Mummin huolena vauvan väsynyt perhe

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tuore mummi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Eiköhän jokainen esikoisensa kanssa kaipaa eniten luottamusta siihen, että pärjää ja on omalle vauvalleen apras vanhempi. Sitä pyri vahvistamaan. Mene käymään, tee jotain pientä, mutta älä tee tekemisestäsi numeroa. Älä valtaa perheen kotia fyysisesti tai henkisesti.
 
  • Tykkää
Reactions: Tara74
ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ NEUVO, ever.

No voi sitä neuvoakin kun tekee sen hienovaraisesti eikä "annappas kun minä nyt sanon miten tämä tehdään kun osaan nämä asiat paremmin kuin sinä" -äänellä. Meillä mummo on kyllä neuvonut suu vaahdossa mutta ei ole ikinä odottanut että me tehtäisiin niin kuin hän neuvoo tai edes olettanut että se olisi paras keino. Lähinnä on kertonut, että näin ja näinkin voi tehdä ja olen tehnyt, kokeile auttaako. Ja jos en ole kokeillut niin ei ole ottanut nokkiinsa.
Mutta paljonhan se on ihmisestä kiinni.
Äitinä varmasti tiedät sietääkö tyttäresi ylipäätään neuvomista...
 
Minä kyllä pysyin taustalla pojan perheen elämässä, mutta tiesivät hyvin, että autan kyllä pyydettäessä.

Joskus pyydettiinkin. Nykyään olen miniäni kanssa sellasissa väleissä, että vuosi sitten varovasti pyysivät, josko ryhtyisin hoitamaan lasta kokonaan töiden alkaessa.

Mikäpä siinä, kunniatehtävä ja hyvin on mennyt. Edelleenkään en puutu niihin asioihin, mitkä minulle ei kuulu.
 
Eniten odotin ja myös sain apua ja tukea puolisolta. Kannustaisin paitsi vauvan äitiä, mutta myös isää siihen että pärjäävät lastenhoidossa vastuuvuoroja vaihdellen. Myös isä voi olla ja kykenee ottamaan vastuuta yksinääkin vastasyntyneestä ainakin muutamia tunteja kerrallaan niin että äiti voi levätä.
 
Mun mielestä paras keino on ilmaista selkeästi että oot käytettävissä jos haluavat apua, mutta älä tyrkytä itteäs äläkä neuvojasi väkisin. Yksi asia mistä itse olin jokaisen lapsen syntymän jälkeen ihan onnessani, oli valmiiksi tehty kotiruoka jota tarvi vain lämmittää mikrossa. Voisitko aatella tekeväsi heille ruokaa? Se auttaa tosi paljon jaksamisessa pienen vauvan kanssa.
 
Olen monesti miettinyt, että mikä niillä äideillä on, kun ei voida ottaa sitä apua vastaan ja kauhea paniikki, jos joku muu ottaa vauvan syliin tai hoitaa sitä (isommankin vauvan kohdalla). Ollaan niinkuin mustasukkaisia ja omistushaluisia vauvan suhteen. Ehkä se on joku primitiivinen vaisto, huoh!

Johtunee siitä, että tuore äiti on niin elämänmuutoksen pöllämystyttämä ja kokee kaiken auttamisyrityksen moitteena omaa äitiyttään kohtaan. Kun kokemus ja varmuus lisääntyy, herkkänahkaisuus vähentyy.
 
  • Tykkää
Reactions: Wandii
Kiitos vastauksistanne. Tarkennan, että huolissani olen siksi, kun tyttäreni kertoi saavansa (omien sanojensa mukaan) hirvittäviä kiukkohtauksia - ei kuitenkaan vauvaa hoitaessaan. Ilmaisin itseäni ehkä väärin, mutta suoranaisia neuvoja en ole antanut, vaan kertonut tyyliin miten se ja se teki, kun vauva huusi iltaisin/öisin. Tietenkin olen antanut heidän löytää oma tapansa. Kun vauva pääsi kotiin, oltiin täytekakkukahvien kanssa odottelemassa, viivyttiin hetken verran ja lähdettiin pois. Oman flunssanikin takia en ole voinut heillä "alvariinsa" ravata, pari kertaa muutaman tunnin kerrallaan, jolloin lähinnä olen kuunnellut tyttäreni tuntemuksia ja yrittänyt valaa uskoa äitiyteensä. Ruokaa olen tehnyt ja toimittanut heille ja kuten aiemmin sanoin, luvannut auttaa ihan missä vaan. En kai voi tämän enempää tehdä. Mies siis hänellä on kotona ja tietääkseni tekee kaikkea paitsi imetä. Olen ymmärtänyt, että tytär odottaa itseltään ihan liikaa, ei oikein esim. hyväksy ajatusta, että hän nukkuisi silloin, kun vauva nukkuu ("ei ne tunnin unet mitään auta", "on vaikka mitä tekemistä"). Lähinnä pelottaa tämä synnytksen jälkeinen masennus. Juu, itse aikoinaan muistan vieläkin lämmöllä, kun siskoni käski minut vauvan kanssa heille(isommat tilat, kesäaika) ja hän hyssytteli vauvaa sitten yhden yön. En kyllä nukkunut, lähinnä torkuin, mutta tuntui hyvältä, että joku otti hetkisesti vastuun minulta. Toiste ei sitä tapahtunut, mutta tieto ja luottamus siitä, että joku toinen osaa ja voi hoitaa pikkuistani, kun en itse jaksa, auttoi jaksamaan. Minusta tuntuu, että minä nyt tunnun tarvitsevan keskusteluapua tämän tuoreen mummiuteni kanssa:-D
 
  • Tykkää
Reactions: Leenuliinukka
Kun mies on kotona ja tekee kotitöitä, niin kyllä he pärjäävät eikä sinne kaivata ylimääräisiä. Jos menet paikalle pitemmäksi aikaa, niin se aiheuttaa sen, ettei mies voikaan tehdä kotitöitä enää entiseen tapaan ja se vääjäämättä tulee heijastumaan parisuhteen. Tiedän tämän oman kokemuksesta, sillä mieheni suoriutuu kaikista kotitöistä ja myös vauvan hoidosta, mutta jos on ylimääräistä väkeä, niin se sotkee. Voikin käydä niin, että mies on vain tietokoneella eikä tee mitään.

Tyttäresi väsymys liittyy vauvan hoitoon ja on normaalia. Unet jäävät pakosti lyhyeksi ja se väsyttää.

Uskoisin siis tytärtäsi ja en tuppautuisi.
 
Paitsi siihen että isä ottaa vastuuta kotitöistä kannustaisin tuoretta vauva perhettä siihen että isä ottaa ja ennen kaikkea saa ottaa vastuuta myös vauvasta ja hänen hoidostaan. Imettäminen ei tietenkään luonnistu isältä, mutta ei se välttämättä parhaalla mahdollisella tavalla onnistu väsyneeltä äidiltäkään.
 
Onnea tuoreelle mummille. Itse kuulun siihen ryhmään jolle olisi ollut kauhistus jos äiti tai anoppi olisi tullut meille pariksikin viikoksi lasten syntymien jälkeen höösäämään. Tahdoin olla ihan rauhassa oman perheen kanssa ja tutustua rauhassa siihen uuteen perheenjäseneen. Esikoisen kohdalla anoppi oli siivonnut kotona, mikä oli tietysti ihan kiva (nyt kymmenen vuotta myöhemmin sitä tosiaan osaa arvostaa) mutta oli ihan ihmeissään kun äitini ei tullutkaan meille sit huushollia pitämään.
 
En ymmarra miksi mummi ei saisi neuvoa asiassa jonka varmasti tietaa paremmin kuin esikoisen vanhemmat? Neuvoa voi myos ystavallisesti. Tulee ihan teinit mieleen jotka haluavat aina tehda oman paansa mukaan.
 
Itsellä meni muutama eka viikko niin, että en nukkunut päiväunia enkä tietty kauhean hyvin yölläkään, mutta jossain höyryissä menin niin ettei edes väsyttänyt yhtään...

Meillä 3kk ikäinen vauva syö edelleen useamminkin kuin 3h välein, joten se nyt on ihan normaalia että vastasyntynyt syö useamminkin, usein kai noin 2h välein mutta joskus voi nukkua pidempäänkin.

Oma äitini on ollut tosi innostunut ekasta lapsen lapsesta ja on ollut avuksikin, kun tämä meidän vauva on ollut tosi itkuinen (kuten minäkin lapsena). Eniten on ollut apua siitä, että koira on otettu pariksi päiväksi hoitoon tai mummi on käynyt joskus viemässä lenkille. Mummi on myös tullut vahtimaan vauvaa päiväunien aikana, niin että olen saanut käydä rauhassa vaikkapa kaupassa.

Kyllä niitä päiväuniakin oppii nukkumaan jos väsyttää, mutta siihen menee muutama viikko ennen kuin malttaa ja uskaltaa, kun sitä käy alkuun niin ylikierroksilla että puuhaa vaan jotain koko ajan :) Tosin itse en mitään kiukkukohtauksia kyllä saanut, mutta nyt kuukausien itkurumban jälkeen kyllä välillä meinaa hermo mennä, mutta onneksi meitä on kaksi ja jos tuntuu ettei jaksa, niin vauva isälle ja meen ite vaikka koiran kanssa ulos taikka suihkuun tms niin helpottaa :)

Siitä oli itselle iloa, että kun isyysloma loppui niin äitini kävi välillä minua aina moikkaamassa, kun mies oli pitkiä päiviä välillä töissä. Juotiin vaan kahvia ja juteltiin tai jos vauva oli hereillä, niin mummi kanniskeli vauvaa niin sai itse vaikka rauhassa syödä tai tehdä jotain kotijuttuja.

Anna vaan tuore mummi uusien vanhempien rauhassa opetella muutama viikko, kun on tullut paremmin tutuksi sen oman vauvan kanssa niin sitten varmasti osaavat jo ottaa sitä apuakin vastaan :)
 
Joo nykyään nuoret ja nuoret aikuiset on kyllä niin jämähtäneet 'minä ite' -ikään. Jos vähänkään yrittää oikeaan ohjata niin tässäkin ketjussa yhden mamman mukaan "silmille tullaan".

Tehkää tyyliinne vaikka päin persettä menis!
 
[QUOTE="vieras";25570913]Joo nykyään nuoret ja nuoret aikuiset on kyllä niin jämähtäneet 'minä ite' -ikään. Jos vähänkään yrittää oikeaan ohjata niin tässäkin ketjussa yhden mamman mukaan "silmille tullaan".

Tehkää tyyliinne vaikka päin persettä menis![/QUOTE]

Samaa mielta. Fiksu on se joka ottaa kokeneemmilta neuvoja vastaan.

Itse arvostan myos etta seka aitini etta anoppini haluavat tulla auttamaan muutamaksi viikoksi kun vauva on syntynyt. Minusta on holmoa olla ottamatta apua vastaan muilta perheenjasenilta.
 
[QUOTE="vieras";25570913]Joo nykyään nuoret ja nuoret aikuiset on kyllä niin jämähtäneet 'minä ite' -ikään. Jos vähänkään yrittää oikeaan ohjata niin tässäkin ketjussa yhden mamman mukaan "silmille tullaan".

Tehkää tyyliinne vaikka päin persettä menis![/QUOTE]

On kaks eri asiaa sanallisesti neuvoa kuin tulla, ottaa vauva ja määrätä "sinä nukut ja mä hoidan nyt vauvan" jos on sanottu ettei apua kaivata.
Ja ei ne mummojenkaan neuvot aina ole oikeita.
Jos on sanottu ettei kaivata kävelevää vauvaopas-kirjaa niin sopu säilyy kun uskoo kerrasta. Nykyisin on tukiryhmiä, netti, kirjastot pullollaan kirjoja, omat kaveripiirit ja toivoakseni sairaalassakin evästetään kuinka vauvan perustarpeet tyydytetään.

Mä olen luonteeltani sellainen että kysyn ja pyydän apua jos tarvitsen, tykkään itse hakea tietoni ja päättää mitä kokeilen ja mitkä keinot koen parhaimmiksi. Mutta ymmärrän kyllä ettei kaikki toimi näin.

Tuore äiti saadaan helposti puolustuskannalle ja hyökkääväksikin vastauksissaan jos astutaan varpaille eikä anneta omaa tilaa opetella.

Mutta tuossa kävi jo aiemmin ilmi että tuoreella mummolla onkin syytä huolestua jos äidiksi tullut saa "kiukkukohtauksia."
 
Ap kuuloostaa oikeinkin hyvältä mummilta/äidiltä/anopilta. Tunnistan tyttäresi kiukunpuuskat ja suuret odotukset itseään kohtaan, mulla taisi alku olla ihan samanlaista. Alkuviikkoina mua itseäni ahdisti alvariinsa kylässä ramppaava anoppi ja miehen sisarukset (omat vanhemmat asuu 400km päässä, miehen perhe samassa kaupungissa), kun tuntui että ne kuitenkin koko ajan kyttää miten se vauvanhoito meillä sujuu. Vaikka ei tietenkään kytänneet, mutta silloin uutena äitinä ja hormonien vielä jyllätessä se tuntui siltä. Muutaman viikon kuluttua rauhoituin ja otin ilolla vastaan anopin joka toi mukanaan ruokaa, kanteli (itkuista) vauvaa että sain itse käydä suihkussa tms, ja lähti vauvan kanssa vaunulenkille tunniksi tai kahdeksi.

Eli mun vinkki taitaa olla se, että ole tarjolla, vie ruokaa kuten tähän asti jne, mutta vauvan hoidon suhteen ole mahdollisimman neutraali, tai mikä parempi, kehaise äitiä ja isää välillä kuinka hyvin heillä vauvan käsittely sujuu. Tiedän että kuulostaa hassulta, mutta mun mieltä jotenkin kummasti piristi jos vaikka anoppi sanoi joskus vauvan mulle antaessaan että äidin syli se paras syli on tms.
 
Itsellä meni muutama eka viikko niin, että en nukkunut päiväunia enkä tietty kauhean hyvin yölläkään, mutta jossain höyryissä menin niin ettei edes väsyttänyt yhtään...

Meillä 3kk ikäinen vauva syö edelleen useamminkin kuin 3h välein, joten se nyt on ihan normaalia että vastasyntynyt syö useamminkin, usein kai noin 2h välein mutta joskus voi nukkua pidempäänkin.

Oma äitini on ollut tosi innostunut ekasta lapsen lapsesta ja on ollut avuksikin, kun tämä meidän vauva on ollut tosi itkuinen (kuten minäkin lapsena). Eniten on ollut apua siitä, että koira on otettu pariksi päiväksi hoitoon tai mummi on käynyt joskus viemässä lenkille. Mummi on myös tullut vahtimaan vauvaa päiväunien aikana, niin että olen saanut käydä rauhassa vaikkapa kaupassa.

Kyllä niitä päiväuniakin oppii nukkumaan jos väsyttää, mutta siihen menee muutama viikko ennen kuin malttaa ja uskaltaa, kun sitä käy alkuun niin ylikierroksilla että puuhaa vaan jotain koko ajan :) Tosin itse en mitään kiukkukohtauksia kyllä saanut, mutta nyt kuukausien itkurumban jälkeen kyllä välillä meinaa hermo mennä, mutta onneksi meitä on kaksi ja jos tuntuu ettei jaksa, niin vauva isälle ja meen ite vaikka koiran kanssa ulos taikka suihkuun tms niin helpottaa :)

Siitä oli itselle iloa, että kun isyysloma loppui niin äitini kävi välillä minua aina moikkaamassa, kun mies oli pitkiä päiviä välillä töissä. Juotiin vaan kahvia ja juteltiin tai jos vauva oli hereillä, niin mummi kanniskeli vauvaa niin sai itse vaikka rauhassa syödä tai tehdä jotain kotijuttuja.

Anna vaan tuore mummi uusien vanhempien rauhassa opetella muutama viikko, kun on tullut paremmin tutuksi sen oman vauvan kanssa niin sitten varmasti osaavat jo ottaa sitä apuakin vastaan :)

Kiitos Mariska, kommenttisi helpotti. Uskoisin, että tyttäreni kohdalla voipi olla justiinsa noin: ei malta, uskalla jne. nukkua. Päivä kerrallaan, viikko kerrallaaan; näinhän se menee. Ja perheen ihana kultainennoutaja -poika voipi olla meillä oman koiramme seurana ihan vapaasti ja niin kauan kuin tarvitsee. Eiköhän tämä lähde sujumaan itse kullakin. Onneksi meillä on läheiset välit, joten kaipa se tytär pyytää apuun, kun sitä tarvitsee. Tuo taidettiin sopia jo silloin, kun hän oli vielä raskaana: kertoi, että tietää voivansa pyytää apua. Ehkä se keskusteluapu ja kuunteleminen, on tällähetkellä ruokayms. avun kanssa parasta äitiyttä ja mummiutta minulta. Kiitos vielä kerran vastauksistanne:-)
 
  • Tykkää
Reactions: Piparnakkeli
On kaks eri asiaa sanallisesti neuvoa kuin tulla, ottaa vauva ja määrätä "sinä nukut ja mä hoidan nyt vauvan" jos on sanottu ettei apua kaivata.
Ja ei ne mummojenkaan neuvot aina ole oikeita.
Jos on sanottu ettei kaivata kävelevää vauvaopas-kirjaa niin sopu säilyy kun uskoo kerrasta. Nykyisin on tukiryhmiä, netti, kirjastot pullollaan kirjoja, omat kaveripiirit ja toivoakseni sairaalassakin evästetään kuinka vauvan perustarpeet tyydytetään.

Mä olen luonteeltani sellainen että kysyn ja pyydän apua jos tarvitsen, tykkään itse hakea tietoni ja päättää mitä kokeilen ja mitkä keinot koen parhaimmiksi. Mutta ymmärrän kyllä ettei kaikki toimi näin.

Tuore äiti saadaan helposti puolustuskannalle ja hyökkääväksikin vastauksissaan jos astutaan varpaille eikä anneta omaa tilaa opetella.

Mutta tuossa kävi jo aiemmin ilmi että tuoreella mummolla onkin syytä huolestua jos äidiksi tullut saa "kiukkukohtauksia."
Tuo nyt oli ääritapaus (tulla ja ottaa vauva..). Eniten keskusteltiin neuvoista ja avusta yleensä.

Sun kaltaisesi on varmasti miniä (ja yleensäkin henkilö) "from hell", onneksi kuulut vähemmistöön ja et ainakaan minun tuttaviini!
 
Minä olin hetki sitten se hormonipöllyssä oleva väsynyt äiti. Mulle parasta oli kun mun äiti ja isä kertoivat olevansa tarvittaessa apuna, että heille saa mennä lepäämään ja he hoitavat mielellään vauvaa koska vaan jotta saamme nukkua tai tehdä omia juttuja. Parasta oli se tieto että ei ole yksin jos apua tarvitsee. (Monesti otimmekin apua vastaan!!) Lapsesi pyytää varmasti sitten kun tarvitsee apua. :) Ihana olet!
 
  • Tykkää
Reactions: Arwen Undomiel
En ymmarra miksi mummi ei saisi neuvoa asiassa jonka varmasti tietaa paremmin kuin esikoisen vanhemmat? Neuvoa voi myos ystavallisesti. Tulee ihan teinit mieleen jotka haluavat aina tehda oman paansa mukaan.

No meillä ainakin neuvominen oli sellaista, että kun sanoin etten halua antaa tuttia/korviketta pienelle niin sanottiin että kyllä pitää antaa. Ja kun sanoin ettei samalla lusikalla saa syöttää, niin vastaus oli että kyllä teitäkin syötettiin niin eikä teillä ole reikiä hampaissa. Paras neuvo oli, että ei se huutoon kuole.. Joo, ei kuolekaan mutta aika vaikea nukkua itse siltikään jos vauva huutaa samassa asunnossa.

Siis kaikki äidin omat mielipiteet torpedoitiin eli sillä tavalla aiheutettiin lisää avuttomuutta tuoreelle äidille, joka luuli pärjäävänsä yksin, mutta teki näköjään kaiken päin pe*settä kun ei tehnyt mummin neuvojen mukaan.

Miksei tuore äiti saisi opetella itse ja vaikka kantapään kautta? Sitähän se äitiys on, opettelemista.
 
  • Tykkää
Reactions: Piparnakkeli
Etkä mene paikalle kasseinesi, vaan teet selväksi että autat kun siltä tuntuu. Että saa soittaa vaikka yöllä, jos tuntuu ettei jaksa. Käytännön asioissa voi sitten neuvotella. Siivous, kaupassakäynti, ruoanlaitto yms.

Kyllä se meno siitä tasaantuu, vauvahan on vastasyntynyt.
 
Hei! Halusin tulla toivottamaan onnea tuoreelle mummille ja äidille !! Kuulostat ihanalta ja välittävältä äidiltä ja mummilta! Varmaan alkuhankaluutta vauvaperheellä, mutta ole tosiaan kuulolla, joskushan voi olla oikea avuntarve, jos masennusta tmv. tulisi. Ja itse arvostaisin juuri ruoka-apua, siivousapua jne. ja meidän kaikki vauvat ovat olleet kyllä mummojen hoivissakin vauvasta asti siis tilanteen ollessa sellainen, että apu oli hyvä juttu!
 
Sen verran haluan vielä tuohon omaan aiempaan kommentiini lisätä, ja selventää että siis mikäli tämä kyseinen äiti/tytär on siis sellainene ttä sitä apua tarvittaessa pyytää ( itse en ole tälläinen ) niin sitten tosiaan voi luottaa siihen että soittaa vaikka keskellä yötä jos vauva huutaa ja itse ei jaksa, ja muistaa muistuttaa välillä että koska vain VOI ja PITÄÄ soittaa.
Tämä mun kassit kainaloon, ja apua vaikka väkisin kommenttini lähinnä liittyi siihen että jos kyseinen äiti on sellainen ettei apua pyydä, nyt kun on valitettavan paljon uutisoitu näitä tapauksia missä äiti on väsähtänyt ja pahimmassa tapauksessa tehnyt jotain peruuttamatonta.
Ja vielä yhtenä lisäyksenä se että avun tarjoajan pitää ko tilanteessa olla sellainen ihminen johon tuore äiti luottaa, ja heillä tulee olla läheiset välit ettei kukaan " kaukainen anoppi " nyt tule väkisin sitä apua tyrkyttämään.
Mutta pointtina se että nämä ovat mielestäni ihmisistä kiinni paljon, miten tulee toimia, ja KYLLÄ VAIN mielestäni joissain tapauksissa on parempi vaikka sillä hetkellä suututtaa se umpi väsähtänyt äiti ja ottaa sieltä se kaikki raivo vastaan, kun antaa väsyä vaan aina enemmän ja enemmän, ja sitten valitella hautajaisissa että " miksi en auttanut"
Enkä nyt tarkoita edes sitä että ap:lla olisi tälläinen tilanne, mutta noin yleisesti
 
sä tunnet sun tyttären parhaiten että miten hän reagoi.
mun ex-anoppi tuli aikoinaan vaan pimpottamaan ovikelloa (kun en suostunut ottamaan häntä kyläään,aina mulla oli tekosyy valmiina kun hän soitti),ja hän kysyi millon vauva söi viimeksi,ja sen jälkeen hän pakkasi vauvalle päälle ja lähti pitkälle vaunulenkille,joskus vei autoilemaan j.n.e .käski minut nukkumaan,olin ihan pimahduksen partaalla ja myös hyvin kiitollinen.sen jälkeen anoppi tuli ja tiskas ja pisti huushollin kuntoon.ex-anoppini on viellä tänä päivänä mun kaikkein paras ystävä.mun äiti taasen kiikutti aina noin pari kertaa viikossa lämintä ruokaa meille ja täytti meijän pakkasen siinä samalla :) mun esikolla oli vuoden kestävä koliikki ilman kummosempaa syytä,niin kyllä kun apuun tottui niin hermoilukin loppui.
 

Similar threads

Yhteistyössä