Mun äiti ei ole mulle tuki eikä turva

[Yksinäinen]

Sanovat, että kun saa lapsen, tulee omasta äidistä entistä tärkeämpi osa elämää, se tärkein tuki ja turva, jonka puoleen käännytään niin huolineen kuin iloineen. Mulla on kohta puolivuotias pikkuinen (esikoinen), enkä todellakaan koe äitiäni millään tavoin tukena tai turvana. Päin vastoin, en pysty kertomaan pienimpiäkään huoliani, kysymään neuvoa tai saati sitten pyytämään lapsenhoitoavuksi. Äitini vähättelee ongelmiani eikä hyväksy kasvatus-/hoitomenetelmiäni. Lapsellani on todettu maitoallergia, joka aiheuttaa omat rajoitteensa esim kiinteiden aloittamiseen. Äitini ei "usko" maitoallergiaan, vaan vihjailee, että olen ylivarovainen. Emme asu (onneksi) samalla paikkakunnalla, mutta hän soittelee viikoittain.. ja yleensä pienessä sievässä, tilittäen antaumuksella kuinka paljon ikävöi lastani. Alkuun pidin yhteyttä häneen enemmänkin, kuvittelin voivani puhua hänen kanssaan kaikesta kun meitä yhdistäisi äitiys. Nyt en enää halua soittaakaan hänelle, puhelumme johtavat yleensä aina siihen, että pahoitan mieleni. Haluan lapseni oppivan tuntemaan mummonsa, joten pysymme jonkin tason yhteyksissä. Mutta olen pettynyt ja jollain tavalla yksinäinen. Onko kenenkään muun tilanne samanlainen?

 

[meitä on muitakin]

Haleja sulle! Mulla on sama fiilis. Mun äiti ei voi osallistua eikä kykene meidän perheen onneen olemalla tukena ja mukana lasten kasvatuksessa. Päinvastoin, lapsemme ovat riesa ja aina edessä, kun näemme. Tai he ovat liian äänekkäitä. Mitä näkymättömämpi ja huomaamattomampi lapsi, sitä parempi ...ei meinais jaksaa...ja voi kuinka usein saa todellakin pahoittaa mielensä. Kommenttina tulee vain, että koita nyt ymmärtää äitiäs jne...

 

[mami]

Minun äitini on aika lailla samanlainen kuin äitisi. Meillä on tällä hetkellä sellainen tilanne, että "siirsin" äitini kokonaan elämäni ulkopuolelle, kun ei asiallisestakaan kanssakäymisestä tahtonut tulla mitään...Liian paljon selvittämättömiä asioita ja katkeruutta (puolin ja toisin).
Ajattelin asian niin, että jos ei tule kuin paska olo joka kerta, kun näkee ja puhuu kyseisen ihmisen kanssa, on parempi elää elämäänsä ilman sellaista.

 

[näin meillä]

Sama juttu. Sitäpaitsi äitiydestä hänelle on tullut joku kilpailu minä vastaan hän. Hänellä on kyllä kaikki ollut rankempaa jne.

 

[näin meillä]

Sama juttu. Sitäpaitsi äitiydestä hänelle on tullut joku kilpailu minä vastaan hän. Hänellä on kyllä kaikki ollut rankempaa jne.

 

[vierailija]

Minäkin olen tavallaan sulkenut äitini ulkopuolelle, juuri siksi että hän vähätteli ja väänteli kaikkea kertomaani. Tapaamme kyllä pari kertaa kuussa koska lapset kyllä pitävät hänestä ja hän lapsista, mutta mitään henkilökohtaisia asioita en hänelle enää kerro. Tukea ei siis löydy.

 

[mää vaan]

Eipä ole minkuun äitini minulle tuki ja turva
Kun esikoisestani aikoinaan kerroin että odotan niin
-voi vittu,itsehän kakarasi hoidat

ja niin tosiaan olen hoitanut! Kommentti oli minusta todella halventava sillä olinhan jo aikuinen ja naimisissakin eli ei mikään vahinkoraskaus yhdenillan jutusta tms. eikä kyllä sekään oikeuttasi moiseen käytökseen

 

[Keittiönoita]

Saanko kysyä...ei ole pakko vastata... olitteko äitienne kanssa läheisiä ennen lapsen syntymistä? Mietin vaan, kun olen noiden omien lasteni kanssa ollut aina hyvin läheinen ja tuntuu, että esikoisen muutettua omaan huusholliin tultiin vieläkin läheisemmiksi, niin voikohan lapsenlapsen saaminen olla jokin sellanen asia, joka muuttaakin ihmisen etäiseksi? Mulla ei vielä lapsenlapsia ole, joten ei ole kokemustakaan.

 

[ei ole ei]

Ei ole tueksi ja turvaksi mullekaan kun on haudassa maannut kohta 30 vuotta..

 

[vierailija]

Saanko kysyä...ei ole pakko vastata... olitteko äitienne kanssa läheisiä ennen lapsen syntymistä? Mietin vaan, kun olen noiden omien lasteni kanssa ollut aina hyvin läheinen ja tuntuu, että esikoisen muutettua omaan huusholliin tultiin vieläkin läheisemmiksi, niin voikohan lapsenlapsen saaminen olla jokin sellanen asia, joka muuttaakin ihmisen etäiseksi? Mulla ei vielä lapsenlapsia ole, joten ei ole kokemustakaan.

Minä olin, mutta kunnolla aikuistuttuani ymmärsin että olen liian sinisilmäisesti omaksunut äitini asennemaailman ja mielipiteet monista asioista. Aloin muodostaa ihan omia mielipiteitäni asioista enemmän.

Myös äidin vanheneminen on tehnyt tehtävänsä. Jos hän ennen oli jonkin verran erikoinen ja ehdoton joissain asioissa, vanheneminen on vain korostanut niitä piirteitä.

 

[meitä muitakin on]

Saanko kysyä...ei ole pakko vastata... olitteko äitienne kanssa läheisiä ennen lapsen syntymistä? Mietin vaan, kun olen noiden omien lasteni kanssa ollut aina hyvin läheinen ja tuntuu, että esikoisen muutettua omaan huusholliin tultiin vieläkin läheisemmiksi, niin voikohan lapsenlapsen saaminen olla jokin sellanen asia, joka muuttaakin ihmisen etäiseksi? Mulla ei vielä lapsenlapsia ole, joten ei ole kokemustakaan.

Kyllä tavallisissa asioissa on tuki ja turva ollut, jos on ollut kyse jostain pienestä, mutta henkisellä puolella olen aina saanut vähättelyä tai liioittelua riippuen asiasta. Eli ei ihan norm.suhdetta ollut koskaan ja sen olen huomannut vasta aikuisiällä n.30v molemmin puolin. Järkyttävää tajuta, että on kasvanut jollain lailla kieroutuneessa kodissa, vaikka muuten on pidetty huolta. On merkillistä nähdä aikuisia lapsia äitiensä kanssa aikuisen oikeasti keskustelemassa ilman musta-valkoista tuomitsemista.

 

[ap]

Saanko kysyä...ei ole pakko vastata... olitteko äitienne kanssa läheisiä ennen lapsen syntymistä?

Sanoisin, että välit on olleet asialliset, mutta ei niin läheiset kuin olisi voinut olla Jotenkin kuvittelin hölmöyksissäni, että lapsenlapsen myötä olisi ehkä lähentyneet, mutta toisin kävi. Ehkä meillä sitten on niin erilainen maailmankatsomus näissä asioissa.

 

[Keittiönoita]

Kiitos vastauksista Mun molemmat nuoreni alkoivat muodostaa omaa arvomaailmaansa ja elämänkatsomustaan jo yläasteella ja se oli mun mielestäni pelkästään positiivista. Itse kuulun myöskin niihin ihmisiin, joilla ikä aiheuttaa sen, että tulee entistä lepsummaksi kaikissa asiossa eikä jaksa olla kovin ehdoton enää juuri missään.

Jaksamisia kaikille, joilla äiti-tytär-suhde on syystä tai toisesta viilentynyt :hug:

 

[KarO]

Kai sinulla sentään on joku jolta kysyä ja johon tukeutua huolen hetkellä?
Minä ja äitini ei olla koskaan oltu kovin läheisiä eikä olla lapsenlapsen myötäkään. Hän arvostelee valintojani ja tekojani ja neuvoo mutta en paljoa häntä tietyistä syistä kuuntele.
Hän valittaa minulle silloin tällöin siskostaan jota en myöskään halua kuunnella häneltä, koska olen tämän siskon kanssa erittäin läheinen ja hän on aina ollut minulle kuin äiti.

 

[mami]

Suhteeni äitiini on aina ollut jotenkin ongelmallinen, vaikken pidäkään lapsuuttani mitenkään erityisen onnettomana (ainakaan äitini takia). Luulen, että yksi syy äitini negatiiviseen ja vihamieliseenkin käytökseen on "pettymys" siitä, etten ole MITÄÄN hänen silmissään...Omasta mielestäni olen hyvä äiti, puoliso miehelleni ja muutenkin suht täyspäinen ja kunnollinen ihminen. Ongelmaksi äitini osalta muotoutuukin se, etten ole vieläkään saattanut loppuun korkeakoulu-opintojani, enkä aio niitä tehdäkään (tai sitten teen ne joskus kuusikymppisenä. Olen opiskellut ja tehnyt töitä, kasvattanut perhettä ja elänyt tavallista, tasaista elämää.....Onko siinä sitten jotain vikaa? Tietenkin olen poikkeus verrattuna lähisukulaisiin ja sisaruksiin, jotka kaikki ovat edenneet elämässään ja työelämässä ilmeisesti äitini mielestä paremmin ja normaalimmin.
Olen onnellinen tällä tavalla ja äitini kommentti kysymykseeni "etkö voi nähdä elämäni positiivisia asioita, etkä tarttua vain omasta mielestäsi epäonnistumisiini?" oli "MITÄit POSITIIVISTA SINUN ELÄMÄSSÄSI MUKA ON????" Että sellaista äiti-tukea....