V
"vieras"
Vieras
Mulla piti olla neljännet treffit tänään kera miehen, josta olen todella kiinnostunut. Nyt yllättäen kävikin niin, että miehestä ei kuulunut koko päivänä mitään. Kirjoittelin itse tuossa joitakin tunteja sitten tekstiviestiä, jossa kysyin, mitä hän touhuilee. Myöhemmin koetin soittaa pariin otteeseen, mutta puheluihini ei vastattu.
Tässä alkaa tietysti hiipiä mieleen kaikenlaista, kuten, että mies taisi nyt sitten hävitä kuin tuhka tuuleen, ja ettei häntä sitten taidakaan kiinnostaa, mutta... jotenkin tällainen käytös ei tunnu yhtään siltä mieheltä, johon minä olen tässä tutustunut. Puhuttiinkin ensimmäisillä treffeillä siitä, että mikäli tästä ei muuta tule, niin ainakin hyvä ystävyyssuhde. Tosin tähän mennessä mies on osoittanut olevansa minusta kiinnostunut muunakin kuin ystävänä, ollut innokas tapaamaan (ehdottanut tapaamisia itse), osannut jutella, mutta osannut myös kuunnella silloin, kun minä olen puhunut.
Tiedän, että on olemassa syy siihen, miksi hän ei välttämättä tekstiviestiini vastannut, mutta puheluihin vastaamattomuus mietityttää. Kävin tänään tuossa lähikaupassakin, ja miehen kotitalon edessä oli tällöin ambulanssi... Mietityttää vain, onko jotain sattunut, vai mikä ihme nyt oikein on homman nimi. :/
Koska kukaan ei voi täällä vastata miehen puolesta, kiitän kuitenkin tästä avautumismahdollisuudesta... Ja tietysti mielipiteitä saa esittää. Ja kertoa, miten minun nyt tulisi toimia.