mummot

mitämieltä ootte liian omistushalusista mummoista vai onko teillä semmosia..meillä ongelma on että kun ollaa mummolassa en tunne itseäni äidiksi vaan vaikka isosiskoksi kun mun oma äiti köhtelee mua ja muntyttöö samallailla molempia lapsina eikä anna mun päättää mun tytön asioista itse tai jos niin on jo tapahtunut niin oon tehny ihan väärin!! apua...!!!=(

 

no meillä on omistus halunen mummo/mummot,mun vanhemmilla pojan kans käydään tosi udein ku asuvat naapuissa,miehen luona harvemmin ku matkaaki on paljon,molemmat mummot haluaa omia pojan ihan itelleen siks aikaa ku ollaan kylässä,eikä se kyllä mua haittaa ollenkaan,ite siinä saa vähän "hengähtää" ku joku muu värkkää jäbän kans..mutta tost kohtelusta,sielläkin olen äiti pojalle en sisko,joten kyllä ottasin asian puheeks siellä ja tekisin selväks jos ois jotain selvitettävää.. =)

 

meillä on isomummon kanssa sillai ja se on tooosi ärsyttävää

 

sitä asiaa on nii monet kerrat puhuttu sossujenki kans ym...mut ei mee perille valitettavasti.. meki lähellä asutaanii siitä on tullu vähä turhan iso ongelma...onhan se välillä kiva mut ei aina... siitä on jo puhuttu ja tepeltuki...mut aina saan siitä ite syyt niskoilleni siitä riidasta... jotenki asia aina kääntyyy mua vastaan...
:/ :'(

 

\

sitä asiaa on nii monet kerrat puhuttu sossujenki kans ym...mut ei mee perille valitettavasti.. meki lähellä asutaanii siitä on tullu vähä turhan iso ongelma...onhan se välillä kiva mut ei aina... siitä on jo puhuttu ja tepeltuki...mut aina saan siitä ite syyt niskoilleni siitä riidasta... jotenki asia aina kääntyyy mua vastaan...
:/ :'(

Kokeileppa olla käymättä siellä vähään aikaan? Kun sille tulee ikävä niin kyllä se varmasti osaa suhtautuakkin vakavasti Nämä tuoreet mummot on vähä sellasia...niin se oli meilläkin mutta muutamassa kuukaudessa meni ohi. Älä ota syitä niskoilles tai anna mummon päättää mikä on oikein ja mikä väärin,sinä itse päätät lapsestasi,ei mummo. Kyllä se siitä vielä hellittää hyvät juhannukset!!! <3 !

 

meillä oli toi miehen äiti aika samanlainen. tuntu että se piti meidän esikkoa korvikkeena niille lapsille, jotka sillä jäi saamatta. mun mies on siis sen ainoa lapsi.
aluks en viittiny mitään sanoa, ja sit ku alko ärsyttää ku se väheksy mua, ja kuvitteli ilmeisesti olevansa jonkinlainen äidinkorvike lapselle, aloin pikkuhiljaa huumorilla huomautella, ja tein asiat oman pään mukaan, sanoi mummo mitä tahansa. kommentit "väärin" toimimisestani kuittasin huumorilla myös. kommentoihan se anoppi vieläkin joitakin mun tekemisiä, mut on se varmaan tajunnu että kuka sen lapsen äiti oikeesti on, ja kuka asioista viimekädessä päättää.

 

Aluksi oli meilläkin ongelmia, kun mamma ja mummi teki aina siellä ollessa kaikki lasta koskevat päätökset, esim. koska pitää antaa ruokaa, milloin pitää vaippa vaihtaa ja koska laittaa päiväunille, vaikka meillä oli jo tarkka rytmi kehittynyt tytön kanssa, silti mamma muka tiesi paremmin, miten asia on. Lopulta mieheni puhui äidilleen, ja asiat selvitettiin yhdessä pöydän ääressä keskustellen. Nyt on suvussa ymmärretty ns. kenen paikka on missäkin, ja että minä tiedän äitinä, mikä on lapselleni parhaaksi.

 

mummo kyl jaksaa pitää sylissä ja lässyttää mut heti kun pitää vaihtaa vaippa tai antaa ruokaa niin kyllä on lapset nopeasti äidin sylis. ja vaarihan aina hoitaa kun sinne vie hoitoo =)
miehen puolelta molemmat

 

Hei kaikille

Kirjoittelen nyt vähän väärään paikkaan, mutta miettikääpä miltä äideistänne mahdollisesti tuntuu. Oma lapsi on juuri päässyt täysi-ikäiseksi tai on vielä jopa alaikäinen (jolloin on vielä vanhempiensa holhouksen alaisuudessa), sitten syntyy lapsi. Vuosia olette ollut lapsi vanhemmillenne (ja valitettavasti tulette olemaan sitä aina iästänne riippumatta) ja yhtäkkiä heidän lapsensa saa lapsen. Lapsen syntymä ei ole mikään nopea prosessi jossa lapsi kasvaa aikuiseksi ja äiti mummoksi. Eilen vielä teitte asioita mitä ikäisenne tekevät ja tänään olette "aikuinen". Kuten tekin olette kasvaneet raskauden aikana vastaanottamaan uuden elämän tarvitsee myöskin äitinne aikaa saada kasvaa "mummoksi", suokaa se aika hänelle. Lukiessanne kiinnostuneena kirjoituksianne huomasin että onpa lapsi saatu minkä ikäisenä vain, niin ongelmat ovat samanlaisia.

Monista vanhemmista tuntuu että he tietävät parhaiten, miten lapsianne hoidetaan. Asiasta ei missään nimessä kannata ruveta riitelemään lopputulos on kuitenkin suuri riita ja yleensä se kohdistuu nuoreen. Jonkinlaiseen soputilaan päästäkseen kannatta antaa pikkuisen periksi joissain asioissa jotta voi sitten olla tiukempi jossain toisessa asiassa. Yrittäkää suodattaa mummojen käytöksestä elämänkokemuksella annettu tieto ja hyödyntäkää se itsellenne. Muistakaa että keskustelu kannattaa aina, epäkohtelias ja väheksyvä ei myöskään nuoria vanhempia kohtaan saa olla.

Ensisijaisesti te olette vastuussa omasta lapsestanne ja teille jää velvollisuus huolehtia vaipan vaihdoista sun muusta velvollisuudesta. Mummolla ei ole muuta velvollisuutta kuin nauttia lapsenlapsestaan. Kannattaa myöskin pitää hyviä suhteita mummoihin ja pappoihin, voitte vielä tarvita heidän apuaan.

Kirjoitukseni tarkoitus ei ole väheksyä nuoria vanhempia enkä kirjoita tätä saadakseni vihaista keskustelua aikaiseksi, vaan antaakseni miettimisen aihetta. Sain oman lapseni 33-vuotiaana ja näin lastenhoitajana voin sanoa ettei lapsenne siitä vahingoitu vaikka päivärytmi menisi pikkuisen sekaisin joskus, harvat mummot lapselle pahaa toivoo. Joskus kannatta niellä sanat ennenkuin ne suusta tulevat. Muistakaa, ettei teidän tarvitse käyttäytyä huonosti vaikka teitä kohtaan käytäydytään huonosti. Voitte itse tehdä valintanne, mutta ette voi vaikuttaa siihen oletteko vanhempienne lapsia vai ette.

Hyvää kesää kaikille.

 

Meillä äitini tykkäsi kovasti hoitaa pientä nyyttiäni ja pitää sylissä. Olen nyyttini (nyt 1v1kk)kanssa yksin, eli apua ei 24/7 ole saatavilla mieheltä jos tuntuu ettei jostain syystä jaksa/halua jotain tehdä. Äitini oli apunamme yöt ja päivät n. 4 kk ajan! Vauvalla alkoi koliikki viikon iässä ja se jatkui aina 3 kk asti. Väsynyt olin ja erittäin kiitollinen siitä, että äitini oli apunani kun kaikki oli uutta ja vauva päivät ja illat huusi. Meillä kävi, niin, että kun äitini oli apuna koko ajan ja kävi kotonaan vain silloin tällöin, kiintyi hän tietysti vauvaani kuin omaansa. Mikä ei ole ihme. Itselläni nousi riittämättömyyden tunne, ajattelin että äitini oikeasti luulee vauvaani omakseen. Olin synnytyksen jälkeen herkkä ja erittäin väsynyt koliikin aikaan. Monesti sain riidan äitini kanssa aikaan siitä, etten tee hänen mielestään mitään oikein. Osa oli "totta" ja loput omaa mielikuvaani.

Vasta nyt alan enemmän ymmärtää kuinka olen saattanutkaan loukata äitiäni sillä, että olen naama punaisena raivoten huutanut, että osaan kyllä hoitaa vauvani aivan itse... :'(

Tänä päivänä kun tämä vauvani on jo isompi, olen erittäin kiitollinen äitini avusta! Hän edelleen jaksaa käydä luonamme päivittäin, ikään kuin tarkastamassa onko meillä kaikki hyvin. Hän vie nyyttiäni kävelylle, leikkii pihalla ja ottaa yökylään. Mitä muuta voisinkaan toivoa?

Muilla ei tietysti samanlainen tilanne ole, mutta kerroin nyt omani. :flower: