Mummo soitti tänään ja itki...

[Shine]

kun mun isä oli siellä käyny ja jättäny kirjeen pöydälle, jossa oli avautunut, että hänen veljensä lapset ovat aina olleet vanhemmilleen tärkeämpiä, toiset lapsenlapset ei yhtään tärkeitä.

No, tottahan se on siinä mielessä, että isän veli asuu samassa kunnassa, kuin mummo ja ukki ja ovat olleet aina paljon tekemisissä. Silti olen samaa mieltä isäni kanssa siitä, että ei mummo ja ukki ikinä ole mun ja sisarusteni (yht 4kpl meitä) synttäreitä muistanu tai muutakaan. Kun jouluna ollaan siellä käyty, niin villasukat ja liköörikarkkeja ollaan saatu ihan pienestä asti. Mutta auta armias isän veljen lapset on saanu sitä ja tätä ja niitä on hoidettu aina ja syydetty rahaakin.

Nyt kun mun vanhemmat erosi ja mökki oli isän nimissä, mutta se siirrettiin takasin mummon ja ukin nimiin, etti mun äiti "veisi sitä" ja nyt kun isän ja äidin ero on selvä, niin mökkiä ei siirrettykkään takasin mun isälle. Siitäkin mummo mulle itki ja valitti ja väitti syyksi sen, että isän veli on käyny siellä talonmiehenä aina tarkistamassa paikat yms. Joo, pientä vedätystä miehen veljeltä! :headwall:

Ei nää jutut mua koske, ei kiinnosta nää kuviot (vanhempien avioero yms.) ja serkkujeni kanssa en ole juurikaan ollu tekemisissä just näiden vaikeiden kuvioiden takia, kun isä ei ole pitänyti itse heihin paljoo yhteyttä eli ei olla tutustuttu lapsesta saakka niihin paljoa... Mutta kyllä sen järkikin sanoo, että kusetusta mitä kusestusta ja vedätystä yms. isän veljeltä...

Musta silleen ikävää, kun mummo vaan sano, että ei tiedä vastaako siihen mun isän kirjeeseen, kun lapsen pitää kunnioittaa vanhempiaan ja asioista ei pidä keskustella, kun vanhemmat sanoo jotain, se on niin ja sillä sipuli, asiasta ei puhuta.

Isäni on kärsinyt mielenterveysongelmista ilm. just vaikeasta lapsuudetaan johtuen (pikkuveljeä on aina pidetty parempana) ja mun lapsuuteen se on heijastunut niin, että isä on aina ollu kauheen jyrkkä, tukistanu, huutanu, ollut pelottava, aina töissä (työnarkomaani). Meille ei oo muodostunu mitään suhdetta, aina olen itseasiassa vihannut häntä ja itkenyt salaa, miksi se vihaa mua, miksi aina huutaa, tukistaa ja raivoaa. :'(

Nyt olen aikuisena ymmärtänyt, että sillä on ollu niin paha olla. Mitään vikaa ei mussa ole ollut.

No, nyt rupee itkettään... Mutta siis isovanhemmat on jo yli 80, eikö ne jo vosi itsekkin miettiä, mitä ovat elämällään tehneet, eikä jatkaa sitä katkeruuden polkua. :'(

 

[Vankkis]

:hug:

 

[Tiipi81]

:hug:

 

[Sleepis]

:hug:

 

[Shine]

Kiitos myötätunnosta. Oon huomannu, että mun isä nyt parempana aikanaan, kun on päässy erostaan yli, yrittää pitää muhun yhteyttä ja mun lapsiin, mun pikkuveljet (2kpl) ja isosisko ei halua pitää isään mitään yheyttä...

Mua vaan surettaa ja ärsyttääkin, että miksi se ei puhu mun kanssa, ei raukka osaa varmaan. Mitään asioita ei meillä kotona selvitetty, ei pyydetty anteeks, ei puhuttu, kaikki painettiin villasella.

Tekis mieli huutaa sille (isälle), että nyt jumalauta äijä! Miks sää kohtelit mua ja meitä kaikkia lapsia niin, kuin kohtelit?! Miksi?! Ei lapsi voi ymmärtää sitä ja luulee, että vika on itsessä.

Oon tekstiviestillä kysynykkin sitä, mutta se on mun miehelle vaan sanonu, että taitaa olla vaimollas huono päivä, vai mitä se sekoilee, kun sellasta viestiä laittaa... Just. |O :headwall:

Kyllä olis tosi hyvä saada ne kummitukset pois menneisyydestä, että vois katkasta se katkeruuden kierre, olla omille lapsilleen (minä siis) suht normaali äiti, ei vihainen, masentunut tai muutakaan... :ashamed: :'(

 

[Vankkis]

Varmasti raskasta, mutta kuinka isäsi osaisi sinulle olla kunnon isä. Jos itse ei ole saanut kuin arvostelua ja lyttäämistä. Varmasti lapsuus vaikuttanut, jos toinen lapsi ollut se rakas. Voi olla ne omat isälliset tunteet vaikea nostaa esiin. Onneksi itse olet siitä kierteestä päässyt.

 

[Shine]

Varmasti raskasta, mutta kuinka isäsi osaisi sinulle olla kunnon isä. Jos itse ei ole saanut kuin arvostelua ja lyttäämistä. Varmasti lapsuus vaikuttanut, jos toinen lapsi ollut se rakas. Voi olla ne omat isälliset tunteet vaikea nostaa esiin. Onneksi itse olet siitä kierteestä päässyt.

Tuntuu välillä, että itse olen yhtä paska äitinä, kun isä oli huono isänä... :ashamed: :'(

 

[Jappa]

No näitä epäreiluja vanhempiahan riittää. Munkin isän veljet veti ja vetää röyhkeesti välistä kaiken mitä saa. Sano isälles, että vaatii mökkiosuutensa takas ja kaikki kirjallisena. Rahasta kun puhutaan, ei sanallisilla sopimuksilla ole paskankaan merkitystä. Kaikki paperille ja mieluummin todistajilla. Munkin isältä viety kymmeniä tonneja, kun uskoi näitä sanallisia sopimuksia.
ja jos mummullesi on ollut lapsenlapset epätasa-arvoisia, eipä sillä mummulla sitten paljon virkaa. Itse olen olut molemmilta mummuiltani se toisarvoinen lapsenlapsi, eikä oo paljon nyt aikuisen a tehnyt mieli mummuja käydä katsomassa. kai ne parempana pidetyt nyt sitten vanhempana huolehtii.
Isovanhemmat ovat erittäin harvoin tasapuolisia lapsille ja lapsenlapsille, vaikka muuta puhuvat ja jopåa itse uskovat. aina on näitä kultalapsia.

 

[Vankkis]

:hug: Teet parhaasi ja se varmasti on lapsille hyväksi. Osaat arvostaa lapsia tasavertaisina, kun tiedät kokemuksesta mitä muuten seuraa. Jaksele ja eiköhän noita paska äiti fiiliksiä kaikille tule.

 

[Shine]

Kiitos teille... :ashamed:
Ihan oikeesti kärsin kyllä masennuksesta. Tää viikko on mulla menny ihan oikeesti sairastaessa vatsatautia ja kuume-flunssaa ja oon maannu ja itkeny ja vaikka mitä miettiny, kun on ollu aikaa miettiä. Tuntuu, että ei jaksa miettiä niitä kaikkia asioita ja nyt sitten tämä mummon soitto.

Mitäpä nyt voin vanhalle ihmiselle sanoo, että mieti nyt vähän akka, mitä oot tehny lapsilles jne... En voi sellasta tehdä, kuunnella vaan hiljaa ja mukamas ymmärtää. Sen verran sanoin, että kannattaa asioista puhua lastensa kanssa ja selvittää ne asiat, mitkä lasten mieltä kaivaa. :/

Niin ja mummo on itse siepattu Karjalasta, venäläinen (vai suomalainen, hiukan en oo mukana näissä) sotakarkuri sieppas hänet kotipihaltaan, että silleen ymmärrän hänenkin taustojaan, että vaikeeta on ollu varmasti... 16-vuotiaana sai isäni. :/

 

[voi että]

miten läheltä tämä aloitus menee.
Myös meidän lapset on huonoja molemmille isovanhemmille, eivät kelpaa.

Toisten suhteen syy on sama, kun ap:n. Asumme kaukana ja toiset lähellä. Ja toiset lapsenlapset hoidetaan ja heidän vanhemmilleen tehdään työt ja syntymäpäivinä käydään aina ja ostellaan toivelahjat ja jouluksi.

Olen ajatellut tämän asian mielessäni niin, että oikeasti tuollaiset isovanhemmat eivät välitä kuin itsestään. Se, että ostavat enemmän lähellä asuville, remontoivat heille talot, tekevät heille kaiken pyynnöstä, johtuu siitä, että he ajattelevat vain itseään. Kai ajattelevat, että lähellä asuvat sitten hoitavat, ja me emme kun asumme kaukana. Vaikka todellisuudessahan ei voi tietää, miten kauas nuokin nyt lähellä asuvat lapsenlapset muuttavat, ja missä meidän lapset opiskelevat ja minne asettuvat aikanaan. Sitähän ei voi tietää. Mutta siis todellista pyyteetöntä rakkautta mielestäni tuollaiset isovanhemmat eivät osoita ketään kohtaan. Joten sen vuoksi en sääli niin paljon lapsiani, kuin voisin muuten sääliä.

Oma äitini oli omalle äidilleen aina huonoin. Nyt vanhempana sanoo niin, silti ei koskaan sanoisi noin omalle äidilleen. Juuri siksi, että "vanhempia pitää kunnioittaa, tekivät mitä vaan jne". Nyt on jättänyt meidän lapset vähemmälle kuin toiset lapsenlapset, koska ikään kuin jatkaa perinnettä, että kaikki eivät voi olla yhtä hyviä. Lisäksi emme koskaan läheisiä lapsuudessakaan.
Aika harvinaista, että aikuinen mies uskaltaa ja sanoo noin omille vanhemmilleen. Suomessahan on perinne, että ketään ei syytellä, eikä varsinkaan vanhempiaan, vaikka olisi miten paljon vikaa, ei saa sanoa mitään ääneen.
Sekin on mielenkiintoista, että vaikka lapsena ja nuorena rakastaa omaa mummoa ylikaiken, aikuisena ja kun saa omat lapset, tajuaa asiat monelta eri näkökannalta, ja ymmärtää omia vanhempia paljon paremmin, ja mummon sädekehä katoaa. Oma äitini ei perinyt mitään, kaiken sai vanhin veli. Oma äitini katsoo myös oikeudekseen tehdä kuten haluaa, olla epäreilu sen jälkeen kun lapset täysi-ikäisiä. Vanhemmille ei urputeta jne.

 

[voi että]

Kiitos teille... :ashamed:
Ihan oikeesti kärsin kyllä masennuksesta. Tää viikko on mulla menny ihan oikeesti sairastaessa vatsatautia ja kuume-flunssaa ja oon maannu ja itkeny ja vaikka mitä miettiny, kun on ollu aikaa miettiä. Tuntuu, että ei jaksa miettiä niitä kaikkia asioita ja nyt sitten tämä mummon soitto.

Mitäpä nyt voin vanhalle ihmiselle sanoo, että mieti nyt vähän akka, mitä oot tehny lapsilles jne... En voi sellasta tehdä, kuunnella vaan hiljaa ja mukamas ymmärtää. Sen verran sanoin, että kannattaa asioista puhua lastensa kanssa ja selvittää ne asiat, mitkä lasten mieltä kaivaa. :/

Niin ja mummo on itse siepattu Karjalasta, venäläinen (vai suomalainen, hiukan en oo mukana näissä) sotakarkuri sieppas hänet kotipihaltaan, että silleen ymmärrän hänenkin taustojaan, että vaikeeta on ollu varmasti... 16-vuotiaana sai isäni. :/

sepä se. Ei voi sanoa mitään kun toinen on vanha. Ei sitten jaksa edes kuunnella. Johtuukohan monien vanhusten yksinäisyys tästä? Niin paljon katkeruutta,, jota ei saa edes sanoa ääneen.

 

[Beep]

Varmasti raskasta, mutta kuinka isäsi osaisi sinulle olla kunnon isä. Jos itse ei ole saanut kuin arvostelua ja lyttäämistä. Varmasti lapsuus vaikuttanut, jos toinen lapsi ollut se rakas. Voi olla ne omat isälliset tunteet vaikea nostaa esiin. Onneksi itse olet siitä kierteestä päässyt.

Tuntuu välillä, että itse olen yhtä paska äitinä, kun isä oli huono isänä... :ashamed: :'(

Tosi paljon ajatuksia herättävä aihe, harvapa puhuu täällä perheen ja suvun juttuja. Toi asioista puhumattomuus ja maton alle lakaiseminen on kyllä todella tyypillistä tuon ajan sukupolvelle. Me ollaan onneksi erilaisia, joten sä jo olet erilainen kun osaat asiasta tännekin kirjoittaa, joten osaat siitä puhuakin. Ihan nyt ekana se, että varmasti olet parempi vanhempi kun isäsi koska tiedostat isäsi viat, teot, syyt siihen, seuraukset...

Noi vanhat ihmiset ja niiden ajatusmallit on vaan niin sellasia jäykkiä ettei niitä voi oikein muuttaa. Täytyy vaan hyväksyä et ne on sellasia, ja itse olla parempi, avoimempi, tiedostava ja puhua kaikesta lapsille, että heistä tulisi vielä parempi sukupolvi...
:heart:

 

[kangasajuruoho]

Hmmm.

Mutta ei se nyt ihan niinkään välttämättä ole.

Että kaikesta voi syyttää vanhempia ja lapsuuden oloja.

Ja anteeksiantaminen -puolin ja toisin- helpottaa.

 

[Shine]

Ei kaikesta syytetääkkään mitään, vai syytetäänkö tässä jotain. Ei mun tarkotus ainakaan! Pohdin vaan asioita. Ne tulee kuulemma ajankohtasiks näin 30-vuotiaana (huomenna syndet mulla).

Just sen takia ei voi antaa anteeks tms., kun asioista EI puhuta. Ymmärrän kyllä paljon, mutta voiko antaa anteeksi, jos ei toinen pyydä anteeksi tai puhu ko. asioista?

 

[Shine]

miten läheltä tämä aloitus menee.
Myös meidän lapset on huonoja molemmille isovanhemmille, eivät kelpaa.

Toisten suhteen syy on sama, kun ap:n. Asumme kaukana ja toiset lähellä. Ja toiset lapsenlapset hoidetaan ja heidän vanhemmilleen tehdään työt ja syntymäpäivinä käydään aina ja ostellaan toivelahjat ja jouluksi.

Olen ajatellut tämän asian mielessäni niin, että oikeasti tuollaiset isovanhemmat eivät välitä kuin itsestään. Se, että ostavat enemmän lähellä asuville, remontoivat heille talot, tekevät heille kaiken pyynnöstä, johtuu siitä, että he ajattelevat vain itseään. Kai ajattelevat, että lähellä asuvat sitten hoitavat, ja me emme kun asumme kaukana. Vaikka todellisuudessahan ei voi tietää, miten kauas nuokin nyt lähellä asuvat lapsenlapset muuttavat, ja missä meidän lapset opiskelevat ja minne asettuvat aikanaan. Sitähän ei voi tietää. Mutta siis todellista pyyteetöntä rakkautta mielestäni tuollaiset isovanhemmat eivät osoita ketään kohtaan. Joten sen vuoksi en sääli niin paljon lapsiani, kuin voisin muuten sääliä.

Oma äitini oli omalle äidilleen aina huonoin. Nyt vanhempana sanoo niin, silti ei koskaan sanoisi noin omalle äidilleen. Juuri siksi, että "vanhempia pitää kunnioittaa, tekivät mitä vaan jne". Nyt on jättänyt meidän lapset vähemmälle kuin toiset lapsenlapset, koska ikään kuin jatkaa perinnettä, että kaikki eivät voi olla yhtä hyviä. Lisäksi emme koskaan läheisiä lapsuudessakaan.
Aika harvinaista, että aikuinen mies uskaltaa ja sanoo noin omille vanhemmilleen. Suomessahan on perinne, että ketään ei syytellä, eikä varsinkaan vanhempiaan, vaikka olisi miten paljon vikaa, ei saa sanoa mitään ääneen.
Sekin on mielenkiintoista, että vaikka lapsena ja nuorena rakastaa omaa mummoa ylikaiken, aikuisena ja kun saa omat lapset, tajuaa asiat monelta eri näkökannalta, ja ymmärtää omia vanhempia paljon paremmin, ja mummon sädekehä katoaa. Oma äitini ei perinyt mitään, kaiken sai vanhin veli. Oma äitini katsoo myös oikeudekseen tehdä kuten haluaa, olla epäreilu sen jälkeen kun lapset täysi-ikäisiä. Vanhemmille ei urputeta jne.

Voi kyllä on kun meillä tämä teidän. Otan "osaa" teidän tilanteeseen. Tiedän miltä tuntuu äitistäsikin ja sinusta... :/ :hug: :flower:

 

[kangasajuruoho]

Ei kaikesta syytetääkkään mitään, vai syytetäänkö tässä jotain. Ei mun tarkotus ainakaan! Pohdin vaan asioita. Ne tulee kuulemma ajankohtasiks näin 30-vuotiaana (huomenna syndet mulla).

Just sen takia ei voi antaa anteeks tms., kun asioista EI puhuta. Ymmärrän kyllä paljon, mutta voiko antaa anteeksi, jos ei toinen pyydä anteeksi tai puhu ko. asioista?

Näe se inhimillisenä.
Jokaisessa on puutteita.
Ja hyviä puolia.

Niin ei anteeksiantaminen ole enää niin vaikeaa...

Ja oo, kokemuksesta, just silloin niitä alkaa miettiä...

 

[Beep]

Se anteeksiantaminen voi silti onnistua, vaikkei kukaan pyytäisikään...

Se on sellanen henkilökohtainen juttu, ja eka kannattaakin päästää kaikki tunteet pintaan, vihan tunteet niin voimakkaina kun ne vaan esiin tulee, sit sä pääset vasta sinne asteelle että sä alat asioita hyväksymään.

Mä kävin kanssa asiat läpi kolmenkympin tienoilla. :hug:

 

[mutta]

Se anteeksiantaminen voi silti onnistua, vaikkei kukaan pyytäisikään...

Se on sellanen henkilökohtainen juttu, ja eka kannattaakin päästää kaikki tunteet pintaan, vihan tunteet niin voimakkaina kun ne vaan esiin tulee, sit sä pääset vasta sinne asteelle että sä alat asioita hyväksymään.

Mä kävin kanssa asiat läpi kolmenkympin tienoilla. :hug:

Mitä jos ei onnistu, kun sortaminen jatkuu? siis juuri lastenlasten kohdalla.

 

[Beep]

Se anteeksiantaminen voi silti onnistua, vaikkei kukaan pyytäisikään...

Se on sellanen henkilökohtainen juttu, ja eka kannattaakin päästää kaikki tunteet pintaan, vihan tunteet niin voimakkaina kun ne vaan esiin tulee, sit sä pääset vasta sinne asteelle että sä alat asioita hyväksymään.

Mä kävin kanssa asiat läpi kolmenkympin tienoilla. :hug:

Mitä jos ei onnistu, kun sortaminen jatkuu? siis juuri lastenlasten kohdalla.

Mutta eihän se teitä tee huonoiksi jos mummo on epäreilu. Kivaahan se ei ole, mutta te edelleen ette tee mitään väärin tietääkseni.

No mistä mä voin tietää kenellä mikäkin onnistuu, yritin vaan tsempata, että asiat pitää selvittää sitten edes omassa päässä jos ei niiden muiden kanssa voi puhua. Tiedän kokemuksesta, että sellainenkin on mahdollista.
:hug:

 

[mutta]

Se anteeksiantaminen voi silti onnistua, vaikkei kukaan pyytäisikään...

Se on sellanen henkilökohtainen juttu, ja eka kannattaakin päästää kaikki tunteet pintaan, vihan tunteet niin voimakkaina kun ne vaan esiin tulee, sit sä pääset vasta sinne asteelle että sä alat asioita hyväksymään.

Mä kävin kanssa asiat läpi kolmenkympin tienoilla. :hug:

Mitä jos ei onnistu, kun sortaminen jatkuu? siis juuri lastenlasten kohdalla.

Mutta eihän se teitä tee huonoiksi jos mummo on epäreilu. Kivaahan se ei ole, mutta te edelleen ette tee mitään väärin tietääkseni.

No mistä mä voin tietää kenellä mikäkin onnistuu, yritin vaan tsempata, että asiat pitää selvittää sitten edes omassa päässä jos ei niiden muiden kanssa voi puhua. Tiedän kokemuksesta, että sellainenkin on mahdollista.
:hug:

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Itsehän siitä katkeruudesta kärsii eniten.

 

[NeitiNasu]

Mä olen kyllä onnellinen että me ollaan saatu isän kanssa välit kohtuullisiksi näin kun me lapset ollaan kasvettu aikuiseksi. Kyllä mäkin nuorena toivoin välillä ettei se olisi mun isä ollenkaan, ihan tarpeeksi monet itkut tuli itkettyä fyysisestä kivusta ja henkisestä kärsimyksestä kun se meitä rankaisi, ei pitänyt lupauksiaan, ei ollut ikinä paikalla. Mutta näin olen ymmärtänyt myöhemmin että eipä sen omakaan isä suhde ollut ikinä olemassa, ei sillä ollut koskaan isää. Ei se osannut olla sitä sitten meillekään. Nyt vaikka ei usein nähdä, meidän välit on siinä kunnossa että voidaan suoraan puhua asiat halki jo puhuttavaa on enkä mä enää nöyristele sitä: pamautan ihan tasan tarkkaan sen mitä ajattelen ja jos se ei isää miellytä ei se siitä suutu, se ajattelee ensin ja vastaa sitten.

Ja se tosi usein sanoo nykyään meitä rakastavansa, pienenä en muista kuulleeni sitä juuri ollenkaan.

Ei se anteeksi ole pyytänyt, mutta mä olen päättänyt että katkeruus kaverina loppuelämän on tosi huono vaihtoehto... :hug:

 

[Beep]

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Itsehän siitä katkeruudesta kärsii eniten.

Niin just. Joku viisas mies (en muista kuka, joku psykologi/kirjailija) on kirjoittanut että ei voi antaa anteeksi ellei anna vihan ensin tulla. Suomessa on vähän sellasta hys hys ei noin saa tuntea-meininkiä, mut eihän asiat niin mene.