Mun miehellä on paska duunipaikka eikä se edes itse tajua sitä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja prkl
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

prkl

Vieras
Periaatteessa kai ihan kiva duuni, ja miehen omalta alalta josta on vaikea töitä löytää. Mutta se tapa millä asioita hoidetaa tossa puljussa, on ihan käsittämätöntä. Ylitöitä on viikoittain, mutta niistä ei saa mitään korvausta, ei rahaa eikä lomaa. Palkka piti ennen maksaa kahden viikon välein, mutta se tuli vuoden aikana ehkä kaks kertaa silloin kun piti. Nyt viimeks kun mies mussutti mun painostamana pomolleen että missä palkka taas viipyy, niin ne keksi että "ainiin me muutettiinki se niin et palkka tulee kerran kuussa, unohdettiin vaan sulle kertoa". mitään työsuojeluvaltuutettua ei oo olemassakaan, eikä kukaan enää jaksa puuttua tuohon palkkojen milloin sattuu tulemiseen, kun ei se kuitenkaan auta mitään.

Kukaan ei tunnu tuolla tajuavan että meidän on helvetin vaikee elää tällä tavalla että koskaan ei tiedä mihin asti niillä edellisillä rahoilla pitäs pärjätä. Asiasta on sanottu jo monta kertaa, mutta mikään ei muutu. Tän kaiken lisäks mun mies puolustelee koko ajan sitä ettei ne palkat tuu ajallaan. Aina muka mä oon ymmärtänyt väärin, jos miehelle on sanottu esim. että palkka tulee 15.pvä, niin mun mies muuttaakin sen niin että sen piti tulla viikon sisällä siitä annetustä päivästä tms. Ylitöistä se sanoo että onhan se hyvä kun saa sit vähän paremman palkan. Saa joo, mutta ei se mua lohduta ku oon päivät pitkät yksin himassa ku ikinä ei tiiä milloin mies pääsee.

Yleensä hän on aikaisintaan kuudelta kotona, mut esim. edelliset kaks viikkoa on ollut kasin aikaan himassa. Eilen ei tullut ollenkaan vaan jäi kaverilleen Helsinkiin yöks kun pääs niin myöhään että ois ollu vasta puolen yön aikaan kotona. Ja kaikki nää vit*n ylityöt menee vaan sillä ihan normaalipalkalla. Sori ku kirjotan rumasti mutta mulla on tällä hetkellä pinna hyvin tiukalla kun herra just taas ilmotti että ylitöiks menee ja palkka joka piti olla perjantaina tilillä, onkin "huomenna, viimeistään torstaina tilillä".
 
Ai niin, ja unohdin mainita että viime kevään lopussa oli paras nakki kun mies tuli yks päivä kotiin ja sanoi että hänelle oli sinä päivänä ilmotettu että huomisesta eteen päin ei tarvii tulla koko kesänä kun ei oo sulle töitä. Ei mitään varoaikaa tms. vaan seuraavasta päivästä poikki. Ja nyt ne pellet ei suostu kirjottamaan sille todistusta lomautuksesta jonka taas kela vaatii jostain kumman syystä kotihoidontuen tarkistukseen. Kun ei se kuulemma ollut lomautettu eikä irtisanottu, sille ei vaan ollut duunia.
 
Onko miehesi töissä? Siis missään "oikeassa" työpaikassa? Ettei vaan hilluisi päivät pitkät toisen naisen helmoissa ja jostain kaapisi sitten sen "palkan" kasaan.

Ja vaikka kävisikin töissä, niin ainakin pimeissä hommissa on, kun asiat on noin retuperällä.
 
[QUOTE="vieras";24760379]Onko miehesi töissä? Siis missään "oikeassa" työpaikassa? Ettei vaan hilluisi päivät pitkät toisen naisen helmoissa ja jostain kaapisi sitten sen "palkan" kasaan.

Ja vaikka kävisikin töissä, niin ainakin pimeissä hommissa on, kun asiat on noin retuperällä.[/QUOTE]

Ehe-ehe, sen tarttis myydä persettä et sais sen 2500e kuussa käteen. Ja ihan verokortilla on töissä, tiedän koska nimensä lukee televisiossa kerran viikossa, ja myöskin palkkakuitit nään aina.
 
Ai niin, ja unohdin mainita että viime kevään lopussa oli paras nakki kun mies tuli yks päivä kotiin ja sanoi että hänelle oli sinä päivänä ilmotettu että huomisesta eteen päin ei tarvii tulla koko kesänä kun ei oo sulle töitä. Ei mitään varoaikaa tms. vaan seuraavasta päivästä poikki. Ja nyt ne pellet ei suostu kirjottamaan sille todistusta lomautuksesta jonka taas kela vaatii jostain kumman syystä kotihoidontuen tarkistukseen. Kun ei se kuulemma ollut lomautettu eikä irtisanottu, sille ei vaan ollut duunia.

Aika helposti höynäytettävältä kuulostaa sun miehes. Ei tuosta aina opi ulos kuin vasta kantapään kautta.
 
Menisit töihin. Ehkäpä hän vapaaehtoisesti överissä ilman palkkaa ettei tarvisi kotona olla.

Niin, voihan se olla ettei huvita olla himassa missä ei mitään tartte tehdä kun normipäivänäkin tulee himaan siinä vaiheessa kun poika on enää 2h hereillä, kämppä on joka päivä siivottu, ruoka valmiina pöydässä, pyykit pesty ja pimppaa ja selkähierontaa saa aina kun pyytää, enkä mä koskaan valita mistään muusta kuin tosta palkanmaksuperseilystä josta mies on ihan yhtä kettuuntunut kuin mäkin. On se kurja tulla kotiin kun asiat on niin päin helvettiä täällä.
 
[QUOTE="vieras";24760526]Oletko ihan varma että nämä ylityöt on ylitöitä??? Ettei sillä vaan olis joku toinen kierroksessa?[/QUOTE]

Tiedän varmuudella, näkyvät kyllä palkkakuitissa. Kivoja miehiä teillä muilla vissiin kun heti ekana pitää muitakin epäillä uskottomuudesta...
 
Voi käydä niinkin, että kun (juuri tällä alalla) innokkaasti, nöyrästi ja täysillä paahtaa, ei aiheuta hankaluuksia jne, niin jossain vaiheessa onkin erittäin haluttu tuotantotiimin jäsen, monissa muissakin tuotannoissa (yhtiöissä).
 
Jos työpaikka on Ruoholahdessa ja leipomo, voin sanoa että miehen kannattaa lopettaa heti. Oma mieheni sai paskapalkkaa, arvostus nolla, ylitöistä ei koskaan maksettu vaikka piti (vain nimellinen summa, mutta silti), tieto ei kulkenut minne piti, ihmisiä lopetti ja aloitti viikon välein...

Kuvaavaa on, että samana päivänä kun mieheni aloitti, 4 ihmistä irtisanoutui. Kun mieheni lopetti, 2 palkattiin tilalle.
 
Meilläkin on ukko jossain kummassa puljussa töissä. 12 tuntia joka päivä töitä+ylityöt (2-5 tuntia joka päivä!!) myös sunnuntaisin. Välillä kerkeää tulla kotiin kun jo johtaja soittaa ja määrää töihin ja uhkailee potkuilla töistä kieltäytymisen perusteella jos ei ole työpaikalla 15 minutissa soitosta. Kaikkia hommia joutuu tekemään siivouksesta puhelinmyyntiin muuttokeikoista yövartian hommiin. Palkka maksetaan kun muistetaan ja tosi huonosti (viime kuussa brutto 1150€ ja siitä johtaja vähensi vielä 200 € työvaatemaksua). Mies itkee joka päivä kohtaloaan mutta muutakaan työtä ei ole. Pakko vaan kärsiä!
 
[QUOTE="vieras";24760569]Me ollaan ulkopuolisia, ja nähdään nämä antamasi faktat herättävät epäluuloja. Avainsanoja pettämisepäilyille on sanat ylityö, yllättäen, palkaton.[/QUOTE]

Ja mun avainsanat on palkkakuitti, kusipää pomo ja luottamus (miestäni kohtaan)
 

Yhteistyössä