muka yhteiset rahat!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tarpeeksi saanut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tarpeeksi saanut

Vieras
ongelmani on se että olen mieheni kanssa naimisissa ja aikoja sitten olemme päättäneet että rahamme ovat yhteisiä...no jokakerta kun tulee riitaa niin kuulen saman virren...Kun hän on maksanu sitä ja tätä ja elättänyt mut ja olen hänelle niin ja niin paljon velkaa ja pla pla! miheni tienää kyllä yli puolet enemmän kuin minä kk. sit ku mainitsen asiasta että selvä, maksan velkani ja nostan kissan pöydälle niin sit alkaa perumien...kyllä ne rahat on yhteisiä, ei sun tarvi mitään mulle maksaa ja pla pla. kuitenkin asia nousee tappelun aikana aina uudelleen ja uudelleen esiin.
mitä tehdä...?
 
Hei, tuo kysymys on varmaan jokaisella parilla se joka pitää vaan selvittää ja sit vetää yhtäköyttä sovitusta.
Meillä on ollut yhteistili siitä saakka kun ensimmäisen asuntovelan otimme, ja edelleen olemme yhden tilin varassa ja se toimii meillä vaikka joudunkin monesti sanomaan vaimolle ettei tuhlaa joutavaan.
Molemmilla on kortit siihen ja tarkka tiliseuranta myös kotona, toimii ainakin meillä.
Siis teidän pitää selvittää mitä yhteistili teillä merkitsee, ei mitään pla pla juttuja.
 
Jos sovitaan, että on yhteiset rahat, pitäisi myös olla yhteinen näkemys siitä, miten rahaa käytetään. Ilmeisesti sinun rahankäyttösi ei miellytä rahojen pääasiallista ansaitsijaa, eli miestäsi.

Ilmeisesti hän olettaa, että sinä vastaavasti tuot suhteeseen jotain muuta lisäarvoa kuin rahaa. Riitatilanteessa hänestä tuntuu, ettet tuokaan ja hän tuntee itsensä hyväksikäytetyksi.
 
Aivan, olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Olsisiko syytä myös tarkistaa oma osuutesi ja oma rahankäyttösi. Olisiko siinä jotain korjattavaa? Ja mikäli kuvailemasi tilanne on totta että miehesi pääasiallisesti huolehtii teidän molempien elämästä niin ihan inhimillistähän tuo on. Tarkista oma osuutesi ensiksi ja mitä voisit asioille tehdä. Mikään plaa plaa linja ei tuohon auta.
 
Kaksipiippuinen juttu. Jos tarkoitus on, että esimerkiksi enemmän ansaitseva mies tekee vastaavasti myös paljon hommia (paljon ylitöitä, iltaedustamista jne), niin jos vähemmän ansaitseva vaimo tekee "vain" kasista neljään duunia, niin kyllä silloin mielestäni on oikeus ja kohtuus että esim. kotitöistä valtaosa tulee naisen tehtäväksi jne. Jos naisen vastuulla on ruokaostokset, perheen sisustus jne, niin tietysti niitä rahoja pitäisi käyttää yhteisesti sovitulla tavalla. Jos esimerkiksi sisustusta uusitaan monella tonnilla vuodessa, niin ainakin ulkopuolisen silmissä se tuntuu kohtuuttomalta, johon miehellä on ihan aihettakin puuttua.

Vaikea sanoa AP:n tapauksessa, kumpi on "oikeassa" tai onko jommankumman vaatimus kohtuuton. Tiedän itse sen, että kun olin parisuhteessa, rahaa tuli käytettyä tosi löyhäkätisesti ja rahaa tuntui jatkuvan loputtomiin. Ikinä ei rahaa jäänyt säästöön. Nyt kun asun yksin, raha on jatkuvasti kortilla ja pärjään silti. Omia rahoja käyttää paljon nuukemmin kuin naimisissa ollessani puolison rahoja:) Hyvä esimerkki on se, että saatoin ennen ostaa lapsille GoreTex-talvipuvut (yli 1000 euroa) ja nyt ostan halvemmat talvivaatteet kirppikseltä noin 100 eurolla.
 
"Omia rahoja käyttää paljon nuukemmin kuin naimisissa ollessani puolison rahoja:) "

Tämä ei minun kohdallani pidä pätkääkään paikkansa. Päinvastoin. Toisen rahoja nimenomaan käyttää nuukemmin, koska ei halua elää toisen kustannuksella. Tässä nähdään yksilöiden väliset erot: jotkut ovat valmiita hyötymään toisesta ja toiset eivät.

Aviomieheni ansaitsee nettona lähes kolme kertaa minua enemmän, enkä itsekään ole mikään pienituloinen. En halua yhteistä tiliä juuri siitä syystä, että yhteisen tilin jälkeen en enää raskisi ostaa itselleni mitään.

Jos mieheni jostain syystä jäisi työttömäksi, totta kai elättäisin meidät molemmat ja silloin en todellakaan ajattelisi "sinun rahat / minun rahat".
 
En ikimaailmassa haluaisi laittaa kaikkia tulojani yhteistiliin miehen kanssa. Paras vaihtoehto on laskea perheen menot ja sitten kumpikin siirtää palkastaan saman summan tilille, mistä ne hoidetaan. Loput tulot saa toinen käyttää haluamallaan tavalla.

Edellisesssä liitossani ansaitsin miestä enemmän (laiska luuseri) ja ärsytti suunnattomasti, kun omat tulot upposi hänenkin elättämiseensä. Jokainen on velvollinen huolehtimaan omasta toimeentulostaan.
 
Äläpäs yksinkertaista. Tuo sinun neuvosi on kelvollinen vain, jos molemmat ansaitsevat yhtäpaljon, muuten ei.

Toivon todella, ettet koskaan tee lapsia ja joudu elämään pelkällä kotihoidon tuella maksaen puolet kuluista. Toivon myös, ettet koskaan aloita suhdetta suurempituloisen miehen kanssa. Voisi näet käydä niin, että sinä olisit se mainitsemasi laiska luuseripuoliso miehesi matkustellessa maailmalla. Älä ainakaan joudu työttömäksi tai sairastu.
 
Inhorealisti1: Minulla on lapsia, jotka olen jo kasvattanut aikuisiksi omalla työlläni ansaitsemilla tuloilla.
Jotkut ihmiset ovat huonotuloisia/työttömiä ihan omasta tahdostaan.
Sille ei voi mitään, jos tulee sairauksia tms. vastoinkäymisiä, tilanne on silloin ihan toinen.

Nykyinen mieheni on varakkaampi kuin minä, mutta tulomme ovat suunnilleen yhtä suuret.

Mikä estäisi suurituloisempaa maksamasta sen pienempituloisemmankin matkat? Mutta jos toinen pistää rahansa muotikuteisiin, kosmetologeihin yms. ja on aina rahaton, miksi toisen pitäisi hänen suurempia kulujaan kustantaa. Joku oikeudenmukaisuus on rahankäytössäkin oltava eikä toista saa käyttää hyväksi.

 
Neuvo oli kyllä varsin kelvollinen. Ei ole mikään sääntö että molempien pitäisi laittaa yhtä paljon yhteisten menojen tilille. Tämäkin voidaan sopia vaikka palkkojen suhteessa joten molemmille jää jäljelle omaa rahaa myös palkkojen suhteessa. Siis enemmän ansaitseva laittaa enemmän yhteiselle tilille mutta saa myös enemmän omaa rahaa. Yksinkertaista ja toimivaa.
 
Vähän sama meilläkin. Yhteinen tili piti lopettaa, kun mies tuhlasi sieltä varat niin, ettei lopuksi ollut rahaa ruokaa tai lasten menoihin. kaiken lisäksi hän on yrittäjä, joten tulot epäsäännöllisiä. Kun otin oman tilin käyttöön, loppui panikointi näissä raha-asioissa. Tosin joudun joka kuukausi pyytämään/kerjäämään/uhkailemaan erolla, jotta saan mieheltä osuuden lainanlyhennyksiin ym. yhteisiin kuluihin. Hänen mielestään, kun ei noilla eräpäivillä ole niin väliä -maksetaan kun jaksetaan.
 
Katsokaa avioliittolaista, mitä siellä kerrotaan kummankin velvollisuudesta perheen yhteisiin menoihin.
Siellä kerrotaan, että kukin kykynsä mukaan. Tarkoitus on, että perheessä on kaikilla sama toimeentulotaso.

Ap: näytä lain kohta.

Tuossa velvollisuuspaeriaatteessa on kyse siitä, että ansiot suhteutetaan ja muu perheen työ/vastuu otetaan huomioon. Molemmilla puolisoilla pitäisi olla samat mahdollisuudet taloudellisesti. Puoliso, joka on kotona, hoitaa omaa osuuttaan kotitöillä ja lastenhoidolla. Toinen tuo silloin rahaa taloon ulkopuolelta. Jos molemmat ovat ansiotyössä, kotihommat jaetaan ja ansioilla katetaan perheen menot siten, että molemmilla on sama elintaso ja mahdollisuus omiin menoihin.

Useimmilla tulot menevät tasan tarkkaan elämiseen, joillakin siitä jää yli. Jos sitä ylimääräistä kertyy, toki kumpikin saa ylijäämärahansa tileilleen tallettaa.

hhkj... nimimerkki: Korjaa kommenttisi, jos haluat näkökantasi pitää: toiset menevät näkökantasi mukaan ukon kukkarolle ja toiset taas akan kukkarolle... Joka tapauksessa, laki velvoittaa meitä kantamaan vastuuta KYKYMME mukaan.

 
Me ollaan sovittu että kumpikin laittaa yhteisiin menoihin tietyn saman % osuuden tuloistaan. Tämä sopii meille hyvin eikä miehenikään purnaa vaikka joutuu hieman enemmän maksamaan...
 
Joko taas aloitetaan samaa virttä.
Käärinliinoissa ei ole taskuja.
Kuinkahan moni kusettaa esim. asiakkaita, että saisi mahdollisimman paljon rahaa. Kerää omaisuutta ja loppupeleissä huomaa, että oho, elämä meni, rahaa tuli, mutta mitä sillä sain?
Rahalla on valtaa ja se ohjaa ihmisiä, mutta kaikkien tutkimusten mukaan onnellisimmat ihmiset asuvat vaatimattomissa oloissa, vähään tyytyen. Ja vastaavasti ongelmia tuntuu olevan hyvin ansaitsevilla ja kaupungeissa asuvilla. Sitä se teettää, kun raha on elämäntason mittari, siinä ei taida olla kattoa ollenkaan. Tulee hyvin esille myös matkustelussa ja siitä kertomisessa ja muussakin varustelussa. Huvittavaa varmasti niille, jotka pitävät esim. harrastuksissaan juuri sellaisia vaatteita kuin haluavat, eivätkä muodin tai mainoksen mukaisia. Ihmiset osaavat olla sitten yksinkertaisia laumaeläimiä, todellisia yksilöitä löytyy vain Kainuun metsistä ja he ovat osaansa tyytyväisä:))
 
Raha ei tee onnelliseksi, mutta sen puute tekee ylensä onnettomaksi. Raha luo turvallisuutta. Kukaan ei myy alta omistusasuntoani, eikä työttömyys tai sairaus suistaisi minua taloudelliseen ahdinkoon. Raha itsessään ei ole mikään itsetarkoistus vaan se, mitä minä sillä rahalla saan. Voin asua haluamallani tavalla, voin matkustella ja harrastaa.

Onko tässä kaikessa jotain materialistista ja halveksuttavaa? Maailmalle olisi ehkä parempi, jos olisin elämäntapapaintiaani Kainuun metsissä, mutta epäilen, tekisikö se sen enempää minua kuin perhettänikään onnelliseksi.
 
AP:lle: sopikaa riitelemättä, mikä on miehen mielestä kohtuullista. Eikö teidänkin tilanteessa voisi olla niin, että laskette, mitkä kulut ovat teidän yhteisiä kuluja. Avatkaa kummankin nimissä oleva pankkitili, johon kumpikin siirtää sovitun määrän euroja palkkapäivänä. Oikeudenmukaisinta olisi jako nettopalkkojen suhteessa eli jos toinen ansaitsee tuloista vaikkapa 60 % ja toinen 40 % ja yhteiselle tilille tarvitaan esim. 1000 euroa kuukaudessa, niin sitten toinen siirtää tilille 600 euroa ja toinen 400 euroa. Loput rahat voi sitten käyttää haluamallaan tavalla, johon kumppanilla ei ole suunkoputtamista. Toki jos isotuloisella jää rahaa käteen, niin voihan hän vaikkapa maksaa huonekaluja, ulkomaanmatkoja tms., joihin pienituloisemmalla ei välttämättä ole varaa.
 
Kummallista, ettei jo seurustelun alkuvaiheessa kiinnitetä huomiota kumppanin palkkaan ja varallisuuteen. Onhan se paljon tärkeämpää kuin vaikka mulkun pituus tai rintojen kuppikoko. Useammin rahasta riidellään kuin roikkutisseistä.
 
Riitaa saa helposti aikaiseksi rahoista ja siksi sopiminen olisi tärkeää.
Minä asun mieheni ja hänen lapsensa kanssa. Minusta on epäreilua, että
maksan yhtä paljon elinkustannuksia, vaikka kulutan vain n. 20 %.
Heillä kuluu ruokaa, bensaa yms. paljon enemmän ja kuluttavat huolettomammin kuin minä.

Kotitöitäkin teen varmasti yhtä paljon kuin he yhteensä eli olen tyhmä.



 
Törppö: eihän sinun tarvitse maksaa esim. miehesi lapsen kuluja!!! Ne kulut kuuluvat lapsen isän ja äidin maksettavaksi, ei lapsen isän vaimolle!!!

Mitä jos sanot miehelle, että olet tyytymätön. Jutelkaa eri vaihtoehdoista. Pitää määritellä, mitä on yhteiset kulut ja mitkä privaattikuluja. Jos rahat riittäisi kaikkeen kivaan, sittenhän ei ongelmaa olisi. Mitäpä, jos teille tulee ero, niin jäätkö aivan tyhjän päälle? Pitäähän sitä pystyä omasta ansiotulosta yms. päättämään eikä niin, että puoliso päättää, miten rahat käytetään.
 
Talletetaan sama summa yhteiselle tilille, koska tulomme ovat suunnilleen samat. Mutta kun mies ja 16 v. poika jo syövätkin 10 kertaa enemmän kuin minä, puhumattakaan mopon bensoista, vakuutuksista yms. jutuista. Omat lapseni käyvät joskus kylässä viikonloppuina, samoin miehen etälapsi. Näistä ei suurta kulua tule.

En jää tyhjän päälle, eikä puoliso päätä omasta osuudestani, mutta epäreiluna koen. Tekisi mieli marmattaa jatkuvasti pojalle herkkujen syömisestä yms. ja muistuttaa kuka osallistuu niiden kustannuksiin. Tyhjentäköön äitinsä varastoja.
 
törpölle:

Omassa perheessäni on minä, vaimoni ja kolme kouluikäistä lasta vaimoni edellisestä liitosta. Minä vastaan käytännössä koko perheen elatuksesta. Lasten biologisen isän pitäisi osallistua lasten kuluihin minimi-elatustuella, mutta ei kykene maksamaan sitä, kuin muutaman kerran vuodessa. Sitä ei olla liiemmin karhuttukaan, koska hän ei osallistu lasten elämään millään tavalla. Lähinnä tuo maksettu elatustuki on riittänyt matkakuluihin, kun lapset matkustavat isälleen parin kuukauden välein.

Pitäisikö minun olla sitten katkera ? Rahaa kuluu kouluikäisiin ja paljon. Omat kuluni eivät perheen budjetissa kovin isoa osaa edusta.

Minusta tilanne on kuitenkin ihan oikein ! Oma mielipiteeni on, että ottaessani itselleni uuden puolison, otan omakseni myös hänen lapsensa. Ja näin se tulisi olla kaikissa liitoissa. Sama raha lapsiin kuluisi, vaikka olisin heidän biologinen isänsä. Tietysti mielipiteeseeni ja periaatteeseeni sisältyy se, että minä myös vastaan ja päätän vaimoni kanssa kaikista lapsiin liittyvistä asioista ja olen kaikin muinkin tavoin lasten "oikea" isä.
 
Asiaan vaikuttaa oleellisesti myös se, onko sinulla omia lapsia.

Jos on omia lapsia, jotka ovat aikuisia/asuvat muualla, tuntuu erittäin väärälle tukea muiden lapsia heidän sijastaan. Mieluummin antaisi nekin rahat kaikkein rakkaimmilleen, tarvitsisi he niitä tai ei.

Myös tuo päätöksenteko on tärkeää. Pelkkä maksumies ilman valtaa on epäoikeudenmukaista.
Tosin, tilanteet elämässä ovat useimmiten oma valinta ja niistä pääsee halutessaan pois. En valita.
 
Törppö, eikö teidän yhteiseen kassaan voisi laittaa pojasta tulevat elarit? Sitä, kuka minkäkin verran rahoja käyttää, vaatisi erittäin tarkkaa kirjanpitoa. Meillä esim. mies syö enemmän kuin minä, rahaa menee myös bensaan ym. Tosin, minäkin istun usein auton kyydissä ja kauppakassin sisällössä on säännöllisin väliajoin minun rasvapurkkeja sun muita naisellisia tököttejä.
 

Yhteistyössä