Mummo suosii siskon lasta.

Mulla kaks lasta 12v ja 4vuotiaat pojat. Siskolla 2 poikaa 17v ja 14v ja 2v tyttö.
Äitini aina välittänyt siskostani enemmän, huomasin sen jo itse lapsena, sisko mua pari vuotta nuorempi.
Nyt sit mua ruvennut pahasti tökkimään toi siskon perheen paapominen. Päivittäin valmis auttamaan, kuskaamaan ja hoitamaan siskon tyttöä, jos sisko vähänkin vinkkaa siihen suuntaan. Käy heillä n 3krt viikossa kuskaamassa tyttöä tarhaan, hakee sieltä, vie siskoa kaupungin toiselle puolelle töihin. Aina vaan puhuu, että "emma" on niin IHANA ja SULOINEN, tekee sitä ja tätä.
Mun poikaa pyydettäessä hakenut tarhasta viimeks pari kk sitten, kun mies työmatkalla ja mulla oli pidempi työpäivä. Jos pyydän meille, niin miettii ja miettii ja valittaa, että taas kuluu bensaa. Asutaan vajaa 10km päässä, siskolleni saman verran matkaa.
Pari viikkoa sitten oli pojan tarhassa kevätjuhlat, jossa poika esiintyi, mummo lupas pitkän miettimisen jälkeen ehkä tulla juhliin. Sit kuuli päivää aiemmin siskon tytön juhlista, jotka olivat 2tuntia myöhemmin kuin meidän juhlat. Peru noi mun pojan kevätjuhlat sillä verukkeella, että haluais nähdä "emman" ensimmäiset kevätjuhlat, koska tyttö oli aloittanut tarhan vasta kuukaus sitten. Meillä poika sit petty selvästi, kun mummo ei juhliin tullut ja vielä lähetti kännykkään monta kuvaa tytön juhlista, mun pojalta ei edes kysellyt miten juhlat meni.

Nyt sit meni totaalisesti hermo, itse oon menossa huomenna yöks töihin ja oltiin sovitttu, että katsoo poikaa seuraavana päivänä että saisin nukkua, mies taas työreissussa. Nyt meni perumaan lupauksensa, koska tuli muuta menoa. Tänään taas lentää siskon tyttöä hakemassa tarhasta, kuskaa toista poikaa harrastuuksiin ym.
En siis todellakaan usein apua oo pyytänyt joten ei siitä johdu. Kylään pyydän pari kertaa kuussa ja silloin myös syövät meillä. Siskollani käynyt viimeksi syömässä viime juhannuksena.
Siskon lapsille ja varsinkin tytölle ostaa vaatteita monta kertaa vuodessa, viimeks vihjasin huvikseni kun esitteli tytölle ostamiaan vaatteita, että mun pojan koko on se ja se....äitini sanoi vaan että vihjailetko jotain?
Anteek purkaus, mutta vituttaa toi kun mun muksut ei kiinnosta pätkääkään.

 

Meillä sama tilanne. Meidän muksut eivät kiinnosta, enkä siis tarkoita edes hoitoapua vaan että eivät vaivaudu katsomaankaan, olisivat aina tervetulleita. Jos ehdotan, että tullaan kylään niin AINA on joku syy ettei sovi ja se syy on päiväunet tai siivous 99% kerroista (kysyn noin kerran viikossa, viimeksi lupa tuli talvella). Puheissaan kuitenkin ovat siirappisia "mamman mussukoista" puhuvat, etenkin ulkopuolisille elvistelevät. Todellisuudessa alle 1xkk näkevät, matkaa 8km. Mut siskon lapsi on kultamuna jota hoidetaan päiväkausia, haetaan parin sadan km päästä jotta sisko ja mies saavat omaa aikaa jne. Samoin mun sisko, joka on esikoisen kummi, ei ole kiinnostunut pätkääkään. Meille ei ehdi, jättää esim. synttärilahjan postilaatikkoon mut toisen siskon lasta matkustaa sen 200km vkl ajaksi hoitamaan...

Ja siis korostan, että hoitoapua en edes enää odota vaan sitä, että lapsille rakkaat ihmiset välittäisivät. Etenkin esikoinen eskari-ikäisenä on sen huomannut, että ennen niin läheiset isovanhemmat on nykyään poissa kuvioista täysin. Eikä se tajua miksei mummi enää välitä, kun en minäkään tajua

 

Tiedän fiiliksen...

Itselläni kolme lasta 9-, 6-, ja 1,5-vuotiaat. Siskolla 2-vuotias poika.

Meillä porukat käy n kerran kahdessa kuukaudessa (kun matka on niin pitkä). Siskolle on lähes sama matka mutta siellä käyvät n kerran viikossa. Viime viikonloppuna pyysin taas käymään, kun viimeksi kävivät joskus maaliskuussa, mutta oli kuulema liian kiire. Ja sitten sunnuntaina juttelin siskoni kanssa ja selvisi, että vanhempani oli siellä kylässä (jälleen kerran).

Minä menen jokapaikkaan joko niin, että isoimmat on koulussa ja eskarissa ja "vain" nuorin mukanani (näin on käyty niin gynellä kuin kampaajallakin) tai sitten kaikki kolme lasta mukanani. Siskon lasta porukat käy hoitamassa vähän väliä, kun siskolla on fysikaalista, tai hammaslääkäri, tai hieroja, tai kampaaja jne.

Ja joka ikinen kerta kun puhutaan puhelimessa, niin viimeistään kahden minuutin sisällä puhe kääntyy siihen "miten ihana, mainio, taitava..." siskoni lapsi on. Ja onhan se ihana, mutta ihania on noi meidän kolme lastakin. Olisi kiva kun mummi edes joskus olisi kiinnostunut heidän kuulumisistaan.

 

Meillä sama tilanne. Meidän muksut eivät kiinnosta, enkä siis tarkoita edes hoitoapua vaan että eivät vaivaudu katsomaankaan, olisivat aina tervetulleita. Jos ehdotan, että tullaan kylään niin AINA on joku syy ettei sovi ja se syy on päiväunet tai siivous 99% kerroista (kysyn noin kerran viikossa, viimeksi lupa tuli talvella). Puheissaan kuitenkin ovat siirappisia "mamman mussukoista" puhuvat, etenkin ulkopuolisille elvistelevät. Todellisuudessa alle 1xkk näkevät, matkaa 8km. Mut siskon lapsi on kultamuna jota hoidetaan päiväkausia, haetaan parin sadan km päästä jotta sisko ja mies saavat omaa aikaa jne. Samoin mun sisko, joka on esikoisen kummi, ei ole kiinnostunut pätkääkään. Meille ei ehdi, jättää esim. synttärilahjan postilaatikkoon mut toisen siskon lasta matkustaa sen 200km vkl ajaksi hoitamaan...

Ja siis korostan, että hoitoapua en edes enää odota vaan sitä, että lapsille rakkaat ihmiset välittäisivät. Etenkin esikoinen eskari-ikäisenä on sen huomannut, että ennen niin läheiset isovanhemmat on nykyään poissa kuvioista täysin. Eikä se tajua miksei mummi enää välitä, kun en minäkään tajua

en mäkään siis tarkota että pitäis olla auttamassa hoitamisessa ja harvoin siis siihen apua tarvitaankaan. Mutta tosiaan aina pitää miettiä ja harkita että sopiiko se kyläily meille päin, mutta siskolla käy hoitamassa tyttöä monta kertaa viikossa ja pompii täysin siskon pillin mukaan, tekee siellä esim ruuat, ei sentään siivoa. Sisko esim ei kutsu muuten vain kyläilemään äitiämme, aina vaan apua tarvitessaan.
Eniten tosiaan harmittaa, kun ei kiinnosta yhtään toi mun pienempi on niin siskon tytön pauloissa kun tämä niin ihana. Onhan se todella suloinen ja ihana tyttö munkin mielestä myös, siinä mummo oikeassa.....mutta jos yritänkin kertoa jotain mitä mun 4v on tehnyt niin heti päälle kertoassa siskon tytöstä.

 

varmaan ap:n mummo on lumoissaan siksikin, että siskon nuorin on hänen ainoa naispuolinen lapsenlapsensa. Mutta kyllähän tuossa selvä epäsuhta on teillä kaikilla.

Ihminen on monimutkainen kapistus. Mietin tuota (anteeksi, menee tarinat sekaisin), että siskon palveluksessa juostaan hanakasti mutta teille vain ruikutetaan kun menisi bensaakin jne. Tulee mieleen 70-luvun muotijuttu nimeltä transaktioanalyysi. Siinä painotettiin, että joka ihmisen sielussa on jossain suhteissa lapsen, aikuisen ja vanhemman piirteitä. Eli siis lapsi on se joka innostuu ja ruikuttaa, aikuinen se realisti ja vanhempi se holhoava päsmäri ja tuomitsija.

Idea oli semmonen, että kun eri ihmisissä nämä osa-alueet ovat eri suhteissa edustettuina, niin kun kaksi ihmistä kohtaa, niin vuorovaikutuksen laatu helposti määräytyy näiden pohjalta. Esim. jos yhdessä on vahva lapsen reaktiotapa ja toisessa vanhemman, niin suhde menee herkästi määräileväksi ja ripustautuvaksi.

Jos mummolla esim. on vahvasti vanhemman ja lapsen piirteitä muttei juuri aikuista, niin voin kuvitella, että toinen tytär herättää tämän suojelevan ja touhuavan vanhemman, kun taas toinen jossa on paljon aikuisia tai ehkä vanhemman piirteitä herättää mummossa ruikuttavan kakaran.

Miltä kuulostaa?

Surullista sitten on se, että on niin vaikea päästä irti noin syvän epäoikeudenmukaisuuden tuhoista, kun sitä on kärsinyt pienestä pitäen ja koko ajan haavoihin hierotaan suolaa. Mutta oikeasti mummon voi olla hyvin vaikea aikuistua yhtään, kun ikä monesti tulee viimeistään vastaan ja pää alkaa pehmitä.

 

up

 

Olen kyllä miettinyt, että oma vahvuuteni varmaan vaikuttaa asiaan myös... olen siis ihan teinistä asti ollut se pärjääjä-tyyppi, 14v asti tehnyt töitä koulun ohella ja huolehtinut omat vaate- jne hankintanikin. Lukioaikaan en enää vanhemmilta pyytänyt muuta kuin kirjat, joihin iltatyörahat eivät enää riittäneet. Ja nytkin jos suoraan sanon, tarkoittamatta mitenkään olla ilkeä tai itsekeskeinen, niin vaikuttaisi siltä, että pärjään paremmin neljän pienen kanssa kuin sisko sen yhden leikki-ikäisen. Joten voi olla, että ympäristö ei samallalailla koe luontevaksi olla läsnä meidän arjessa, vaikka kyllä kovasti siihen yritän kannustaa. Lisäksi mun äiti on aika oppiskirjaesimerkki narsistista, joten se nyt ei muutenkaan näe juuri muuta kuin omat tarkoitusperänsä... ja siskon auttamisesta saa enemmän sulkia hattuun, kun auttaa "reppanaa"?

No tämä nyt on tämmöistä näkyvästi katkeraa pohdintaa, kyllähän se kaivelee kun ei ole perheelleen tärkeä

 

Meillä on sama tilanne. Mun äidille siskoni lapset (tai niistäkin vain yksi) on todella tärkeä. Kaikki muut jäävät sen varjoon. En ala tässä kauheasti erottelemaan.... mutta ymmärrän hyvin ap:n ja muidenkin tunteita. On kurjaa nähdä miten omat lapset jäävät huomiotta tai saavat vähän huomiota jonkun toisen huomion siivellä joskus. Pahalta tuntuu myös se ettei lapsille ja mummolle koskaan syntynyt mitään hyvää, läheistä ja lämmintä suhdetta. Lasten elämässä kun ei koskaan ole liikaa välittäviä ja rakastavia aikuisia. Mun äidille mun lapset onihan tuntemattomia. On sanonut itsekin, että ovat niin etäisiä... Siskon lapsia käy katsomassa viikottain, meillä ei käy koskaan. Kas kummaa, mitenköhän ne välit on niin etäiset..? Matkasta ei ole kyse....

Meillä vielä niin, että miehenpuolla isovanhemmat eivät ole yhtään sen enempää mukana lasten elämässä. Appi ajattelee vain itseään ja anoppi miestään. Kaikki muu jää jalkoihin. Me oltaisiin tarvittu yhtenä päivänä lastenhoitoapua ja mies pyysi äitiään, koska on kotona, hyväkuntoinen, ei mitään tärkeitä harrastuksia yms.... ja anoppi lupautui. Tosi hienoa, koska kyse oli siitä, että meidän piti tehdä yksi tärkeä työjuttu ja se osui viikonlopulle... lapsia ei voinut ottaa mukaan töihin. Anopin piti tulla aamupääivällä tai viimeistään puolen päivän aikaan, tuli neljätä iltapäivällä, koska kävi ruokakaupassa, joi kahvit appiukon kanssa, laittoi tälle aikuiselle miehelle ruoan , koska ei kai terve 60v mies osaa mitäänitse tehdä.... No ehdin olla töissä pari tuntia ja mies teki yön töitä. Kyllä harmitti.

Ja anteeksi purkaus... välillä vaan ottaa niin pannuun.

 

Meillä on ollut sama tilanne jo pitkään. Kesällä tilanne tulee kärjistymään, kun meidän esikoisen rippujuhlat on viikkoa ennen serkun rippijuhlia. Mummi sanoi jo nyt tulevansa jälkimmäisiin juhliin. Lapsen synttäreitä ei ole muistanut ollenkaan. Kerran ihmetteli ääneen, kun äitienpäiväaskarteluja ei pieniltä tullutkaan. Siinä vaiheessa en enää minäkään jaksanut mummin kuvioita.
Meillä käy kerran vuodessa- muiden sisarusten luona 10 kertaa enemmän. En oikeasti tiedä syytä-olenko ollut koliikkivauva vai mitä?

 

Meillä kans epäsuhtaa. Mumma ottaa kylään, hoitoon ja yöski 3-vuotiasta siskoni lasta, on ollut näin jo vauvasta asti. Meidän 2-vee on ollut mummalla tasan kerran pari tuntia.

Olen itse ajatellut asian niin, että loppujen lopuksi mumma se on itse siinä se joka kärsii, kun ei ole luonut suhteita muihin lapsenlapsiin kuin suosikkiinsa. Mun tyttärellä onneksi on toinen mumma, joka hoitaa ja auttaa niin paljon, etten oikeastaan tarvikaan muuta apua

 

Meillä kans epäsuhtaa. Mumma ottaa kylään, hoitoon ja yöski 3-vuotiasta siskoni lasta, on ollut näin jo vauvasta asti. Meidän 2-vee on ollut mummalla tasan kerran pari tuntia.

Olen itse ajatellut asian niin, että loppujen lopuksi mumma se on itse siinä se joka kärsii, kun ei ole luonut suhteita muihin lapsenlapsiin kuin suosikkiinsa. Mun tyttärellä onneksi on toinen mumma, joka hoitaa ja auttaa niin paljon, etten oikeastaan tarvikaan muuta apua

Minullakin on tullut mieleen, että loppupelissä rakastetut lapset eivät ole ne jotka kärsii... aina mediassa ja puheissa kritisoidaan, kuinka vanhukset ovat yksinäisiä eikä suku välitä... Voisiko olla kyse siitä, että ne vanhukset eivät hyvinä aikoinaan ole välittäneet perheestään tai ovat todella suosineet vain muutamia? Koska eihän lapset aikuisenakaan helpolla osaa luoda suhdetta siihen etäisenä pysyneeseen isovanhempaan, joka ei heidän kasvuaikanaan ollut läsnä. Siinä sitten on mummin turha vinkua vanhana, kuinka lapsenlapset eivät käy koskaan, jos eivät pienenä SAANEET käydä. Ja kyllä sitten pidetään perhettä pahana, kun sillälailla hyljeksivät vanhaa mummia?!

 

Sano sille äitillesi suoraan mitä mieltä olet, mitä väliä vaikka välit siitä menisi, kun ei ne nytkään mitkään parhaat ole. Ihmettelen täällä sitä, että omalle äidilleen ei uskalleta asiasta sanoa, vaan mumistaan selän takana.

 

[QUOTE="shihtzu";23891929]Sano sille äitillesi suoraan mitä mieltä olet, mitä väliä vaikka välit siitä menisi, kun ei ne nytkään mitkään parhaat ole. Ihmettelen täällä sitä, että omalle äidilleen ei uskalleta asiasta sanoa, vaan mumistaan selän takana.[/QUOTE]

Mun äiti on narsisti. Ei sille voi sanoa mitään. Pari kertaa olen jotain kokeillut vähäpätöisemmästä asiasta sanoa, ja siitä on tullut koko suvun riita kun se soittaa ja itkee ja haukkuu mua jopa ulkomailla asuvaa setään myöten. Mun äitiä pelkää koko suku, etenkin mun isän puolen suku, ei siinä tyttärellä ole mitään mahdollisuuksia alkaa avautumaan... ja kun narsisti ei koskaan näe sitä virhettä itsessään, niin se on täysin kaikkien ajan haaskausta yrittää keskustella.

 

Ne mummotkinon vaan ihmisiä.. Jos ne siskon lapset ovat enemmän hänen mieleen.. Minäkin tykkään siskoni lapsista enemmän ku veljeni.. Ei sille voi mitään..

Meillä tälläinen ilmiö on serkusten välillä.. Sekkujani (aikuisia) paapotaan ja ostellaan kaikkea, tädit ja mummi. Meille ei mitään. Ntämä johtuu siitä että serkkuni on kasvatettu niin ja he ovat niin uusavuttomia ettei tosikaan. Se on se mielikuva etteivät pärjää. Kun taas minut ja sisarrukseni on kasvatettu pärjäämään ja olemme pärjänneet hyvin ja elätämme itsemme ja perheemme. Ei minua haittaa että serkkuja paapotaan, olen ylpeä että pärjään itse.

 

Vastaavanlaisesta on juu kokemusta. Tosin kyse mun miehen veljen lapsista-ja lapsenlapsista.Viimeisin tempaus oli kun meijän lapsella oli musiikkikoulun esitys, niin ukki istui autossa koko ajan ja mummi naputteli tilaisuudessa pöytää ja hoki että koska tää loppuu. Mutta olivat sitten heti lähdössä mökkeilemään mieheni veljen porukoiden kanssa. Loukkaannuttiin aika tavalla ja päätettiin ettei nyt "häiritä" millään lailla heitä enää.

 

Vastaavanlaisesta on juu kokemusta. Tosin kyse mun miehen veljen lapsista-ja lapsenlapsista.Viimeisin tempaus oli kun meijän lapsella oli musiikkikoulun esitys, niin ukki istui autossa koko ajan ja mummi naputteli tilaisuudessa pöytää ja hoki että koska tää loppuu. Mutta olivat sitten heti lähdössä mökkeilemään mieheni veljen porukoiden kanssa. Loukkaannuttiin aika tavalla ja päätettiin ettei nyt "häiritä" millään lailla heitä enää.

No mutta eikö sitten pitäisi sanoa se ääneen heille, että eipä taideta enää vaivata. Ellei siis ole kysymys tämmöisistä yksilöistä, jotka tosiaan nostaa koko suvun teitä vastaan ja asiasta tulee valtava sotku?

Eli onko kuitenkin mukana myös sitä, että ei anneta palautetta mutta silti kiukuttaa, ettei toinen ymmärrä eikä osaa käyttäytyä? Näinhän sitä helposti tulee toimineeksi, kun kokee olevansa epätasa-arvoinen neuvottelukumppani. Joskus epätasa-arvo kuitenkin johtuu nimenomaan tästä loukkaantuvaisesta väistelijästä itsestään - ainakin se, miten pitkälle huono kohtelu saa mennä.