mummulassa äidillä paha olo

Purkaudun nyt tähän näin. Ollaan taas omien vanhempieni luona. Monestakin eri syystä valitettavasti tulen aina täällä ahdistuneeksi. Sisällä kaivertaa paha olo, hermostuttaa ja on sellainen ylikireys sisällä päällä :'( Yritän niin kovasti luoda lämmintä isovanhempi-lapsenlapsi suhdetta, mutta kun oma olo on täällä aina mitä on. Lapsella onneksi on mukavaa ja isovanhemmat nauttivat myös hänen seurastaan.
Tätä on niin kamalan vaikea selittää, enkä jaksa millään nyt puida tätä koko tarinaa siitä miksi mulla tulee täällä paha olo. Mutta ylipäätään täällä ei ole ollut mitään helppoa elämää..
Kotimatkalla tulee melkein aina sitten se itku.
Mulla on niin huono omatunto tästä kaikesta :'(
Äijä tietää ja yrittää tukee, mutta varmaan ihmettelee sekin, että miks nyt aina sitä samaa parkuu. Mutta kai se oma lapsuus ja se lapsuusperhe on niin syvällä tuolla sisällä, että siitä syntyvä surukin sit on aina mukana. Ja psykologille oon asiasta puhunu ja purkanut, on se paljon auttanutkin.
No joo, kuten alussa kirjoitin, tää oli nyt tämmöinen sekava purkaus..sain vähän ulos tuota pahaa oloa. :\|

 

Tajuan sua. Olen joutunut katkaisemaan kaikki siteet lapsuuden perheeseen. Koita tukea kuitenkin lasten ja isovanhempien suhdetta.
Voisivatko isovanhemmat tulla teitin luokse?

 

Ei hyvin ,koska äitini ei pysty liikkumaan ilmn nosturia joten ei pääse vessaan ja matkaakin on aika reilusti..mustakin olis joskus niin päin mukava, että pääsisivät ajan kanssa meille.

 

Moi vaan hengenheimolaiset! Itse olen myös samassa tilanteessa tai oikeestaan jo edennyt sen verran, että katkaisin välit isääni pitkään jatkuneen törkeän käytöksen vuoksi. Monesti olen anteeksi antanut ns. menemällä mummulaan ja yrittäen kestää piikittelyn ym. kaiken muun paskan, mutta tilanne vain paheni. Olo on välillä todella surkea, sillä olen jälleen raskaana ja tässä elämänvaiheessa jos milloin olisi ihanaa että suhteet vanhempiin olisi kunnossa. Mutta kun ei ole, tottuuko tähän? Olen ymmärtänyt vihdoin että isäni on sairas narsisti, eikä varmasti koskaan siitä muutu miksikään. Säälittää vaan mummi ja lapseni, joille isovanhemmista on tullut tärkeitä. Lapsille on pian selitysten aika miksi ei mennä mummilaan. Mummi voi kyllä tulla meille. Ukkiin en luota pätkääkään viedäkseni lapsiani edes heille, sillä jos hän puhuu pahaa perheestäni ympäri kyliä ja sukulaisia, miksi hän ei tekisi sitä myös lasteni aikana. Sairasta touhua, myös minulla liittyy tähän vaikea lapsuus ym. On vaan parasta yrittää pitää huolta tästä omasta potretista, sillä olemme todella onnellisia mieheni kanssa ja elämme ihan tavallista perhe-elämää. Mutta koskaan kai elämä ei voi olla täydellistä.

 

Meillä on silleen, että omien vanhempien paha olo on se mikä tekee tästä niin vaikeeta. Siis meitä kohtaan käyttäytyvät asiallisesti ja hyvin(eli silleen ei täällä ole mulla paha olo), mutta toisiaan kohtaan ovat kauheita ja se ahdistava ilmapiiri on kamalaa. Ja kun lapsena jouduin olemaan sen kaiken ahdistuksen keskellä(ja siinä oli paljon mikä satutti ja pahasti), niin siitä se kaikki on jäänyt ja tulee sitten kaikki uudelleen lähes aina kun palaan mummulaan.
Niin, eihän kukaan ole sanonu että elämä on helppoa..

 

Veera -Esterin tarina oli juuri kuin meidän tarina puolisoni vanhempien kanssa. Välit ukkiin oli pakko katkaista muuan vuosi sitten, ettei lapsille tulisi traumoja, käytös oli niin hirveetä. Mummo kyl käy meillä ja onkin lapsille hyvin rakas, mut tuntuu pahalta seurata miten mummo kärsii ukin käytöstä, eikä kuitenkaan voi erota. Lapset kyllä ihmettelee et miksi ukki ei käy meillä eikä me siellä, mut sitten ovat muodotaneet käsityksen, että ukki opettaa pahoja asioita, muistavat kai jotain.
Että kyllä se siitä elämä vaan on semmoista.

 

\

Veera -Esterin tarina oli juuri kuin meidän tarina puolisoni vanhempien kanssa. Välit ukkiin oli pakko katkaista muuan vuosi sitten, ettei lapsille tulisi traumoja, käytös oli niin hirveetä. Mummo kyl käy meillä ja onkin lapsille hyvin rakas, mut tuntuu pahalta seurata miten mummo kärsii ukin käytöstä, eikä kuitenkaan voi erota. Lapset kyllä ihmettelee et miksi ukki ei käy meillä eikä me siellä, mut sitten ovat muodotaneet käsityksen, että ukki opettaa pahoja asioita, muistavat kai jotain.
Että kyllä se siitä elämä vaan on semmoista.

:attn: Hei hieno juttu että otit kantaa tohon tarinaani. Kuulisin mielelläni lisää, sillä itse käyn todella rankkaa taistelua itseni kanssa asiasta, vaikka en välillä tahdo sitä edes itselleni myöntää. Välillä meinaa tulla heikkoja hetkiä jolloin mietin että lopetan tän typeryyden ja jatkan niinkuin ennenkin. Kunnes taas mietin asioita joita hän on sanonut ja tehnyt ja kuinka monesti olen yrittänyt ja aina tullaan tähän. Mietin vaan kuinka saisin itsestäni tämän vihan purettua pois ja selviänkö tästä ilman ammattiapua. Ehkä aika kuitenkin auttaa. Olisi kiva jos haluat vielä kertoa kuinka ukkinne oli hirveä, miten teillä on selvitty ja kuinka asian alunperin lapsille selvititte. Ja olisiko todellakin hyvä pitää myös lapset erossa asianomaisesta. Raakaa mutta täyttä totta. Voitas keskustella vaikka yksityisetikin jos vaan haluat :hug:

 

no hyvä kuulla etten ole ainoa.. mun äiti on sairas (persoonallisuushäiriö) ja hänessä ei mitään vikaa ikinä.. keväällä ku olin raskaana kävi mun päälle lapseni nähden ja sano vielä lapselleni että kyllä äitis on sitte tyhmä ja toinen tietenkin huusi kurkkusuorana ku kävi kimppuuni.. sitte selittää ihmisille että kyllä olen kamala ihminen ku en päästä lastani mummin luo!! ja toinen todella ihana mummi kuoli keväällä.. mut en todellakaan luota omaan äitiini että päästäisin lastani sinne!

 

:'( a-k-olipa tosi kamalaa käytöstä äidiltäsi.varmasti viisaampaa kyl sun tilanteessa ettet pidä yhteyksiä äitiisi.eihän lastenlasten tarvitse kärsiä mummin sairudesta...kaikkea hyvää teille jatkossa! :hug: :hug:

 

Mulla on sellainen tilanne, että käymme kyllä perheenä mun vanhempien luona, mutta he ovat sellaisia, että hetken aikaa jaksavat kuunnella mitä meille kuuluu, mutta eivät sitten pohjimmiltaan kuitenkaan ole kiinnostuneita meidän elämästä. Aina kun mennään sinne, selittävät vain omia asioitaan. Mun isähän on eräänlainen narsisti ja erittäin itsekeskeinen ihminen. Kova neuvomaan ja haukkumaan muita ihmisiä mutta kuitenkin itse käyttäytyy todella väärin toisia kohtaan välillä. Äitiäni kohtelee mielestäni niin sairaasti että minä olisin jo jättänyt hänet jos olisin äitini. Isä kyllä välillä soittaa kysyäkseen mitä kuuluu, mutta kuuntelee yleensä sen puoli minuuttia ja sitten kiireesti alkaa selittää asiaansa, miksi onkaan soittanut. Eli siis välittää omalla tavallaan. Vanhempani eivät koskaan muista, mitä edellisellä kerralla olemme puhuneet eivätkä muista, jos olemme sopineet jotain. Saatamme miehen kanssa kertoa esim. jos meillä on vaikkapa auton myynti menossa, ja he kuuntelevat pienen hetken, mutta eivät sitten tosissaan ole kiinnostuneita eivätkä muista asiaa sen jälkeen kun olemme lähteneet. Lapsenlapsistaan puhuvat ristiriitaisesti: niin kehuvat ystävilleen ja sukulaisilleen kuinka on niin hienoa kun on ihania lapsenlapsia, mutta tosi asiassa eivät koskaan asiasta tähen tule käymään seurustellakseen heidän kanssaan, eivät edes kahveja suostu juomaan jos meillä nopeasti piipahtavat.
Itse koen, että asia häiritsee minua erittäin paljon. Erityisesti sen vuoksi, että aina siellä käytyämme päivittelen heidän käytöstään, välillä jopa lasten kuullen ajattelemattomuuttani ja ollessani vihainen sieltä tullessamme. Opetan lapsillemme vääränlaisia käytöstapoja suomeksi sanottuna. Tämän takia ihmissuhdesotkut olisi tärkeä selvittää. Olemme esimerkkinä lapsillemme. Olen itse ajatellut, että jossain vaiheessa hakeudun jonnekin ammattilaiselle puhumaan isäsuhteestani, koska se on jo lapsena ollut huono. Koen että se vieläkin vaikuttaa. En uskalla sanoa asioita isälleni suoraan.
Tärkeintä vaikeissa suhteissa vanhempiin olisi yrittää antaa anteeksi, vaikka toinen ei pyytäisikään. Silloin ei kanna sitä asiaa jatkuvasti, ja oma olo helpottuu. Ei se helppoa ole, todellakaan, mutta sitä työtä kannattaa tehdä. On hyvä, että joskus tekee radikaaleja ratkaisuja tilanteen niin vaatiessa, kuten tässä jo edellä Veera-Esteri ja muutkin on kertoneet. Silloinkin psyykkisesti pääsee helpommalla kun yrittää antaa anteeksi. Tietää ainakin, ettei se oma syy ole ollut.