Mulla on sellainen "vahvan ihmisen" leima ja siitä on tullut myös taakka.

[Jos helmiä kyyneleet ois]

Pointti siis se, että mua pidetään yleensä sellaisena vahvana ihmisenä, joka selviytyy kaikista kriiseistä järkevästi, pää pystyssä ja lannistumatta. Toki näin olen ulkoisesti menetellytkin esim. avioeron ja vakavan sairauden kohdalla.

Mun on vaikea näyttää omaa suruani muille. En siis itkeskele kaverin olkapäätä vasten, vaan itken itkuni yksin. Vaikeistakin asioista pystyn puhumaan kaverieni ja läheisteni kanssa todella järkevän kuuloisesti. Näin minusta voi saada jopa kovan ja kylmän kuvan. Totuus on kuitenkin se, että saatan samaan aikaan olla aivan luhistumispisteessä ja yksinäiset hetket vain istun lamaantuneena ja itken. Kukaan ystävistänikään ei kuitenkaan tarjoa apuaan, koska ulospäin vaikutan niin tasapainoiselta.

Tällä hetkellä elämässäni on taas suuri kriisi meneillään. Asia, johon en voi millään tavoin vaikuttaa, mutta joka vaikuttaa perheeseeni joka tavalla. Lasten edesä minun on taas oltava vahva ja järkevä. Kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässä minusta tuntuu, että nyt en vaan enää selviä omin avuin ja oman "järkevyyteni" avulla tästä. Minuun iskostettu leima on kuitenkin niin syvällä minussa, että tuntuu, etten edes osaa hakea keskusteluapua itselleni. Tulee aina mieleen, että perhetyöntekijöilläkin on kuitenkin joku vielä heikommassa hapessa oleva asiakas, joka varmasti tarvitsee enemmän apua kuin minä. Tuntuu, että oma suruni on aina vähän mitättömämpi kuin muiden suru.

Onko muita tällaisia "vahvoja" ihmisiä? Miten olette itsenne kanssa selvinneet?

 

[Lispetti]

I feel you! :hug:

Lisäystä:
Olen todella huono vastaanottamaan apua keneltäkään, tähän asti olen pärjännyt hyvin. Välillä asiat ahdistaa, mutta työstän niitä niin taidokkaasti nykyään että pienet, eikä vähän suuremmatkaan kolaukset oikein tunnu miltään. Pääasia on että perhe ja läheiset voi hyvin. Jos perheelle kävisi jotakin en tiedä missä sitten mentäisi, osaisinkohan tarttua apuun....en osaa sanoa.

 

[täällä!]

Iän myötä olen uskaltanut antaa itselleni luvan olla tarvitseva ja avuton läheisteni nähden, jossain määrin. Tämän jälkeen ihmissuhteistakin on saanut paljon enemmän irti! Nuorempana olin kuin sinä ap. Nykyäänkin olen melko järkevä ja selviytyvä, mutta luottamilleni ihmisille entistä paremmin avaudun asioistani.

 

["vieras"]

Kuulostaa tutulta.