T
turhis
Vieras
Mä oon melko hyvännäköinen, kaunis jopa. Mä tiedän et palstalla ei uskota mitään ilman kuvaa, mutta en ole laittamassa joten joudutte luottamaan vaan mun sanaan. Olen aina saanut helposti miesseuraa, ihan mukavaa sellaista, ei ole tarvinnut tynnyrin pohjaa kaapia ja niihin jämiin tyytyä. Käytännössä kaikki miehet on sanonut et eka on kiinnostunut ulkonäöstä ja sitten vasta huomannut et mä oonkin myös mukava. Mä oon kuvitellut et ulkonäkö ei ole se tärkein kuitenkaan, vaan et kyllä mun seura kelpaa luonteenikin vuoksi.
No, mä sitten päätin kokeilla nettideittailua. Laitoin ilmoituksen, ilman kuvaa. Panostin ihan tosissaani siihen ilmoitukseen. Otin mallia mun mielestä hyvistä ilmoituksista. Kerroin itsestäni rehellisesti ja mun mielestä omaperäisesti, vältin pahimpia kliseitä. Kuitenkin, harva mies ottaa muhun yhteyttä. Mä otan aika moneen, jonkin aikaa kirjoitellaan, sitten heidän kohdalta mielenkiinto lopahtaa. Joillekin mä oon sitten lähettänyt kuvan sen jälkeen kun ovat lopettaneet kirjoittelun, ja yllättäen sitten seura taas kelpaisikin. On aika suoraa sanottu et olisit heti kertonut et oot noin hyvännäkönen niin olisin ollut kiinnostunut.
Mä oon jotenkin vaan pettynyt itseeni. Mä olin ajatellut et mä oon mukava, fiksu, sosiaalinen, huumorintajuinen, mielenkiintoinen persoona. Mutta ei. Ilmeisesti mä oon luonteeni puolesta tylsä ja mitäänsanomaton. Kiva tietää.