huoh
Lapsi oli siellä 13h.
Vietiin illalla n. 20 aikaan ja haettiin aamulla 9 maissa.
Huusi koko kotimatkan. Paljastui, että oli nälissään. Kun 2,5 v. oli sanonut ettei halua syödä, ei hänelle myöskään ollut mitään syötetty. Söi ison lautasen puuroa ja hetken päästä vielä ison lautasen perunaa ja possua.
Kävi nukkumaan 10.30 ja nukkui neljä tuntia. Paljastui, että oli käynyt nukkumaan vähän ennen puolta yötä ja herännyt viiden jälkeen.
Ei ollut kuulemma halunnut nukkumaan vaan leikkiä, oli syy tähän.
Olenko väärässä kun mielestäni aikuinen vastaa vielä 2,5 vuotiaan nukkumaan laittamisesta sekä syömisistä?
Saimme nimittäin vastauksen kun sanoimme asioista, että lapsella on täällä niin hyvä että kotona tulee paha olla.
Juu "mummolakrapula" on, mutta nyt oli kyse lapsen perustarpeista ruuasta ja unesta.