleet kuusi viikkoa. Miten tuossa vaiheessa sitten pitäisi käyttäytyä?!

Tuon deittipalstajutunkin kanssa odottelisin vielä hetken. Jos tapailunne jatkuu, niin mä katselisin vielä muutaman viikon. Jos profiili ei katoa, niin sitten jätät äijän. Nyt olette vielä niin uunituore juttu, että en vielä olisi huolissani mistään.
 
Keittiöpsyko
Kastele vähän menneisyyteen ja tarkastele , miten aikaisemmat miessuhteet ovat sujuneet? Onko aikaisemmilla tyypeillä jotain yhteistä? Miks suhteet ovat päättyneet? Oletko ollut onnellinen vai onneton? Joskus vastaus löytyy sieltä.

Vähän tähän tyyliin siis:
Ehkä edelliset suhteet ovat olleet ns.renttuihin ja hyväksikäyttäjiin, jotka ovat kohdelleen sinua huonosti. Nyt tämä uusi mies ei haluakaan heti seksiä tai hauaa muutoin edetä hitaasti, kohtelee hyvin ja koko kuvio tuntuu vieraalle verrattuna aikaisempiin suhteisiin. Ja koska tunne ja kuvio on vieras, se saa myös hälytyskellot soimaan.
 
määä
Mulla nousi karvat pystyyn heti tosta "on sanonut pitävänsä minusta ja näkevänsä minussa potentiaalia". Huh tota ihmistyyppiä! Ja tuo loppuhan olikin sitten juuri ennalta arvattavaa, kalastelee deitissä muita jne.
Sun vaistosi on nyt oikeassa. He’s Just Not That Into You.
 
Miksi se mies olisi vain pillun perässä? Mä en saanut sellaista käsitystä nyt mitenkään. Vaan, että mies on kiinnostunut ap:sta, halua edetä hitaasti ja ei halua vakavoitua suhteeseen ennen kuin kunnolla tuntee toisen ja näkee vähän sitä arkeakin.
 
"vieras"
Todella omituista esitellä muutaman kerran tapaamansa ihminen lapselleen. Lisäksi vielä ei hoida lastaan edes sillä viikolla, kun lapsi on hänen vastuullaan. Ja mitä ihmeen potentiaalia mihin, tuon tyyppisiä kommentteja kuulee töissä uran edetessä ei parisuhteessa...
 
"vieras"
Siis eihän se niin mene, että on joko tosi kiinnostunut tai sitten on hyväksikäyttäjä. Et ehkä ole miehelle pikarakkaus, mutta ei se miehestä kusipäätä tee, vaikka yrittääkin silti jotakin. Kiinnostusta joko tulee lisää tai sitten se lakastuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja määä;29140191:
Mulla nousi karvat pystyyn heti tosta "on sanonut pitävänsä minusta ja näkevänsä minussa potentiaalia". Huh tota ihmistyyppiä! Ja tuo loppuhan olikin sitten juuri ennalta arvattavaa, kalastelee deitissä muita jne.
Sun vaistosi on nyt oikeassa. He’s Just Not That Into You.
No miksi? Siis mä voisin itsekin sanoa noin. Kaikki miehet eivät ole mitään sanaseppoja.
 
Nishika
[QUOTE="vieras";29140195]Todella omituista esitellä muutaman kerran tapaamansa ihminen lapselleen. Lisäksi vielä ei hoida lastaan edes sillä viikolla, kun lapsi on hänen vastuullaan. Ja mitä ihmeen potentiaalia mihin, tuon tyyppisiä kommentteja kuulee töissä uran edetessä ei parisuhteessa...[/QUOTE]

Hoitaapas. Lapsi on tyyliin ollut lauantain pari tuntia mummon luona, kun mies on vienyt mut esim. kahville tai syömään.

Mies ei ole koskaan itse vokotellut seksiä. Sen kerran, kun olin miehen luona yötä, niin mies tiesi, että menen aamulla töihin ja ei varmaan edes olettanut, että jään yöksi. Mä ihan itse tein sen päätöksen, että jään.
 
"vieras"
Miksi tässä vaiheessa tarvitsisit jo jotakin vahvistusta? Mikset voi vaan katsoa mihin juttu etenee? Ei suhdeasioissa ole ikinä takeita mistään ja johonkin raja vaan on vedettävä.
 
Nishika
No edelliset suhteeni ovat alkaneet ns. rytinällä. Mies on siis heti halunnut vain minut. Tosin silloin olen ollut nuorempi. Ehkä silloin joskus 17-20 vuotiaana suhteet alkaakin vähän eri tavalla, kuin nyt aikuisena?
Mies tosiaankin on ollut naimisissa, talon rakentanut ja häänsä saanut. Kuten minäkin olen lapsen saanut ja ollut pitkässä parisuhteessa. Ehkä tämä on vaan vierasta mulle, että aikuisena kaikki mene kuten teininä? Siis tyyliin olla vannomassa rakkautta aamu viideltä oven takana.
 

Yhteistyössä