Mulla on niin ikävä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vuodattaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vuodattaja

Vieras
Mä antaisin mitä vaan, että pääsisin takas entiseen kotiin. En tykkää uudesta paikasta. Ei kiinnosta tutustua ihmisiin ja yrittää kotiutua. En halua olla täällä!! Aloin jo harkita et muutan lasten kans kotiin ja nähtäis miestä viikonloppuisin. Mutta eipä sekään olis hyvä, lapsilla olis vaan kauhea ikävä isäänsä. Huoh, kai se on lasten takia pakko vaan kestää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Samanlaisissa ajatuksissa olen minä ollut jo 10 vuotta!!!! Älä sinä pilaa elämääsi haikailemalla menneitä!

Mistä päin sinä olet muuttanut minne? Minä olen ollut samanlaisissa ajatuksissa 5 vuotta.
Mies on lisäksi samaa mieltä, katuu muuttojamme. Mutta kun lapset ovat jo "isoja" ja ehkä emme enää viihtyisi vanhassakaan paikassa/paikoissa. Ei voi tietää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Samanlaisissa ajatuksissa olen minä ollut jo 10 vuotta!!!! Älä sinä pilaa elämääsi haikailemalla menneitä!

Peesi. 11. vuosi alkaa paikkakunnalla, jossa miehen kanssa ei olla koskaan viihdytty. Täällä on työt, mun opinnot, lasten koulu ja kaverit. Nyt vasta on tullut tunne, että oisko pitänyt 10 vuodessa yrittää mieluummin aktiivisesti mukaan ja kotiutumaan ennen kuin valittamaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Samanlaisissa ajatuksissa olen minä ollut jo 10 vuotta!!!! Älä sinä pilaa elämääsi haikailemalla menneitä!

Voi ei. Voiko tää kestää KYMMENEN VUOTTA?! mä olen yrittäny sopeutua tänne ja olla ajattelematta entistä, en vaan voi sille mitään et se aina tulee mieleen, mitä me tehtäis nyt entisessä paikassa jne. Kun täällä ei ole mitään tekemistä. Ikinä enää en mihinkään paikkaan aio ihastua, en ikinä enää aio kiintyä niinkuin viime paikkakunnalle. Haleja sulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Samanlaisissa ajatuksissa olen minä ollut jo 10 vuotta!!!! Älä sinä pilaa elämääsi haikailemalla menneitä!

Mistä päin sinä olet muuttanut minne? Minä olen ollut samanlaisissa ajatuksissa 5 vuotta.
Mies on lisäksi samaa mieltä, katuu muuttojamme. Mutta kun lapset ovat jo "isoja" ja ehkä emme enää viihtyisi vanhassakaan paikassa/paikoissa. Ei voi tietää.

Pohjoisesta etelään. Meillä mies on sitä mieltä, että tänne jäädään kun täällä meillä on työpaikat. Ikävöi sekin kotiin, mutta työn ja rahan takia on halukas jäämään.
 
se taitaa olla niin, että jos ei päästä irti entisestä ei voi koskaan saada mitään uutta ja mukavaa tilalle. elämä on yhtä luopumista, mitään ei saa käärinliinoihin mukaan. suosittelen luopumaan entisestä hyvillä mielin ja näin vastaanottamaan uutta ja kivaa. voimia.
 
Sammahäär. Muutin hemmetin junttieinari paikkakunnalle miehen perässä. Siis mies on edelleen ihana, mutta nää tyypit pyörii niin omissa liemissään, ettei toivoakaan saada ystäviä. 10v huh huh.
 
Niin, kai mun pitäis vaan unohtaa. Mä vaan kerkesin kotiutua sinne. Tein oikeasti töitä, että saatiin kiva elämä sinne. Sit piti muuttaa. Mua niin masentaa. En enää jaksa tuhlata energiaani siihen, että yritän viihtyä. Mua vaan masentaa, itken usein. En edes pidä tästä uudesta kodista. Rankkaa yrittää lasten takia olla iloinen, kun joka ilta itken itteni uneen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Niin, kai mun pitäis vaan unohtaa. Mä vaan kerkesin kotiutua sinne. Tein oikeasti töitä, että saatiin kiva elämä sinne. Sit piti muuttaa. Mua niin masentaa. En enää jaksa tuhlata energiaani siihen, että yritän viihtyä. Mua vaan masentaa, itken usein. En edes pidä tästä uudesta kodista. Rankkaa yrittää lasten takia olla iloinen, kun joka ilta itken itteni uneen.

hyvä ihminen, siirrät näin ahdistuksesi lapsiisi ja he vaistomaisesti ottavat näitä ikäviä tunteita kannettavakseen. eikö olisi viisasta lastesi puolesta tehdä töitä sen eteen, että käsittelisit asian, eheytyisit ja olisit tyytyväinen siihen, mitä sinulle on annettu? jos et ole fyysisesti kovin kipeä, niin henkinen kehitys kyllä onnistuu. lastesi takia voisit koittaa.
 
Oikeastaan vasta nyt viime aikoina olen alkanut päästä sisään tänne. Monet ovat pelotelleet, että vielä seuraavat 10 vuotta menee, mutta ehkä alkaa kuitenkin valoa näkymään täällä tunnelin päässä.
On tämäkin melkoinen juro-junttieinarila, mutta niin oli sekin paikkakunta mistä me tänne muutettiin. :whistle:

Mikä eniten harmittaa on se, että kaikki meidän lomat menee siihen kun me mennään käymään kotona. Olisi kivaa päästä jonnekin etelän lomille, mutta kun aina vaan veri vetää sinne pohjoiseen kotiseudulle. Noh, ehkä vielä joskus muuallekin. :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
miten tuollainen joustamattomuus ja sopeutumattomuus on edes mahdollista???

No kysy sitä tällä paikkakunnalla, näiltä jotka pelkää uutta ihmistä ulkomaailmasta. Jos vaikka on avaruusolio, mistä sitä tietää.
 
Luuletko etten yritä? Totta hitossa mä päivällä esitän niin iloista ja keksin tekemistä ja koitan tehdä lasten olon mahdollisimman hyväksi. Mä itken illalla itsekseni. Edes mies ei tiedä kuinka onneton mä täällä olen. Mutta kai mulla ei sit ole oikeutta ikävöidä. Anteeksi vaan joustamattomuuteni ja sopeutumiskyvyttömyyteni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja heipähei:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
miten tuollainen joustamattomuus ja sopeutumattomuus on edes mahdollista???

No kysy sitä tällä paikkakunnalla, näiltä jotka pelkää uutta ihmistä ulkomaailmasta. Jos vaikka on avaruusolio, mistä sitä tietää.

minusta se menee niin päin, että kaikki tuntee apinan, mutta apina ei ketään. asun itte sellasella kylällä, että kaikki tuntee siis minut (olen uudehko) mutta minä en juuri ketään. en kait minä nyt hyvänen aika muita tästä syytä! itte se pitää ottaa lusikka käteen ja mennä tutustuun. mutta helpointahan se tietenkin on muita syyttää ja rypeä itsesäälissä ja näin siirtää lapsiinsa kaikki negaatiot. huoh.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Luuletko etten yritä? Totta hitossa mä päivällä esitän niin iloista ja keksin tekemistä ja koitan tehdä lasten olon mahdollisimman hyväksi. Mä itken illalla itsekseni. Edes mies ei tiedä kuinka onneton mä täällä olen. Mutta kai mulla ei sit ole oikeutta ikävöidä. Anteeksi vaan joustamattomuuteni ja sopeutumiskyvyttömyyteni.

minusta vähän tuntuu, että mieltäsi painaa joku ihan muu asia kuin paikkakunta. voimia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NPOK:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Niin, kai mun pitäis vaan unohtaa. Mä vaan kerkesin kotiutua sinne. Tein oikeasti töitä, että saatiin kiva elämä sinne. Sit piti muuttaa. Mua niin masentaa. En enää jaksa tuhlata energiaani siihen, että yritän viihtyä. Mua vaan masentaa, itken usein. En edes pidä tästä uudesta kodista. Rankkaa yrittää lasten takia olla iloinen, kun joka ilta itken itteni uneen.

hyvä ihminen, siirrät näin ahdistuksesi lapsiisi ja he vaistomaisesti ottavat näitä ikäviä tunteita kannettavakseen. eikö olisi viisasta lastesi puolesta tehdä töitä sen eteen, että käsittelisit asian, eheytyisit ja olisit tyytyväinen siihen, mitä sinulle on annettu? jos et ole fyysisesti kovin kipeä, niin henkinen kehitys kyllä onnistuu. lastesi takia voisit koittaa.

Mä olen samaa mieltä. Kannattaa kyllä etsiä ja löytää se elämänilo, menee elämä hukkaan suremalla jotain mennyttä.
Mä tiedän, että alku voi olla hankalaa, mutta että 10 vuotta pitäis haikailla jotain entistä kaupunkia. huih....
Me muutettiin kans tänne pienempään kaupunkiin 3 vuotta sitten ja voin sanoa, että alku oli vaikeaa. Eka vuosi ihan kaaosta päässä, mutta päätin yrittää ja tehdä kaikkeni viihtyäkseni. Aloin itse juttelemaan ihmisille....
On täälläkin sellasia juntteja, jotka puhuu VAIN alkuperäisille asukkaille, mutta mä jätän sellaset ihmiset omaan arvoonsa ja etsin muuta seuraa.
Lapsilla on harrastukset ja kavereita, joten se on pääasia.
Ja vanhalla paikkakunnalla me oltiin 10. vuotta ja siellä oli paljon hyvää, mutta meillä on yksi asia ainakin paremmin, kuin ennen ja se on se, että meillä on LUNTA! Ja ollaan päästy pulkkamäkeen, luistelemaan, hiihtämään.
Olen itsekin paljon pirteämpi, kun ympärillä on valkoista eikä kokoajan vaan mustaa.
Mä uskon, että asenteella on suuri vaikutus omaan mieleen. Heti, kun mä muutin asennetta ja päästin irti menneisyydestä, alkoi sopeutuminen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NPOK:
Alkuperäinen kirjoittaja heipähei:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
miten tuollainen joustamattomuus ja sopeutumattomuus on edes mahdollista???

No kysy sitä tällä paikkakunnalla, näiltä jotka pelkää uutta ihmistä ulkomaailmasta. Jos vaikka on avaruusolio, mistä sitä tietää.

minusta se menee niin päin, että kaikki tuntee apinan, mutta apina ei ketään. asun itte sellasella kylällä, että kaikki tuntee siis minut (olen uudehko) mutta minä en juuri ketään. en kait minä nyt hyvänen aika muita tästä syytä! itte se pitää ottaa lusikka käteen ja mennä tutustuun. mutta helpointahan se tietenkin on muita syyttää ja rypeä itsesäälissä ja näin siirtää lapsiinsa kaikki negaatiot. huoh.
Kuuleppas sinä surkuttelija siellä. Tässä ei tod odotella et kotoo haettaisiin. Olen sosiaalinen ihminen, siis liian sosiaalinen näiden mielestä. Ja liian näkyvä ja hyväntuulinen. Helsingin "vosu" tullut pikkupaikkakunnalle ja ennakkoluulot sen mukaisia.
 

Yhteistyössä